Se, joka muutettiin hämähäkiksi / Ron&Hermione/ S/ slice of life

[Kelsier]

Ficin nimi: Se, joka muutettiin hämähäkiksi
Kirjoittaja(t): Kelsier
Fandom: Potter
Tyylilaji/Genre: Slice of life, romanttisuutta
Ikäraja: S
Paritus: Ron/ Hermione




Se, joka muutettiin hämähäkiksi


Ron luki uudestaan äitinsä kirjeen. Mollyn siisti ja koukeroinen käsiala kulki säntillisen suorassa. Päästyään viimeiselle riville hän ryttäsi sen ja heitti paperikoriin. Pallero osui korin reunaan ja putosi lattialle. Ron kirosi mielessään, mutta se tuntui kummallisen ontolta. Fredin kuolinpäivänä oli tehnyt mieli itkeä ja niin teki nytkin. Tylypahkan taistelusta oli kulunut jo kuusi vuotta ja hän oli asettunut Hermionen kanssa jästi-Lontooseen. Monet, hänen perheensä mukaan lukien, parantelivat vielä haavojaan ja totuttelivat elämään ilman yhtä tai useampaa rakasta perheen jäsentään. Onneksi lähiaikoihin oli mahtunut paljon valoakin: Harry ja Ginny olivat menneet naimisiin ja Ron tiesi seuraavansa pian perässä Hermionen kanssa. Olikohan äiti kirjoittanut Georgelle? Voi olla ettei ollut.

Hermione kolisteli eteisessä palatessaan kotiin ministeriöltä. Hän oli kohonnut nopeasti taikalakien osastolla ja oli yhdenvertaisuuslakikampanjan keulakuva. Nyt hän oli kuitenkin vihainen ja ärtyisä, sillä hän oli joutunut jättämään työpöydälleen valtavan sekamelskan huomenna selvitettäväksi. Hän tuli keittiöön, näki Ronin silmät kyynelissä ja vinot pinot unohtuivat saman tien.

”Mikä on?”, hän kysyi lempeästi. Samassa Hermionen huomasi tollon, joka lepäsi orpona roskiksen vieressä. ”Ei kai keneltäkään ole tullut huonoja uutisia? Sinä itket, Ron.”

Ron nosti kätensä kasvoilleen ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän näytti perin yllättyneeltä, kun hänen sormensa kostuivat. Hermione meni hänen taakseen ja kiersi kätensä miehensä hartioiden ympäri.

”Ei.... ei minulla mitään hätää ole. Tämä... tämä johtuu äidin kirjeestä”, Ron takelti.

”Niin minä ajattelin, pöhkö”, Hermione sanoi ja kosketti nenänpäällään Ronin korvanlehteä. ”Ei kai Fleurin synnytys ole vain käynnistynyt vielä?”

Ron yritti raapia päätään, mutta Hermionen poski oli tiellä. Hän raapaisi sitä ja sai tytön kirahtamaan. ”Ei äiti kirjoittanut mitään Fleurista. Minä...”, Ron pysähtyi ja mietti miten muotoilisi asian niin, ettei se kuulostaisi  naurettavalta.

”Hän kirjoitti, että Tanili on hajonnut lopullisesti.”

Hermione nosti päänsä punaisten hiusten lomasta hämmentyneenä. ”Anteeksi vain, kultaseni, mutta mikä Tanili oikein on?”

”Tanili oli leikkiteddykarhuni. Äiti antoi sen Victoirelle silloin, kun tämä syntyi. Ja se hajosi lopulta. Minä annoin sille nimen Kanili Tanilin mukaan, vaikka se oli nalle”, Ron säkätti yhteen menoon.

Hermione hymyili miehensä takana.”Voi, Ron, sinä olet niin suloinen. Minä en tiennytkään, että sinussa on tällainen herkkä puoli”, hän lisäsi kujeilevasti.

Ron niiskautti nenäänsä. ”Tarvitsisin nokkaliinaa”, hän sanoi. Hermione irrotti kätensä ja kurottautui keittösaarekkeella olevaa pakettia kohti. Juuri kun hän oli tarttunut päällimmäiseen liinaan, Ron koppasi hänet syliinsä.

”Nyt kuuntelet mokomakin viisastelija. Tanili oli se nalle, jonka Fred ja George muuttivat hämähäkiksi kepposena, kun olin pieni. Siksi pelkään vieläkin niin kovasti niitä pirun ötököitä. En tiedä muistiko äiti asiaa, mutta kirje oli päivätty Fredin kuolinpäivää seuraavana päivänä ja veli tuli niin elävästi mieleeni...” Ronin ääni särkyi.

