Title: Joulukiireitä ja yllätyksiä
Authors: Ashtray ja Brenda
Genre: Joulufluffyhan tämä on, että fluffya löytyy. Slash pitäisi kai mainita, ja one-shot tosissaan kyseessä.
Raiting: K-11
Pairing: H/D
A/N Brenda: Hui, tämän rustaamisesta on kulunut jo vuosi. Ashtrayn ideahan tämä alun perin oli, kiitos vaan kun kelpuutit minut mukaan. ^^ Tekstit sopivat edelleen mielestäni hyvin yhteen, vaikka erilaisilla tyyleillä olemmekin tottuneet kirjoittamaan. Itse kirjoitusvaihe sujui mutkattomasti, ja ainoan ongelman ilmetessä apuun syöksyi Qwinnie, eli suurempaakin suurempi kiitos hänelle!
A/N Ashtray: Tästäkin on jo vuosi, kamala kun aika menee nopeasti! Brendaa toistaakseni, miekin olen edelleen sitä mieltä, että tekstit menivät hyvin, itseasiassa yllättävän hyvin, yhteen. Brendalle edelleen kiitos, kun suostuit kirjoittamaan tämän miun kanssa, tätä oli kiva kirjoittaa.
* * *
"Draco, missä ihmeessä sinä taas olet? Raahaapas nyt se syötävän suloinen takapuolesi tänne, tarvitsen apuasi!"
Kuullessaan keittiöstä kantautuvan Harryn huudon Draco nosti katseensa kirjasta, jota oli juuri lukemassa, ja kierähti selälleen suuressa parisängyssä. Mitä Harrylla oikein oli mielessään? Eilen tämä oli pyytänyt Dracoa auttamaan, ja Draco oli joutunut raahaamaan tämän kanssa joulukuusen melkein kilometrin päästä kotiin, joten hänellä oli syynsä epäillä. Toisaalta, Harry oli maininnut "Dracon syötävän suloisen takapuolen", eikä se voinut olla millään muotoa huono asia.
Itsekseen virnistellen Draco nousi sängystä ja jätti kirjan lojumaan siihen. Hän asteli käytävän kautta keittiöön ja jäi seisomaan ovenrakoon.
Koko keittiö oli kuin pommin jäljiltä. Pöydällä lojui muutama tyhjä taikinakulho, sivupöytä oli jauhojen peitossa, ja lieden päällä oli pellillinen jo paistettuja pipareita. Kaiken keskellä seisoi Harry patakintaat käsissään pidellen juuri uunista ottamaansa piparipellillistä. Draco tuijotti hetken näkyä virneen levitessä hänen kasvoilleen.
"Oletko todella sitä mieltä?" vaaleaverikkö kysyi ja nojautui ovenkarmiin niin, että hänen lantionsa työntyi paremmin esiin. Harry ei näyttänyt edes huomaavan elettä.
"Tietysti tarvitsen apua, jos sitä kerran pyydän. Voisit nyt vaikka ensin siirtää tuon pellin lieden päältä pöydälle, se on varmaan jo jäähtynyt. Tarvitsen paikan tälle", Harry sanoi hiukan ärtyneesti ja kohotti kuumaa peltiä käsissään. Draco ei kuitenkaan vaivautunut edes liikahtamaan.
"Ei kun minun takapuolestani", hän tarkensi. Harrylla kesti hetken tajuta, mitä Draco tarkoitti, ja kun hän vihdoin muisti, mitä oli hetki sitten sanonut, hän huokaisi syvään.
"Ei puhuta siitä nyt."
Draco katsoi hetken Harrya hölmistyneenä.
"Ei sitten", hän tokaisi ja kääntyi lähteäkseen. Harryn silmät levisivät, ja hän huudahti miehen perään: "Hyvä on, takapuolesi on täydellinen! Autatko minua nyt?"
Draco näytti mietteliäältä, mutta vain ärsyttääkseen Harrya. Siitäs sai, kun ei heti myöntänyt Dracon takapuolen olevan täydellinen! Vasta kun Harry näytti siltä, että voisi heittää pellin pipareineen lattialle, Draco tokaisi huokaisten: "Hyvä on sitten", ja asteli nostamaan jo jäähtyneen piparipellillisen liedeltä.
"Kiitos", Harry mutisi laskien täyden pellillisen käsistään vapautuneelle liedelle. Hän riisui kintaat ja kääntyi katsomaan Dracoa. "Et viitsisi ojentaa sitä selkäsi takana olevaa jauhopussia?"
