Menneet, Remus/Severus, Remus/Sirius, ficlet (K-11)

[Thelina]

Ficin nimi: Menneet
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: haikeaa menneiden pohdintaa ja romantiikkaa
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Severus, Remus/Sirius
Yhteenveto: Syksy 1993 Tylypahkassa
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.

A/N: Syksyni on ollut valtavan kiireinen muuton ja muiden asioiden vuoksi, mutta ehdin kuin ehdinkin kirjoittaa Back to Hogwarts -kolmivelhoturnajaisiin pienen tekstin. Ilokseni tämä äänestettiin turnajaisissa ensimmäiselle sijalle ♥



Menneet


Palatessaan Tylypahkaan Remus näkee menneisyytensä kaikkialla, minne katsoo.

Linna ja sen tilukset pursuilevat muistoja, joihin mahtuu nuoren velhon ja ihmissuden koko elämä iloineen ja kipuineen. Jalat kuljettavat häntä tuttuihin paikkoihin kuin itsestään: kirjaston rauhallisiin nurkkiin, kasvihuoneille, sairaalasiipeen. Luokkahuoneet, salit ja käytävät ovat entisellään, vain niillä kulkevat oppilaat ovat nuorempia. Kolmannen kerroksen eteläikkunoista voi yhä nähdä tuulessa hiljaa heiluvan Tällipajun latvan. Siinä kohdassa käytävää Remus kääntää katseensa pois, kuten ennenkin.

Jo lukuvuoden ensimmäisenä päivänä hän huomaa Harryn liikkuvan ja elehtivän täsmälleen samoin kuin James. Remuksen sydäntä viiltää, kun hän näkee pojan hymyilevän: leveä virnistys silmälasipäisissä kasvoissa on niin tuttu, että Remus melkein odottaa kuulevansa seuraavaksi Jamesin riemukkaan naurun. Mutta Harryn suusta karkaava ääni on omanlaisensa, tummempi ja varautuneempi.

Tahtomattaankin Remus näkee monet oppilaat omien luokkatovereidensa toisintoina. Ginny Weasleyn punainen tukka muistuttaa häntä Lilystä, Nevillen pyöreät kasvot Alicesta. Eräs viidesluokkalainen Puuskupuh on tietystä kulmasta kuin ilmetty Peter. Siriusta ei onneksi muistuta kukaan, mutta häntäkin Remus ajattelee.

Hän ajattelee Siriusta, kun pihamaan pensaikosta kuuluu rapinaa ja mustaturkkinen Tora hypähtää esiin häntäänsä heiluttaen. Hän ajattelee Siriusta aamiaispöydässä, kun tämän kasvot tuijottavat häntä sanomalehdestä, yhtä aikaa vieraina ja tuttuina. Muisto Siriuksesta nousee pintaan jopa silloin, kun Severus työntää pitkät sormensa hänen hiuksiinsa ja suutelee ensin kömpelösti, sitten tarpeettoman lujaa. Remus pakottaa silmänsä auki ja keskittyy tuntemaan Severuksen ihon sormiensa alla, tämän huulet vasten omiaan. Kun Severus liikahtaa häntä vasten, muiston haalea kuva hälvenee vähitellen.

He eivät puhu menneistä, eivät uutisista, eivätkä porttia vartioivista ankeuttajista. Kun unohtaa ne, voi melkein kuvitella, että Tylypahka on täysin ennallaan. Dumbledore ei ole vanhentunut päivääkään ja hänen toimistoonsa kipuaminen nipistää vatsanpohjaa vielä aikuisenakin. Niin moni asia on aivan samoin kuin ennenkin, vaikka Remuksen majapaikka onkin kouluajoista muuttunut: Rohkelikkotornin sijaan hän kapuaa iltaisin ylös kolmannen kerroksen portaita, ellei sitten laskeudu vaivihkaa tyrmiin.

