Nimi: Onnellisin kanssasi (aina)
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Fandom: Originaali,
Pohjolan tuulet -sarja, modern!AU
Genre: joulunaikasöpöstely kevyillä draaman ja angstin taustavivahteilla
A/N: Lupasin kirjoittaa
Hypotermialle (K15) jouluisen spinoffin, joten tässä sitä ollaan! Tämä sijoittuu sarjan jälkeiseen aikaa, mutta ei juurikaan spoilaa mikäli ette odottaneet päähenkilöiden kuolemaa ja järisyttäviä parisuhteen päättymisiä. Ja minähän tavallaan lupasinkin ettei sellaisia ole luvassa, joten voitte lukea tämän turvallisin mielin.
Tämän lukeminen
ei kuitenkaan välttämättä edellytä sarjan tuntemista, luullakseni ainakaan. Luvassa on dialogipainotteista söpöilyä, koska ilmeisesti sellainen tulee minulta luonnostaan rentoon joulunaikaan. Ja joo, otsikkokin on rento koska en suunnitellut sitä etukäteen.
Mielelläni olisin tätä vieläkin muokkaillut, mutta onneksenne (?) lupasin julkaista tänään, ja aikataulut ovat tärkeitä.
Hyvää uutta vuotta kaikille! ♥
Aala ei edes muista, milloin hänellä olisi viimeksi ollut joulukuusi.
Sen täytyi varmaankin olla kotona, jolloin kuusi ei tietysti varsinaisesti ollut
hänen. Vuodesta hän ei vieläkään voi olla varma. Äiti oli jouluihminen, mikä teki koko juhlan viettämisen aika vaikeaksi isälle. Ensimmäisenä vuonna äidin kuoleman jälkeen he ohittivat sen kokonaan, mutta sittemmin he yrittivät juhlia vaihtelevin tuloksin. Yleensä he vaihtoivat lahjoja ja söivät kinkkua, minkä lisäksi Aala ja Iivel koristelivat ehkä pihalla olevan nuoren kuusen, joka ei näkynyt sisään kuin talon takaosan ikkunoista.
Elvar oli kuitenkin kantanut sellaisen sisään aatonaattona ja virittänyt oksille paristokäyttöiset valot, koska heidän hitusen vanhanaikaisessa vuokra-asunnossaan on naurettavan vähän pistorasioita. Havun tuoksu oli laantunut päivien kuluessa, mutta kuusen katseleminen saa Aalan yhä tuntemaan olonsa hassun kevyeksi.
Lumaelta joulupäivänä saadut villasukat jalassaan Aala on oikeastaan aika onnellinen.
Elvar kävelee ulos makuuhuoneesta puhelin korvallaan, vilkuillen seinällä olevaa kelloa. Se näyttää varttia vaille kahdeksaa illalla. Aala miettii ohimennen olisiko jo liian myöhä laittaa sitä appelsiininkuorella maustettua vihreää teetä. Hänellä olisi kyllä töitä vasta ylihuomenna, vaikka opiskella tietysti pitäisi. Pääsykokeisiin oli vain muutama kuukausi.
”Sano äidille terveisiä. Mmm. Ei, älä suot-”, Elvar sanoo ja puree huultaan, ”Hei, äiti. En minä… Yhym.”
Aala näkee huoneen toiselta puolelta saakka Elvarin vetävän syvään henkeä ja työntävän vapaan käden hiuksiinsa.
”Minähän sanoin, Aalalla oli jouluna töitä eikä -, äiti. Tästä on jo puhuttu, enkä aio aloittaa uudestaan.”
Ulkona sataa lunta. Aala vetää jalkojaan lähemmäs rintaansa ja yrittää keskittyä kirjaansa. Hän oli saanut sen joululahjaksi Elvarilta, samoin kuin kaipaamansa hyllykön. Elvar on sillä tavalla kultainen, kuten Lumae olisi sanonut, että hän tahtoo hemmotella Aalaa kaikesta harmista huolimatta.
Tuijottettuaan samaa kohtaa räpäyttämättä aivan liian kauan, kaiken huipuksi ymmärtämättä mitään, Aala huokaisee ja sujauttaa kirjamerkin sivujen väliin. Elvar on kääntynyt selin häneen, lapaluiden asennossa on kireyttä jonka Aala tahtosi vain sulattaa pois.
”Jos korjaisit asennettasi, voisimme ehtiäkin sinne jonakin viikonloppuna. Niin, me
molemmat. Äiti.”
Aala nousee ylös sohvalta ja kaataa pullollisen omenaglögiä kattilaan. Se tuoksuu neilikalle ja inkiväärille, lämmittävälle kuin kaulaliina viimaisena talvipäivänä. Aala ottaa esiin kaksi mukia ja heittää kumpaankin hetken mietittyään kanelitangon.
”Tietysti minä rakastan sinua. Voisit kyllä osoittaa vähän vastavuoroisuutta täällä”, Elvar sanoo ja nojaa otsansa seinää vasten, ”Halusin vain toivottaa hyvää uutta vuotta ja varmistaa, että olette kunnossa. Hyvä. Hei.”
Kattilasta kuuluva kohina täyttää äkkiä laskeutunutta hiljaisuutta. Aala ei vieläkään tiedä mitä sanoa Elvarille tällaisten puheluiden jälkeen, sillä Elvar ei vakuuttaa aina, ettei kaipaa hänen pahoittelujaan. Niinpä Aala keskittyy tuijottamaan höyrykiehkuroita, ja odottaa.