Hermione halasi häntä tiukasti ja asetti päänsä hänen rintaansa vasten. He istuivat hiljaa jonkin aikaa muistoihinsa uponneina.
”Mahtaakohan George muistaa Tanilin?”, Ron aprikoi sitten puoliäänneen.

Hermione kohotti päätään. ”Emme olekaan pitkään aikaan vierailleet hänen luonaan puodissa. Olisikohan matka Viistokujalle hyvä idea?”

Tunnin kuluttua he sulkivat oven takanaan ja lähtivät kohti Weasleyn Welhovitsejä.

[Dokumentti]

Vaihdokkaista iltaa!

Luen todella vähän Ron/Hermione paritusta tai no ylipäätään hettiä. En oikeastaan ole edes varma miksi. Musta Ron/Hermione on kuitenkin oikein toimiva paritus ja kirjoitan heidät itsekin yhteen omien ficcieni sivuparituksissa yleensä. Harvoin vain tulee valittua luettavaksi Ron/Hermionea. Oli siis kiva saada tämä vaihdokkaista, niin tuli pitkästä aikaa luettua heistäkin.

Slice of Life on aina mukavaa luettavaa, etenkin tälläisinä lyhyinä kurkkauksina. Tässä oli toki tiettyä synkkyyttä, Fredin kuoleman kautta. Ronin kyyneleet veljen muistojen kautta olivat suloisia ja naurahdin kyllä Teddykarhun nimeä.

Ronin ja Hermionen yhteiselo oli tässä kuvailtu hyvin, Hermione on kovin kiinni töissään ja edennyt nopeasti, tietenkin, mutta Ronin murheet menevät silti töiden edelle. Kuten tietysti pitääkin.

Tässä oli tiettyä synkkyyttä, mutta jollain tavalla tämä kuitenkin pysyi kevyenä ja tästä tuli kaikesta huolimatta mukava fiilis.

[Kelsier]

Dokumentti: kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että harvemmin lukemasi paritus iski sinuun.

[Larjus]

Tämä oli söpö fici, tykkäsin kovasti Alkuun hymähtelin ajatukselle, että Ron olisi alkanut kyynelehtiä pehmolelunsa takia, mutta sitten kun asioiden todellinen laita paljastui, niin kyllä sitä itsekin tuli vähän herkistyttyä (ei sentään kyyneltasolle). Kyllä se Fredin kuolema sattuu itseenkin yhä Jos voisin yhden kuoleman kirjoista perua, niin se olisi Fredin.

Minä annoin sille nimen Kanili Tanilin mukaan, vaikka se oli nalle

Jostain syystä tää oli kohta oli mun mielestä ihan extrasöpö   Ronilla oli selkeästi tarve puhua, edes jotain.

Tykkäsin, miten Ronin ja Hermionen dialogi ja vuorovaikutus kulki. Siinä mukavasti hellyyttä ja kepeää kiusoittelua, ja kaikki eteni mukavan luonnollisesti. Ei tullut missään vaiheessa olo, että jokin vuorosana tai teko olisi mitenkään pakotettu tai tilanteeseen sopimaton. Tätä olisin mielelläni lukenut pidempäänkin!

Kaiken kaikkiaan kiitos tästä mukavasta pienestä ficikokemuksesta

[Kelsier]

Larjus: kiitos kommentistasi. Minusta oli kirjoittaessa lohduttavaa ajatella, että tuollainen pikkuisen ikäväkin muisto oli Ronille kultaantunut eikä hän ole siitä katkera. Kiva kuulla, että dialogi kuulosti sujuvalta  Kun Ronin herkkyyden päästää esille on tästä parituksesta mukava kirjoittaa.

[Sokerisiipi]

Kommenttikampanjasta tervehdys!

Vaihdoin tekstiä lennosta. Ethän siis hämmenny. Tällä oli kiehtova otsikko, ja ensimmäinen ajatukseni on, että Ron parka on joutunut epätoivotun muodonmuutosloitsun kohteeksi (siinäpä olisi mielenkiintoinen tapa käsitellä Ronin fobiaa!), mutta onnistuit yllättämään! Ronin reaktio oli varsin hellyttävä jo siinä kohti, kun itkun syy alkoi avautua ja ensin vaikutti siltä, että Ron itkee nalleaan, vaikka syy olikin syvemmällä. Pidin myös siitä, että olin ottanut ficin ideaksi kirjoissa mainitun yksityiskohdan. Nallen nimi oli myös varsin suloinen ja lapsen logiikalle ominainen. Ihanaa, että Hermione ymmärtää ja lohduttaa ja unohtaa työkiireensäkin heti, kun näkee Ronin tolaltaan. Kertoo ihanasti heidän rakastavasta parisuhteestaan. Lopetus oli myös kovin lämmin. Ihana idea käydä Georgen luona Viistokujalla ja kenties yhdessä muistella onnellisia hetkiä, kun Fred oli vielä elossa.