Vaikka Jamesia ja Peteriä ei enää ole, eikä tavallaan Siriustakaan, ainakin Remuksella on koti, oma huoneistonsa ja katto pään päällä. Kollega ja kumppani, jota (jos nyt ei rakastaa, niin) arvostaa ja pitää lähellään. Severus ei puhu paljon, mutta paljastaa eleillään enemmän kuin tahtoisikaan. Minun on hyvä näin, Remus vakuuttaa itselleen. Menneet voisi unohtaa.

Niin hän kuvittelee aina siihen asti, kunnes eräänä yönä pihamaan poikki häilähtää koiranmuotoinen varjo, joka katoaa Kiellettyyn metsään. Pian käytävästä kantautuu askeleita ja McGarmiwa koputtaa hänen oveensa.

”Sirius Musta on nähty linnassa.”

Remuksen sydän nyrjähtää, ja menneisyys on jälleen läsnä, väkevämpänä kuin vuosiin.

[Welhokaniini]

Ah, minä rakastan juuri tällaisia Wolfstar-parituksia, jotka raastavat sydäntä enemmän tai vähemmän, varsinkin jos tekstit on kirjoitettu Remuksen näkökulmasta. Voi Remus-rukkaa </3

En alkuun kiinnittänyt paritusmainintaan ollenkaan huomiota sen tarkemmin, huomasin otsikosta vain Remus/Sirius -maininnan ja klikkasin topicin auki heti, mutta jostain syystä päädyin tarkistamaan asian ja hämmennyin Remus/Severus -parituksesta. Ehkä hiukan yökkäsin tälle, mutta olen iloinen ettei tekstissä syvennytty juuri tähän paritukseen kuin yhden lyhyen lauseen verran .... Ilmeisesti ohitin erittäin hienosti lähes kokonaisen kappaleen tätä paritusta ja nyt minun sieluparkani itkee verta. En osaa millään kuvitella Remusta Severuksen kanssa, vaikka tämä oli hienosti kirjoitettu.

[Verinen Paronitar]

En seurannut turnajaisia lainkaan, mutta onnea voitosta! Tämä oli hurjan nätti tunnelmapala, ihanaa törmätä uuteen snupin-ficciin vaikka tätä fandomia tuleekin luettua vain aniharvoin.

Tykkäsin tosi paljon siitä, kuinka tässä menneisyys kulki nykyisyyden rinnalla; kuinka fyysiset puitteet olivat ennallaan ja moni asia näytti Remuksen silmissä eräänlaiselta kaiulta hänen nuoruusvuosistaan. Oli myös tosi herkullista, kuinka lopun suuri mullistus oli täynnä suurta tunnelatausta, mutta tekstissä ei anneta sille suoraan positiivista tai negatiivista virettä. Se on ainoastaan Suurta, kaikki muuttuu.

Severuksen puolesta kyllä jäi mulle (taas) suru puseroon, kun hän pääsi ainakin jossain määrin yli vanhoista kaunoista ja tavoitti hetkeksi kaunista yhteisymmärrystä ja läheisyyttä Remuksen kanssa, mutta päin helvettiähän se lopulta kuitenkin menee 😭 

suutelee ensin kömpelösti, sitten tarpeettoman lujaa

Ääää niin söötti yksityiskohta. Hahmot ovat tässä kuitenkin jo päälle kolmekymppisiä, ja silti näin... Muutenkin tuot ihanasti pienillä jutuilla ja sanavalinnoilla esiin asenteita ja monenlaisia sävyjä, tässä ihan pysähdyin miettimään kuinka arvon liemimestari 33vee on ihastusta pussatessa hermostunut ja aika kokematonkin ♡

Kiitoa tästä, oli kaunis ja melankolinen ja todella syksyinen tunnelmaltaan.

[Pahatar]

Olipa tämä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ficci. En muista koskaan aikaisemmin lukeneeni tällaista, jossa kerrottaisiin, miltä Remuksesta tuntui palata takaisin Tylypahkaan.