Aala on kaatamassa glögiä mukeihin, kun tuntee Elvarin käsien kiertyvän varovaisesti ympärilleen ja leuan painuvan olkaansa vasten. Hän on aikeissa huomauttaa kuuman juoman olevan vaarallista läikkyessään, kun Elvar painaa nenänsä hänen kaulaansa.
”Onko sinulla ollut hyvä joulu? Tai siis jäitkö kaipaamaan jotain tai…?” Elvar mutisee.
Aala laskee kattilan takaisin sammutetulle levylle ja kääntyy varovasti ympäri katsoakseen Elvaria silmiin. Miehen kulmakarvojen välissä on naurettava kurttu, joten Aala nostaa kätensä Elvarin niskaan ja nojautuu vähän lähemmäs.
”Elvar. Viimeisimpinä vuosina olen yrittänyt hankkiutua kaikkina pyhäpäivinä töihin, mikä on muuten helppoa, katsonut yksikseni Die Hardin ja syönyt liikaa piparkakkusuklaata. Minun pitäisi varmaan kysyä tuota sinulta, eikä… Miksi sinä hymyilet?”
Elvar vain virnistelee leveämmin, kohauttaa harteitaan ja ottaa itselleen höyryävän mukin.
”Minulla on ollut aika mukavaa. Lumae valmistaa parempia laatikoita kuin äitini, ja olen saanut olla joka ilta rauhassa sinun kanssasi”, Elvar sanoo ja suukottaa häntä hymyillen, ”Voimme yhä katsoa Die Hardin, jos tahdot.”
Aala puree huultaan mutta hymyilee sitten, ottaa itselleen glögiä ja nojautuu vasten tiskiallasta. Mausteisen makea tuoksu leijuu hänen sieraimiinsa.
”Saitko Joretin kiinni?” Aala kysyy siemaistuaan juomaansa.
Elvar hymisee myöntyvästi ja nielasee. Hitusen ylikasvaneet hiukset valahtavat korvan takaa ohimolle ja siitä poskipäille, mutta Aala oikeastaan pitää niistä tuollaisina. Hän juoksuttaa mielellään sormiaan niiden läpi, varsinkin iltaisin Elvarin melkein jo nukahdettua.
”Lelu on ilmeiseti hitti, mutta tietysti Joretin mielestä Islan pitäisi välillä nähdä kummisetäänsä kastejuhlien jälkeenkin. Lupasin, että yritämme ehtiä sinne muutaman viikon sisään”, Elvar sanoo.
”Idunna laittoi myös viestiä. En ole tottunut olemaan näin kysytty”, Aala vitsailee, ”Täytyy johtua sinusta.”
”Vain puoliksi. Olet parempaa seuraa kuin tiedätkään.”
Aalan makuun Elvarin hymyssä on hieman liikaa sääliä, tai ehkä surullisia sävyjä. Hän laskee mukinsa sivuun ja astuu pari askelta eteenpäin suutelemaan Elvarin lämpöisiä huulia. Hän pitää kosketuksen kevyenä ja vetäytyy sitten hiukan, hymyilee.
”Hyvä on sitten. Miten mieluiten nauttisit seurastani tänä iltana? Elokuva?” Aala kysyy.
Elvarin hymyssä on äkkiä aivan toisenlainen sävy, kädet hiipivät hiljaa Aalan lanteille. Aalan selkää pitkin juoksee kylmiä väreitä ja kasvoille hiipii punaa, mutta Elvar vain katsoo häntä tietävästi.
”Toki. Aloitetaan vaikka siitä.”
He käpertyvät yhdessä sohvalle, kiskoen viltin ylleen suojaksi ikkunanpielistä puskevalle vedolle. Pitäisi varmaan tarkistaa tiivisteet, hyvässä tapauksessa jo suihkauksesta silikonisprayta voisi olla apua. Elvar voisi varmaankin tuoda sitä palattuaan töihin.
Aala nojaa päänsä Elvarin kainaloon ja hengittää tuttua tuoksua, tuntien rentoutuvansa turvalliseen syleilyyn. Äkkiä vaikuttaa uskomatomalta, että tämä oli vasta heidän ensimmäinen joulunsa yhdessä. Aalasta tuntuu kuin he olisivat tunteneet jo vuosia, mutta ehkä se johtuu vain siitä, että loppujen lopuksi he etenivät aika nopeasti. Hemmetti, Elvar käytännössä muutti hänen yksiöönsä parin tapaamisen jälkeen.
Tai ehkä se johtuu Elvarista itsestään.
Aala kohottautuu hieman ja ottaa tukea Elvarin rinnasta katsoakseen tätä silmiin.
”Olen onnellisin sinun kanssasi. Tiedäthän?” Aala sanoo, kurkku tuntuen äkkiä yllättävän tiukalta.
Elvarin suu leviää lempeään hymyyn, sellaiseen, joka saa rinnan lämpöiseksi ja Aalan omatkin suupielet kaartumaan ujosti ylöspäin.
”Minäkin olen onnellisin sinun kanssasi. Älä koskaan kuvittele muuta”, Elvar sanoo ja silittää sormenpäillään Aalan poskea, ”Rakastan sinua.”
Aala räpyttelee kosteutta silmistään ja nojaa päänsä takaisin Elvarin rintaan.
”Niin minäkin sinua.”