Kirjoittaja Aihe: Silmarillion: Ihailtava, iljettävä, julma, kaunis | K-11 | Melkor/Mairon (Morgoth/Sauron) (10/10)  (Luettu 2913 kertaa)

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Nimi: Ihailtava, iljettävä, julma, kaunis
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Silmarillion
Ikäraja: K-11
Paritus: Melkor/Mairon eli Morgoth/Sauron
Genre: Draama, viettelys, kamaluus, fluff
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: viittauksia seksiin, pahuutta ja maailmanvalloitusaikeita
Yhteenveto:
Jokainen maia tuntee olonsa erityisellä tavalla valituksi ja tärkeäksi kun saa olla jonkun valan lähellä ja tämän huomion keskipisteenä. He ottavat huomion vastaan kuin kasvit auringonvalon, kukoistaen ja kasvaen, sillä se on heidän luonnossaan. Maian merkitys on olla puoliksi jumala ja puoliksi palvelija.
/
"Ardan alussa Melkor viekotteli hänet liittoon kanssaan, ja hänestä tuli suurin ja luotetuin Vihollisen palvelijoista." Silmarillion, s.355.
Ardan tuhoisimman rakkaustarinan yksinkertainen alku.


A/N:
Spurttiraapaleeni ajalta 2.-8.3.2020. En tiedä mikä tämän viikon sanoissa niin inspiroi palaamaan vuosien jälkeen tähän fandomiin ja paritukseen, mutta täällä ollaan. Tappelin tekstin nimen kanssa, mutta päädyin sitten vain kuvailemaan siinä Maironia monelta kantilta, sillä sitä nämä raapaleetkin oikeastaan ovat. 'Mairon' kirjaimellisesti tarkoittaa ihailtavaa, ja myöhempi hänelle annettu nimi 'Gorthaur' taas tarkoittaa julmaa. Iljettävä ja kaunis puolestaan kuvaavat ehkä järjestyksessä muun maailman ja Melkorin mielipiteitä.

-


Ihailtava, iljettävä, julma, kaunis

-
I - perhe - 300

Mairon istuu ahjon ääressä vielä kauan sen jälkeen, kun kaikki muut ovat saaneet päivän työnsä valmiiksi ja hajaantuneet kuka minnekin. Tulen hehku värjää kiviseiniä oranssin sävyihin, ja suuressa hallissa kipinöiden rätinä ja polttopuiden hiljainen poksahtelu kaikuvat kauas, kimpoillen kallioon louhitusta katosta. Päivät täällä ovat kiireisiä ja äänekkäitä, mutta illan tullen Mairon saa olla rauhassa ja työskennellä yksin. Muu maiar on ylemmissä saleissa, syömässä ja juhlimassa ja, jos ylempi ainur sitä halajaa, viettämässä aikaa audiensseissa valarin kanssa.

Jokainen maia tuntee olonsa erityisellä tavalla valituksi ja tärkeäksi kun saa olla jonkun valan lähellä ja tämän huomion keskipisteenä. He ottavat huomion vastaan kuin kasvit auringonvalon, kukoistaen ja kasvaen, sillä se on heidän luonnossaan. Maian merkitys on olla puoliksi jumala ja puoliksi palvelija.

Ainur on yhteisö jonka kaikkia yksilöitä yhdistää sama henki. He ovat perhe, niin kaikki sanovat, aivan kuin se olisi jotenkin lohdullista. Maironia inhottaa olla aikuisten helmoissa kompuroiva pikkulapsi, kitistä ja kiskoa kangasta pienillä käsillään saadakseen osakseen suuremmilta hyväntahtoisen katseen tai sananpuolikkaan.

Mairon ei huomiota etsi, eikä hänen tarvitse, sillä Aulë vierailee hänen ahjollaan omasta aloitteestaan. Alkuun, kun Mairon oli nuori ja viaton, hyväuskoinen, hän uskoi isäntänsä rakastavan häntä ja ihailevan hänen luomuksiaan. Se usko ohjasi häntä tekemään yhä kauniimpia koruja, yhä ylevämpiä kruunuja ja haarniskoja, yhä kokeellisempia rakenteita ja uhkarohkeampia työtapoja, kunnes hänen kykyjään ei pystynyt haastamaan enää kukaan Aulëa itseään, valarin suurta seppää lukuunottamatta.

Silloin Mairon ymmärsi, ettei Aulë suinkaan viihdy hänen seurassaan. Ihailua tämä tuntee, mutta siihen sekoittuu paljon muuta, paljon valan ylevälle arvolle sopimattoman tummaa tunnetta. Aulë katsoo Maironin työtä vakavasti, tuomiten, arvioiden. Kateellisena? Odottaa pienintäkin virhettä, pienintäkin rikettä Eru Ilúvatarin tärkeintä käskyä vastaan: maiarin ja valarin osa on luoda ja muokata maailmaa, mutta elävien olentojen tekeminen on yksin Erun työ ja yksin Erun oikeus.

Aulën valvovan silmän alla Mairon tuntee olonsa päivä päivältä tukalammaksi, kahlehditummaksi.
« Viimeksi muokattu: 26.03.2020 20:27:57 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 662
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
KYLLÄÄÄÄ!!! Silmarillion on rakkaus, ja olen niin iloinen, että täältä löytyy joku muukin, joka vielä jaksaa innostua tästä! :D

Olin tätä lukiessani oikeasti ihan täpinöissäni, koska wää, Silmarillionia! En oikeasti osaa kommentoida tätä mitenkään päin järkevästi ainakaan vielä, koska olen vaan niin kamalan innoissani tästä. :'D Tämä vaan on oikeasti niin kamalan siistiä, että joku kirjoittaa Silmarillionia, etten pääse tästä ehkä ikinä yli! :'D Joudut siis kestämään varmaan useamminkin tällaisia supersekavia kommentteja minulta täällä, koska ei tästä tule nyt taas oikein mitään, kun en itsekään tiedä, että mitä haluaisin sanoa. :'D

Se nyt kyllä ehkä, että itse en ikinä mieltänyt Melkorin ja Maironin suhdetta "rakkaustarinana", joten sen puitteissa tästä tulee jännittävää luettavaa. En kyllä sitten oikein itsekään osaa sanoa, että millaisena sitten pidin tuota noiden välistä suhdetta, mutta en ainakaan rakkautena. Tulee jännittävää lukea vähän erilaista näkökulmaa näistä kahdesta!

Joo, jätän tämän löpinäni ehkä tähän, kun ei tässäkään ole oikein mitään järkeä. :D Ilmoitan vain, että jään seurailemaan tätä ja lupaan kommentoida säännöllisen epäsäännöllisesti uusia osia, kun saat niitä ulos. KIIIIIITOOOOOS ihan valtavasti tästä tekstistä!!! (((: :-*

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Lillamyy, kiitos kommentista! <3 Silmarillion tosiaan on rakkaus. Ihanaa että tälle löytyi innostunut lukija!
Melkorin ja Maironin suhde on aina ollut miulle jossain määrin romanttinen tai ainakin seksuaalinen, ja oonkin todella iloinen, että vihdoin iski kipinä kirjoittaa heistä! Toivottavasti seuraavatkin osat miellyttää <3




-

II - kylmä - 300

Mairon katsahtaa ympärilleen, varmistaakseen salin olevan häntä lukuunottamatta tyhjä. Hän ei aisti ketään lähistöllä, ja on siksi vapaa nostamaan työpöytänsä laatikosta metallilippaan, jonka sisällä on yksi hänen salaisuuksistaan.

