Loveatar || K-11, kansanusko-draamaa

[Arte]

Nimi: Loveatar
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama, suomalainen kansanusko, vanha Suomi, noituus, jumalat
Yhteenveto: Kateutta karkoittamassa.

Osallistuu: Kun adjektiivit katosivat, Lyrics Wheel 14 - bonarikierros

A/N Osallistuin LW14-bonarikierrokselle ja sain Don Huonojen Riidankylväjä-lyriikat. Tämän tekstin tulkinta sanoista tuskin on ihan ensimmäinen, mikä suurimmalle osalle tulee mieleen, mutta minä lähdin miettimään tätä nimenomaan kirjaimellisesti mytologioiden riidankylväjien kautta, ja päädyin kirjoittamaan tällaista. Osa tekstistä pohjautuu suomalaiseen kansanuskoon (mitä moninaisimmista lähteistä), loput taas kyhäsin itse.

Tälle löytyy jatkoa: Tummaa tukkaa sotkuksi asti, K-15, ja Tyhjyydestä nousee, S.

Loveatar

”Kyllä se vaan vielä vihloopi”, sanoo mumma. ”Kahtokkaatten nyt, kyllä sillä kuume kokojan nousee. Kyllä nyt pittää jo alakaa tehä, johan tämä on jo kolmas kerta tälle vuoden!”

Ahto voihkaisee, ja miehen kulmakarvat kurtistuvat ja suun linjat jännittyvät, kun kehoa ravistelee jälleen kipuaalto. Hikipisarat helmeilevät tämän otsalla. Laveri keinahtelee ja vikisee.

”No mitä tässä nyt”, Irmeli huokaa ja vääntelee käsiään.

”Kyllä nyt pittää jo uhrilahja viijä”, mumma tuijottaa minijäänsä. ”Ei se Loveatar muuten kutsu kadetta poijes!”

”Mitä sinä nyt, pakanan uskomuksia”, Irmeli yrittää.

”Otat sen puukon minkä se viime talven nouti, kyllä se katteus siitä lähti.”

”Mutta…” Irmeli vastustelee, ”niin hyvä puukko…”

”Juur siks sen pittää mennähin. Ja parasta olis kyllä jos viel Kaarnan tänne kuhtusit, kyllä se sais Ahton paranemmaan.”

”Ja tännehän ei mitään noitia kutsuta, se menee jo aivan liiaksi vasten Herraa!” Irmeli kivahtaa posket punakoituen. ”Puukko viijään ja se saa riittää!”

Mumma mutristaa huuliaan, mutta antaa asian olla. ”Riittää mikä riittää, ei parane ylpistyä!” hän kuitenkin mutisee.

Irmeli korjaa peitettä miehensä yllä, noutaa sitten nuttunsa naulakosta ja hakee mainitun puukon Ahton housujen vyöltä. Mumma nousee lappamaan muuripadan uumenista lihavelliä puukulhoon ja sujauttaa päälle vielä kanervanoksan. Irmeli ottaa kulhon vastaan ja nostaa ovenpielestä mukaansa lyhdyn. Syyskuun ilta on kääntynyt jo lähes yöksi.


Korppi istuu honganoksalla ja tarkkailee metsän läpi lähestyvää valopalloa. Tuuli pöyhii sen sulkia, mutta lintu kyyristyy enemmän kasaan ja pysyyn paikallaan. Ennen pitkää sen odotus palkitaan, kun nainen saapuu uhrikivelle. Hän asettaa puukon ja puukulhon kivelle, roiskuttaa sormellaan lihalientä ympärilleen ja mumisee sanoja, jotka tuuli nappaa mukaansa ja kuljettaa pois korpin luota. Sitten nainen katoaa jo taas kuusen taakse.

Korppi istuu vielä tovin paikallaan, ettei sen lentovarjo varmasti ulotu naisen luokse sitten kun se viimein nousee siivilleen. Koko Peltolan perhe olisi itkenyt koko yön miestään, jos korpin olisi nähty lentävän uhrikiven yli.

Lintu suhahtaa kuusikkoon, ja pian sieltä astelee aukealle nainen, joka kumartuu katsomaan kivelle asetettuja uhreja. Hän ojentaa kätensä epäröivästi puukkoa kohden, mutta pysähtyy.

”Meinaatko viedä uhrilahjani, noita Kaarna?” pimeydestä kuuluu.

