Nimi: Näkijän lapsi
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Lempeä draama
Ikäsuositus: Sallittu
Paritukset: Burrich/Molly
Vastuuvapautus: Robin Hobb omistaa
Näkijän taru -kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa.
Yhteenveto: Mitä kuuluu trilogian päätyttyä?
Haasteet:
Tutustu fandomiin ja ficcaa -haaste; Robin Hobbin
Näkijän taruFinfanfun 1000, sana 752.
NaurisLukijalle: Fandom ja kirjailija oli minulle vieras, joten luin haastetta varten mainitun trilogian ja kuulin myöhemmin että kirjailija ei tykkää, että hänen hahmoistaan ficataan. Näin ollen koetin pysytellä aiheessa niin, ettei tyyppi toivottavasti suutu minuun, jos sattuu joskus oppimaan lukemaan suomeksi.
Näkijän lapsi Kevyet poutapilvet tekivät aurinkoisesta päivästä miellyttävän. Mehiläiset hyrräsivät muhkeissa kukkasissa, jotka reunustivat värikkäinä peltoina kotoisanruskeaa tölliä. Pieni tyttö pellavaisessa koltussaan taaperteli sen pihamaalla, poiketen luonnonkivistä upotetulta laattapolulta aina nähdessään nurmella jotakin tarkasteltavaa. Lapsella oli paljaat jalat, joiden varpaanväleihin kutittava ruoho upposi mukavasti, ja pikku kädessään nyrkin kokoinen nauris, jota hän välillä haukkasi huolettomin mielin. Jossakin kaukana heilahtelivat tuulessa lakanat, joita tytön äiti nosteli pyykkisoikosta narulle kuivamaan.
Kodikkaan tunnelman sivustaseuraaja kallisti päätään seuraten lapsen liikkeitä. Asennonmuutos sai yläpuolella suojaavan lehtiverhon heilahtamaan, ja se herätti pikkuisen uteliaisuuden. Hän kurotti päätään suu auki, pureskelun unohtaen.
”Hauva”, totesi lapsi kiinnostuneena. ”Iso hauva.” Hän alkoi kävellä lähemmäs. Aikuinen susi laskeutui selälleen kuin pentu ja teki itsensä vaarattoman näköiseksi. Ja samalla matalaksi. Se oli harkinnut hetken pakoa, mutta saattoi haistaa, ettei liian lähellä ollut ketään muita. Tilaisuus oli liian houkutteleva hylättäväksi.
Tyttö laski nauriin käsistään laakealle kivelle, jolla ennestään lojui jo valikoima pihalta löytyneitä pikku aarteita; katkennut mutta yhä loistokas kukinto, kiiltävä, rosoinen kvartsinpala, kaunis harakan sulka, jossa vihreä väikkyi. Pelkäämättä hän lähestyi eläintä pieni kämmen ojossa. Susi hengitti puhtaan lapsen tuoksua, jota maustoi jo tallatun ruohon ja väkeväaromisen nauriin haju. Pienokainen kallisti päätään ja upotti pulleat sormensa harmaanruskeaan turkkiin. Susi ynähti mielissään, kun pieni kämmen silitti hankaavin liikkein sen vatsapuolta etutassujen takaa.
Lapsi kikatti suden nuolaistessa sitä pitkällä kielellään. Pehmoiset hiussuortuvat valahtivat kangashilkan alta kasvoille, kun hän väisti vaistomaisesti liikettä, vaikka ilahtuikin huomionosoituksesta. Eläin haistoi niistä lempeän hunajan, ja hienoisen häivähdyksen yrtein maustettua kynttilänrasvaa. Tytön taputellessa karkeaa turkkia suden korvat kuitenkin liikehtivät valppaina, aistien mahdollisia uhkia. Jos laumanjohtaja näkisi suden jälkeläistensä lähellä, siitä ei seuraisi hyvää. Mutta ympärillä kuului vain mettiäisten kylläisen juopunutta surinaa, vieroitetun varsan hirnahdus kauempaa niityltä tamman hätistellessä sitä kauemmas luotaan. Kun ihmisäidin ääni kutsui pienoistaan, tyttö nousi kuuliaisesti jaloilleen ja susi töytäisi häntä kuonollaan kevyesti takaisin torpalle päin. Itse se vetäytyi puuston suojaan, mutta jäi seuraamaan tapahtumia.
Tyhjää koria lanteillaan kantava nainen oli kauniimpi kuin koskaan selkeästi erottuvan vatsakummun kohottaessa esiliinan helmaa. Näin hänet ensi kertaa tällaisena. Toivoin kipeästi, että olisin ollut läsnä edellisellä kertaa. Mutta silloin olisi kaikki toisin, eikä suinkaan paremmin.
Veljeni, asiat ovat niin kuin ajattelimme, kuului ajatukseni vahvistava ääni mielessäni.
Naaraasi on taitava. Pesä on siisti ja hoidettu, pentusi terve ja vahva. Ja hän on uudestaan kantavana. Kuulin suden olevan tästä tyytyväinen. Lauman vahvistaminen on susille tärkeää.
Kaikki vaikuttaa hyvältä. Kuulin, että useassa kaupungissa myydään jo hänen kynttilöitään, myönsin tyytyväisenä.
Hänellä on oma pikku puoti kylässä, ja hän vaikuttaa onnelliselta.
Lauman sielu huolehtii heistä, muistutti Yönsilmä aistien sisäiset tuntemukseni. Nyökytän päätäni, vaikka kukaan ei voikaan sitä nähdä. Olen läsnä vain jaetun mielemme kautta, ja silti tuntuu, kuin olisin itse kokenut äskeisen hetken lumon.
Kaukaisen mökkini hiljaisuudessa katselen kuin uusintana mielessäni, kuinka tyttö järsii tyytyväisenä nauristaan tepsuttaessaan lähemmäs kotipihaa. Voin aivan nähdä silmissäni, miltä hän olisi näyttänyt linnassa. Mielenmaltti tai Kettricken olisi opettanut tyttöä niiaamaan sievästi, hänet olisi pyntätty kiiltäviin kankaisiin, jotka tekisivät liikkumisesta vaikeaa. Nyt äiti ojentaa hänelle käsivartensa laskien korinsa maahan, ja suukottaa hellästi hänen pehmeitä pikku kasvojaan pyyhittyään ne ensin esiliinansa kulmaan.
Tämä on paras lahja, jonka pystyin sinulle antamaan, pikku Nokkonen, ajattelen. Kukaan ei uhkaa henkeäsi, ei vaadi sinulta mitään kohtuutonta. Saat elää tavallisena lapsena, oman perheesi parissa, juoksennellen vapaana turvallisen kotisi nurmella. Se on enemmän, mitä koskaan itse koin. En tunne katkeruutta siitä, että Burrich elää nyt minun elämääni; Molly kantaa ehkä jo pientä Uljasta, joka ei tiedä Fitzistä mitään. Kokemansa jälkeen he ansaitsevat kaiken hyvän, mitä suinkin voivat saada osakseen.
Kun Yönsilmä kääntyy palatakseen, pienen kodin idylli katoaa selkämme taakse. Suden mielen täyttää jo ajatus siitä, maksaako vaivan juosta jäniksen perään, mutta oma mieleni on haikea. Sankarin palkka ei aina ole maineensa arvoinen.
* ~ * ~ *