Meriviimaa, S, Sirius/Remus (adjektiivittomuushaaste)

[Kaira]

Kirjoittaja: Kaira
Ikäraja: S
(Paritus: Sirius/Remus)
Vastuunvapautus: En omista mitään, en hyödy millään tavalla.
Summary: Remus on sota-aikana sijoitettu Killan tukikohtaan. Sirius tulee vierailulle.
Sanamäärä: 537

Osallistuu adjektiivittomuushaasteeseen. Sallittu adjektiivi vaahtoava.

A/N: Oli lystiä vähän haastaa itseäni! Pelkään kamalasti, että joukkoon on päässyt livahtamaan huomaamattani adjetiiveja, mutta, noh, parhaani tein!



Meriviimaa



Se talo oli ollut siinä aina. Katolla kasvoi sammalta ja heinää, merituuli puhalsi sisälle asti ja lauloi nurkissa. Home luikerteli tuolin selkänojaa pitkin kutittelemaan istujan nenää ja keuhkoja, eikä takkatuli koskaan syttynyt ensiyrittämällä.

”Huomenna minä lähden”, Siriuksella oli tapana sanoa katse aalloissa.


Molly oli varoittanut, että missään muualla Britanniassa ei sada niin kuin sillä niemellä. Remus ei ollut välittänyt: jos se Dumbledoren mielestä oli hänen paikkansa, hän ei väittäisi vastaan. Kiltalaiset tulivat ja menivät, salaisuudet ryömivät huulilta korville, Remus hoki itselleen, että tätä Dumbledore halusi, näin hänestä olisi hyötyä.

Oli päiviä, jolloin teki mieli kirota mökki säleiksi, ja silloin ei auttanut kuin puristaa kädet nyrkkiin ja yrittää lukea. Niinä päivinä viima tuntui rangassa asti ja teepannun vihellys oli meren lisäksi ainoa ääni. Remus nyppi sammalta seinästä ja kiroili. Kerran hän paiskasi teepannun rikki, ja tuuli nauroi hänen kontatessaan lattialla palasten perässä.


Sirius tuli heti kun pystyi kävelemään.


”Mikä olo?” Remus kysyi katsellessaan nilkutusta.

Sirius kohautti olkiaan.

”Olet sentään vielä hengissä. Ja täysissä järjissä.”

”Eivät ne minulta henkeä vie”, Sirius sanoi.

”Mitä Pyhässä Mungossa sanottiin?”

”En saa rasittaa itseäni kahteen viikkoon. Lepoa.”

”Ja päätit tulla tänne lepäämään?”

”Niin.”


Sirius ei nauranut Remuksen yritykselle leipoa pullaa. Remus ei neuvonut Siriusta tämän yrittäessä sytyttää takkaa. Yöksi he petasivat Siriukselle vuoteen sohvalle. Lakanoita ei kehdannut käyttää, ne olivat täynnä tahroja ja reikiä.


”Oletko kalastanut?” Sirius kysyi neljäntenä päivänä, kun mitään ei vieläkään ollut tapahtunut.

”En”, Remus sanoi. Laituri keinui jalkojen alla.

Sirius kävi taittamassa metsästä oksan, vuoli varren, penkoi mökin kaappeja kunnes löysi siimaa ja kohon. Ensimmäinen saalis oli ahven. Sirius satutti sormensa sen kyömyselän piikkeihin.

”Saatana!”

”Jo on kokoa.”

Veri valui rannetta pitkin hihansuuhun. ”Sota ei ole mitään tähän verrattuna.”

”Joopa joo.”

Sirius laittoi kalakeittoon kermaa, joka jätti viikset Remuksen ylähuulelle.


*


”Eihän täällä käy ketään”, Sirius sanoi puolentoista viikon päästä, kun kävely ei enää tuottanut ongelmia.

”Välillä ei. Välillä on ruuhkaakin.”

”En ymmärrä miten sinä jaksat.”

”En minäkään.”


Kahden viikon jälkeen Remus lakkasi kysymästä Siriuksen vointia. Sirius vietti aikaa laiturilla onkimassa, sanoi, että lähtee sitten huomenna. Seuraavana päivänä perkaaminen ja puutyöt veivät koko päivän. Minä lähden huomenna, Sirius vakuutti taas, ne tarvitsevat minua.