Kaarna suoristautuu. ”En suinkaan”, hän virkkoo kuusikkoon katsoen.

Hänen jalanjälkiään astelee nainen, jonka koko olemus hukkuu yön pimeyteen. Kaarna tuntee niskakarvansa nousevan pystyyn niin jännityksestä kuin pelostakin, kun Loveatar iskostaa katseensa ensin häneen ja sitten uhrikivelle asetettuihin uhreihin.

”Teräase, lihavelliä”, nainen tuhahtaa. ”Näilläkö minua nykyään kutsutaan?”

”Kuuluu olevan seudun edustuspuukkoja”, Kaarna vastaa. ”Ja lihavelli osoittaa kunnioitusta.”

”Hmph”, Loveatar paheksuu ja kääntyy Kaarnan puoleen. ”Mumisikin niin että hädin tuskin onnistuin löytämään paikalle. Mutta hänen onnekseen sinä olit täällä, sillä sinut minä kyllä tunnen virstojenkin päähän.”

Kaarna kiittää yötä punastumisensa peittämisestä. ”Mitäs sitä nyt…”

”Sinut minä halusinkin tavata”, Loveatar hymisee ja tulee kohti. Tuuli pyörittää niin heidän hiuksiaan kuin lähihaavasta roikkuvia syyslehtiä. ”Et ole kutsunut minua toviin.”

”Tiedäthän sinä”, Kaarna tuskin liikuttaa huuliaan. ”Minun ei kannata käydä täällä liian usein…”

”Hmph”, Loveatar tuhahtaa jälleen. ”Minä voisin hoitaa kaikki ongelmat pois, ihan vain pientä uhria vastaan…” Ja nainen liu’uttaa koukkukynsiään pitkin Kaarnan poskea.

Kaarna vetää happea keuhkoihinsa. Hänen pulssinsa nousee, kun Loveattaren käsi kietoutuu hänen lantionsa ympärille. Kynsi kutittaa edelleen leuanpieltä.

Mielessä kiitää välähdyksiä kyläläisten katseista, jotka ovat täynnä epäilyä ja pilkkaa. Muisti soittaa sanoja, joita on lausuttu piilossa käsien takana. Noita noita noita, muistikuvat huutavat. Pahattaren tytär, akkalainen, pirunlapsi. Muistavat myös sen voiman, joka parantaa sairaan, häivyttää kuumeen, nostattaa mielen taas ilojamaan.

”Jos lakkaat samalla kiusaamasta Peltoloita”, hän lopulta huokaa. Loveatar virnistää ja upottaa hampaansa Kaarnan kaulaan.



Don Huonot - Riidankylväjä

Ei se et oo sinä
Joku korvaasi kuiskuttaa
Ei se et oo sinä
Myrkkyä mieleesi ruiskuttaa
Ei se et oo sinä
Se tietää mistä narusta vetää
Ei se et oo sinä
Kuulet sen naurun muttet näe ketään

Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyillään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään
Riidankylväjä

Ei se oot vain sinä
Koeta pitää kielesi kurissa
Ei se oot vain sinä
Ethän sä tekisi mitään tällaista
Ei se oot vain sinä
Katso peiliin se olet sinä

Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyllään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään

Mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä mitä sinusta kerrotaan
Särkyneitä sydämiä kaikkialla tallaat missä kuljetkaan
Tee jotain tolle sun päälles
Ennen kuin se myrkyillään sut selättää
Kohta et viereltäsi löydä yhtään ystävää
Kun sä sait ne keskenään riitelemään
Riidankylväjä

[Sokerisiipi]

Oih, lisää mytologista fantasiaa sinulta ♥︎ Tuli tästä mieleen se toinen tekstisi, Vetten kaunis, josta pidin myös kovasti.

Murre dialogeissa tuo hahmot ja puhutut asiat aivan eri tavalla lähelle. Tähän tekstiin sopi juurikin tuo vuoropuhelun runsaus ja tarina hahmottui kivasti sen kautta, vähän melkein kuin näytelmäkäsikirjoitusta olisin lukenut, mutta proosallisella otteella. Kuvailu tukee dialogia, mutta antaa myös oman lisänsä. En jotenkin millään voi uskoa, että tämä on oikeasti näin lyhyt, kun tässä kuitenkin kerrotaan niin paljon! Ihmeellistä.