Kiitos lämpimän suloisesta ficistä, pidin!

[Fiorella]

Tämä oli niin herttainen! Ficissä korostuu paitsi lapsuudenaikainen muisto rakkaasta nallesta, myös sen linkittyminen Frediin, jonka kuolema on vielä suhteellisen tuore ja kipeä kokemus.

Minusta oli ihanaa se, miten Hermione ymmärsi Ronin murhetta tuhoutuneesta palasta lapsuuttaan, eikä nauranut toisen kyynelille, kuten Ron oli pelännyt. Ja oli niin söpöä, että pieni Ron oli nimennyt nallen lempisatunsa mukaan. <3

Myös lopetus oli ihana, sillä ajatuskin siitä, miten Ron ja Hermione lähtevät jakamaan Tanilin muistoa Georgen kanssa, sai minut herkistymään. Weasleyn lapsilla on varmasti ollut niin vähän leluja, että aivan varmasti Georgekin muistaa Ronin uninallen.

[Kelsier]

Sokru: Onneksi Ronin ei sentään itse tarvinnut muuttua hämähäkiksi. Olisi varmaan melkoinen identiteettikriisi Kiitos paljon kommentistasi ja kiva kun kampanjasta tämän valitsit (minä olen hirveän myöhässä )

Fio: Kiva, kun kommentoit! Eiköhän Georgekin Tanilin muista, tuo kepponen lienee ollut kaksosten mielestä aika makea

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Tämä teksti kiinnitti huomioni mielenkiintoisen nimen ansiosta, joten päätin tarttua tähän. Nimi muistutti minua heti Ronin hämähäkkikammosta ja siitä, että se juontui ikävästä kokemuksesta, ja halusin tietää, miten se mahdollisesti tässä tarinassa ilmenee. Tämä skenaario pääsikin yllättämään minut, mutta varsin positiivisella tavalla! Aluksi mietin, miksi Mollyn kirje oikein aiheuttaa moisen reaktion Ronissa, ja pelkäsin, että taustalla olisi jonkinlainen etääntyminen ja välirikko, mutta pian tosiasiat valkenivatkin luontevasti kerronnan ja vuoropuhelun lomassa. On hyvin ymmärrettävää, että tieto rakkaan pehmonallen rikkoutumisesta sytyttää muiston edesmenneestä veljestä. Vaikka hämähäkiksi muuttunut nalle ei ehkä ole järin mukava muisto, itse Frediin liittyy varmasti paljon kaikenlaista rakasta, kaunista ja haikeaa. Sota toi Weasleyn perheeseen suuren tragedian, ja on sydäntäsärkevää, miten kokonaisvaltaisia ja kauaskantoisia vaikutuksia sillä on.

Pidän tässä tarinassa erityisesti arkisuudesta ja elämänmakuisuudesta. Ronin ja Hermionen kanssakäyminen vaikuttaa luontevalta ja aidolta, sellaiselta että tällaista heidän jakamansa arki voisi todella olla. Siitä ei tule mitenkään siloteltua kuvaa, vaan se tuntuu kaikin tavoin uskottavalta. Erityisesti tämä kohta jäi mieleeni:

Ron yritti raapia päätään, mutta Hermionen poski oli tiellä. Hän raapaisi sitä ja sai tytön kirahtamaan.

Tällaisella vahinkoraapaisulla ei ehkä ole sen suurempaa tarinallista merkitystä, mutta on ihan parasta, että se on tuolla, koska tällaista toden totta tapahtuu oikeassakin elämässä! Pystyn hyvin kuvittelemaan Hermionen reaktion odottamattomaan kosketukseen, ja samaistun siihen.

Tekstin lopusta jää mukavan levollinen ja toiveikas olo. On ihanaa, että Ronin ja Hermionen ajatukset ajautuvat Georgeen ja he päättävät lähteä käymään tämän puodissa. Georgen kuulumiset eivät jää pelkästään pohdiskelun tasolle, vaan Ron ja Hermione tekevät jotain konkreettista saadakseen kuulla ne, ja siitä tulee lämmin ja hyvä olo. Varmasti Georgellakin on raskasta kaksosveljen kuoleman vuosipäivän tienoilla, ja ehkä hänen mieltään lämmittää, kun häntäkin muistetaan.

Kiitos tästä kauniista arkilukupalasta, pidin! -Walle

[kaaos]

Minäkin onnittelen tällä arpajaisvoittoasi, kun Waulish oli sen ketjuun nostanut.

En itse kovasti lue tätä paritusta, koska usein se on jotenkin, en tiedä, liian siirappista tai sitten elämiinsä kyrsiintynyttä... x) no mut tää oli liikuttava ja oikein palautti mieleen sen kuinka iloinen olin, kun kirjoissa R ja H viimein saivat toisensa <3 tässä oli siis kovinkin tuttua HP-fiilistä!

