Nimi: Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: Bluji
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, arkinen draama, snadisti romance
Paritus: James/Sirius
Vastuuvapaus: Hahmot, jolla leikin, ovat Rowlingin omaisuutta. En saa tästä mitään taloudellista hyötyä.
A/N: Tämä lähti siitä ajatuksesta, mitä siitä ikinä voisi tulla, jos Sirius ja James saisivat lapsen.
Tästä piti tulla sellainen huumoripainotteinen, tapahtumarikas höpsöttely, mutta tämä jäikin nyt tällaiseksi vähän rauhallisemmaksi. Tämän myötä toivotan hyvää joulunodotusta kaikille, mutta eritoten
Angelinalle, joka muistaakseni on ainakin jossain välissä ollut James/Sirius henkeen ja vereen.
Haasteosallistumisia: Teelusikan tunneskaala (väsymys), Fluffy10 #2, Kirjoitusterttu (paritusketjuterttu) ja Ficlet300.Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi”Sarvihaara, auta! TÄSTÄ TULEE JOTAKIN ULOS!”
”Mit-?! Voi hyvänen aika, Antura, pyyhi se pois.”
”EN! Se on limaista ja ällöttävää ja -!”
”Se on KUOLAA! Ja sinä kuolaat itse
enemmän!”Jamesin leuka nousee hänen rinnuksiltaan pienen hätkähdyksen myötä. Hetken verran mies räpyttää silmiään. Syyllisyys pitää hänen kehonsa kevyen jännittyneenä, kunnes James tajuaa vilkaista ympärilleen, ja helpotuksesta huokaisten hän vajoaa rennompaan asentoon. Jos Sirius olisi nähnyt hänen torkkuvan, siitä pilkasta ei olisi tullut loppua.
Unikuvat häilyvät Jamesin mielen laidalla ja nostavat hänen toista suupieltään ylöspäin. Viisi vuotta he olivat olleet väsyneitä yhdessä ja silti, aivan joka kerta, kun toinen nukahti kesken askareiden, he kiusasivat toisiaan.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen. James hieraisee silmiään ja antaa sormien haroa läpi mustan kuontalonsa. Hän vilkaisee ranteessaan olevaa kelloa, Siriuksen pitäisi tulla alas aivan näil-
Askeleet rappusissa katkaisevat Jamesin ajatukset, ja hymyillen hän nostaa leukaansa katsoen alakertaan saapuvaa miestään. Sirius vastaa hymyyn ja varastaa kevyen suukon selkänojan yli ennen kuin kiertää sohvan ja istuu Jamesin viereen.
”Näytät väsyneeltä”, Sirius sanoo hiljaa ja nykäisee toisen miehen kainaloonsa. Jamesin suupieltä nykii, kun hän muistelee viimeistä viittä vuotta ja sitä, miten Sirius oppi puhumaan hiljaa. James asettuu paremmin miehensä kainaloon antaen eleellään Siriukselle luvan olla tänä iltana ”enemmän mies”, kuten Sirius oli heidän suhteensa alkuaikoina julistanut.
Heidän roolinsa eivät olleet vieläkään yksiselitteiset, eivät etenkään makuuhuoneen puolella, vaan heidän tilanteensa on jatkuvassa liikkeessä. Miehen rooli on jatkuvan taistelun tuoksinassa rauhoittuen vain hetkeksi kerrallaan, kun toinen antaa hetkeksi periksi. Tänään James ei kuitenkaan jaksa edes vängätä vastaan, ja Sirius huomaa sen.
”Sinä olet oikeasti väsynyt.” Siriuksen äänessä on huolta ja James kurottaa suutelemaan sen alavireen pois miehensä äänestä. Hän on väsynyt, he molemmat ovat.
”Viisi vuotta, Sirius. Huomenna olemme virallisesti selvinneet viisi vuotta.” Jamesin kasvot kylpevät onnellisessa hymyssä, vaikka uneliaisuus viipyilee edelleen hänen silmäkulmissaan. Sirius painaa kevyen suukon miehensä otsalle ja nojaa poskensa tämän hiuksia vasten.
”Tuhat kahdeksansataakaksikymmentäviisi päivää”, Sirius mutisee enemmän itselleen kuin Jamesille.
”Oletko sinä laskenut päiviä? Miksi?”
Sirius kääntää katseensa lähemmäs katonrajaa ja hieraisee niskaansa. Nolostumista, James tajuaa. Hän kietoo kätensä Siriuksen ympärille ja hieraisee hiuksiaan toisen poskea vasten.
”Olin varma, ettemme selviäisi sataa päivää. Tai pikemminkin, että
hän ei selviäisi meistä sataa päivää”, Sirius tunnustaa lopulta hiljaa. ”Joten minä laskin. Ja se jäi vähän päälle.”
Sanat saavat Jamesin hymyilemään typeränä itsekseen. Salaa hän on tyytyväinen siitä, ettei Sirius omalta nolostumiseltaan ehdi nähdä hänen idioottimaista hymyään.
”Ei hän meistä olisikaan selvinnyt, ei varmaan kymmentä päivää”, James sanoo pehmeän alavireen kirvoittaessa aavistuksen helpottuneen hymyn Siriuksen huulille. ”Joten onneksi meillä on Remus.”
”Totta, meidän pitää kiittää Remusta jotenkin.”
