Title: Viittä vaille kaappijuoppo
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Arkidraama, mpreg, (omegaverse)
Rating: S
Disclaimer: En omista SK∞:a tai sen hahmoja, eikä minulle ole maksettu tämän kirjoittamisesta.
Summary: Kaorun tekee mieli viiniä.
A/N: Tän ficin kirjoittaminen oli jotenkin hirveän vaikeaa käytännössä, koska vaikka idea oli mulla kirkkaana mielessäni, tekstin tuottaminen tuntui ihan mahdottomalta tehtävältä. Aluksi kirjoitin yhtä versiota noin sivun, mutta sitten se tuntui ihan tyhmältä ja aloitin toisen version, joka tyrehtyi heti alkuunsa. Sitten aloin rustailla tätä kolmatta versiota, ja vaikken mä totta puhuen tiedä, vastaako tämäkään mun mielessä olleita ajatuksia niin hyvin kuin haluaisin, mennään nyt tällä versiolla. Eipähän jää tämä idea kummittelemaan mieleeni (semmosia kun riittää jo entuudestaankin).
Osa Matchablossom-omegaverse-kokoelmaani
Kirsikka kukkii kolmesti.
Viittä vaille kaappijuoppoKojirou valmisti vihellellen päivällistä, kun studioltaan juuri kotiin saapunut Kaoru rymisteli keittiöön niin, että hyvä kun obi ei kieputtunut auki siinä samalla. Hän suhahti Kojiroun selän takaa ohi ja pysähtyi sitten äkisti työtason eteen. Kuului kolahdus, kun hän laski jotain pöydälle.
”Tervetuloa kotiin”, Kojirou toivotti kääntäessään kalafileen pannulla ympäri. ”Ruoka on aivan kohta valmista.”
Kaorun pää nytkähti siihen malliin, että tämä oli selvästi kuullut ja rekisteröinyt sanat. Paikaltaan tämä ei kuitenkaan hievahtanut mihinkään, ja Kojirou siirsikin katseensa pois paistinpannusta kohdistaen sen tämän selkään.
”Mitä nyt?” hän kysyi. Päätään hieman kääntämällä hän erotti Kaorun edessä korkean mutta kapean ruskean paperikassin.
Kaoru ei ensin sanonut mitään, perääntyi vain työtason ääreltä kuin hänen sille laskemansa paperikassi olisi hänestä jotain äärettömän vastenmielistä. Kojirou katseli häntä kummissaan.
”Kaoru?”
”Töitä tehdessä minun alkoi kesken kaiken tehdä hirveästi mieli lasillinen viiniä”, hän aloitti selkä yhä Kojiroulle käännettynä. ”Joten kävin ostamassa tuon” – hän osoitti sormellaan paperikassia – ”mutta en minä voi juoda sitä. En mitenkään.”
”Ai. Miksi et muka voisi?” Kojirou kysyi. Kaorulla oli välillä tapana rentoutua iltaisin viinilasillisen ääressä, eikä hän ymmärtänyt, mikä estäisi moisen teon tänään. Eihän tällä ollut koskaan ollut ongelmia alkoholin käytön kanssa.
”Miten typerä oikein olet?” Kaoru ärähti. ”Vaiko vain hajamielinen? Oletko kenties unohtanut, että olen raskaana?”
Eihän Kojirou sitä tietenkään ollut unohtanut, mutta ei hän silti nähnyt mitään estettä sille, että Kaoru joisi hiljalleen illan aikana yhden viinilasillisen. Kaoru itse oli kuitenkin eri mieltä. Hän jännitti suuresti lapsen saamista ja halusi rajata riskitekijät minimiin. Töiden kanssa hän teki jo pientä myönnytystä siinä, ettei ollut jäänyt heti täyspäiväisesti kotiin, joten kaikessa muussa hän halusi olla esimerkillinen, jopa täydellinen, ja hänen ajatuksissaan yksikin lasillinen viiniä rikkoisi sen täydellisyyden. Hän ei myöskään ollut valmis elämään sen pelon kanssa, että voisi aiheuttaa vielä syntymättömälle lapselleen vakavia ongelmia oman viinin lipittämisensä takia. Hermoilua riitti tarpeeksi ilmankin.
”En ole”, Kojirou sanoi, ”mutta jos mielesi kerta tekee viiniä, niin voithan sinä yhden lasillisen ottaa. En usko, että sillä olisi sikiöön mitään vaikutusta.”
”Ja entä jos olet väärässä?” Kaoru kysyi. ”En voi ottaa sitä riskiä –
en mitenkään. Mutta samaan aikaan en voi olla ajattelematta, miten paljon mieleni tekeekään viiniä.”
Kaoru asteli Kojiroun viereen ja painoi päänsä tämän olkaa vasten.
”Tämä on ihan kauheaa”, hän puuskahti sitten. ”Mikä helvetti minua vaivaa, kun ajattelen viinin juomista
näin paljon? Enkä pysty lopettamaan vaikka haluan! Ihan kuin olisin joku hiton kaappijuoppo…”
”Noh, noh”, Kojirou tyynnytteli ja kääntyi ottaakseen Kaorun syleilyynsä. ”Mielitekoja tulee ja menee, ja joskus ne ovat sinnikkäitä, mutta ei se niistä vaarallisia tee. Ja eikös sitä sanotakin, että raskausaikana voi alkaa tehdä mieli syödä ja juoda vaikka mitä?”
”Sanotaan, mutta enpä ole kuullut sen koskaan tarkoittavan viiniä vaan ennemmin jotain misokeittoon kastettuja suklaakeksejä.”
Kojirou hymähti ja painoi suukon Kaorun otsalle.
”Saat sinä niitäkin syödä, jos mieli tekee”, hän lupasi. ”Mutta päivälliseksi on luvassa kalaa. Voisinkin seuraavaksi kattaa pöydän niin pääsisimme syömään. Ehkä ruokailu helpottaa viininhimoasikin.”
”Tuskinpa”, tämä vastasi olkiaan kohauttaen. ”Mutta pitäähän sitä joka tapauksessa syödä.”
”Sinun varsinkin”, Kojirou sanoi. ”Ja tiedätkö mitä?” Hän odotti, että Kaoru keskitti katseensa häneen. ”Vaikka miten paljon haluaisitkin viiniä, se, että noin määrätietoisesti aiot olla juomatta raskautesi takia, kertoo, ettei sinulla ole mitään ongelmaa. Oikea kaappijuoppo sortuisi taatusti.”
”Niinpä kai.” Kaoru pysyi hiljaa muutaman sekunnin ennen kuin jatkoi. ”Ja enpä minä muutenkaan kummoinen kaappijuoppo olisi, kun sinulle näin avoimesti asiasta puhun enkä edes piilottele ostamaani pulloa!”
”Sekin vielä.” Kojirou hymähti uudelleen.
”Minä katan pöydän”, Kaoru lupasi, mihin hän vastasi hyväksyvästi nyökäten.
Kojirou jatkoi päivällisen viimeistelyä samalla kun Kaoru ahersi pöydän kattamisen parissa. Hän kuunteli tämän työskentelyn ääniä ja ajatteli hymyillen itsekseen, että aiemmista puheistaan huolimatta tämä oli tainnut saada itselleen jo uutta ajateltavaa. Ainakaan hän ei ollut koskaan ennen kuullut kenenkään hyräilevän viininhimoaan.