Dumbledorelta tuli pöllö, jossa kyseltiin Siriuksen perään. Remus ei näyttänyt kirjettä Siriukselle, raapusti vastauksen ja lähetti pöllön takaisin. Ei vielä, niin hän kirjoitti, eikä omatunto antanut hänelle rauhaa.


Kolmen viikon päästä tuli vihdoin kiltalaisia. Remus keräsi tulijoiden tiedot ylös, lähetti pöllön päämajaan, täytti ruokavarastot. Siriusta ei näkynyt missään, ja koska kukaan ei kysynyt, ei hän nähnyt syytä kertoa. Myöhemmin hän löysi miehen halkovajasta vuolemasta toista vapaa. Huomenna minä lähden, Sirius lupasi ja tuijotti koivupölliä.


Sitten tuli myrsky, joka vavisutti koko taloa ja Remusta. Se kesti läpi yön, eikä hän pystynyt nukkumaan. Aamuyöstä Remus kuuli tuvasta räsähdyksen ja meni katsomaan.

”Sohva meni rikki”, Sirius sanoi. Remus ei voinut ehdottaa, että mies tulisi sänkyyn hänen kanssaan, joten he valvoivat pöydänääressä kunnes aurinko nousi ja myrskypilvet lipuivat itään.

Kun sumu oli poissa, laiturilta näki saareen asti. Sirius seisoi kädet puuskassa, tuuli liimasi paidan kiinni vartaloon.

”Eikö Dumbledoresta ole kuulunut mitään?”

”Ei.” Remuksen vatsa muljusi.

”Minun pitäisi palata.”

”Niin.”

”Ei ole enää nukkumapaikkaakaan.”

Lokinhuuto sai kummatkin hätkähtämään.

”Huomenna minä lähden”, Sirius sanoi, pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan.

”Selvä.” Remus piti katseen vaahtoavassa meressä.

[Munis]

Täähän on aivan ihana! Otsikossa mainittu haaste houkutteli parituksen lisäksi lukemaan. Oon tuota haastetta itsekin harkinnut mutta en oo ainakaan toistaiseksi uskaltanut kokeilla. Mutta vau mikä toteutus!

Heti ekan kappaleen luin kahteen kertaan – se maalasi niin vahvoja mielikuvia että oli pakko tarkistaa että eikö tässä oikeasti ole yhtään adjektiivia Ihan huikea esimerkiksi tuo luikerteleva home!

Tästä tuli mulle melko kaurismäkeläisiä fiiliksiä! Etenkin nuo "Oletko kalastanut?" "En." ja "Saatana!" "Jo on kokoa" olivat lakonisuudessaan ihan mahtavia. Toisaalta mulle tuli tästä mieleen Tove Janssonin kieli – en oo lukenut Tovea pitkään aikaan joten en oikeasti muista yhtään, miten hän käyttää adjektiivia. Voi olla että se oli tuo merenrantamiljöökin joka toi sellaisen tuttuuden tunteen, en osaa sanoa, mutta tykkäsin hirveästi viboista, joita teksti toi! Ja Sirius oli kyllä onkivana ja matkaan lähdössä olevana vähän nuuskamuikkusmainen (ihana).

Samaan aikaan kun naureskelin dialogille ("Sota ei ole mitään tähän verrattuna") ja hymyilin Siriuksen ja Remuksen tavalle olla keskenään (Sirius ei naura leipomiselle eikä Remus neuvo takasta ♥) , niin tää oli kuitenkin myös aika surullinen teksti. Jotenkin Remus on niin remusmaisesti tyytynyt kohtaloonsa olla enimmäkseen yksin keskellä ei mitään, ja toisaalta myös hyvin remusmaisesti tuntee huonoa omatuntoa siitä, kun pitää Siriusta tavallaan salaa luonaan pidempään kuin olisi lupaa. Voi. Kiitos tästä, tykkäsin hirveästi!