Tässä tuotiin hienosti esiin Remuksen kouluaikaiset muistot, niin hyvät kuin huonotkin, jotka sekoittuivat mukavasti nykyhetkeen, vaikka juuri siten, kuka muistutti ketäkin. Kaiken ytimessä oli kuitenkin tuo kolmiodraama, joka tuotiin esiin lyhyesti, mutta se jäi mietityttämään minua kovasti. Tykkään tosi paljon sekä Sirius/Remuksesta että Severus/Remuksesta, ja ehkä juuri sen vuoksi on itselleni raskasta lukea näistä päällekkäin. Siinä jää aina joku näistä ihanista hahmoista yksin ja häviölle, ja tällä(kin) kertaa se oli Severus. Koin tämän niin, että Severukselle tämä suhde merkitsi paljon enemmän kuin Remukselle, ja se tuntui pahalta. Severus on joutunut kärsimään muutenkin niin paljon.

Toisaalta ymmärsin niin hyvin Remusta. Ei rakkautta voi väkisin pakottaa. Ajattelin tätä lukiessani, että Sirius oli kuitenkin ollut se Remuksen suuri rakkaus, ja oli edelleen, eikä hän voinut sille mitään, ei vaikka yritti. Ja kun Remus sitten tajusi, että Sirius on elossa ja jossain lähellä, ei hänen mieleensä enää mahtunut mitään muuta, eikä Severusta ainakaan. Tätä taustaa vasten on hirveän ymmärrettävää ja loogista, miksi Severus inhosi Siriusta niin paljon, että halusi jättää tämän ankeuttajien käsiin.

Kiitos paljon tästä ihanasta tarinasta, tämä jäi mieleen!

[Thelina]

Welhokaniini, haikea Sirius/Remus on parasta! Minäkään en ennen lämmennyt Remus/Severukselle yhtään, mutta sittemmin olen lukenut monta hienoa ficciä tällä parituksella Mutta kyllä minun listaltani Sirius/Remusta löytyy huomattavasti enemmän, se on ikilempparini HP-parituksista ♥ Kiitos kommentista!

Verinen Paronitar, kiitos onnitteluista! Ihanaa, että löysit tästä monta mainitsemisen arvoista juttua. Severuksen puolesta kyllä surettaa itseänikin hänellä ei oikein koskaan ole onnea rakkaudessa. Mutta ihastunut ja kömpelösti pussaava Severus on kyllä kieltämättä hymyilyttävä ajatus. Kiitos kommentista, ihanaa, että pidit!

Pahatar, hyvin samanlaisia ajatuksia sinulla tuosta Severuksen ja Remuksen ja toisaalta Siriuksen ja Remuksen suhteesta. En aikaisemmin ajatellutkaan, miten hyvin tuo sopii canoniin, että tämän kaltainen tilanne antaisi Severukselle hyvinkin lisää syitä sysätä Sirius ankeuttajille. Ehkä en vain halunnut ajatella, miten tämän ficin todellisuus jatkuu tästä eteenpäin, koska joku aina kuitenkin jää yksin. Kiitos kovasti kommentista, hienoa, että tämä herätti ajatuksia!

[hiddenben]

Ah, tämä oli vaan niin upea jo silloin, kun luin tämän turnajaisissa (ja arvasin oikein, että tämä on sinun!), joten aivan mahtavaa, että julkaisit tämän täällä niin pääsen kommentoimaan! ♥

Tässä ficissä tiivistyy nämä kaksi paritusta, joista taidan tykätä HP-maailman slashissa eniten. Pidän valtavasti siitä, miten kuvaat Remuksen paluuta Tylypahkaan ja miten olet valinnut juuri nuo yksityiskohdat. Etenkin se, miten Remus näkee nuoremmissa oppilaissa omat (ja menehtyneet) ystävänsä ja tuttavansa, jäi vahvasti mieleeni kummittelemaan. Myös tuo Mutta Harryn suusta karkaava ääni on omanlaisensa, tummempi ja varautuneempi on upea lause, sitä palasin miettimään vielä myöhemminkin. Osaat jotenkin vangita tuon paluun nostalgiansekaisen hämmennyksen ja kuinka Remus yrittää löytää uuden paikkansa tutussa ympäristössä.