Lipas on suljettu sen ympäri kiertyvällä korumaisen hennolla hopeakettingillä ja sitä somistavalla koristeellisella lukolla. Ulospäin lipas näyttää siltä, että se on suljettu vain näön vuoksi, mutta todellisuudessa sitä olisi kenenkään muun kuin Maironin hyvin vaikeaa avata. Hän avaa lukon kaulassaan roikkuvalla pienellä avaimella ja kietoo ketjun pois rasian ympäriltä. Ketjun alla on vielä toinen lukko, mutta sen avaamiseen ei tarvita avainta. Mairon kääntää lukon keskellä olevia pieniä metallirattaita yksi toisensa jälkeen, kunnes kansi napsahtaa auki.

Lippaan sisällä on karmiininpunaisella sametilla lepäävä pieni metallikäärme. Sen suomut kiiltävät pronssia ja rautaa. Pienet meripihkasilmät ovat kiinni. Mairon silittää sen selän kuvioita sormellaan ja huokaa, kun ei tunne siinä mitään elon merkkejä. Metalli on kylmää eikä koneisto hyrrää; sydän ei lyö eikä taikuus kehrää pienen olennon sisällä niin kuin pitäisi.

Raivo kohoaa hänessä jälleen: jos hän saisi, hän puhaltaisi pysyvän elämänkipinän tähän pieneen otukseen ja laskisi sen vapaaksi maailmaan, katselisi etäältä sen sopeutumista ympäristöönsä. Oppisi virheistä ja vioista ja tekisi uusia, suurempia, kauniimpia, kunnes olennot olisivat täydellisiä ja hän olisi niiden valtias.

Hän ei saa, sillä hän on Aulën talossa ja ainurin perhettä, Erun lapsi. Hän ei uskalla edes näyttää kenellekään, kuinka lippaan avaimen voi sovittaa käärmeen niskassa olevaan reikään ja kääntää, vetää sen jouset kireälle ja päästää sitten irti, katsoa kuinka koneisto saa pienen ruumiin matelemaan pöydällä. Kukaan ei ole suoraan kieltänyt keinotekoista elämän matkimista, mutta ei sitä ole kukaan avoimesti tehnytkään, ei ilman Erun ohjetta ja lupaa.

Ardan kaukaisissa kolkissa nukkuu toisia Erun lapsia, pieniä ja heiveröisiä, odottaen luojansa lupaa herätä ja alkaa elää, lupaa valloittaa valarin tekemä maa. He kiehtovat Maironia samalla tavoin kuin tämä hänen pikkuinen käärmeensä, ovat vielä samalla tavalla unessa.




-

III - yö - 300

Selkäpiitä ylös juoksee väristys, josta Mairon tietää, että joku on lähellä. Joku pelottavan voimakas, sen hän aistii latauksena ilmassa. Hän sulkee lippaan, muttei ehdi lukita sitä ennen kuin kuulee tutut askeleet ja näkee valan astuvan sisään salin suurista rautaovista.

Mairon laskee rasian työtasolleen yrittäen näyttää siltä, ettei se ole millään tapaa tärkeä, että se on samaa rihkamaa, jota täällä kaikki työstävät. Kaunis, mutta tarpeeton.

“Älä suotta piilota sitä”, Melkor sanoo lähestyessään häntä. “En ikinä ottaisi sinulta mitään pois.”

Valarista ensimmäinen on voimassaan mahtava, ja se näkyy fyysisessä muodossakin, jota tämä on alkanut muun valarin tapaan käyttää. Melkor kantaa ruumistaan petollisen kevyesti ja julman sulokkaasti, vaikka Mairon tietää, että yksikin suuren käden liike kykenisi murtamaan hänen oman kehonsa luut kuin herkän lasiveistoksen. Melkor tulee lähelle, sulkee Maironin työtason ja itsensä väliin niin, ettei hän pääsisi pois vaikka haluaisi. Hänen päälakensa on samalla tasolla kuin valan leveä rinta, ja pohjattomanmustiin silmiin katsoakseen hänen on kallistettava päätään kauas takakenoon.

“Etkö, herrani?” Mairon kysyy. Ei etsi riitaa eikä halua suututtaa suurempaansa, muttei voi pidätellä pientä ivallista hymyä, joka hiipii suupieleen. Hän ei ole koskaan osannut olla Melkorin edessä yhtä nöyrä ja kohtelias kuin oikean herransa Aulën.

Melkor naurahtaa hiljaa. Ääni jyrisee pehmeästi syvältä rinnasta, ja Melkor nojautuu vielä hiukan lähemmäs. Savun ja jään tuoksu ympäröi Maironin, sekoittaa hänen päänsä niin, ettei hän osaa vastustella kun Melkorin käsi etsii hänen olkansa takaa letin ja vetää nauhan irti, antaa punaisten suortuvien purkautua ja valua Maironin rinnalle sotkuisena putouksena.

“Mitä oikein puuhailet täällä yksin, keskellä yötä?” vala hymisee ja hautaa sormensa hiuksiin, ottaa kiinni hellästi mutta lujasti. Mairon värisee hänen otteessaan, huokaa osin alistuneena ja osin helpottuneena. Lopulta on helppoa myöntyä, kun voi turvautua illuusioon siitä, että Melkor pakottaa, että ei Mairon tälle vapaaehtoisesti uskoutuisi.

Hän avaa rasian ja antaa Melkorin nähdä pienen elottoman otuksen sen sisällä.


-
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
-


IV - laulaa - 350

Melkor hymyilee niin, että terävien hampaiden valkoisuus luo hetkeksi hätkähdyttävän kontrastin kivenharmaan ihon kanssa. Hänen toinen kätensä kohoaa Maironin poskelle, ja vala suutelee hänen otsaansa. Ele on arkipäiväisen nopea, ja heti sen jälkeen Melkorin huomio syventyy käärmeeseen, mutta Maironin otsaa polttelee kuin Melkor olisi värjännyt huulensa hapolla.

“Mairon”, Melkor kehrää ja poimii käärmeen sametilta, pitelee sitä hellästi kämmenellään. “Kykysi menevät hukkaan täällä. Onko tähän avainta?”

Mairon kalastaa ketjussa riippuvan avaimen taas esiin vaatteidensa alta. Melkor sovittaa sen käärmeen niskaan ja kiertää useaan kertaan, kuuntelee hiljaisia naksahduksia ja kilahduksia joita koneen sisältä kuuluu. Vedettynä käärme avaa oranssit silmänsä ja luikertelee ylös Melkorin käsivartta, pysähtyy vasta olkavarren ympärille kietoutuneena. Se näyttää samaan aikaan elolliselta ja tavalliselta korulta, jota Melkor hyvinkin voisi pitää; kirkas metalli kimaltaa kauniisti mustan kankaan, mustempien hiusten ja harmaan ihon luomaa taustaa vasten.

“Haluaisin… tehdä enemmän”, Mairon kuiskaa vaikka tietää, ettei ehkä kannattaisi. “Mutta…”

“Mutta.” Melkor hymyilee kitkerästi. “Meillä on niin paljon sääntöjä ja rajoitteita. Niin paljon kahleita, jotka muka ovat meidän omaksi hyväksemme. Niin paljon kieltoja.

