Kirjoittaja: Katarina Blacke eli minä
Fandom: Aku Ankkahan se
Paritus: hyvin lievä Aku/Touho
Ikäraja: haluaisin väittää Sallituksi
Genre: draama,
Vastuuvapaus: kaikki kuuluu mahtavalle Walt Disneylle, joka kehitytti Ankkalinnan
Omasana: Tämä on lojunut pöydälläni jo n. 3 viikkoa ja lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja väsäsin sen tänne. :) Tiedän, että käytän kaikkein mahdollisimman kliseisintä tilannetta, mutta se sopii vain niin hyvin kertomukseeni. (ei se minun syyni ole, että kaikki sarjakuvataiteilijat ennen minua ovat käyttäneet sitä myös) Toivon todella, että onnistuin kerrankin tekemään henkilöhahmot oikein...
Mutta pidemmittä puheitta: enjoy! :D (ps. kommentit ois kivoja. :))
Vuoria
"Terrrve, Aku!"
"Nhäh? Mitä? Touho?" Päiväni on pilalla.
Roope-setä on antanut pitkästä aikaa yhden ainoan vapaapäivän, pojat ovat Sudenpentujen leirillä, Iines jossain Naistenseuran höpsötyksissä ja aurinkokin ilahduttaa päivääni taivaalla. Lekottelen rauhassa puiden varjossa riippumatollani keinahdellen Sihi -juomaa nauttien. Viimein olen saamassa unen päästä kiinni ja pihaani rynnii kukas muukaan kuin yli-innokas Touho. Nukkumisesta ja rauhasta ei ole enää toivoakaan.
"Mitä sinä täällä teet?" ärähdän serkulleni kiukkuisena päiväunieni pilaamisesta. Jos olen nyt koko loppupäivän äkeä, saa serkkupoika syyttää siitä vain itseään. Nousen istumaan riippukeinuuni.
"Odotan itsekoottavaa Mount Peverestiä!" Touho selittää liiankin innoissaan kävellen ympäriinsä pihassani. Hyvä ettei hyppää Kuuhun.
"Onko sua taas huijattu?" heitän takaisin serkulle venytellen samalla unta kaipaavia jäseniäni. Hyppään keinustani alas ja poimin lakkini maasta. Mulkaisen Touhoa. Saamarin kotirauhanrikkoja.
"Ei tietenkään! Maksoi vain 20 euroa! Posti tuo paketin kohta tänne!"
"Mik-"
"Koska sinun osoitteesi on lyhyempi! Lisäksi taisin kirjoittaa maksajaksi sinut. No, et sä kuitenkaan tuosta suutu! Ethän ole aikaisemminkaan suuttunut!" Kuka tuo toope luule olevansa? Ja onko hän menettänyt muistinsa? Luuleeko hän tosissaan, että maksan hänen kaiken maailman itsekoottavat hömpötykset, kun en ole ennenkään? En maksa mitään, mikä ei hyödytäisi myös itseäni. Vieläpä joku itsekoottava Mount Peveresti! Taas häntä on huijattu. Kiukustuneena olen juuri sanomassa pari valittua sanaa tuolle nuijalle, joka on alkanut pomppia pihallani, kun autotieltä kuuluu postikärryn renkaiden nitinää ja kustin päälaki ilmestyy pensasaidan ylle. Sekin pitäisi varmaan joskus siistiä.
"Postia! Hei, Aku, saanhan minä hakea sen? Saanhan?" Touho anelee heti kärryjen rullausäänen pysähtyessä. Postipoikaa ei näy rehottavan pensasaitani takaa. Vastausta odottamatta serkkuni pinkaisee kärryille, ottaa kaikki postini ja tulee takaisin - rauhallisena?
Katsahdan Touhon kasvoja. Hänen kasvojaan koristaa hieman hämmentynyt ilme. Huomaan hänen käsissään olevan pienen ruskean lootan. Mieleni tekisi nauraa. Tosin serkun ilme estää.
"Tuoko se nyt on? Mount Peveresti? Ha!" ilkun kuitenkin serkkupojalle tämän avatessa laatikkoa. Laatikosta paljastuu pikkuruinen lapio ja jokin lappu. Talsin varjoisan puuni alta Touhon selän taa lukemaan viestiä.
"Tässä sanotaan, että Peverstin voi kasata itse rakentamalla tarpeeksi suuren hiekkakeon." Touho antaa lappusta pitelevän kätensä laskeutua ja on hetken hiljaa. "Ilmankos se oli niin halpa."
Serkku tuijottaa vielä vähän aikaa maahan ja suoristaa sitten päänsä kääntyen pirteä ilme kasvoillaan minuun päin. "Minä teen sen! Rakennan oman Mount Peverestin!"
Touho alkaa kuljeskella katse maassa pitkin etupihaani. Minä vain katselen kyllästyneenä hänen touhujaan. En jaksa enää edes ilveillä. Lopulta Touho pysähtyy tulppaanipenkkini eteen. Hän ottaa pari askelta lisää, talloo juuri kukkaan puhjenneet kaunokaiseni, istuutuu niiden päälle ja työntää lapionsa tuoreeseen multaani. Pimahdan. Tuo urpohan tuhoaa kukkapenkkini! Olen taas aloittamassa muutaman valitun sanan sanomisen, kun Touho kääntyy todella vaikeaselkoisen ilmeen kanssa puoleeni.
"Aku, autatko minua?"
En anna Touhon oudon ilmeen häiritä minua vaan pitkitän hiljaisuutta tahallani muka miettiäkseni hetken ennen kuin vastaan. "En."
Touhon kasvot muuttuvat entistä vaikeaselkoisemmiksi ja pelkään ensimmäistä kertaa elämässäni olleeni turhan ilkeä hänelle.
*
Päivä on mennyt jo useita tunteja sitten maaten. Kello on siis jo ties mitä. Mutta silti Touho yhä rakentaa Mount Peverestiään. Näen hänet keittiöni ikkunasta.
Hän ei ole koko rakennusaikana noussut kertaakaan kukkapenkistään, vaikka hänen vuorensa on jo ankanmittainen ja kasvaa yhä. Ajattelen, että olin liian julma, kun kieltäydyin auttamasta häntä. Nythän hän joutuu möyrimään mudassa ja liassa yksin. Hänen paitansa onkin ihan mullassa ja hiessä. Lakki hukkui multakasaan muutama tunti takaperin. Yritin jossain välissä tarjota hänelle jotain syötävää tai juotavaa ja jopa suihkua, mutta hän ei korvaansakaan letkauttanut. Istui vain ja kaivoi.
Seison vielä hetken ikkunan äärellä kunnes lasken verhot alas, menen hitaasti eteiseen, puen hattuni päähän, kävelen Touhon luo ja kysyn häneltä hiljaisen varovaisesti:
"Tarvitsetko apua?"
Serkun innostunut ilme palaa.
//Kupla muokkasi otsikon fandommerkintää selvemmäksi.
