Ficin nimi: Lumisadetta
Kirjoittaja: Lyra
Fandom: Harry Potter
Paritukset: Lily/James
Vastuunvapaus: En omista kyseistä kirjasarjaa, enkä saa tästä tuotoksesta rahaa
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: Joskus kauan sitten näin tästä aiheesta tumblr postauksen, ja se on sitten pysynytkin mielessä, kun piti kirjoittaa jotain joulukalenteria varten varalle. Tämä on tällaista aivan hömppää ja aika tavalla erilaista verraten siihen, mitä olen viimeisimmäksi finiin laittanut, mutta joskus näinkin.
Lumisadetta
Lumi sataa taivaalta hitaasti leijaillen, aivan kuin joku olisi hidastanut aikaa. Taivas on harmaa ja pakkanen tuntuu kirpeältä iholla. Silloin tällöin lumisateen läpi vilahtelee tummia hahmoja punaiseen ja kultaan kietoutuneina. Lily istuu talviviittaansa kääriytyneenä huispauskatsomon ylimmällä rivillä. Hänellä on sylissään avoin muodonmuutosten oppikirja, mutta todellisuudessa hän ei ole keskittynyt siihen pitkään aikaan.
Rohkelikko on treenannut melkein joka ilta hävittyään kymmenellä pisteellä korpinkynnelle kaksi viikkoa aikaisemmin ja Lily on istunut samalla paikalla melkein joka päivä.
“Hei”, tuttu ääni sanoo ja Lily säpsähtää niin, että kirja melkein putoaa hänen sylistään.
“Remus”, Lily sanoo. “Hei.” Remus näyttää kalpealta ja hieman väsyneeltä, mutta poika hymyilee hänelle silti istuessaan hänen vierelleen.
“Eikö sinun ole kylmä, kun istut täällä päivästä toiseen?” Remus kysyy.
“Ei ollenkaan”, Lily kiirehtii väittämään, vaikka jatkuva paikallaan istuminen onkin saanut hänet hieman kylmettymään. “Saan samalla luettua hieman muodonmuutoksen kokeeseen.” Hän viittaa kirjaan sylissään, vaikka ei oikeasti ole lukenut sanaakaan avonaiselta aukeamalta. Hänen sormensa ovat hieman kohmeessa, mutta hän työntää kätensä syvemmälle viitan uumeniin.
“Miksi sinä edes olet täällä?” Remus kysyy. Lily vilkaisee poikaa ja jatkaa sitten harjoitusten seurausta. Joukkue on jakaantunut kahtia ja pelaa harjoituspeliä yhteen maaliin. Lily hymyilee hieman, kun yksi jahtaajista onnistuu tekemään maalin.
“Tulin katsomaan harjoituksia”, Lily vastaa. Lumihiutaleet laskeutuvat hänen kasvoilleen.
“Aivan”, Remus sanoo. “Harjoituksia.” Kaikista rohkelikon pojista Remus on aina ollut Lilystä eniten siedettävä. He ovat tehneet yhdessä kotitehtäviä ja välillä jopa oikeasti jutelleet.
“Niin”, Lily sanoo ja kääntää huomionsa hetkeksi harjoituksista Remukseen. Pojan hiuksissa on lunta ja väsyneestä ilmeestä huolimatta, tämän silmät tuikkivat.
“Lily”, Remus sanoo ja hymyilee niin leveästi, että sen on melkein satuttava.
“Niin?” Lily kysyy.
“Marlene ei ole tänään harjoituksissa. Näin hänet pänttäämässä taikakausien historiaa kuin viimeistä päivää oleskeluhuoneessa”, Remus sanoo.
“Niin”, Lily sanoo. Hän tietää sen kyllä.
“Kuulitko sinä, mitä sanoin?” Remus sanoo. Lilyn poskille nousee pieni puna.
“Kuulin”, Lily sanoo hiljaa. Sen myöntäminen ääneen Remukselle tuntuu yllättävän helpolta.
“Oletko täällä siis-?” Remus ei ehdi esittää kysymystään loppuun, ennen kuin Lily keskeyttää hänet:
“Olen. Eiköhän se käynyt jo selväksi.”
“Aivan”, Remus sanoo. Lilyn poskia polttaa.