Sitä hymyä katsoessa on helppo muistaa, että tämä vala toimi luojan tahtoa vastaan. Että hän lauloi maailmaan ristiriidan ja pahuuden ja vapauden.

“Miltä se tuntuu?” Mairon kysyy entistä hiljempaa. Hän ei saa katsettaan irti Melkorin sormista, jotka nyt silittelevät käärmeen päätä.

“Luominen?” Melkorin hymy venyy terävähampaiseksi virneeksi. “Haluatko kokeilla?”

Mairon katsoo ylös Melkorin tyhjiin silmiin, ja näkee ensi kertaa kunnolla niissä palavan uhman ja voiman. Hän ojentaa kätensä, ja Melkor laskee käärmeen hänen kämmenilleen. Suuret kädet kupertuvat Maironin käsien ympärille, ja Melkor alkaa laulaa.

Mairon ei ymmärrä sanoja, mutta melodia kantaa häntä otteessaan, kiertyy hänen ytimeensä ja taivuttelee hänen sielunsa laulamaan mukana. Äänteet ovat teräviä ja epäsäännöllisiä, ja vaikka Melkor laulaa hiljaa, tuskin kuiskausta kuuluvammin, Mairon ei ole koskaan kuullut mitään vangitsevampaa.

Sävel vetää hänestä jotakin, ja Mairon katsoo ihmeissään kuinka suonet hänen ihonsa alla alkavat hehkua kuin niissä kulkisi sulaa tulta. Valo ja kuumuus polttavat, mutteivät satu, eivät riko ihoa. Käärme sen sijaan alkaa muuttua. Sen suomut sulavat yhtenäiseksi metallikuoreksi, ja sen sisään syttyy sama hehku, joka Maironista säteilee. Sen silmät palavat, ja huojuen se alkaa tanssia musiikin tahtiin.


-
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
-


V - onnellinen - 350

Laulu haipuu hiljaiseksi hyminäksi, ja Melkorin kädet siirtyvät Maironin vartalolle, pitelemään häntä pystyssä. Maironin näkökentän reunat hämärtyvät ja hänen kätensä tärisevät pikku käärmeen alla. Käärmeen läpi kulkeva elinvoima on Maironin omaa olemusta, ja vaikka sitä tarvittiin otuksen herättämiseen vain vähän, Maironista tuntuu kuin häneltä olisi viety paljon. Samalla hän on saanut uskomattoman paljon enemmän. Käärme sihisee hiljaa ja luikertaa ylös pitkin hänen käsivarttaan. Sen viileä kuono koskettaa Maironin poskea, ja sitten se lipoo ilmaa kaksihaaraisella kielellään, haistelee häntä ja heidän ympärillään leijuvaa otsoninhajua, joka laulu jätti jälkeensä.

“No, pieni seppäni”, Melkor sanoo, tiukentaen otettaan Maironin lanteilla. “Miltä tuntuu?”

Oudolta, sekavalta, onnelliselta -

“Vahvalta”, hän sanoo, ja melkein hämmästyy sanan totuutta.

Melkor nyökkää hyväksyvästi, ja sitten nauraa kun käärme näykkää Maironin korvaa pienillä hopeahampaillaan. Se on elävä, lämmin ja ilkeä, ja sen paino hartialla tuntuu hämmästyttävältä. Hän haluaa suojella sitä, muttei tiedä kuinka.

“Aulë tulee rankaisemaan meitä. Tai Eru itse.” Mairon kuiskaa ja tarraa Melkorin käsivarteen. “Oliko tämä pakko tehdä täällä?”

“Et sinä paljastu”, Melkor lupaa. Voitonriemuisesta ilmeestä päätellen hän halusikin saada Maironin lankeamaan juuri täällä, isäntänsä talon sydämessä. “Varjoni peittää sinut, heistä kukaan ei näe sinua. Ei edes Manwë, joka väittää näkevänsä kaiken.”

Kylmät sormet kallistavat Maironin päätä taaksepäin, hipaisevat puremaa korvalehdellä ja saavat hänet tärisemään aivan muusta syystä kuin uupumuksesta. Mairon tuntee Melkorin voiman varjon, joka kietoo hänet pehmeään, tuhkanhajuiseen pimeyteen. Sen turvallisuudesta hänellä ei ole mitään taetta, mutta tässä hän ei todella aisti häivääkään kenenkään muun valan mahdista.

Käärme luikertaa uteliaasti Melkorin kädelle, ja vala sallii sen vaikeastitulkittava ilme kasvoillaan. “Piilotan sen Utumnoon, turvaan. Tule mukaan.”

Mairon hätkähtää; hän on kuullut huhuja Melkorin synkästä linnoituksesta jossain Ardan äärissä, tuntemattomilla mailla, mutta kukaan maia ei ole koskaan käynyt siellä.

“Lennä kanssani, pieni tulenhenki”, Melkor kutsuu, käskee. Mairon huokaisee, empii sydämensykäyksen verran, ja nyökkää.

Melkor suutelee hänen otsaansa uudelleen, ja kevyestä kosketuksesta lähtien he hajoavat säröillen hengiksi, oikeaan olomuotoonsa, jonka on nopeampaa kulkea läpi Ardan ilman ja materian. Melkor ympäröi Maironin kaikkialta, suurena ja kauhistuttavana, samaan aikaan tuhkapölynä ja jäisenä lumimyrskynä. Mairon antaa kietoa oman liekkinsä Melkorin pimeyteen, ja niin he lentävät, Aulën kivisaleista kauas toisiin, vieraampiin.


-
« Viimeksi muokattu: 17.03.2020 20:38:59 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 662
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Ai kamala, kun julkaisit nuo edelliset niin nopeasti, etten ehtinyt kommentoida aiempia osia pois alta. :'D Eipä sillä, että kommmenttini olisi ollut kovinkaan paljoa edellistä kummempi, mutta silti, tipahdin kelkasta. xD Luin kyllä kaikki uudet osat aina sitä mukaa, kun niitä tuli, mutta en vain saanut sitä kommenttia aikaiseksi, joten nyt sitten kommentoin nämä viimeisimmät kaikki kerralla.

Pakko sanoa kyllä, että näitä lukiessa menee ihan oikeasti kylmät väreet. En sitten osaakaan kyllä ihan täysin sanoa, että johtuuko tämä tekstin aiheesta ja/tai hahmoista vai sitten kirjoitustyylistäsi tässä tai jostain ihan muusta, mutta kylmät väreet silti. :'D Jotenkin oikeasti niin upeaa kirjoittamista, että tässä tulee oikein kunnon alemmuuskomleksit, kun näitä lukee. Etenkin, kun ottaa huomioon, että näissä taitaa kaikissa olla vain se 300 sanaa, no okei kahdessa viimeisimmässä 350, mutta silti, kamalan lyhyitä ja silti tällaiset reaktiot... Huhhuh. Olen kateellinen, haluaisin itsekin osata!

En ikinä uskonut sanovani tätä, mutta I. NEED. MORE. MELKOR/MAIRON. Sissus, kun on kuumaa kamaa tuo kolmannen lopetus, tätä lisää, kiitos? :D Erityisesti just tällaisena epäselvänä vihjailuna, josta ei oikein tiedä itsekään, että tapahtuuko jotain oikeasti vai ei, missä vihjaillaan jatkuvasti actioniin, mutta ei koskaan anneta sitä itse asiaa lukijalle (tai varmaan Maironillekaan :'D). Hyrrr. Upeaa!

