Nimi: Appelsiinia, tohtori B
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: romanttinen one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Luke Betterman/Aubrey
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Kirjoitettu
FinFanFun1000 -haasteeseen sanasta
436. Appelsiini. En ole muuten ennen kirjoittanut Jago & Litefoot -fikkiä, jossa parituksessa ei olisi vähintään joko Jago tai Litefoot osapuolena, mutta! Betterman/Aubrey on niin hyvä paritus ja varsinkin viimeisen kauden jälkeen ja kuunneltuani tarinan
Jago & Litefoot Forever olin sitä mieltä, että voi ristus, nyt on kipinää.
Appelsiinia, tohtori BHerra Aubrey lohkoi appelsiinia ja maistoi sen verevää lihaa. Hän ei kuullut muuta kuin tohtori Bettermanin ystävällisen äänen hänen rupatellessaan, vaikka kuninkaallinen vastaanotto heidän ympärillään kuhisi.
Aubrey kuulosteli vartaloaan. Tiedättehän, kun jännittyneenä väistämättä on ylitsetietoinen jokaisen lihaksen liikkeestä? Niidenkin, joiden olemassaoloa et muuten huomaisi, tai tiedä olevaksi ollenkaan. Mutta paha se ei ollut, se tunne, ei. Tohtori Betterman katsoi häntä silmiin.
”Tiedättekö, vaikka edellisestä kerrasta kun tapasimme on jo vierähtänyt aikaa, enkä tuota kohtaamista voi pintapuolista paremmaksi kuvailla, minusta tuntuu kuin...” sanoi Betterman, mutta sekosi ajatuksissaan. Aubrey mietti kohentaisiko takkiaan, vaiko kenties sipaisi kulmiaan viileästi? Viehättyikö tohtori Betterman hänestä? Olisiko mahdollista, että viehättyisi? Oi. Istuako näin vai noin päin?
Valaistus kuninkaallisessa juhlasalissa oli lempeän juhlallinen. Aubrey olisi silti antanut vaikka mitä tunnelmallisesta yksilövalosta, joka armollisesti peittäisi epätäydellisyydet. Kuinka vaikeaa! Onneksi hän oli sentään ehostanut itsensä Hänen Majesteettinsa arvoiseen kuntoon. Jos tohtori ei pitäisi hänestä nyt, niin ei sitten milloinkaan!
Aubrey leikkasi itselleen toisen appelsiinilohkon. Mehu valui pitkin hänen sormiaan, josta Betterman huomautti.
”Kuoriminen rikkoo kynteni, tohtori B”, puolusteli Aubrey. ”Ja katsokaa, käteni ovat sekä työni, että iloni.”
”Vai niin. Oletteko kenties pianisti?” tohtori Betterman kohotteli kulmiaan. Hän oli sillä tavalla yksinkertainen mies, ettei joko ymmärtänyt sormenpäiden nuolemiseen liittyvää kaksoismerkitystä, tai sitten hän oli liian häveliäs huomioidakseen. Niin tai näin, Aubrey kuvitteli mielensä koskettimilla leikkivänsä tohtorin kipristelevällä iholla. Olisiko hän sängyssäkin yhtä lailla herrasmies? Vai katoaisiko tuo kainostelu intiimin kanssakäymisen myötä? Betterman ei vaikuttanut Aubreysta mieheltä, joka kainosteli rakkautta. Aubrey notkisteli nilkkaansa merkillepantavan lähellä tohtorin säärtä.
”Superhauskaa, että sanotte noin! Ette ole ensimmäinen, joka on pianoa arvellut, mutta ei. Työskentelen purserina kammostuttavalla Fata Morgana-aluksella, jonka te taidatte tunteakin. Loukko kun loukko”, kertoi Aubrey. Enteilevän nimensä mukaan kyseessä oli kohtalonalus. Aubrey oli ottanut pestin aikoinaan välttääkseen erään kiusallisen siviilikanteen. Sellaisia on riskit rakkaudessa. Eikä voi sanoa, etteikö Aubrey olisi tiennyt, ettei varatun miehen rakastajaksi kannata ryhtyä. Hän pakeni oikeutta merelle.
Mutta mikä mies! Merelle karkaamisen arvoinen. Sitä paitsi, Aubrey ei olisi tavannut tohtori Bettermania muuten. Niin se elämä heittelee, että sydämensä särkenyt löytää vain toisen, jonka syliin sirpaleet kipata. Kukas sen parempi rakkauden avoimia haavoja hoivaamaan, kuin lääkäri?