“Ja tietääkö hän, että et ole täällä Marlenen takia?” Remus kysyy sitten. Lilyn sisällä kuplii eikä hän edes tunne lumisateen kylmyyttä kasvoillaan. Hän nyökkää pienesti eikä voi estää itseään hymyilemästä.
“Selvä”, Remus sanoo.
“Älä kerro Siriukselle”, Lily sanoo nopeasti vakavoituen. “Hän ei jätä minua rauhaan sen jälkeen.”
“Voi olla, että minun ei tarvitse kertoa hänelle”, Remus huomauttaa, kun puheenaiheena ollut poika lentää heidän ohitseen ja tuijottaa heitä pitkään. “Näyttää siltä, että Siriuskin on tajunnut, että Marlene ei ole tänään harjoituksissa.” Puna Lilyn poskilla syvenee entisestään.
“Todennäköisesti kaikki tietävät illalliseen mennessä”, Remus sanoo. Lily painaa kasvonsa käsiinsä hetkeksi, mutta sormiensa välistä hän näkee Jamesin lentämässä heidän ohitseen ja lämpimän hymyn pojan kasvoilla, eikä Lilyä enää ehkä haittaakaan, että illalliseen mennessä koko linna tietää hänen tavastaan seurata rohkelikkojen huispaustreenejä.
Harjoitukset vihelletään päättyneiksi ja he molemmat nousevat seisomaan.
“Voin pitää Siriuksen kiireisenä muutaman tunnin verran”, Remus lupaa ja Lily ei voi estää itseään hymyilemästä.
“Kiitos”, hän sanoo. Lumisade sakenee ja Lily pakkaa kirjansa laukkuun. Pelaajat kokoontuvat lumisessa maassa luudat käsissään. Lily näkee Siriuksen taputtavan Jamesia selälle ja sitten molemmat pojat katsovat ylös sinne missä Lily ja Remus seisovat. Heidän kasvojaan ei erota lumisateen läpi, mutta Lilystä tuntuu, että he hymyilevät.
“Eiköhän mennä”, Remus sanoo ja Lily pujottaa kätensä Remuksen käteen. He kävelevät yhdessä rappuset alas katsomon alle, jossa Sirius ja James odottavat heitä.
“Nautitteko harjoituksista?” Sirius kysyy virnistäen.
“Erittäin paljon”, Remus sanoo, “ja nyt meidän on aika mennä illalliselle.” Lily ei ehdi sanoa sanaakaan, ennen kuin Remus on sulavasti tarttunut Siriukseen ja ohjannut pojan liikkeelle.
“Onnea Sarvihaara!” Sirius kiljuu vielä heidän suuntaansa, kun Remus on retuuttanut poikaa jo hyvän matkaa eteenpäin.
“Mihin minä tarvitsen onnea?” James kysyy, kun he seisovat Lilyn kanssa kahdestaan lumisateessa keskellä tyhjää huispauskenttää. James nojaa luutaansa rentona tyytyväinen hymy huulillaan.
“Ole hiljaa”, Lily sanoo ja tuuppaa Jamesia kevyesti. “Haluatko kävellä?” James ei vastaa, tarttuu vain varmasti Lilyn käteen vapaalla kädellään. Jamesin käsi on lämmin. Huispauskentän maalit piirtyvät lumen peittämään taivaaseen.
“Aiotko sinä tulla katsomaan huomennakin?” James kysyy, kun he jättävät huispauskentän taakseen.
“Marlene tulee huomenna”, Lily sanoo.
“Katsomaan minua”, James sanoo ja katsoo suoraan Lilyyn. Puna nousee taas Lilyn poskille ja hänen on käännettävä katseensa. Hänestä tuntuu, että hän on punastellut Jamesin takia enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
“Ehkä”, hän sanoo hiljaa ja James puristaa hänen kättään vastaukseksi. He pysähtyvät jäätyneen järven rannalle. Lumisade laskeutuu heidän päälleen suojaavana verhona ja hetken aikaa he vain seisovat siinä. Lily ei uskalla katsoa Jamesia, mutta se ei haittaa, sillä Jamesin käsi on hänen omassaan ja se tuntuu oikealta.