Olen kohta yksi pieni (tai iso, miten vain) lätäkkö lattialla, jos jatkat tähän tahtiin tätä. :'D En oikeasti pysty edes sanallistamaan sitä, kuinka paljon pidän tästä ja erityisesti tyylistäsi kirjoittaa Silmarillionia! Jotain niin käsittämättömän hienoa, että kateeksi käy!

[LätäkköMyy]

Ei ole reilua, että osaat noin hyvin! :D Oikeasti, ihan epäreilua. :D Ei mutta siis, ihan oikeasti, tämä on kyllä niin kultakaivos kaltaiselleni Tolkien-überfanille, vaikka paritus aluksi ehkä nostattikin kulmakarvoja pariin otteeseen. Olen oikeasti lukenut varmaan suurimman osan koko Finin Tolkienin maailmaan sijoittuvista ficceistä, vaikken ehkä olekaan kommentoinut niitä kaikkia, mutta tämä on ihan oikeasti yksi ehkä parhaita ikinä lukemiani ficcejä! Etenkin Silmarillionista on todella vaikea löytää mitään oikeasti hyvää ja silmarillionmaista luettavaa, mutta tämä kyllä todellakin on juuri sellaista!

Sen haluan huomauttaa, että tuonne viidenteen osaan oli eksynyt/unohtunut tällainen erikoisuus:
Lainaus
Se on elävä, lämmin ja <em>ilkeä</em>, ja
mutta muutoin tämä on kyllä oikeasti ollut ihan parasta luettavaa hetkeen. Kiitoksia taas todella paljon näistä osista ja pahoitteluni, että kommentissa on kestänyt näin turkasen kauan! ((:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 780
  • Created by fear
Apua.

Minä rakastan tätä tekstiä. Olen lueskellut tätä useaan otteeseen koko sen olemassaolon ajan, mutten oikein ole tiennyt, mistä aloittaa kommentoinnin. Mutta yritän nyt tulla sanomaan edes jotain, koska ansaitset kuulla, miten upea tämä teksti on!

Ensinnäkin sellainen alkuhuomio, etten ole koskaan lukenut Silmarillionia. :D Siitä huolimatta lore on tuttua, koska Tolkienin teokset ja maailma ovat rakkautta. <3 Koin joka tapauksessa, että tähän oli helppo päästä sisään. LillaMyy on jo aika tyhjentävästi tuossa sanonut, mutta vitsi että olet saanut tähän triplaraapalemittaan paljon! Ja voi että miten kauniilla tavalla. En ole varma olenko lukenut sinulta aiemmin mitään, mutta pidän hurjasti tyylistäsi kirjoittaa. Tässä oli monia upeita quoteja, joita nostan pari esiin:

Lainaus
He ottavat huomion vastaan kuin kasvit auringonvalon, kukoistaen ja kasvaen, sillä se on heidän luonnossaan.

Ihailua tämä tuntee, mutta siihen sekoittuu paljon muuta, paljon valan ylevälle arvolle sopimattoman tummaa tunnetta.

Ardan kaukaisissa kolkissa nukkuu toisia Erun lapsia, pieniä ja heiveröisiä, odottaen luojansa lupaa herätä ja alkaa elää, lupaa valloittaa valarin tekemä maa. He kiehtovat Maironia samalla tavoin kuin tämä hänen pikkuinen käärmeensä, ovat vielä samalla tavalla unessa.

Noissa annetaan ihanasti lukijalle tilaa tulkita, ja käytetyt vertauskuvat ovat todella kauniita.

Sitten päästään itse Melkor/Maironiin. Kuten LillaMyy sanoi, huhhuh. Hot. Vaikka tämä oli K-11, niin silti tuo noiden kahden välinen jopa eroottiseen vivahtava jännite välittyi paremmin kuin hyvin. En itsekään ollut ennen kuvitellut tätä romanttisena suhteena, mutta nyt osaan ehdottomasti nähdä sen. Erityisesti, kun olit kuvaillut Melkoria niin upeasti - tästä nyt nostona seuraava:

Lainaus
Melkor kantaa ruumistaan petollisen kevyesti ja julman sulokkaasti, vaikka Mairon tietää, että yksikin suuren käden liike kykenisi murtamaan hänen oman kehonsa luut kuin herkän lasiveistoksen.

Mairon värisee hänen otteessaan, huokaa osin alistuneena ja osin helpottuneena. Lopulta on helppoa myöntyä, kun voi turvautua illuusioon siitä, että Melkor pakottaa, että ei Mairon tälle vapaaehtoisesti uskoutuisi.

Ja sit vielä:

Lainaus
“Mutta.” Melkor hymyilee kitkerästi. “Meillä on niin paljon sääntöjä ja rajoitteita. Niin paljon kahleita, jotka muka ovat meidän omaksi hyväksemme. Niin paljon kieltoja.”

Sitä hymyä katsoessa on helppo muistaa, että tämä vala toimi luojan tahtoa vastaan. Että hän lauloi maailmaan ristiriidan ja pahuuden ja vapauden.

Todellakin. Huh. Olen ehkä vähän heikkona tällaisiin Melkorin tyyppisiin hahmoihin, niin tuo kuvailu todellakin osui ja upposi.

Noh, ettei tämä kommentti olisi yhtä isoa quotea, on pakko nostaa vielä pari tyylillistä huomiota: rakastan tämän tekstin nimeä! Se oli yksi syistä, minkä takia tämä kiinnitti huomioni - ja totisesti sopii Maironin hahmoon. Lisäksi vielä ihan yleiseen kielenkäyttöön ja lauserakenteeseen liittyen: tähän tekstiin tällainen vanhahtava tyyli ja ajoittain poikkeava lauserakenne toimii tosi hyvin. Ja tässä tyylissä oli todella jotain tolkienmaista ja sadunomaista. Tuo jotenkin erityisesti vielä tiivistyy tuon vitososan loppuun, joten nostan sen vielä tässä esille:

Lainaus
Melkor ympäröi Maironin kaikkialta, suurena ja kauhistuttavana, samaan aikaan tuhkapölynä ja jäisenä lumimyrskynä. Mairon antaa kietoa oman liekkinsä Melkorin pimeyteen, ja niin he lentävät, Aulën kivisaleista kauas toisiin, vieraampiin.

Joo. Eipä mulla muuta. Odottelen lisää. Tämä oli uskomaton. <3


i think if i gave you my heart, you would treat it tenderly.

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Lillamyy, kiitos kommentista! <3<3 Olen kirjoittanut tätä loppua tosi hitaasti, mutta yritän nyt tänään postata kaikki loput raapaleet. Ihanaa kuulla, että oot tykännyt näistä tähänastisista ja että oon saanut kännytettyä siut tämän parituksen puolelle ;D
Raapalemitta on miulle kamalan vaikea ja siksi nää kaikki on ollu tuota kolmeasataa tai ylikin, mutta ihanaa kuulla, että tuntuu että kuitenkin saan sanottua niin lyhyissä pätkissä jotain! Kiitos kaikista näistä kehuista, ihan punastuttaa :’D ja Kiitos, että jätit näin pitkän kommentin, se merkkaa tosi paljon <3
(also apua miten noloa että tuonne oli vahingossa lipsahtanut mukaan ao3:n koodia finikoodin sijaan, kiitos että huomautit!)