Luontevaa ja aitoa, että suru on kovastikin läsnä ”vielä” kuuden vuoden jälkeen. Eihän se sinänsä ole aika eikä mikään, mutta kuitenkin on. Lupaavia asioita heillä onneksi edessä :3 häitä ja viistokujaretkiä.

Kiitos tästä! Ihku slice of life!

Kaaos

[flawless]

Slice of life -ficit ovat musta tosi ihania, kun niissä pääsee näkemään sellaisia tavallisia mutta kuitenkin merkityksellisiä hetkiä. Tämäkin oli sellainen, tavallaan hyvin tavanomainen ja pieni hetki, mutta kuitenkin tärkeä ja paljon kertova. Tämä oli kirjoitettu tosi kivalla tavalla, sillä lailla kevyesti ja suloisesti. Tapa sopi slice of life -tyyliseen tekstiin tosi hyvin ja teksti kulki eteenpäin oikein sujuvasti ja mukavasti. Hermionen lämmin ja lohduttava tapa toimia tilanteessa oli tosi mukavaa ja ilahduttavaa luettavaa, hänen ja Ronin välinen rakkaus ja ymmärrys välittyi tästä tosi hyvin.

Erityisen paljon pidin siitä, kuinka tässä käsiteltiin kaipuuta tuollaisen arkisen asian kautta, koska osaan samaistua siihen tosi hyvin, että joskus sen surun laukaisee joku tosi pieni ja ulkoisesti merkityksettömältä näyttävä asia, jolla oikeasti onkin jokin merkitys henkilökohtaisella tasolla. Ja monesti nuo hetket ovatkin niitä, jotka kolahtavat kipeästi ja katkeransuloisella tavalla, kun niissä tavallaan konkretisoituu se menetys ja kaipuu ja suru. Tämä oli tosi samaistuttava ja yllättävänkin tunteellinen teksti lukea. Kiitos tästä, pidin!

[Kelsier]

Walle: Molly ei ehkä ole muistanut, että nalle oli juuri se hämähäkiksi muutettu, mutta Ron ja myös George muistavat varmasti. Kumpikin sai tapaamisesta taatusti lohdutusta toisiltaan ja iloa muiston muistelusta. Kiitos kommentistasi!

kaaos: Ihana kuulla, että tästä löytyi tuttua HP-fiilistä. Kiitos, kun kommentoit!

flawless: Tässä tosiaan laukaisimena toimi vanha nalle. Hermione osaa suhtautua Roniin lämpimästi ja myös hänen perheensä on varmasti tytölle tärkeä. Kiva, kun kommentoit!

[Meldis]

Olipas tämä herttainen. Olit keksinyt tosi kivan lähtökohdan tälle tekstille. Siinä oli oikein kivasti juurensa canonissa ja on myös hyvin todennäköistä, että maagisinkaan nalle ei kestäisi vuosikymmenten leikkimistä, joten tietenkin tulee päivä, kun Ronin nalle lopulta hajoaa. Söpöä, että nalle oli annettu Victorielle! ^^ Tällainen hieman surumielinen palanen arkea oli tosi koskettava ja tosi aito. Myös kyseinen paritus tuntui sopivan tähän tosi hyvin. En kauheasti tule lukeneeksi Ron/Hermionea, mutta Ronin murtuminen rakkaan tyttöystävänsä edessä oli hellyyttävää. Tuntui hyvin tutulta tuo, että jokin asia tuo mieleen toisen asian, vaikka niillä ei oikeastaan ole yhteyttä, mutta sitten kun se tunne ottaa hallinnan, on vaikea olla muistamatta. Ja olihan Fred kuitenkin mukana siinä hetkessä, kun nalle muutettiin.

Ronin reaktio oli tosi kivasti rakennettu. Ensin on vaikeuksia sanoa hölmöltä tuntuvaa asiaa, sitten vähän hermostuu ja lopulta molemmat olivat ihan hiljaa yhdessä. Hermione vaikutti myös hyvin tietävän, miten poikaystävänsä reagoi ja antoi aikaa ensin sanoa, mikä harmitti ja lopun hiljaisuus oli aivan ihana hetki. Ron ei ole minusta hahmo, joka vollottaa ja puhuu suurin sanoin tunteistaan, joten hänelle sopi, että purkauduttuaan, hän vain voi olla rakkaansa sylissä ja rauhoittua siinä. <3 Myös lopun lohdullisuus, että edelleen on perheenjäseniä, joiden luokse mennä, kun surettaa ja heille puhuminen helpottaa tuskaa päivä kerrallaan.
Kiitos tästä!