Title: Täällä kuljen niin kuin unessa
Author: Angelina
Fandom: MCU
Rating: S
Genre: angst
Characters: James "Bucky" Barnes & Tony Stark
Warnings: SPOILAA pienesti The Falcon and the Winter soldierin ensimmäistä jaksoa
A/N: Oon nyt kahdesti itkenyt TFATWS:in ensimmäisen jakson vuoksi, koska se on saanut mut ajatteleen Tonya erinäisistä syistä. Toinen kerta kävi tänään, kun näin jaksosta tehdyn fanartin - ja inspiroiduin kirjoittamaan tämän (linkki artiin tekstin lopussa). Tää on käsittääkseni ensimmäinen tekstini ikinä, jonka genrenä on ainoastaan angst. Muhun sattuu. Vendelalle kiitos taas, ilman sua en julkaisisi koskaan mitään ♥
Haasteet: Ime kappale tyhjiin (Jannika B - Seuraavaan elämään) ja FF100 sanalla 030. Kuolema
TÄÄLLÄ KULJEN NIIN KUIN UNESSA
Y. Nakajima
C. Holbein
S. WhitakerLista jatkuu ja jatkuu, aina pienen muistivihon alareunaan asti, josta viimeinen, vapisevin käsin kirjoitettu nimi tuijottaa.
T. StarkJames muistaa elävästi päivän, jolloin hän oli käynyt ostamassa itselleen muistivihon ja lyijykynän läheisestä kirjakaupasta. Sen jälkeen hän oli linnoittautunut pieneen yksiöönsä, istunut lattialla jalat ristissä niin kauan, että niistä oli lähtenyt tunto. Hän oli kirjoittanut ylös joka ainoan nimen, jonka muisti.
Ja hän oli muistanut ne kaikki.
Illan kuluessa sivu oli täyttynyt nimistä ja jotta ajatus hänen tekemiensä kauheuksien hyvittämisestä ei olisi lamaannuttanut, James oli päättänyt aloittaa samantien.
Osa nimistä oli ollut helppoja.
Osa vaikeampia.
Osa oli ollut lähes mahdottomia - joko sen vuoksi, ettei mitään ollut enää tehtävissä tai siksi, että pakokauhu oli ottaa hänet valtaansa jo pelkästä ajatuksesta.
Välillä hän oli pysähtynyt, istunut alas juuri siihen missä oli sattunut sillä hetkellä olemaan ja haukkonut henkeään. Alusta asti hän oli kuitenkin tiennyt, ettei koskaan saisi rauhaa Talvisotilaana tekemistään kauheuksista, ellei suorittaisi listaansa loppuun.
Ajan kuluessa hän oli vetänyt yli nimen toisensa jälkeen, kunnes jäljellä oli enää yksi.
T. StarkJames sulkee silmänsä ja puristaa lyijykynää kädessään. Kaikki se tuska, kipu, toivottomuus…
Mutta myös synninpäästö, helpotus, anteeksianto...
Kaikki kulminoituu tuohon yhteen nimeen.
“James?”
Ääni tulee läheltä ja James hymyilee, mutta ei avaa silmiään. Ääni on lempeä, hänelle jo hyvin tuttu ja se saa Jamesin tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Hän pystyy lähes tuntemaan, miten vahva, lämmin käsi lasketuu hänen olkapäälleen, auttaen häntä keskittymään, tuntemaan itsensä eläväksi.
“James, sinun pitää lähteä.”
James haluaa väittää vastaan, mutta tietää että se on turhaa. Hän ei saa myöhästyä terapiasta, se on yksi hänen armahduksensa ehdoista.
“Älä jätä minua yksin”, James sanoo hiljaa ja näkee suljettujen silmäluomiensa takaa, miten hahmo hänen vieressään hymyilee surullisesti, ruskeat silmät täynnä lämpöä ja myötätuntoa.
“Ole kiltti,” James anelee. “Minun täytyy hyvittää -”
Lyijykynä napsahtaa puristuksen voimasta poikki ja Jamesin silmät rävähtävät auki. Lämpö hänen olkapäältään katoaa samalla hetkellä ja tyhjän asunnon valaistus särkee silmiä.
Vihko on luiskahtanut hänen sylistään lattialle ja jäänyt auki niin moneen kertaan avatulta aukeamalta.
Viimeinen nimi sivun alareunassa tuijottaa edelleen.
Nimi, jota hän ei saa koskaan vedettyä yli.
T. Stark
A/N2:Tekstin inspiraationa toiminut fanart (S) - spoilaa myös ensimmäistä jaksoa!