Rosmariini, kiitos siullekin ihanasta kommentista! <3
Mahtavaa, että tää aukeaa vaikket ookkaan itse Silmarillionia lukenut, ja ihanaa että tykkäät parituksestakin! Melkor tosiaan on aika ihana, ja sitä on hauskaa kuvailla :D Ja ihanaa kuulla, että tässä on silmarillionmainen tyyli, siihen koitan pyrkiä, mutta ite on aina vaikeaa tietää, onnistuuko ollenkaan.
K-11 on hankala ikäraja kirjoittaa, mutta jotekin ajaudun siihen nykyään aika usein! Vikoissa raapaleissa tapahtuu nyt ikärajasta huolimatta ihan oikeasti jotain eikä jäädä pelkän jännitteen tasolle :3

-

Anteeksi, että näissä kesti pitkään. Tarina myös tahtoi venyä, joten alkuperäisen seitsemän sijaan näitä raapaleita onkin nyt sitten enemmän. Tässä on seuraavat kaksi, ja loput tulee toivottavasti myöhemmin tänään tai huomenna.



-


VI - 300

Utumno on karulla tavalla kaunis. Kivisten hallien katot hukkuvat korkealle pimeyteen, ja karkeasti louhittua kiveä koristaa terävä, kiiltävä metalli. Mairon aistii alas maan uumeniin viettävissä käytävissä kihisevän jotakin, kuulee hirviöiden luikkivan varjoissa. Hän astuu vaistomaisesti lähemmäs Melkoria, mutta samalla osa hänestä haluaa juosta käytäviä yhä alemmas ja alemmas. Hän haluaa nähdä kaiken pimeän ja vääristyneen, mitä Melkor on kotinsa nurkkiin kerännyt.

Käärme luikertaa alas hänen olaltaan ja katoaa jonnekin. Mairon antaa sen mennä.

Melkor tarttuu hänen käteensä. Valan ote on luja ja vakaa, ja puolivahingossa Mairon puristaa takaisin heidän kävellessään eteenpäin kohti suurta portaikkoa. Utumnon ylimmätkin kerrokset ovat maan alla, ja suurissa saleissa on kylmä. Kosteutta tihkuu seinistä, ja vesi kertyy kiven pinnalle kimaltavina pisaroina ja paikoitellen terävinä jääkiteinä. Pimeys ei oikeastaan estä ainurin näköä, mutta silti Mairon kutsuu pienen liekin leijumaan olkansa tasolle. Se valaisee tien ja luo pienen valoisan kuplan, jonka sisällä hän ja Melkor ovat erillään linnoituksessa vallitsevasta hämärästä.

He kulkevat alemmas, ja seinissä alkaa kulkea kimaltavia kultasuonia. Kiven kylmyys väistyy pikkuhiljaa, kunnes he tulevat pohjalle, niin alas, että maailma tuntuu olevan päivien matkan päässä. Mairon näkee erään salin keskellä kohdan, jossa halkeilevan kiven sisältä pulppuaa hitaasti sulaa punahehkuista laavaa, ja kuuma ilma väreilee sen yllä. Pieniä liekkejä tanssii sen pinnalla, ja Maironin valtaa halu mennä lähemmäs, upottaa kätensä sulaan kiveen, sukeltaa. Melkor puristaa hänen kättään kovemmin, kuin aistisi hänen ajatuksensa muttei luottaisi siihen, että tulenhenki selviäisi moisesta yrityksestä.

Mairon huokaisee, mutta antaa valan johdattaa häntä yhä eteenpäin. Tämä paikka tuntuu Melkorin hengen ja luonteen fyysiseltä henkilöitymältä, yksinäiseltä, pahalta ja kiehtovalta. Vaikka sen suuruuden pitäisi pelottaa häntä, Mairon voisi liiankin helposti tottua tähän. Utumnon laajat syvyydet kutsuvat häntä, ja ajatuksissaan hän eksyy haaveilemaan suurista ahjoista jotka hän voisi rakentaa tänne, suurista käärmeistä joita hän voisi takoa. Täällä heidän äänensä kaikuisivat seinistä vapaina kun he laulaisivat niihin elämän.


-



VII - kuka - 250

“Pidätkö Utumnosta?” Melkor kysyy pehmeästi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

“Pidän”, Mairon vastaa hiukan liian nopeasti ja liian rehellisesti.

“Kaikki on täällä vielä keskeneräistä, mutta halusin, että näet kotini.” Mairon kuulee sanojen kaiussa Melkorin varmuuden siitä, että lopulta tästä tulee hänenkin kotinsa.

“Kokoan armeijan täällä”, Melkor jatkaa. “Teen hirviöitä, ja kun haltiat heräävät, käännytän heidät muuta valaria vastaan, ja maiarista teen kenraalini.”

Suunnitelma on suureellinen, mutta Mairon ei epäile hetkeäkään, etteikö Melkor pystyisi siihen. Moni maia on jo kääntynyt hänen puolelleen ja hylännyt Valinorin.

“Mitä sanot, kipuna”, Melkor kuiskaa ja vetää Maironin itseään vasten. Koskettaa Maironin hiuksia, joiden punassa heidän vierellään yhä leijuvan liekin valo tanssii ja saa nekin hehkumaan kuin ne olisivat tulessa. Melkor silittää niitä ja sitten Maironin poskea, kallistaen hänen päätään taaksepäin. “Valloittaisitko maailman kanssani?”

Mairon tuhahtaa ja pudistaa päätään, muttei vetäydy pois. Terävät hampaat välähtävät Melkorin hymyillessä.

Ajatus syöpyy mieleen ja kuiskii hänen korvaansa petollisen houkuttavana, kaikki se voima ja vapaus jota Melkor tarjoaa. Kaikki se kipu, korruptio ja kärsimys jonka he toisivat Ëaan, ja siitä syntyvä nurinkurinen järjestys, jossa he hallitsisivat.

Jollain tapaa hän haluaa sitä. Hänen on hyvä olla täällä, Ardan pimeydessä Valinorin puhtaan kirkkauden sijaan, synkässä linnoituksessa, lähellä kaikkein vahvinta valaa.

Mairon ei enää tiedä, kuka hän oikein on. Hän ei enää kuulu Aulëlle eikä Erullekaan, mutta toisen herran palvelukseen astuminen tuntuu pelottavalta, peruuttamattomalta päätökseltä. Hän avaa suunsa, muttei osaa vielä sanoa mitään.

“Annan sinun miettiä”, Melkor sanoo näennäisen hellästi, mutta omahyväisyys piirtyy silmien kimallukseen, suupielen huvittuneeseen nytkähdykseen; Melkor tietää jo, kuinka Mairon tulee valitsemaan.


-
« Viimeksi muokattu: 25.03.2020 17:37:35 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Tässä tulevat viimein viimeiset kolme raapaletta. Varokaa viittauksia rajuhkoon seksiin sekä kamalaa huijausta: viimeinen pätkä ei ole mikään oikea raapale, vaan siinä on 400 sanaa :o En millään saanut karsittua sitä lyhyemmäksi, eikä sen puolittaminenkaan tuntunut mielekkäältä.