"Ai tätä?" Draco kysyi toinen kulma koholla viitaten jonnekin taakseen. Hän kuitenkin jätti pussin paikalleen ja asteli hitain askelin kohti jauhojen peittämää Harrya.
"Sitä juuri, tarvitsen sit -- Mitä sinä teet?"
"Viihdytän itseäni, ja ajattelin sinunkin pitävän siitä", Draco vastasi puristaen kihlattuaan jo toistamiseen takapuolesta.
"Hei, minun on oikeasti saatava nämä kakut valmiiksi, ja sinä tiedät sen, joten jos vain heittäisit ne jauhot tänne", Harry sanoi irrottautuessaan toisen otteesta.
Draco näytti nyrpeältä. Kuinka Harry saattoi torjua hänet, vieläpä jouluaattona?
"Selvä", mies nurisi ja siirtyi kauemmas. "Tässä on tämä pussisi, pidä hauskaa sen kanssa!" hän huusi heittäessään aukinaisen jauhopussin Harryn suuntaan. Pussi lensi lattialle, jauhot levisivät ympäri keittiötä, ja Draco marssi ulos huoneesta takaisin yläkertaan kirjansa pariin.
"Vai että näin ahkerasti sinä autat minua, sotket koko keittiön tuolla lapsellisuudellasi! Tiedät varsin hyvin, etten tarkoittanut sitä heittämistä kirjaimellisesti! Nyt joudun siivoamaan tämän sotkun ennen kuin voin jatkaa leipomista, ja sinusta ei tietenkään ole mitään apua. Että kiitos vaan helvetisti!"
Ovi pamahti kiinni Dracon perässä miehen heittäytyessä kiroillen sängylleen. Todella mahtavaa, joulumielihän suorastaan hipoo kattoa! Miksi Harryn piti touhottaa ja stressata joka asiasta, eikö tämä osannut ollenkaan rentoutua? Draco ei ollut koskaan jaksanut moista, hänen ollessaan pieni kotitontut olivat hoitaneet kaiken valmiiksi Narcissan viimeistellessä koristelun ja ruokien ulkonäön parhaansa mukaan. Dracon ei ollut tarvinnut kuin istua pöytään ja syödä mahansa täyteen.
Mutta se oli silloin ja nyt on nyt.
Draco ei voinut ymmärtää Harrya; tämä halusi kasata itselleen kamalat paineet leipomalla kaiken alusta alkaen itse - vieläpä ilman taikuutta! Tämä oli juossut kaupassa kerta toisensa jälkeen ja pyytänyt välillä Dracoa sinne puolestaan ollessaan liian kiireinen milloin minkäkin jouluaskareen kanssa. Draco oli joutunut ravaamaan ympäri jästikauppaa etsimässä mitä oudoimpia tarvikkeita - mitä ihmettä oli vaikkapa glögi?
Mies huokaisi. Kyllä hän tiesi, ettei ollut reilua olla auttamatta Harrya tämän raataessa niska limassa heidän joulunsa vuoksi, mutta miksi kaiken piti olla niin hemmetin täydellistä? Mikseivät he vain voineet rentoutua toistensa seurassa ja pitää hauskaa kaiken tämän hyörinnän sijaan?
Draco laski kirjan käsistään, hän ei pystynyt keskittymään siihen ollenkaan. Vaikka Draco toisaalta ymmärsikin Harryn halun tehdä kaikki itse, hän ei pitänyt tämän asenteesta. Tänäänkin Draco oli yrittänyt useaan otteeseen vietellä Harryn tai saada tältä edes hymynpoikasen, mutta tumma mies oli vain pauhannut kiireestä ja valmiiksi saatavista leivoksista ja työntänyt Dracon pois luotaan. Ei, ei sen näin pitänyt mennä. Jos hän vain…
Mies pomppasi ylös sängyltään. Hänen täytyi kiirehtiä, muuten hänen suunnitelmansa ei onnistuisi.
Draco hyppeli portaat alas ja kuuli Harryn manaavan edelleen ääneen keittiössä. Tämä oli kyykistynyt lattialle ja yritti hangata sitä raivokkaasti puhtaaksi vihreän luutun avulla. Huomatessaan Dracon miehen silmissä käväisi toiveikas katse, mutta kun hän tajusi Dracon pukevan takkia päälleen, vihreät silmät tummuivat jälleen.