[Kaira]

Kiitos kovasti kommentista, Munis! se oli niin kiva että piti ihan lukea monta kertaa ennen kuin maltoin vastata
Helpottavaa kuulla, että adjektiivittomuus toimi! Mietin vähän tekeekö se kerronnasta liian kuivaa, mutta sitten oikeestaan askeettisuus tuntuikin ihan miellyttävältä. Dialogin lakonisuuskin tuli ekaksi vähän kuin vahingossa kun reploja ei saanut mehustaa adjektiiveilla. Sitten mietin, että parhaiden kavereiden (ja rakastavaisten) puhe voisi oikeasti olla aika siistittyä, koska toisen ajatuksenjuoksu on niin tuttua, ettei itseään ja tarkoitusperiään tarvitse selittää sen tarkemmin. Ja toisaalta, ehkä Siriuksella ja Remuksella oli tässä vielä jotakin salattavaa toisiltaan. En tiedä, joka tapauksessa yritin korostaa sitä ja katsoa mitä tapahtuu. Ehkä tää vois myös olla joku suomalainen versio kaksikosta

Innostuin näemmä vähän analysoimaan. Tarkoitus oli vain sanoa että kiitos kaunis ihanasta kommentista!

// Ai niin ja osallistu ihmeessä haasteeseen, tää on yllättävän hauskaa puuhaa!

[ultramariini]

Tämä haaste on kyllä yksi varmasti aidosti haastavimmista, ihailin lukiessa miten olit onnistunut tosi vaivattoman oloisesti karsimaan adjektiivit pois niin, että kuvailu ei kärsi yhtään. Teksti sai kyllä miettimään kielenkäyttöä, erityisesti sitä, miten säästeliäästi käytetty kuvaus tuntuu usein kaikista vahvimmalta. Adjektiivittomuus toi tähän myös sellaisen omanlaisensa nätin, pelkistetyn tunnelman, josta tykkäsin paljon, ja joka istui ihanasti yksiin merimaiseman kanssa.

Dialogin lakonisuuskin tuli ekaksi vähän kuin vahingossa kun reploja ei saanut mehustaa adjektiiveilla. Sitten mietin, että parhaiden kavereiden (ja rakastavaisten) puhe voisi oikeasti olla aika siistittyä, koska toisen ajatuksenjuoksu on niin tuttua, ettei itseään ja tarkoitusperiään tarvitse selittää sen tarkemmin.

Tämä on kyllä aivan totta, ja tykkäsin dialogista juuri tästä syystä. Toisaalta niukka dialogi sopii myös tosi hyvin juuri sota-ajan Siriukselle ja Remukselle, jotka samaan aikaan tuntevat toisensa todella hyvin, mutta myös erkanevat vähitellen, tai ainakin sellainen kävi mielessä lukiessa.

Erityisesti loppu oli munkin mielestäni tosi surullinen, ja myös siksi kaunis, ettei ollut adjektiiveja alleviivaamassa murheellisuutta. Tuli hyvin sellainen olo, että sanoisipa joku jotakin ääneen, kuten usein tätä paritusta lukiessa. Ylipäänsä Remuksen ja Siriuksen oleminen toistensa kanssa oli tässä yhtä aikaa luonnollista ja latautunutta, mistä pidin kovasti. Kiitos tästä, nautin lukemisesta! ♥

[Kaira]

Oijoi, ultramariini, kiitos kaunis kommentistasi! Tein itse aivan saman huomion: jostakin syystä adjektiiviton kuvailu tuntuu tehokkaammalta, mistäköhän ihmeestä se johtuu? Asiat sanotaan ja niin ne ovat - lukijan pitää lisätä itse rivien väliin tavaraa, tehdä tulkintoja. Ja sitten jos saa käyttää vain vähän adjektiiveja (niin kuin tässä tekstissä yhtä), se tuntuu suorastaan karkilta, joka pitää varjella ja tarkkaan miettiä minne sen tuikkaisee Siinä mielessä haasteesta oli minullekin tosi silmiä avaava.

Ihanaa, että kommentoit, kiitos vielä siitä! ♥

[Ricolette]

Voi että, tämä oli todella hieno. Jotenkin ficit toimii mun mielestä parhaiten just näin, on miljöö ja tilanne, joka aivan hyvin olisi voinut olla, on hahmot jotka ovat omia itsejään, ja on tällaista viipyilevää dialogia. Mitään ei edes tarvitse tapahtua, koska kaikki minkä tietää tulevaksi antaa merkityksen näille hetkille. Öää. Vähän sappy. Mutta tältä se nyt vain tuntui!