-


VIII - 350

Melkor ohjaa Maironia eteenpäin alaselälle painetulla kädellä. He saapuvat kammioon, jossa kuplii rikintuoksuisia kuumia lähteitä. Melkor lausuu hiljaisen sanan, ja viileänsinisiä liekkejä syttyy seinien soihtuihin. Ne ovat kaukana, eikä niiden valo riitä tekemään tilasta valoisaa, vaan päinvastoin kietoo heidät epätodelliseen kylmänhimmeään hehkuun. Se kiiltää veden pinnalla ja Melkorin silmissä.

Melkor irrottaa otteensa Maironista ja pyyhkäisee mustat hiuksensa olkansa yli, alkaa avata kaapumaisen takkinsa kauluksen pieniä hopeakiinnikkeitä.

“Et kai -” Mairon puuskahtaa, mutta Melkor vain hymyilee ja antaa takin valahtaa lattialle. Sanat lakastuvat Maironin kielelle ja hän nielaisee. Kurkku tuntuu kuivalta kuin autiomaa. Melkorin keho paljastuu asteittain valan riisuessa kaikki vaatteensa, ja Mairon tuntee hengityksensä kiihtyvän ja poskilleen nousevan syvän, paljastavan punan. Hänen oma oranssi liekkinsä leijuu yhä hänen vierellään, piirtäen valan keholle varjoja ja korostaen pehmeällä valollaan lihasten kaaria, mutta Mairon on niin hämmentynyt, että liekki vuoroin värisee ja vuoroin räiskähtelee hallitsemattomasti.

Melkor astuu matalaan altaaseen, ja tumman veden aaltoileva pinta hipoo tämän reisiä. Maironin tulisi katsoa pois kaikesta siitä, mitä vesi ei peitä alleen, hänen tulisi lähteä pois, mutta kun Melkor ojentaa hänelle kätensä, ei hän voi olla astumatta lähemmäs.

“Kylve kanssani, Mairon. Vesi on kuumaa”, Melkor taivuttelee tietäen, että tulenhenkenä Mairon viihtyy lämpimässä. Ääni ottaa Maironista vallan, saa hänet polvistumaan altaan reunalle. Hänellä on päällään pehmeäkankaisten housujen päällä yksinkertainen pitkähihainen tunika, jota pitää kiinni ohut kankaaseen ommeltujen metallilenkkien läpi kulkeva kultainen ketju. Melkor vetää sen pois nopein liikkein, ja Mairon värisee kun vala työntää tunikan hänen harteiltaan. Kalpea iho näyttää kammion hämärässä sinertävältä, ja Melkor hyrisee arvostavasti nähdessään Maironin ensi kertaa näin paljaana.

Valan kädet tuntuvat viileiltä Maironin iholla kun Melkor viimein koskettaa häntä ja vetää hänet lähemmäs. Kosketus liukuu hellästi kyljiltä lanteille, hivuttamaan housuja alaspäin. Maironin kasvoja polttaa, mutta hän antaa Melkorin riisua kaiken.

Vesi höyryää ja tuntuu miellyttävän lämpimältä, kun Melkor auttaa Maironin altaan reunalta alas veteen ja vetää hänet kauemmas reunasta. Keskellä allasta vesi on niin syvää, etteivät Maironin jalat enää yletä pohjaan. Hän kietoo vaistonvaraisesti ensin käsivartensa valan kaulaan ja sitten säärensäkin tämän lanteille Melkorin vetäessä hänet lähelle. Vahvat kädet pitelevät häntä ja kylmät huulet painuvat kaulan herkälle iholle. Mairon sulkee silmänsä ja antautuu kannateltavaksi.


-


IX - 300

Tunteja myöhemmin Melkor kantaa hänet ulos kammiosta, toisia portaita ylös kunnes he saapuvat pienempään kammioon, jota hallitsee taljojen peittämä suuri sänky. Huoneen toisella puolella takassa loimuaa sinivihreä tuli, joka näennäisestä kylmyydestään huolimatta lämmittää tilaa. Mairon inahtaa kun Melkor laskee hänet taljoille; vala on nyt hellä, mutta Maironin ihoa värittävät todisteet siitä, että tälle on luontevampaa koskettaa rajusti ja karskisti. Lukuisia mustelmia ja puremia kivistää, eikä Mairon halua edes ajatella, kuinka kauan käveleminen tulee tuntumaan pahalta.

“Voi sinua”, Melkor kehrää kuullessaan äänen. “Vieläkö sinuun sattuu, vai oletko muuten vain laiskalla tuulella?”

Mairon nyrpistää hänelle nenäänsä, mutta antaa Melkorin kuitenkin tulla kanssaan sänkyyn. Vala ei jää kohteliaasti omalle puolelleen, vaan kierähtää muitta mutkitta Maironin ylle ja vangitsee hänet leveän rintansa ja upottavanpehmeän patjan väliin. Hänen kosteat hiuksensa valahtavat hartioilta mustaksi verhoksi Maironin kasvojen molemmin puolin.

“Ei enää”, Mairon valittaa tuntiessaan paljasta reittään vasten, ettei Melkor ole ollenkaan yhtä uupunut kuin hän itse. Vala tuhahtaa ja kumartuu suutelemaan hänen kaulaansa, mutta suudelmien pehmeydestä Mairon tietää, ettei Melkor tunne ainakaan vielä tarvetta enemmälle. Tämän raskas paino hänen yllään, terävät hampaat lähellä kaulaa ja hiuksiin kietoutuva käsi saavat Maironin hetkeksi tajuamaan, kuinka helppoa Melkorin olisi pakottaa hänet, vaikka hän kuinka kieltäisi ja anelisi. Juuri nyt valan läheisyys on kuitenkin tervetullutta, eikä hänen tarvitse ajatella muuta, joten hän työntää ajatuksen pois.

“Tottelisitko, jos pyytäisin sinua jäämään tänne?” Melkor kuiskaa hänen korvaansa.

“Sänkyysi?”

“Linnoitukseeni”, Melkor murahtaa ja näykkää kevyesti herkkää korvanlehteä. Mairon värähtää, mutta pudistaa päätään. Melkor vetäytyy taaksepäin katsoakseen häntä silmiin, ja tämän katseessa välähtää jotakin vaarallista.

“Entä jos käskisin?” Nyt äänen hiljaisessa jyrinässä kuuluu Melkorin valtavan voiman kaiku.

“En sittenkään”, Mairon sanoo ja antaa tulen välähtää silmissään. Melkor on vahvempi, mutta Mairon on tässä omasta tahdostaan, eikä häntä voi pidätellä määräänsä enempää.

Melkor hymyilee, kuin Maironin sanat olisivat hänelle mieleen, ja painaa huulensa Maironin omille.


-


X - uni - 400

Maironin keho alkaa tuntua uupumuksesta painavalta. Hän tietää, ettei valarin tarvitse nukkua, niin kuin ei hänenkään tarvitsisi ellei hän olisi näin väsynyt, mutta Melkor jää silti hänen kanssaan sänkyyn. Kierähtää pois hänen päältään, venyttelee kuin tyytyväinen kissa, ja kerää sitten Maironin mukavasti kylkeensä. Mairon nojaa päätään valan rintaan ja huvittaa hetken itseään laskien sydämen hitaita lyöntejä.