"Minne sinä menet? Ja vielä tähän aikaan! Vieraat saapuvat aivan pian, ja koko talo on edelleen kuin kaaoksen jäljiltä. Hei, tule nyt tänne, minä --"
Draco ei kuullut lauseen loppua, harppoi vain ulos vetäen oven kiinni perässään. Päästyään pääkadulle hän kääntyi määrätietoisesti vasemmalle ja katosi syvenevään pimeyteen.
* * *
Harry pyyhki hikeä otsaltaan. Hän oli kuurannut nyt jo vähän yli tunnin ja oli kuolemanväsynyt, mutta lopputulos näytti kieltämättä hyvältä. Todella hyvältä. Sipaisten pöytää vielä kerran rätillään Harry vilkaisi kelloa. Enää tunti aikaa. Minne ihmeeseen se Draco oli syöksynyt sellaisella kiireellä?
Draco. Nimi kuulosti yleensä niin kauniilta, mutta tänään se sai Harryn vain vihastumaan. Tavallisesti hän lausui nimen vähän väliä ihan vain siksi, että halusi kuulla sen, muodostaa sen huulillaan, mutta tänään hän yritti unohtaa koko hemmetin nimen. Tänään häntä ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä nimen omistaja ajattelisi tai sanoisi, saati sitten tekisi.
Joten miksi sitten ajattelet häntä taukoamatta?
Harry yritti olla välittämättä pienestä äänestä päässään, mutta huomasi sen olevan suorastaan mahdotonta.
Draco.
Harry tajusi, ettei voisi koskaan olla välittämättä tuon miehen sanomisista tai tekemisistä ja haluaisi tietää myös miehen ajatukset. Niin paljon hän tätä rakasti.
Harry kyllä tiesi käyttäytyneensä epäreilusti miestä kohtaan, muttei voinut sille mitään. Hän halusi hyvittää tälle heidän viime joulunsa parhaansa mukaan ahertamalla tämän joulun eteen kaksin verroin enemmän. Hän halusi tämän joulun olevan suorastaan täydellinen.
Harry hätkähti oven kolahtaessa. Hän kohottautui katsomaan sisään lampsivaa Dracoa, joka vaikutti innostuneelta.
"Harry, sinun on aivan pakko nähdä tämä!" mies hihkui ovelta.
"Mikä? Tiedätkö paljon kello on, minun täytyy saada tämä alle tunnissa valmiiksi."
"Ei tässä mene pitkään, tule nyt vain!" Draco huudahti tarttuessaan Harrya kädestä ja vetäessään tämän sukkasillaan ulos.
"Mitä ihmettä sinä oikein teet? Minä palellun täällä, kakkukin on vielä uunissa ja --"
"Ole nyt kerrankin hiljaa ja kuuntele!" Draco tiuskaisi tympääntyneenä seisahtuen laatoitukselle ulko-oven edessä. "Lakkaa jauhamasta niistä leivoksista ja vieraista ja muista yhtä mitättömistä jutuista ja seuraa vain minua."
"Mitättömistä? Mitättömistä? Kutsutko sinä minun viiden päivän uurastustani mitättömäksi? Jokin päivä minä vielä opetan sinulle, mitä mitättömyys tarkoittaa, Draco Malfoy! Minä vielä --" Harry alkoi taas pauhata vihan pulpahdellessa hänen suonissaan, mutta hän ei saanut lausettaan loppuun.
Draco keskeytti Harryn vuodatuksen painamalla huulensa tämän huulille. Hän tunsi, kuinka Harry oli aikeissa työntää hänet kauemmas, mutta kietoi vain kätensä yhä tiukemmin miehen ympärille ja kieltäytyi päästämästä irti. Tällä kertaa et työnnäkään minua pois.
Huulet huulia vasten, vartalo aivan toisen lähellä. Viimein Harry vastasi suudelmaan, intohimoisesti ja kiihkeästi. Draco tajusi tämän olevan aivan yhtä malttamaton kuin hänestä itsestään sillä hetkellä tuntui, oli tuntunut jo pitkään. Liian pitkään.
Liian kauan he olivat nahistelleet ja laukoneet erimielisyyksiä ajattelematta sanomisiensa jälkiseurauksia. Liian kauan he olivat tehneet asioita erillään, Harry touhunnut keittiössä ja Draco missä tahansa muualla. Liian kauan he olivat olleet erossa toisistaan, ja nyt se kaikki purkautui ulos. Kaipuu, viha, kyllästyneisyys ja rakkaus. Ennen kaikkea rakkaus.
