Nimi: Tussilla selkään
Kirjoittaja: tirsu
Genre: Slice of life, fluff & slash
Paritus: Rae/Vilppu
Ikäraja: S
// Kristen muokkasi ikärajan vastaamaan Finissä käytössä oleviaSummary: Monet nauroivat, kun heille selvisi väärinkäsitys, jotkut hieman kavahtivat luultavastikin siksi, etteivät olleet kovin suvaitsevia ihmisiä.Varoitus: Jos slash ei iske edes pienessäkään muodossa, niin tämä ei taida olla oikea tarina sulle luettavaksi.
Disclaimer: Hahmot ovat ylivilkkaan mielikuvitukseni tuotetta kera kaiken muun.
Haasteet: HetslashfemmeA/N: Mun oli aikomus tätä kirjoittaessa koettaa kirjoittaa jokainen kohtaus raapaleiden mitoissa, mutta lopulta se jäi vähän unholaan. Innostuin vain kirjoittamaan ja sanat jäi laskematta. Enkä sitten viitsinyt enää lopulta alkaa lyhentelemään niitä, kun ei sillä kuitenkaan ihan niin nyt väliä ollut, että kuinka pitkiä niistä tuli.
Tästä oli tarkoitus tulla lyhykäinen tarina ja siinä onnistuin ainakin vaikka raapaleiden kanssa se jäi haaveeksi. Hyvä minä! Heh.
______________________________________________________________
Tussilla selkäänAjalla tuntuu olevan jotain minua vastaan. Kello tikittää eteenpäin hurjaa vauhtia odottamatta, että pysyisin mukana. Minun pitäisi olla jo autossa matkalla juhliin, mutta tässä minä seison vessan peilin edessä varmistamassa, että kasvoni ovat sileät ja puhtaat partavaahdosta.
Ollessani tyytyväinen ryntään ulos vessasta syöksyen makuuhuoneeseen. Nappaan ensimmäisen vastaan tulevan kauluspaidan vaatekaapista ja puen sen niin nopeasti ja huolellisesti kuin vain kykenen ylleni. Kauluspaidan päälle vedän ainoan omistamani pikkutakin ja sitten kiiruhdan eteiseen.
Mustat lakerikengät jalkaan, avaimet kouraan ja olen valmis… Hetkinen, kännykkä unohtui.
Kipaisen hakemaan kännykkäni keittiöstä latauksesta ja työnnän sen takin taskuun. Kaikki mukana.
No niin. Nyt olen valmis lähtemään.
*****
Päästyäni autolleni minun piti vielä palata sisälle, sillä vasta silloin tajusin unohtaneeni lahjakassin olohuoneeseen.
Nyt se hopeanhohtoinen kassi on hanttikuskin paikalle köytettynä ja minä yritän saada menetettyä aikaa kiinni. En halua myöhästyä, en tykkää siitä. En lainkaan.
En halua myöskään ajaa ylinopeutta, joten minun on oltava supertaitava välttääkseni myöhästymisen. Se ei ole mikään helppo tehtävä suorittaa.
Onneksi minulla sattuu olemaan tänään hyvä tuuri, sillä liikenne on yllättäen olematonta, liikennevalot minua suosivia. Matkani sujuu jouhevammin kuin olisin uskaltanut toivoa.
Tunnin ajomatka on viimein ohitse ja saavun juhlapaikalle viitisen minuuttia myöhässä siitä mitä sopisin. Pystyn elämään sen kanssa.
*****
Kyseessä ovat Vilpun isän 50-vuotisjuhlat. Jostain syystä Vilpun mielestä kyseinen tapahtuma on loistava esitellä poikaystävä ensimmäistä kertaa vanhemmalle. Itseäni kyllä hieman epäilyttää, olisin hoitanut itse tämän eri lailla ja eri päivänäkin. Mutta kukin taplaa tavallaan.
Soitan ovikelloa ja tunnen oloni hitusen hermostuneeksi. Kun ovi avataan ja näen Vilpun kasvot, unohdan hermostukseni saman tien. Tai no, hermostuksen korvaa puhdas ällistys.
>> Vilppu, kasvosi >>, aloitan ennen kuin poikaystäväni keskeyttää minut.
>> Rae, loistavaa, tulit jo. Tule peremmälle, haen isän. Jätä kengät siihen >>, Vilppu pälpättää.
Sitten hän katoaa jonnekin jättäen minut yksin eteiseen. Riisun kengät ja astun peremmälle pidellen lahjakassia tiukasti kädessäni.
En ehdi eteiskäytävää pidemmälle, kun Vilppu jo palaa mukanaan mies, jossa on samaa näköä Vilpun kanssa.