Sitten tuo koko Sirius/Remus-Remus/Severus -kemia on itsessään todella herkullista luettavaa. Tuossa on havaittavissa Remuksen halu olla aidosti läsnä Severukselle, vaikka samalla Siriuksen haamu kummittelee vanhoissa muistoissa, sanomalehdessä ja Toran muodossa. Pidän siitä, että Remus yrittää nähdä Severuksen ja olla hänelle aito, vaikka se ei helppoa olekaan. Lopussa, jossa tapahtumat alkavat kääntyä, tulee lukijalle samanaikaisesti toiveikas ja surullinen tunne: Remus saa Siriuksen, mutta joutuu luopumaan Severuksesta.

En oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että tämä on tosi upea ja sain tästä valtavasti irti myös tällä toisella lukukerralla. Tässä oli vaan kaikki kohdallaan, upea kokonaisuus ja hienoja yksityiskohtia, jotka puhuttelivat minua valtavasti ♥ Kiitos tästä.

[Thelina]

hiddenben: jännää ja hauskaa, että tyylini on noin tunnistettava! Mutta hahmoillakin lienee vahvasti osuutta asiaan Kiitos ihanasta kommentista, oli mielenkiintoista ja ilahduttavaa lukea huomioitasi ja pohdintojasi tästä ♥ mahtavaa, että sait tästä noin paljon irti ja tykkäsit ♥

[Vendela]

Tämä on ollut aivan luvattoman pitkään kommentointi-listallani ja nyt olen viimein tässä Luin tämän jo turnajaisissa, onnea voitosta! Ja nyt uudelleen ja edelleen tämä saa sydämen vähän särkymään. En tiedä haluaisinko että Sirius päätyisi lopulta Remuksen kumppaniksi vai olisiko parempi että Anturajalka katoaisi Kielletyn metsän varjoihin ja antaisi Severukselle mahdollisuuden olla onnellinen Remuksen kanssa. Toki jos Siriusta yhtään tuntee, niin tämä ei vapaaehtoisesti luovuta kumppaniaan toiselle.

Tämä on ihanan ristiriitainen teksti josta ei oikein tiedä mitä tästä ajattelisi Molemmat paritukset ovat mieleisiä ja haluaisin nähdä heidät kaikki onnellisina. Se ei vaan taida olla mahdollista! Jokatapauksessa menneisyys on vahvasti läsnä ja herättää ehkä enemmän kysymyksiä kun antaa vastauksia. Erittäin hienosti olet käsitellyt tätä aihetta aina otsikkoa myöten

Hieno teksti, kiitos tästä ja vielä kerran onnittelut

Vendela

[Arte]

Lyhykäisyydessään: tää oli söpö tunnelmapala. Jotenkin yllätyin kyllä Remus/Severus-parituksesta, koska olin jo ehtinyt unohtaa, että tässä on sellainen! Ehkä olin toivonut, että olisi vain Remus/Sirius, joten pyyhin sen heti pois mielestäni - mulla itselläni on hankala asennoitua Remus/Severukseen, varsinkin ilman pohjustusta.

Nyt haluaisin itse Tylypahkan käytäville tunnelmoimaan ja muistelemaan kaikkea ihanaa tapahtunutta ja koettua <3 Ihana bittersweet feeling jäi tästä.

[Thelina]

Vendela, minulla on ihana sama ongelma, etten tiedä mikä ratkaisu lopulta olisi paras! Siksipä en siitä tässä kirjoittanutkaan, olisi ollut liian vaikeaa Ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä ja kiitän onnitteluista ja kommentista ♥

Arte, tässä ei kauheasti tosiaan pohjustettu Severus/Remus -paritusta, mutta olen lukenut joitakin ficcejä, joissa he lähentyvät juuri tuona vuonna, kun Remus on Tylypahkassa opettajana. Jotenkin näin ajattelin tässäkin käyneen. Kiva kuulla, että katkeransuloinen tunnelma välittyi! Kiitos kommentista ♥