Vastahakoisesti Draco irrottautui Harrysta. Tumma mies näytti jo selvästi hyväntuulisemmalta, tosin ei vieläkään erityisen iloiselta.
"Miksi sinä toit minut ulos?" Harry kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Dracon huulille levisi hymy.
"Minulla on sinulle yllätys!" hän sanoi ja lisäsi mielessään: yllätys, joka toivottavasti saa sinut paremmalle tuulelle.
Harry hymyili hajamielisesti, ja vasta kun Draco lähti vetämään häntä kohti takapihaa, hän havahtui.
"Draco, minulla ei edelleenkään ole kenkiä!"
"No hae ne sitten ja äkkiä!" Draco sanoi malttamattomana ja työnsi Harryn takaisin ovesta sisään.
Hetken kuluttua tämä palasi ulos kengät jaloissaan, ja oli hän ehtinyt vetäistä toppatakinkin päälleen.
Draco sieppasi kihlattunsa käden käteensä ja lähti kiertämään taloa lumeen tehtyä polkua pitkin. Hänen kasvonsa hehkuivat innostuksesta, ja kun he pääsivät pienen omakotitalon taakse, hän hihkaisi:
"Ole hyvä!" ja osoitti...
Pulkkaa.
Hämmentynyt hymy levisi Harryn kasvoille.
"Kiitos?" hän sanoi ja katsoi vieressään innostuneennäköisenä seisovaa Dracoa.
"Kuvittele, löysin sen jästikaupasta! Tiedätkö mikä se on?" Draco kysyi virnistellen.
"Tietysti tiedän", Harry vastasi entistä hämmentyneempänä.
"No, etkö yhtään ihmettele, miksi annan sinulle..."
"No totta puhuen kyllä..."
"...jättiläisen kengän?"
Harrylta meni hetki tajuta, mitä Draco oli juuri sanonut. Kun hänen aivonsa vihdoin rekisteröivät sanat, Harry purskahti nauruun. Hän nauroi katketakseen monta minuuttia putkeen Dracon katsoessa vieressä koko sen ajan hieman loukkaantuneennäköisenä.
Kun Harry vihdoin pystyi lopettamaan nauramisen, Draco tuhahti: "Vai tuota mieltä sinä olet minun lahjastani." Hän laittoi kätensä puuskaan ja katsoi Harrya vihaisesti.
"Ei, en minä sitä tarkoittanut. Mutta jättiläisen kenkä..." Harry sanoi ja sai toden teolla hillitä itseään ettei rupeaisi nauramaan uudestaan.
"Mikäs siinä nyt oli niin hauskaa?" Draco tiukkasi.
"Kultaseni, tuo ei ole jättiläisen kenkä, se on pulkka", Harry selitti ja katsoi hymyillen Dracoa.
"Se on mikä?" Draco kysyi hämmentyneenä ensin kulmiaan kohottaen ja heti perään rypistäen.
"Pulkka."
"Ja mitä sillä tehdään?"
Harry mietti hetken ja päätyi sitten vastaamaan: "Enpä taida kertoa vielä. Näytän sinulle. Mutta vasta huomenna."
Harry kääntyi lähteäkseen takaisin sisälle mutta hihkaisi vielä peräänsä: "Minun täytyy mennä ottamaan se kakku uunista."
Draco jäi typertyneenä ulos vain tuijottamaan jättiläisen kenkää, joka ei ilmeisesti ollutkaan jättiläisen kenkä vaan ”pulkka”.
No, ainakin sain Harryn hyvälle tuulelle.
* * *
Suuret lumihiutaleet leijailivat kilpaa maata kohti. Joulupäivä alkoi leppoisasti, lunta oli satanut koko yön. Kaikkialla oli rauhallista. Rauhallista ja hiljaista.
"Harry, mihin me oikein olemme matkalla?" Draco huudahti ja juoksi pulkkaa vetävän Harryn perään läimäyttäen ulko-oven perässään kiinni.
"Tuohon läheiselle mäelle", Harry myhäili ja tarttui Dracon lapasen peittämään käteen.
"Mäelle? Mitä ihmettä me siellä teemme?"
"Hmm... Sittenpähän näet."
Harry vain virnisteli ärsyttävästi, vaikka Draco kuinka yritti saada hänestä enemmän irti. Vihdoin Draco luovutti, ja loppumatkan he kulkivat hiljaisuuden vallitessa, Harry yhä virnistellen ja Draco huuliaan mutristellen.