Hän ei muista nukahtavansa, mutta niin täytyy käydä, sillä hän herää myöhemmin Melkorin istuessa takaisin sängyn laidalle ja sipaistessa mustelmaa hänen solisluullaan. Mairon avaa silmänsä hitaasti, räpyttelee pois unen viimeisiä repaleita. Unikuvat katoavat nopeasti hänen otteestaan, mutta hän muistaa nähneensä loputonta pimeyttä ja sen läpi lentäviä suuria petoja. Kuin käärmeitä, mutta ne sylkivät terävien hampaidensa takaa tulta ja laavaa kuin tulivuoret, ja niillä oli suuret siivet.

“Millaisia unia näit?” Melkor kysyy ja ojentaa Maironille kangasmytyn, joka paljastuu hänen eilisiksi vaatteikseen, jotka hän unohti lähdekammioon. Ne ovat ryppyisiä, mutta Mairon vetää ne päälleen ja yrittää tuntea olonsa normaaliksi.

“Rakenna minulle ahjo”, Mairon vastaa letittäessään hiuksiaan. “Johonkin suureen saliin. Sitten näet.”

Melkor virnistää; Mairon olisi yhtä hyvin voinut suoraan luvata tulevansa vielä takaisin ja ennen pitkää jäävänsä niille teilleen.

“Rakennan sinulle vaikka kokonaisen linnan. Mitä aiot tehdä nyt, tulenhenkeni?” Melkor kysyy ja tarttuu letistä jääneeseen kevyesti kihartuvaan suortuvaan. Nykäisee sitä leikillisesti ennen kuin asettelee sen Maironin korvan taakse.
 
“Menen takaisin ja yritän esittää, etten ole ollut täällä”, Mairon huokaisee. Siitä ei tule helppoa; kehon jälkien lisäksi hänestä tuntuu, että Melkorin kosketuksen täytyy jotenkin näkyä hänen hengessään, viattomuuden viimeisten rippeiden katoamisen täytyy jotenkin kuulua hänen äänessään ja piirtyä kaikkiin liikkeisiin ja katseisiin.

“Puhun vaivihkaa muutamille, jotka saattavat haluta seurata meitä tänne”, hän jatkaa, hyvin tietoisena siitä, että näissäkin sanoissa on epäsuora lupaus, suostumus ajaa valan asiaa ja koota joukkoja tämän taakse.

Mairon nousee ylös, ja Melkor saattaa hänet loputtomien käytävien ja portaiden labyrintin läpi Utumnon uloskäynnille. Matkan aikana kumpikaan ei sano mitään.

Maironin poissaolo on varmasti jo huomattu, ja hänellä alkaa olla kiire kotiin. Ajatus tänne jäämisestä houkuttaa kuitenkin hetki hetkeltä enemmän, ja kun Melkor painaa hänet hetkeksi ovea vasten ja varastaa vielä muutaman kosketuksen, valasta irrottautuminen tuntuu tuskallisen vaikealta. Utumnon ylemmät salit ovat luotaantyöntävän kylmiä, eikä Mairon vielä tunne niissä hiipiviä kauhuja, mutta silti hän tuntee olonsa vapautuneemmaksi täällä kuin Valinorissa.

“Palaat pian luokseni”, Melkor sanoo jäähyväisiksi hänen huuliaan vasten, samaan aikaan omahyväisen varmana ja kuitenkin osittain pyytäen. Mairon vetäytyy hänen otteestaan ja astuu ulos suurista ovista katsomatta taakseen, mutta sisimmässään hän tietää sanojen olevan totta.



-

Kiitos lukemisesta! Näitä oli hurjan kivaa kirjoittaa, ja ehdottomasti aion kirjoittaa Silmarillionista lisääkin nyt kun tuli lähdettyä tällä fandomilla Rare10-haasteeseen.
Jätäthän kommenttia jos luit loppuun ja tykkäsit! <3
« Viimeksi muokattu: 26.03.2020 20:36:58 kirjoittanut Pura »
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 780
  • Created by fear
!!!!!!!!!!!!!!

Mitäköhän tähän nyt sanoisi. Tekisi mieli vaan hakata näppäimistöä tai huutaa jotain järjetöntä, koska se oli pitkälti reaktioni näitä vikoja osia lukiessa :"D Jestas, että nämä olivat upeita. Kaikki, mutta etenkin tuo kahdeksas. Kuolen. En käsitä, miten voit kirjoittaa jotain näin kuumaa ja silti pysytellä K-11-rajoissa. Olen ihan sanaton. Olet nyt pysyvästi käännyttänyt minut tämän parituksen puoleen, ja ihan varmasti luen jatkoficcisikin sitten kun niitä vielä kirjoitat!

Näissä oli taas tosi hienoa kielenkäyttöä ja kuvailua, teen pari nostoa taas kerran, koska tykkäsin näistä niin paljon:

Lainaus
Sanat lakastuvat Maironin kielelle ja hän nielaisee.

Mairon on niin hämmentynyt, että liekki vuoroin värisee ja vuoroin räiskähtelee hallitsemattomasti.

Tämän raskas paino hänen yllään, terävät hampaat lähellä kaulaa ja hiuksiin kietoutuva käsi saavat Maironin hetkeksi tajuamaan, kuinka helppoa Melkorin olisi pakottaa hänet, vaikka hän kuinka kieltäisi ja anelisi.

Kuin käärmeitä, mutta ne sylkivät terävien hampaidensa takaa tulta ja laavaa kuin tulivuoret, ja niillä oli suuret siivet.

Aivan kuten viimeksikin, tykkään Melkorin hahmosta ihan todella paljon. Osaat tuoda hänestä niin hienosti esille tuon viettelevän ja viehättävän ulkokuoren, jonka alla kuitenkin kuplii jotain tummempaa, vaarallisempaa. Tätä lukiessa alkaa väkisinkin pohtia, tekeekö hän tämän kaiken vain itsensä takia ja saadakseen Maironista itselleen palvelijan, vai välittääkö hän Maironista oikeasti. Kenties hieman molempia. Mairon taas on ollut tässä enimmäkseen alistuva, mutta tuon yhdeksännen lopussa hänestäkin välkähtää sitä kätkettyä voimaa ja uhmaa, jota Melkor hänessä arvostaa.

Upea teksti, kiitos tästä! Pliis kirjoita näistä pian lisää. Ja ehkä jotain vähän korkeammalla ikärajalla. ;)


i think if i gave you my heart, you would treat it tenderly.