Ihana tuo mumma vahvan murteensa ja uskomuksiensa kanssa ja tietysti on kismaa kristillisen miniän kanssa, että mitä tulisi hädän hetkellä tehdä. Mies taas makaa kuumeen uuvuttamana voimatta sanoa sanaakaan Tykkäsin kovasti siitä, miten päätösvalta, voima ja osallisuus tapahtumiin ovat tässä tekstissä juurikin naisilla. Eihän tässä suoraan sitä sanota, mutta uskoisin kuitenkin ajan ja paikan huomioon ottaen, että terveenä Ahto on se perheenpää, joka sanelee talon naisille, mikä hänen tahtonsa on. Naisilla ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa tarpeen tullen tarttua ohjaksiin. Mummakin tietää heti, mitä pitää tehdä. Se oli kiva elementti tässä, juurikin tämän aikaa vasten katsottuna.

Noita Kaarnalla ja Loveattarella (taivutinko oikein?) onkin jännittävä kuvio meneillään. Kaarnalla taitaakin olla sisäpiirin tietoa, että mitä kaikkea yliluonnollista tuossa kylässä mahtaakaan tapahtua, mutta on myös saanut sen takia tietynlaisen, negatiivisen leiman. No, mitään ei saa ilmaiseksi ja pitäähän jonkun pitää Loveatar hyvällä tuulella, ettei kaikki sairastu ruttoon tai vastaavaan Tuli upeasti esille se, ettei ihmiselämät jumalattarelle paljon merkitse, mutta Kaarnalle merkitsee. Hyvin vähällä sait tehtyä Loveattaresta juurikin mystisen, jumalallisen olennon. Sellainen ylpeys ja halveksunta, johon mikään maallinen ei yllä. Kaarnaakin jännittää ja pelottaa, vaikka hän on varmasti ollut useamman kerran tekemisissä jumalattaren kanssa. Kuolevainen ei vain voi olla nöyrtymättä jonkin häntä selvästi suuremman ja voimakkaamman edessä. On naisten suhteessa kuitenkin myös sellainen kiusoitteleva sävy, joka kielii tuttavallisuudesta. Kaarna voi pyytää Loveatarta jättämään Peltolan perheen rauhaan ja Loveatar myöntyy, tietynlaista uhria vastaan, tietenkin.

Minusta oikein kiva tulkinta noista lyriikoista! Eikä yhtään liian kaukainen/vaikeasti nähtävä. Minulle ainakin oli helppo yhdistää kappaleen Riidankylväjä Loveattareen, joka nautti suuresti aiheuttamalla ihmisille murhetta, huolta ja kipua ja samalla myös riitoja, kun ei olla yksimielisiä siitä, miten ongelma tulisi hoitaa, viitaten siis tietysti Irmelin ja mumman uskontokonfliktiin.

Ihana tarina, mystinen, vanhoja aikoja henkevä ja myös vähän kujeilevakin. Kiitän!

[Vlad]

Oih, se on ihanaa, kun löytää kansanuskosta ammentavia tekstejä (kirjotan niitä itse liikaa) ja vielä isommin hyppäsin kattoon, kun huomasin, että tässä on oikeasti hahmotasolla mukana Loveatar, mulle henkilökohtaisesti läheinen jumalatar. En edes tiedä, miksi itse koen yhteyden sairauksien ja kuoleman jumalattareen, mutta silti. Tykkäsin kyllä siitä, miten oot jumalattaren personifioinut, vaikka itse oonkin tämän erilaiseksi kuvitellut.

Tykkäsin Kaarna-noidasta ja korpista (ihanaa, että joku muukin käyttää korppia noidan lintuna ♥) ja tykkäsin uhriksi jätetystä puukosta ja lihavellistä ja mumman ja Irmelin dialogi sai nauramaan ja hymyn huulille. Ihana pakanuuden ja kristinuskon yhteentörmäys, kun Irmeli ei tunnu haluavan olla tekemisissä Loveattaren kanssa (ehkä pelostakin) ja mumma on vakuuttunut siitä, että kaikki varotoimet ja muut ovat tarpeen. Plus tuo murre ♥

Jotenkin mulle alkoi tässä tulla jotain jännää Kaarna/Loveatar paritusta mieleen, mikä oli hauskaa Tykkäsin kyllä suuresti siitä, miten oot lähtenyt lähestymään Riidankylväjät-kappaletta nimenomaan tätä kautta, koska tää ei ole tosiaan se ensimmäinen lähestymistapa, mutta sopi mun mielestä kappaleeseen kuin nenä päähän. Plus itse suomenuskoisena nautin suunnattomasti joka kerta, kun näistä teemoista kirjoitetaan. Suomella on niin rikas historia ja kansanperinne, että siitä sietääkin ammentaa.