>> Isä, tässä on Rae, Rae, tässä on isäni Urmas >>, Vilppu esittelee meidät toisillemme.
>> Hauska tavata teidät viimein >>, sanon ojentaen vapaata kättäni.
Vilpun isä katsoo minua kummissaan tovin. Hän ei tartu käteeni, joten lasken sen tuntien oloni epävarmaksi. Onko minussa jokin vialla? Jäikö kasvoilleni sittenkin partavaahtoa?
>> Tuota, tässä olisi teille lahja onnitteluksi upean virstanpylvään saavuttamisesta >>, sanon ojentaen tällä kertaa lahjakassia.
Ei vieläkään mitään reaktiota. Hän yhä vain tuijottaa minua.
Sitten äkisti hän siirtää kummastuneena katseensa Vilppuun. >> Mitä? Onko Rae poika? Luulin häntä tytöksi. >>
Ai.
*****
Vilppu oli unohtanut mainita isälleen, että oikea nimeni on Rajesh. Että Vilppu on ainoa, joka kutsuu minua Raeksi. Ei siis mikään ihme, että Urmas oli kuvitellut minun olevan tyttö.
Asian selvittyä ja hämmennyksen kadottua Vilpun isä kätteli minua ja kiitteli lahjasta. Sen jälkeen hän sanoi, että hänellä oli kahdenkeskistä asiaa Vilpulle ja minut ohjattiin olohuoneeseen muiden vieraiden luo.
Aika pian minulle kävi selväksi, ettei Vilpun isä ollut ainoa, joka eli uskossa, että Vilpulla on tyttöystävä eikä poikaystävä. Jotenkin nimi Rae on saanut monet mieltämään sen kantajan olevan tyttö. Ymmärrettävää.
Monet nauroivat, kun heille selvisi väärinkäsitys, jotkut hieman kavahtivat luultavastikin siksi, etteivät olleet kovin suvaitsevia ihmisiä. Mikä sai minut miettimään, että oliko Vilppu tahallisesti antanut kaikkien sukulaistensa ja muiden olla siinä uskossa, että olin tyttö? Vai eikö hän todella käsittänyt Rae-nimen käytöstä koituvan väärinkäsityksiä?
Vilpun tullessa luokseni kysyn asiasta häneltä.
>> En mä ajatellut, että kaikki luulisivat sua tytöksi >>, hän selittää pudistellen päätään huvittuneena.
>> Rae on jotenkin harhaanjohtava >>, totean.
>> Näyttävästi >>, Vilppu hymyilee.
>> Hymyiletkös siinä, sä heitä johdit harhaan >>, torun leikkisästi.
>> Vahingossa >>, Vilppu puolustautuu virnistäen leveästi.
*****
>> Ai niin >>, sanon paria tuntia myöhemmin, kun syömme kakkua portailla istuen, >> mitä sun kasvoillesi tapahtui? >>
>> Mitenkä niin? >> Vilppu kysyy ihmeissään.
>> No, voisin vannoa, kun viimeksi nähtiin, niin kasvosi olivat täynnä lävistyksiä >>, vastaan katsellen poikaystäväni lävistyksistä tyhjiä kasvoja.
>> Ai niin ne >>, Vilppu toteaa. >> Otin ne pois täksi päiväksi, isän mieliksi. >>
>> En tiennytkään, että ne häiritsivät häntä >>, kummastelen.
>> Ei ne häiritsekään, mutta täällä juhlissa on sellaisia sukulaisia, joita ne voisivat järkyttää >>, Vilppu kertoo. >> Joten ajattelin ottaa ne pois, kun on isän synttärit, ettei kukaan urputtamalla naamastani pilaisi isän päivää. Ei isä edes pyytänyt ottamaan. >>
>> Oletpas huomaavainen >>, sanon hymyillen.
>> Ainahan mä >>, Vilppu naurahtaa.
>> Jos väität niin >>, totean.
*****
Vilppu raahaa minut kesken kiehtovan esityksen keittiöön. Esitys ei kiinnosta häntä, hän haluaa mieluummin hipelöidä minua rauhassa. Mikä on minulle erittäin okei.
Vilpun suuteleminen tuntuu hassulta nyt, kun hänellä ei ole lävistyksiä. Olen suhteemme aikana ehtinyt tottumaan niihin ja oppinut miten niiden kanssa on paras suudella niin, ettei mikään satu.
>> Hei >>, Vilppu sanoo, kun olemme lakanneet suutelemasta ja minä olen mennyt nappaamaan yhden vohvelikeksin seisovasta pöydästä, >> miksi sulla on vihreä viiva selässä? >>
>> Mitä? Eikä! >> älähdän.