Ja koska olen kieli-ihminen enkä pääse tavoistani eroon, ryhdyin miettimään, oliko sen kyömyselän -kohdassa sana sen jotenkin ei niin tyypillinen suomeksi, vähän niin kuin määräinen artikkeli.

Ennen kuin mennään tämän syvemmälle kielioppiin, niin parempi vain kiittää kauniista ficistä!

[lurikko]

Aaaaah tämä on ihana! Kirjoitan nyt pienen kommentin heti lukemisen perään ettei käy niin että ajattelen että palaan asiaan paremmalla ajalla ja sitten ei tulekaan sanottua mitään.

Tämä toimii ihan hurjan hyvin adjektiivittomuudesta huolimatta, ja ehkä se adjektiivien kaihtaminen on jollain tapaa hyväkin juttu, koska huomaa että tunnelmaa ja miljöötä pitää rakentaa ihan eri tavalla, ja tässä tarinassa se todellakin toimii! Tykkään tosi paljon siitä miten tunnelma ja miljöö ja tapahtumat rakentuvat ikään kuin pikkuriikkisistä tapahtumista ja toteamuksista. Dialogikin toimii mainiosti ilman mitään selvennyksiä sen suhteen kuka sanoi mitä milläkin äänensävyllä, ihanaa että ne saa itse päätellä.

Ja oih, Sirius ja Remus! Tykkään siitä miten tässä ei varsinaisesti sanota hirveän paljon noiden kahden väleistä, mutta kuitenkin lukijalle annetaan vihjeitä ja mahdollisuuksia lukea sinne rivien väliin paljon muutakin. Aika selväähän se on että Sirius ei halua lähteä vaikka sitäkään ei ihan suoraan sanota, ja ihanaa miten Remuksen omatuntoa selvästi vähän kolkuttelee kun hän yrittää vähän puijatakin pitääkseen Siriuksen kauemmin luonaan, ja kuitenkin se Siriuksen pitäminen niin kauan kuin mahdollista on lopulta tärkeämpi juttu kuin kolkutteleva omatunto. Luonnollisesti kuulen rivien välistä myös, että ehkä Siriuksen kannattaisi nyt sitten siirtyä sinne sänkyyn nukkumaan, ja ihan selkeestihän molemmat vähän haaveilevat siitä tai tunnustelevat mahdollisuutta semmoiseen!

Ihana tarina!

[Arte]

Tämä adjektiivittomuushaaste oli minusta nerokas keksintö, koska en pidä yhtään runsaasta ja rönsyilevästä kuvailusta. Ajattelin, että saan toteuttaa itseäni ja voin sitten lukea tekstejä, joissa ei ole enää niin paljon kuvailua.

No, olin aika väärässä jälkimmäisen suhteen! Tässä ainakin oli paljon kuvailua, ja minusta oli hienoa, että se toimi erittäin hyvin ilman niitä kaikkia lisäadjektiiveja. Jos ei olisi tiennyt, että adjektiivit puuttuvat, olisin tuskin huomannut yhtään mitään. Tässä oli ehkä hippusen liikaa kuvailua ja liian vähän tapahtumaa minun makuuni, mutta kyllähän tämä kaikki kuvailu loivat oikeanlaista tunnelmaa, ja tykkäsin siitä tunnelmasta. Sirius/Remus on ihan mukava paritus, ja tykkäsin tässä juuri siitä, että varsinaisesti paritusta ei edes ollut. Alkutiedoista olisi jopa voinut jättää paritusmaininnan kokonaan pois...

Tavallaan tykkäsin aloituksesta, koska rakastan personifikoivaa kerrontaa, mutta jälleen viehtymykseni tapahtumiin vie voiton. Olisin ehkä pitänyt enemmän, jos vaikka Siriuksen repliikki olisi aloittanut tarinan ja sen jälkeen olisi tullut tuo talon kuvailu, joka oli kyllä tosi kivasti tehty.

Kaiken kaikkiaan tästä jäi ihan hyvä mieli. Kirjoitat tosi hyvin!