Pian he saapuivat pienen mäen päälle. Tosin sinne kapuaminen kesti oletettua pitempään, koska kukaan ei tietenkään ollut aurannut heille valmista tietä, ja lunta oli satanut jo pelkästään sen päivän aikana paljon. Kun he kuitenkin vihdoin pääsivät ylös asti, Harry asetti pulkan maahan ja sanoi Dracolle:
"Istu."
"Mitä? Et kai tarkoita, että minun pitäisi istua tuohon... mikä-se-nyt-oli... puklaan?" Draco huudahti ja katsoi Harrya yllättyneenä.
"Juuri sitä minä tarkoitan. Sillä lasketaan alas", Harry selitti, ja Draco katsoi häntä entistä oudommin.
"Harry, oletko sinä täysin terve? Ei kukaan täysjärkinen laske tuollaisella muovihökötyksellä mäkeä alas!"
Draco otti lapasen kädestään ja kokeili Harryn otsaa. Ikävä kyllä pakkasilma oli viilentänyt Harryn ihon, joten siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka Draco olisi voinut vannoa Harryn hourailevan omiaan. Harrya vain hymyilytti.
"Istutko siihen, jos minä istun ensin?" hän ehdotti. Draco näytti yhä kummastuneemmalta, ja Harry epäili, ettei tämä voisi vetää naamalleen yhtään suloisempaa ilmettä vaikka kuinka yrittäisi.
"Mutta emmehän me molemmat mahdu tuohon mitenkään, se menee rikki!" vaaleaverikkö protestoi.
"Ja silti se olisi kestänyt jättiläisen painon, vai?" Harry naurahti vastaukseksi. Draco yritti haudata kasvojaan kaunaliinan suojiin, mutta Harry onnistui näkemään vilaukselta tämän poskille kohonneet pienet punertavat laikut.
"Hyvä on", Draco tokaisi viimein loihtien sanoillaan Harryn kasvoille riemastuneen ilmeen. Mustatukkainen istahti pulkkaan vetäen vaalean syliinsä.
Dracon kasvoilla käväissyt epäröivä ilme hävisi välittömästi Harryn työntäessä käsillään pulkan liikkeelle. Miehen suusta pääsi kauhistunut äännähdys, joka muuttui melkein heti riemunkiljahdukseksi. Harryn kädet kietoutuivat hänen ympärilleen, ja Draco kuuli, kuinka tuuli humisi hänen korvissaan. Sitten lasku olikin jo ohi.
"Ei olisi uskonut, että jästit keksivät jotain näin kivaa!" Draco huudahti, kun pulkka oli pysähtynyt kokonaan.
"Et kuule tiedäkään, odotahan, kun vien sinut ensi kesänä huvipuistoon..." Harry myhäili ja käänsi Dracon pään itseään kohti. Hetken he vain katsoivat toisiaan ja hymyilivät kumpainenkin. Lumisade oli laantunut, taivaalta leijaili enää muutama lumihiutale silloin tällöin.
"Tahdon laskea uudestaan!" Draco hihkaisi rikkoen heidän välilleen syntyneen hiljaisuuden.
"Älä pakota minua kapuamaan tuonne ylös toistamiseen!" Harry voihkaisi ja vilkaisi yläpuolellaan siintävää mäenhuippua.
"Pakotanpas!" Draco huudahti ja painoi huulensa Harryn huulille. Juuri kun Harry ehti vastaamaan ja suudelma oli syvenemässä, Draco irrottautui hihkaisten. Seuraava asia, jonka Harry tajusi, oli Draco pinkomassa mäkeä ylös pulkka perässään.
"Ala tulla nyt!" tämä huusi olkansa yli pyyhkäisten hattua pois silmiltään.
Harry ei voinut olla hymähtämättä. Tätä vauhtia he viettäisivät mäkeä laskien koko päivän, sillä Draco ei malttaisi lopettaa ennen pimeäntuloa, jos silloinkaan. Tosin, hän ajatteli itsekseen, Dracolla oli monet mäenlaskut korvattavana, sillä tämä ei ollut päässyt lapsena tuon ilon makuun. Hymyillen itsekseen Harry lähti kapuamaan mäkeä rakkaansa perään tuntien suloisen lapsellisuudentunteen kuplivan suonissaan.
Tätä joulua he eivät unohtaisi aivan pian.
* * *