Kiitos tästä ihanasta tekstistä, en tiedä miksi huomasin tämän vasta nyt enkä heti julkaisun aikaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kah

[Arte]

Minua aikalailla jännitti julkaista tätä, joten oli ihan mahtavaa saada näin ihania kommentteja! ♥

Sokerisiipi, iih, kiva että tykkäsit ja vieläpä muistit tuon toisenkin kansanusko-teemaisen tekstini! Oon vielä varsin testivaiheessa tässä kansanusko-tarinoiden kirjoittamisessa, joten on poikkeuksellisen ihanaa saada kivaa palautetta. (:

Joo, tästä ei tullut niin pitkä kuin ehkä olisi voinut tulla. Sain tuossa alkupäässä idean, että voisin yhdistää tämän tuohon ei adjektiiveja -haasteeseen, joten kirjoittaminen ei ollutkaan niin hirveän helppoa! Ajattelin ensin vähän enemmänkin säpinää Kaarnan ja Loveattaren välille, mutta ehkä ensi kerralla... (: Mutta kiva, että tässä tuntui lyhyydestä huolimatta tapahtuvan paljon! Hyvä että tuo Loveattaren olemus tuli hyvin esiin, koska sitä nimenomaan hainkin! Ihmiset yrittävät tuoda jumalattarelle uhreja, mutta tämä ei niistä välitä vaan siirtyy sen sijaan seuraavaan kohteeseensa, jonka ansiosta ihmiset kuitenkin sitten saavat haluamansa aikaan... Ja ajattelevat, että uhri sitten toimi tai jotain. Kiva että tykkäsit (ja että sanatkin tuntuivat osuvan tarinaan!) ja kiitos ihanasta kommentista! ^^ ♥

Vlad, huh apua, joku tuntee Loveattaren! Ajattelin, että harva tuskin tunnistaa. Kiva myös että tykkäsit tuosta korpista, koska olin alusta asti sitä mieltä, että jotenkin pitää saada tähän tarinaan korppi istumaan puun oksalla ja sitten löysin tuon noita-korppi-yhteyden. (: Kiitos kiitos paljon kommentista, se piristi vielä monen päivän jälkeenkin todella paljon!

[Neiti Syksy]

Voi juku! Muistan hyvinkin sen päivän, kun luetutit sen Vetten kauniin ja pidin siitäkin hurjasti. Suomalaisessa mytologiassa on jotain niin vetoavaa, ehkä osaksi siksi, että se on niin unohdettua. Kyllähän kaikki muistavat Kreikan jumalista todennäköisesti jotakin, mutta kaikki ne suomalaiset jumalat ja henget ovat vähän pimennossa. Siksi on aivan ihanaa lukea uutta ja siinä samalla oppia jotain myös. :3

En ollut tosiaan tietoinen aiemmin Loveattaresta ja sitten luinkin lisää informaatiota. Tämä oli niin kivaisa. Rakastan sinun tekstejäsi ja hiljaa mietin mielessäni, olisiko tässä esiintyvä mumma ollut sama kuin Vetten kauniissa, kuitenkin niin, että tämä teksti sijoittuu kauan ennen toista. Tämä murre oli mukaansaottava ja olin kyllä heti ihan tarinassa kiinni. Oli myös kiva tämä pieni riita miniän välillä, tosiaan Loveatar sai varmasti nauttia niin taudin etenemisestä kuin katsella rakoavia välejä.

Minäkin paritin ihan innoissani Kaarna/Loveatarta. Haluaisin mieluusti kuulla näiden menneisyydestä lisääkin, varmasti mielenkiintoinen sellainen. Noidat ovat muutenkin hyvin mielenkiintoisia, loitsiminen ja luonnon kanssa yhteydessä oleminen ja niin edelleen. Ja koska sinulla selkeästi on jotain hajua ja innostusta kansanuskosta enemmänkin, kirjoita ihmeessä lisää. Minullakin on halu oppia lisää, mutta tämä tapa on paljon parempi oppimiseen!