”Ai niin, aivan. Professori Litefoot kertoikin – niin, ja herra Jago myös – että kohtasitte vielä Monte Carlon tapahtumien jälkeen yhtä sun toista aavemaista risteilyllänne. Nyt melkein harmittellen, miksen noussut mukaan”, huokaisi Betterman. Kuten hän sanoi, he olivat itse asiassa tavanneetkin lyhyesti yhteisten ystäviensä kautta. Tohtori Betterman vain oli viettänyt aikaansa professori Litefootin kanssa. Totta kai, akateemikot aina tuntevat vetoa toistensa puoleen, puhtaan ammatillisessa mielessä toki. Tosin, Aubrey oli enemmän kuin varma, että Betterman oli haikaillut professorin perään. Se lienee yksipuolinen haave! Professorin sydämessä ei liikene kai tilaa Henry Gordon Jagon lisäksi.
Aubrey itse oli samaan aikaan pelannut Clandeskine Darkin kasinolla herra Jagon värikkäässä seurassa ja melkein menettänyt päänsä. Sinällään onnettomasti heidän polkunsa kävivät siis ristiin. Mutta jos kohtalo sen nyt vain suo, olivat he nyt tulleet viimein yhteen, näissä juhlissa, samasta syystä. Juhlistaakseen hyviä ystäviään, herra Jagoa ja professori Litefootia, kun heidät täten aateloidaan. Ehkä heidän tiensä kävisi nyt samaan suuntaan? Herra Jago oli ollut vahvasti sitä mieltä, että heillä tulisi olla yhteinen tulevaisuus. Aivan kuin hän olisi tiennyt jotain enemmän… Herra Jagolla, pian siis Sir Henrylla uskokaa tai älkää, oli tapana lipsautella totuuksia.
”Kiittäkää vain onneanne. Jäimme joksikin aikaa jumiin eräälle paratiisisaarelle, joka oli yhtä kaunis kuin kuolettavakin”, kertoi Aubrey. Betterman nauroi ja sanoi, että sehän kuulostaa hyvin paljon Jagolle ja Litefootille tyypilliseltä ”infernaaliselta tapaukselta”, Jagon sanankäänteitä lainatakseen. Aubrey kertoi herra Jagon melkein joutuneen naimisiinkin. Se taas oli Bettermanista huomattavasti epänormaalimpi juonenkäänne, kuin kummitukset ja mysteerisaaret.
”Olisi vain ollut viehättävää tutustua teihin paremmin jo tuolloin… um, pahoitteluni, tarkoitukseni ei toki ole olla liian innostunut.”
Oliko tuo punaa tohtorin kasvoilla? Aubrey oli nähnyt saman ennenkin. Ihastuksen tuskallinen piikki. Aubrey puraisi huultaan. Sitruksen hapan polte, kuin kiihotuksen kaste. Mitä jos hän painaisi suunsa vasten tohtorin suuta? Siitä tulisi poliisitapaus eittämättä, skandaali ja selkkaus. Siveetön välikohtaus Hänen Majesteettinsa seurueen ympäröimänä. Eikö se tosissaan pistä kiimaa kerälle? Nostata veret kupeille sen vaarasta ja vauhdista?
”Ei, ei, olkaa toki rauhassa vain, tohtori B! Ymmärrän teitä oikein hyvin. Tuntuu kuin tuntisimme toisemme jo sietämättömän hyvin, vaikka äsken vasta tervehdimme. Sanokaa, tahtoisitteko palan appelsiinia? Se on erinomaisen raikas.”
Ei liene tarpeen selventää, että kyseessä ei ollut vain appelsiini, jota herra Aubrey tarjosi, vaan hänen kätensä myös. Ne voisivat olla tohtori Bettermanin kaulalla, juosta alastomalla vartalolla. Aubrey tarjosi puoliksi syödyn appelsiinin ja veitsen kahva ensin. Hänen katseensa kytevä sanoi, iske sen terä lihaan, joko hedelmään tai minuun. Sinun käsiisi jätän päätöksen.
”Mitä ettei. Kiitos”, sanoi Betterman. Aubreyn korvissa soi.
”Superia”, hän sanoi, eikä ihastus olisi voinut maistua sen hedelmäisemmältä.
FIN
