Nimi: Käsin tehty joulu
Fandom: originaali
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII ja Sana/kuva/lause10 #2 (
kuva)
A/N: Hyvää joulua! Yllätin itseni ja kirjoitin joulusöpöstelyä (not my cup of tea.) Tekstinjakajat ovat
Aurinkolapsen käsialaa, kiitos hänelle!
Käsin tehty joulu
Heikki
”Hupsista”, hymähdin, kun näin valtavan origamikeon. Alun perin mun oli ollut tarkoitus vain vähän harjoitella askartelua, koska sitä taitoa alakoulun opettaja todellakin tarvitsi, mutta homma olikin riistäytynyt käsistä. Olin hurahtanut kauniisiin, monivärisiin ja -kuvioituihin askartelupapereihin, glitteriiin ja eri taittelutapoihin. Tuloksena oli läjä erimuotoisia kuusenkoristeita. Mun lempparit olivat kaikki kolmiulotteiset koristeet, vaikka ei litteätkään huonoilta näyttäneet.
Aloin siivota jälkiäni. Pinosin siististi ylijääneet paperit myöhempää käyttöä varten, lakaisin silput roskiin ja pyyhin pöydän. Pesin käteni liimasta ja glitteristä. Päätin täyttää valtavan hedelmäkulhon tekemilläni origameilla yllätykseksi Kaleville. Lopputulos oli kaunis ja houkutteleva. Nappasin kirjan ja menin olohuoneeseen odottamaan, milloin mun mies saapuisi kotiin.
KaleviAvasin kotioveni ja raahasin sisään kangaskassit, joita oli monta ja kaikki täynnä.
”Hei, vähän jelppiä?” huikkasin peremmälle asuntoon. Heikki saapui heti. Mies nojautui suutelemaan mua, kuten sillä oli tapana. Tällaiset pienet jutut olivat ehkä parasta koko yhdessä asumisessa. Heikki sai mut tuntemaan itseni kaivatuksi ja tervetulleeksi. Suutelin Heikkiä uudestaan ja hyväilin sen niskaa. Heikki oli mielissään. Se oli suloista. ”Oliko kaupassa ruuhkaa?”
”Oli”, sanoin. ”Hirvee hysteria.”
”Voi sua”, Heikki hymähti. Sinisten silmien iloinen tuike sai mut unohtamaan kauheat koettelemukseni. Me kannettiin kassit keittiöön ja tyhjennettiin niiden sisältö omille paikoilleen.
”Huomaatko jotain uutta?” Heikki kysyi, ja silloin mä äkkäsin paperiset joulukoristeet.
Heikki ”Vau!” Kalevi sanoi ihailevasti ja nosti tähdenmuotoisen koristeen parempaan tarkasteluun. Kalevi näytti vaikuttuneelta. Hehkuin ylpeydestä. ”Mistä sä hankit ne?”
”En mistään. Mä tein ne.”
”Niin varmaan”, Kalevi naureskeli. ”Eiku, kerro nyt.”
”Kerroin jo”, sanoin närkästyneenä, ettei Kalevi uskonut mun kehittyneisiin askartelutaitoihin. Kalevi katsoi mua hämmästyneenä ja mietin, pitäisikö mun näyttää roskiksessa oleva paperisilppu todisteeksi. Äkkiä mies kuitenkin hymyili.
”Mä uskon sua, kulta”, Kalevi vakuutti. ”Sulla on nenässä glitteriä.”
”Ai.”
”Ne on upeita”, Kalevi sanoi. ”Sulla on lahjoja.”
”No, en nyt siitä tiiä…” mumisin hämilläni.
”Niin vaatimaton”, Kalevi sanoi ääni pehmeänä ja halasi mua. ”Sori, etten heti uskonut.”
”Ei se mitään.”
Kalevi
Seuraavana päivänä Heikin origamit pääsivät meidän hankkiman kuusen oksille. Ne näyttivät niin kivoilta yksinään, etten tahtonut korneja joulupalloja pilaamaan kokonaisuutta. Origamien lisäksi kuusessa oli vain kultainen koristenauha ja jouluvalot.
”Ihan Instagram-materiaalia”, kehaisin silmäillessäni kaunista kuusta. Pussasin Heikkiä poskelle. ”Well done, babe.”
”On se kyllä nätti”, Heikkikin myönsi kasvot ilosta säteillen. Otin kuusesta kuvia ja latasin ne Instagramiin. Meni muutama minuutti, kunnes tykkäyksiä ja kyselyitä koristeiden alkuperästä alkoi sadella, vaikka olin maininnut tekijäksi Heikin. Ihmisten tyhmyys toki päti joulunakin.
”Nää koristeet on selvä hitti”, hymähdin ja näytin Heikille myönteisen palautevyöryn. ”Tuntuuko kivalta?”
Heikki kohautti olkiaan, mutta sen suupielessä karehti häkeltynyt hymy.
Heikki Kalevi oli tekemässä porkkanalaatikkoa, kun menin pussailemaan sen niskaa. Kalevi kiemurteli, mutta sitä myös nauratti.
”Mitkä fiilikset meidän ekasta omasta joulusta?” kysyin.
”Tosi hyvät”, Kalevi vastasi. ”Jos vaan menisit siitä häiritsemästä.”
”Mutku haluun olla tässä”, huokaisin. ”Mä oon tykännyt ihan hirveästi. Jo nyt tää joulu on ollut aivan toisenlainen kuin mitä mulla yleensä on ollut porukoiden luona.”
”Sulla on tainnut olla melko vaikeitakin jouluja niiden kanssa?” Kalevi arvasi.
”Joo”, myönsin. Mitä enemmän mietin vanhempieni, sitä enemmän tunsin surua ja alakuloa.
”Hei”, Kalevi sanoi aavistaen mun ajatukset. ”Älä anna niiden hapankorppujen pilata meidän joulua.”
”En anna”, lupasin ja halasin Kalevia tiukemmin.
Kalevi Me katsottiin ekaa Taru sormusten herrasta. Ne leffat kuuluivat mun ehdottomiin lemppareihin, mutta niitä ei kannattanut katsoa kovin usein, korkeintaan kerran kolmessa vuodessa.
Olin hermostunut. Kaikki oli sinällään ihan hyvin, mutta tää uusi tapa viettää aattoa ahdisti mua. Vaihtelin asentoa, hypistelin viinilasiani ja annoin epäilyksilleni vallan.
”Voidaan vaihtaa leffaa, jos sun on vaikea keskittyä”, Heikki sanoi.
”Ei tää sitä oo”, sanoin.
”Mitä sitten?”
”En tiiä.”
”Hmm.” Mietteliäänä Heikki hieroi mun niskaa, ja välittömästi mun levottomuus helpotti. ”Sulla on kyllä aina ollut vaikeuksia rauhoittua.”
”Ei sun kanssa”, mumisin.
”Ei vai?” Heikkiä nauratti. ”Valehtelija.”
”Suu kiinni, idiootti.” Heikki totteli ja suuteli mua.