Pusuja!
- Syksy

[Hazyel]

Otin tän kommiksesta, koska suomalainen kansanusko vaikutti mielenkiintoiselta aiheelta, ja koska en usko, että tää voi mitenkään olla huono kun sinä oot kirjoittajana! Lisäksi olin katellut tätä jo aiemmin ja Loveatar nimenä vaikutti kovin siistiltä!

Tykkäsin siitä miten olit laittanut tähän murretta, mutta onneksi noin vahvasti vain yhden henkilön puheissa! Mumman repliikkejä oli nimittäin vähän raskasta lukea, kun ei itse ole tottunut puhumaan saati kuuntelemaan mitään murteita. Tai no kaipa sitä mukamas jotain täällä Etelä-Suomessakin on, mutta niin eri kuuloista kuitenkin kuin nuo.

Sitten kun Loveatar ja Kaarna kohtaavat niin tää käykin jännäksi! Tässä jäi paljon kysymyksiä mieleen ja ehkä eniten häiritsevä on: parantuiko Ahto pidin kuitenkin siitä, miten tää jäi vähän epäselväksi ja loppu avoimeksi - nyt mun on pakko lukea se toinenkin että saan tietää näistä kahdesta lisää!

Tykkäsin tästä tosi paljon, kiitos että linkitit Kommikseen että sain vihdoin luettua <3

[Arte]

Syksy, kiva kun pidit ♥ Suomalainen kansanusko on ehkä paras juttu ikinä, ja koko ajan yritän oppia vähän lisää! Se vaan on niin laaja juttu että tuntuu välillä ihan mahdottomalta lähteä kirjoittamaan mitään, kun ei kuitenkaan voi tietää kaikkea. Pitäisi myös alkaa lukea jotain vanhoja Suomen kansan historia -teoksia tai muuta, että voisi paremmin kuvailla oikean ajan yhteiskunnan mallia ja rakennetta ja asumisoloja ja muita tällaisia...

Kiva että tykkäsit Loveatar/Kaarnasta, koska onhan se nyt melkoinen, hih! Ehkä mää kohta saisin niiden välille kirjoitettua jotain oikeaakin, saa nähdä... Mumma ei valitettavasti ollut se sama mumma kun ollaan liikuttu ajassa liikaa taaksepäin, mutta voidaan ainakin samoilla seuduilla olla! Murrejutut ♥


Lauchuo, kiva kuulla kommenttia tuosta murreasiasta! Tuo ei nyt ihan ole sitä omaa murretta, jonka parissa itse oon varttunut, mutta lähellä kuitenkin, niin itselle tällaiset juttelut on niin normaaleja ettei sitä itse aattele, että joillekin muille tällainen puhetapa voi olla haastavammin ymmärrettävissä!

Mie niin tykkään jättää asioita kertomatta, mutta voi kyllä olla, että se on lukijasta vaan ärsyttävää... Mutta kiva että päädyit sekä tän että jatko-osan pariin, pus ♥

[Isfet]

Vaihdokkaista hyvää päivää!

Olipas tämä kiva teksti. Ensivilkaisulta rakenne on ilmava, eikä tekstiä näytä oleva paljon. Asiaa ja syvyyttä kuitenkin löytyy yllättävästi, eikä se tee tästä helppoa kommentoitavaa. Minäkin pidän tuosta murteesta, se luo heti osansa tunnelmaa ja ympäristöä, missä ollaan. Sopii hyvin tähän kansanusko-teemaan :> ja näin ollen muuta kuvailua ei tarvitakaan kovin paljon, lukijan mielikuvituskin saa tehdä töitä.  Kuvittelen ympäristön hämyisäksi, laveri on ehkä ahtaammassa nurkassa lähellä lämpöä.

”Ja tännehän ei mitään noitia kutsuta, se menee jo aivan liiaksi vasten Herraa!” Irmeli kivahtaa posket punakoituen. ”Puukko viijään ja se saa riittää!”

Tämä tuo kivaa twistiä tekstiin. Miniä lienee oppinut kotonaan jo uudemman uskonnon, mutta vanhat tavat ja pelot istuvat taatusti sitkeässä, varsinkin kuin mumma on noin päättäväinen ihminen. Siksi uhrisanatkin mutistaan hiljaa, kuin häpeillen. Kansanusko on kyllä hurjan kiehtova teema, ja on hienoa että olet jaksanut paneutua asiaan!

