Nimi: Hymyn kiertokulku
Kirjoittaja: pihlajanmarja, siis minä ^^
Ikäraja: sallittu
Disclaimer: Teksti on oma, hahmot on omat, jopa mahdolliset
kijroitus vihreet kirjoitusvirheet on omat! Pitäisikö tässä nyt olla ihan ylpeä.
Summary:
Minä taas tiedän kuka sinä olet. Tiedänpä hyvinkin.A/N: Ensimmäinen originaaliteksti, jonka uskallan jonnekin muiden luettavaksi laittaa. Tälläinen lyhyt vain, eikä tässä oikein minkäännäköistä juontakaan ole. Itse kyllä pidän tästä tekstistä tosi paljon, katsotaan pitääkö kukaan muu. Kommentointi
on sallittua.
Hymyn kiertokulkuTiedätkö, kuka minä olen? Niin, minä, se joka istuu aina yksin. Ai et? No, se ei haittaa, ei kukaan muukaan tiedä. Miksi tietäisi, eihän minussa ole mitään mielenkiintoista.
Minä taas tiedän kuka sinä olet. Tiedänpä hyvinkin. Sinulla on siniset silmät ja omistat suloisen naurun. Naurat usein ja saat muutkin nauramaan, huomaan sen vaikka en koskaan olekaan tarpeeksi lähellä kuullakseni mitä sinä sanoit aiheuttaaksesi niin suuren naurunremakan.
Tiedän myös, millainen hymy sinulla on. Vino, mutta se saa silmäsi tuikkimaan. Joskus toivon, että olisitkin saanut minut nauramaan tai että hymysi olisi osoitettu minulle, joka istuu aina yksin. Mutta et sinä näe. Miten kauniit silmäsi voisivatkaan nähdä jotain sellaista mitä minä olen. Enhän minä ole mitään. Mutta jatka hymyilemistä, jatka nauramista, älä anna minun häiritä. Miten minä voisinkaan häiritä ketään?
Ehkä joskus hymysi kohtaa minut, ehkä joku jolle sinä hymyilet hymyilee jollekin ja se joku hymyilee minulle, ja hetken voin nähdä hänen silmissään saman tuikkeen kuin sinun silmistäsi löytyy. Ja silloin kun sinä olet hymyillyt minulle, vaikkakin monen ihmisen hymyn kautta, hymysi siirtyy minun hymyni kautta jollekin toiselle. Hän ei näekään minun hymyäni, vaan sinun. Voi kuinka toivoisinkaan, että näkisit minut, minut joka istuu aina yksin.
~ ~ ~ ~
Luulevat, että minä hymyilen heille vaikka oikeasti toivon vain että hymyni kulkeutuisi heidän mukanaan sinulle, joka istut aina yksin. En minä sinua uskalla katsoa, pelkäisin ettet huomaisi minua ollenkaan, koska tietenkin sinä olet tärkeämpi kuin minä. Kyllä he muut huomaavat minut, mutta minä kun haluaisin vain, että sinä näkisit minut. Silloin me huomaisimme vain toisemme.
En uskalla edes katsoa, minkä värisit silmät sinulla on, särkyisit vielä katseestani. Luulen, että niiden väri on jotain sävyä, joka on luotu vain sinun silmiisi. Koska sinä olet erityinen.
En haluaisi, että pysyisit ikuisesti hänenä, joka istuu aina yksin. Haluaisin istua kanssasi. Ei niin varmaan koskaan tule tapahtumaan, mitä jos istuisin vastapäätäsi ja huomaisin minua katsovat silmät, jotka olisivat aivan tavalliset, joissa ei olisi mitään erityistä. Siksi katson vain kauempaa, ja toivon olevani yhtä erityinen kuin sinä. Ei, ei se ole toiveeni. Haluan muuttaa sinut häneksi, joka istui aina yksin, mutta jonka seurassa minä silloin istuisin.
Minä en ole mitään verrattuna sinuun. Täytyy vain jatkaa hymyilemistä heille ja toivoa, että he hymyilevät sinulle ja näet minun katseeni heidän kasvoillansa. Ehkä sitten huomaat minut?