Vilppu nyökkää tökäten keskiselkääni. >> Joo, tuossa noin. >>
>> Voi hemmetti, otin epähuomiossa tämän paidan >>, voivottelen. >> Siskontyttö piirsi tussilla selkään veljensä ristiäisissä eikä se lähtenyt pesussa. Ja nyt kaikki vieraat ovat nähneet sen täällä! >>
>> No, ei se maata kaada >>, Vilppu lohduttaa.
>> Ehkä ei, mutta on se silti noloa >>, sanon.
>> Tule tänne, niin mä suutelen sun nolouden tunteen unohduksiin >>, Vilppu sanoo.
Teen niin kuin Vilppu käski. Ja kun hän sujauttaa kielensä suuhuni, minä tosiaan en jaksa olla kiinnostunut tussin jäljestä selässäni. Sille enää mitään voi.
*****
Juhlien loputtua päädyin jäämään Vilpun luo yöksi, kun Vilppu sitä niin kovasti rui… vaati. Mikä on ymmärrettävää. Tämä on tosiaan ensimmäinen kerta, kun olen hänen kotonaan. Hän on käynyt muutaman kerran minun luonani, mutta minä en koskaan hänen. Ja vain siksi, että Vilppu asuu yhä isänsä luona.
Makaamme Vilpun kapealla sängyllä täysin liki toisiamme. Olemme vetäneet peiton päidemme yli. Vilppu heiluttaa jalkojaan, joiden yllä peittoa ei ole ollut hetkeen.
Nojaan leukaani kämmeneeni tuijottaen Vilpun vihertäviin silmiin. Lopulta räpsäytän silmiäni ja Vilppu hihkuu.
>> Voitin, mä voitin! >> hän tuulettaa.
>> Niin teit >>, hymähdän. >> Onnea vaan. >>
>> Uusinta? >> Vilppu tiedustelee.
>> Ei nyt >>, sanon.
>> No höh >>, Vilppu tuhahtaa ja kierähtää selälleen vaivalloisesti.
>> Kuule >>, sanon pohdittuani asiaa hetken, >> mitä asiaa isälläsi oli sulle silloin aikaisemmin? Silloin kun hänelle selvisi, että olenkin poika. Oliko hän pettynyt, kun et seurustellutkaan tytön kanssa? >>
>> Voi ei, ei ollut. Ei sellainen yksityiskohta kuin kumppanini sukupuoli kiinnosta isää >>, Vilppu vatsaa.
>> No jokin häntä mussa näytti häiritsevän, tuli ihan sellainen olo >>, selitän. >> Johtuiko se siitä, että olen puoliksi intialainen? >>
>> Ei tietenkään, isä edes kiinnittänyt huomiota siihen, että ihosi on kauniin syvänpronssinvärinen >>, Vilppu toteaa naurahtaen hieman. >> Eikä sellainen haittaa isää muutenkaan. >>
>> Ai. Hyvä >>, sanon.
>> Isä vain kysyi ikääsi, kun näytät vanhemmalta kuin mä >>, Vilppu kertoo.
>> Ai. Häiritseekö ikäeromme häntä? >> kysyn kurtistaen kulmiani.
>> Hieman >>, Vilppu vastaa. >> Mutta sanoin, että kuusi vuotta ei ole paljoa. Ei se rauhoittanut häntä, jolloin mun oli pakko huomauttaa, että olemme molemmat kuitenkin täysi-ikäisiä. Se auttoi. >>
>> Varmastiko? >> kysyn. >> En halua… >>
Vilppu läppää kätensä suulleni. >> Varmasti. Ei isä kohta enää välitä ikäerostamme. >>
>> Hyvä >>, sanon.
Vilppu nyökkää ja kurottautuu suutelemaan minua. Hän on laittanut lävistyksensä paikoilleen ja suudelma ei tunnu niin oudolta kuin aikaisemmin tänään, kun hänen lävistyksensä eivät olleet paikoillaan.
Hassua miten sitä ajan myötä kaikki muuttuu. Suhteemme alkuaikoina en uskonut, että olisin koskaan tottunut Vilpun lävistysten tuntuun, kun suutelimme, mutta nyt… Nyt minusta on hyvin kummallista suudella häntä silloin, kun hänellä ei niitä ole. Minun melkeinpä tuli ikävä hänen lävistyksiään silloin päivemmällä.
>> Ai joo >>, Vilppu sanoo vetäytyessään kauemmas. >> Isä kysyi, että tietääkö äiti, että olet poika. Tai siis, mies. >>
>> No tietääkö hän? >> kysyn.
>> Luultavasti hänkin pitää sinua tyttönä >>, Vilppu sanoo pidätellen nauruaan.
Sepä kiva. Huoh.