Toisessa "osassa" kiehtovinta on tutkia Kaarnan ja Lovettaren välistä suhdetta, valta-asemia ja eroavaisuuksia. Jumalatterella on luonnollisesti oat (itsekkäätkin) tarkoitusperänsä, kun taas Kaarna inhimillisenä välittää oikeasti väestä, vaikka he häntä halveksuvat ja pelkäävätkin.

Kiitos, tämä oli oikein hieno teksti! <3

[Arte]

Isfet, en yleensäkään kirjoita kauhean kuvailevaa tekstiä, mutta tämä teksti on varmaan aivan poikkeuksellisen ilmava adjektiivi-haasteeseen osallistumisen takia! Tässä shotissa taitaa esiintyä vain yksi tai kaksi adjektiivia. Kiva että niukka kuvailu kuitenkin iski - itse tykkään tosi paljon siitä että saan itse muodostaa oman mielikuvani ympäristöstä ja hahmoista ja muusta. (: Murteet ja kansanusko ovat minulle läheisiä asioita, joten kiva, että ne miellyttivät! Minusta on niin kiinnostavaa, että vielä tänäkin päivänä tavallisen kristinuskon ohella on nähtävissä merkkejä kansanuskosta (esim. meillä ainakin mummi sanoi lapsena, ettei saa mennä liian syvälle uimaan tai näkki tulee ja nappaa), joten miten sitten on ollut asian laita muutama vuosisata taaksepäin! Kiitos paljon kommentista, kiva että tykkäsit ♥

[Lyra]

Kommenttiarpajaisten myötä päädyin tämän tekstin pariin ja täytyy kyllä sanoa, että vaikutuin. Pidän kovasti kansanuskosta ja mytologiasta. Tässä oli vielä musta kovin uniikki twisti. Pidin kovasti tuosta alkupuolesta - kun oli mumma ja sitten puheessa käytetty murre loivat ihanaa tunnelmaa. Pidin myös mumman ja Irmelin tietystä vastakkainasettelusta - toinen on nuori (ja ilmeisesti enemmän nykyuskovainen) ja toinen sitten perinteitä kunnioittava.

”Ja tännehän ei mitään noitia kutsuta, se menee jo aivan liiaksi vasten Herraa!” Irmeli kivahtaa posket punakoituen. ”Puukko viijään ja se saa riittää!”

Tämä Irmelin kommentti varsinkin oli musta todella sopiva hänen suuhunsa! Siinä tuli myös esille hyvin sitä sellaista välivaihetta kahden uskonnon välillä, kun vielä vähän kuitenkin uskotaan vanhoihin juttuihin, mutta samalla on uudet vaikutteet.

Koko Peltolan perhe olisi itkenyt koko yön miestään

Tässä lauseessa häiritsi lievästi tuo "koko"-sanan toisto, mutta muuten pidin tästä tekstin "toisesta" osasta ensimmäistä enemmän. Jotenkin se idea siitä, että jumalat tai jumalattaret ei ehkä ole niin täydellisiä ja hyveellisiä. Se, että Loveatar oli pettynyt uhrilahjaansa oli hauska yksityiskohta.

”Kuuluu olevan seudun edustuspuukkoja”, Kaarna vastaa. ”Ja lihavelli osoittaa kunnioitusta.”

Pidin tästäkin kommentista niin paljon.

Jumalatterella on luonnollisesti oat (itsekkäätkin) tarkoitusperänsä, kun taas Kaarna inhimillisenä välittää oikeasti väestä, vaikka he häntä halveksuvat ja pelkäävätkin.

Komppaan tässä kovasti Isfetiä, samalla tavalla kuin ensimmäisessä puoliskossa mukavasti vuorottelivat tuo uusi ja vanha usko, niin tässä sitten se sellainen inhimillisyys ja jumaluus. Erilaiset kontrastit tekivätkin tästä tekstistä todella hienon.

Sitten tuo loppu. Iskee hampaat kaulaan. Tuli jotenkin vampyyrifiilis tästä. Loveatar/Kaarnasta olisi mukava lukea lisääkin. Niillä on selvästi tässä hyvä pohja, joten täytyypä tutustua noihin sun muihinkin teksteihin tästä kaksikosta. Kokonaisuudessa, pidin tästä valtavasti ja kiitos tästä lukukokemuksesta <3