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 182
  • brick by brick
Rosmariini, ihanaa että pidit näistä viimeisistäkin! <3<3
Oli haasteellista mutta samalla hauskaa kirjoittaa tällaista tunnelmaa matalalla ikärajalla, ja välillä lipsuinkin sen yli ja piti poistaa juttuja. Varmasti kirjoitan tällä parilla vielä joskus K-15 tai K-18 -tasoista tekstiä ;)
Kiitos, että poimit kohtia joista erityisesti pidät, sellainen on miusta aivan ihanaa <3 Melkorin hahmo on upea, ja tykkään etenkin siitä, että täällä 'uransa' alkuvaiheessa hän varmasti osasikin olla tosi hurmaava, vaikka pohjalla olikin sitten se kamala pimeä puoli. Ehkä seuraava ficcini onkin sitten Melkorin näkökulmasta niin nähdään, mitä hän oikeasti ajattelee ;D Itse näen sen niin, että hän ihan oikeasti välittää Maironista, mutta tietenkin silottelee omaa persoonaansa ja esiintyy mahdollisimman viettelevänä, koska haluaa Maironinsta itselleen luutnantin ja rakastajan, ehkä siinä tärkeysjärjestyksessä tai sitten toisin päin :')
Kiitos kommentista, teit miut iloiseksi. <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 662
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Jopas nyt jotakin, se olikin... erilaista K-11 tekstiä... :'D

Kuudes raapale on tosi kiva. Tykkään erityisesti siitä, että se tuntuu olevan pieni hengähdystauko täällä kaiken toiminnan keskellä, kun on vaan pelkkää kuvailua, eikä muuta. Siinä saa samalla heti tosi hyvän kuvan Utumnosta, jopa sellaisetkin lukijat, jotka eivät välttämättä edes tiedä, mikä se on. (:

Kahdeksas raapale... :o Tarvitseeko sanoa muuta? :D Ei vaan. En ymmärrä, miten olet pystynyt pitämään tämän K-11 ikärajan sisällä, kun tuollaista settiä tunget! Mutta sitten taas toisaalta olen ihan kiitollinen, että pysyit ikärajan sisällä, koska en usko, että olisin ollut valmis lukemaan näistä ihan vielä mitään K-15 tai korkeampaa tavaraa tämän takia. Jotain väkivaltaa nyt ehkä, koska se olisi melkein jopa odotettavissa tältä kaksikolta, mutta seksi puolestaan tuntuisi hieman ennenaikaiselta minulle lukijana, koska en ole ikinä tainnut lukea K-15 Silmarillion-ficciä... ehkä?

Jännä versio kyllä tästä! Itse en ehkä niinkään osaa edelleenkään kutsua tätä rakkaudeksi, ehkä enemmän vain himoksi, jolla Melkor taivuttaa Maironin puolelleen, mutta alan kyllä ymmärtää enemmän tätä paritusta, vaikka aluksi olinkin ihan Hoo Moilasena, että mitä ihmettä olen oikein lukemassa. Ehkä alkumatkasta Mairon oli jopa yllättävän alistuva, mutta onneksi sitten yhdeksännessä hänkin sai sitä itseään ja ääntään enemmän esille. Toki, tämän syyksi voisi ehkä laittaa senkin, että Melkor ON valasta kaikista vahvin, joten ehkä ei aluksi kannata lähteä liikkeelle sillä tyylillä, että minä määrään täällä, jos Melkor haluaakin jotain muuta. Voisi olla aika nopea keino saada Melkor vihaiseksi, jos omat toiveet ei vastaa hänen toiveitaan... Anyways, olisin ehkä odottanut hieman enemmän Maironin omaa ääntä ja tahtoa tähän mukaan, mutta sainpahan ainakin edes vähän! (:

Meinasin, että olisin tähän loppuun lainaillut jotain superkivoja kohtia tuolta, mutta sitten totesin, että joutuisin lainaamaan käytännössä puolet koko setistä, joten ehkäpäs annan sen olla, ettei tämä venähdä ihan kilometrin mittaiseksi. :D Tykkäsin tästä kuitenkin aivan erityisen paljon, oli ihan supersiistiä päästä lukemaan pitkästä aikaa Silmarillionia (mistä tulikin mieleen, että pitäisiköhän lukaista pitkästä aikaa se opuskin... hmm...), ja todellakin aion seurailla tuota Rare10:si, koska LISÄÄ SILMARILLIONIA!!!!! <3___<3 Olet paras!!!! <3___<3 KIITOKSIA TÄSTÄ!!

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 168
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vaihdokkaista aurinkoista alkuiltaa! :)

Silmarillion ei ole minulle tuttu fandom, ja Tolkienin tuotanto ylipäätään on jäänyt minulle hyvin etäiseksi. Siksi tunnustankin olleeni aivan pihalla tätä tarinaa aloittaessani. Tekstissä vilisee toinen toistaan tuntemattomia käsitteitä: maiar, ainur, valar – apua! Etenkin alussa koin joutuvani keskittymään ja tekemään liikaa ajatustyötä, jotta olisin voinut nauttia itse tarinasta. Luulenkin, että tarina avautuu paljon paremmin sellaiselle lukijalle, joka tuntee fandomin edes auttavasti. Onneksi vaikeimmaksi luettavaksi jäi kuitenkin tuo alku, ja Maironin ja Melkorin lähdettyä kohti Utumnoa koin pääseväni tarinan kyytiin paljon paremmin, kun oli tavallaan vain kaksi hahmoa, joihin keskittyä, ja heidän yhteinen matkansa. Vaikeuksien kautta voittoon siis, koska tämä tarina osoittautui kokonaisuudessaan kyllä varsin kiehtovaksi ja mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi!

Maironin ja Melkorin välinen valta-asetelma välittyy tekstistä hyvin, ja heti tuosta käärmeen lumoamisesta (luomisesta?) lähtien Melkorissa on aistittavissa sellaista vaaran tuntua, mutta kuitenkin samalla myös viehätystä. Tulkitsen Maironin ainakin aluksi tavallaan kamppailevan tätä viehtymystä vastaan, mutta lopulta kuitenkin antautuvan sille kutsulle, jonka hän jossain sisimmässäänkin tuntee. Lukiessani sain Melkorista aluksi varsin vaarallisia ja pahaenteisiä viboja, ja pelkäsin, mitä Maironille hänen matkassaan käy, mutta sitten aloinkin tavoittaa paremmin sitä yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta, joka kaksikon välillä selvästi vallitsee. Molemmista huokuu kunnianhimoisia haaveita, suuria suunnitelmia, halua valjastaa kykynsä joksikin aivan erityiseksi sen sijaan, että ne valuisivat hukkaan mekaanisia korukäärmeitä takoessa. Maironin unesta herää ajatus, voisiko tulevaisuudessa siintää lohikäärmeiden syntytarina, ja tavallaan ymmärrän tarpeen luoda jotain oikeasti suurta, mahtipontista ja merkityksellistä. Vaikka minulle välittyykin sellainen fiilis, että kyse on jonkinlaisesta pimeästä puolesta, koen kuitenkin lopulta ymmärtäväni Maironin päätöstä. Se on aika hurjaa, mutta hyvällä tavalla hurjaa! Hienosti saat avattua Maironin matkan ja kehityksen tällaisellekin lukijalle, joka ei tiedä fandomista tuon taivaallista.

Aivan erityisesti nautin tämän tarinan tiiviistä tunnelmasta. Vaara ja viettelys välittyvät miltei käsinkosketeltavina, ja niin välittyy myös Maironin ja Melkorin välinen seksuaalinen kemia. Ympäristökuvauksetkin ovat upeita kauttaaltaan. Huomasin nauttivani tällaisesta hämyisästä ympäristöstä kylmine kiviseinineen ja tulta räiskyvine ahjoineen. Utumno on upea ilmestys kolkkoine käytävineen, kammioineen ja portaikkoineen, joissa maanalainen kosteus tiivistyy. On kuin olisin nähnyt kaiken elokuvana mielessäni, ja se jos mikä kertoo taitavasta kuvailusta!

Kiitos mielenkiintoisesta ja erilaisesta lukukokemuksesta! :-* Tämä ei ollut helppo teksti, mutta tämän lukeminen kuitenkin palkitsi. -Walle