[Kaira]

Kiitos paljon ihanista kommenteista! ♥

Ricolette, kiitos kaunis, ihanaa että pidit ja ihanaa että tunnelma on sappy, se kai on tunnelmista paras Hmm, olisiko tuossa sen kyömyselän-kohdassa sattunut joku väärinymmärrys, viittaan nimittän sen-sanalla ahveneen. Lauseen voisi siis uudelleenmuotoilla esim. Ensimmäinen saalis oli ahven. Sirius satutti sormensa kalan kyömyselän piikkeihin. Sen ei siis ole tarkoitus olla mikään määräinen artikkeli tai vastaava, vaan sillä tarkoitetaan tuota ahventa, ahvenen kyömyselkää. Vai ymmärsinkö nyt itse väärin mitä ajat takaa, sekin on aivan mahdollista?

toyhto, kiitos paljon kommentista! Kiva kuulla, että adjektiivittomuus, ja varsinkin minimalistinen dialogi, toimi eikä häirinnyt. Ja ihanaa tulkintaa siitä, mitä oikeastaan tapahtui Siriuksen ja Remuksen välillä tässä fikissä, jossa ei tapahdu mitään En tiedä miksi, mutta tää tuntuu musta jotenkin paritukseltaan erityisen intiimiltä juuri siksi, että mitään ei tapahdu.

Arte, kiitos kaunis kommentista! Pahoin pelkään, että minun kirjoitustyylini keskittyy enemmän tunnelmointiin ja vähemmän tapahtumiin, vaikka tässäkin omasta mielestäni tapahtui jopa melko paljon muutamiin muihin kyhäelmiini verrattuna Ja joo, ymmärrän kyllä, että tämä toimisi myös parituksettomana ficcinä, mutta kuten tuossa ylempänä sanoin, nautin kovasti sellaisesta rivienvälisen parituksen kirjoittamisesta ja kuvailemisesta, että minusta paritus oli tämän ficin pääpointti ja koossa pitävä teema (Sirius ei halua lähteä Remuksen luota, vaikka mökillä on aika hiljaista ja kurjaa). Kuitenkin kaikkihan tulkitsee tekstin niinkuin tulkitsee, ja on vaan kiva että se toimii myös ilman paritusta. Kiitos kovasti kommentista!

[Kaarne]

No johan on! Jollei sitä alkutiedoissa olisi kerrottu, en olisi varmaan edes huomannut, ettei tässä ole käytetty kuin yhtä adjektiivia (ja sekin tuossa lopussa, ja teksti olisi varmaan toiminut aivan yhtä voimakkaasti, vaikka sen olisi jättänyt pois). Tämä oli nimittäin todella tiivistunnelmainen, koskettava ja kaunis, ja adjektiiveja ei sen ilmaisemiseen selvästikään tarvittu. Olen todella vaikuttunut, siis huhhuh!

Luen Remus/Siriusta todella harvoin, mutta tässä olit kyllä kuvannut heitä todella kouriintuntuvasti, surullisesti ja koskettavasti. Ihan kaikki tekstissä aina noita onkivapojen veistämistä, Remuksen valheellista vastausta ja "lähden sitten huomenna" -lausetta myöten nivoutui osaksi heidän vaikeaa keskinäistä suhdettaan ja vielä vaikeampaa yksinäisyyttä, ja ah. Toisinaan tällaisen angstin lukeminen on vaan yksinkertaisesti tosi katharttista!

Muita pieniä asioita, joista pidin:
- ensimmäinen ahven ja sen selkäpiikeistä saatu haava
- lopun lokinhuuto, sohvan hajoaminen ja se, ettei Remus osannut/uskaltanut/voinut pyytää Siriusta nukkumaan samassa vuoteessa (niin sopivan surullista ja kirvelevää, sääliksi käy heitä molempia. )
- tuo alun kuvaus mökistä, homeesta, merestä ja sammaleesta, se on niin elävä! Meren kykenee melkein haistamaan ja maistamaan.
- se, miten Remus ja Sirius ovat samaan aikaan paikassa, joka tuntuu olevan vähän irrallaan muusta maailmasta ja ajasta, mutta sitten toisaalta se muu maailma ei kuitenkaan päästä heitä otteestaan, vaan killalta tulee noita kirjeitä ja vastausta vaaditaan.

Tää oli kaikin tavoin upea teksti, kiitos! ♥