Siirtymävaihe | S | puolitoistaraapale

[Mightyena]

Otsikko: Siirtymävaihe
Kirjoittaja: Mightyena
Genre: Draama
Ikäraja: Sallittu
Haaste: Genrehaaste (draama)

A/N: Eih käytin helpoimman genren ensin. Otsikosta en taas yhtään tiedä vaihteeksi. Jotenkin sellainen muistikuva, että olisin kirjoittanut tällaisen ihan samanlaisen joskus aiemminkin. Toivotaan, että se on vain kuvitelma. :>

Siirtymävaihe

Minulla oli tapana uskoa olevani kovinkin erityinen - se oli silloin, kun minut vielä puettiin farkkuhaalariin ja raitapaitaan jokaisena aamuna (nykyään ne vain lepäävät kaapissani, koska en saanutkaan pikkusiskoa).

Olin erityinen, kellään muulla ei ollut minun nimeäni, ei edes etunimeä koska se oli minun, kukaan muu ei osannut kiljua yhtä lujaa puhtaasta riemusta, kukaan muu ei halunnut tutkintoa tullakseen aikuisena ilmapalloksi. Koska kukaan muu ei osannut tai kyennyt tai ollut tarpeeksi hyvä.

Rakastin sitä.

Tajuntani räjähti maitotölkeistä joihin keräsin sammalta, sileästä kiviaidasta torin reunalla ja pyöreästä punoittavasta kuhmusta ystäväni hiuksien seassa.

Nykyään pääni tuntuu niin kevyeltä - huomatessani sen ensimmäistä kertaa olin helpottunut, pystyin nukkumaan ilman tuhansia sanoja kiertelemässä verkkokalvoillani. Siirtymävaiheessani minulla oli tapana uskoa, että ajatukseni olivat vain riivaajia, en osannut arvostaa kahden hukuttavan ääripääni yhtä ainoaa rantaa.

Nyt vain haluan ajatukseni takaisin, pääni päälle kilon painoja. Haluan jokaisen niistä takaisin, anelenkin melkein, mutta eivät ne enää minua tottele.

[Herkkuoone]

Koska vähän niin kuin lupasin, niin täällä ollaan, jee! :>

Tämä oli jotenkin vähän vaikeatulkintainen minulle. Tykkään yleensä sellaisista simppeleistä ja helposti ymmärrettävistä teksteistä ja tämä ei todellakaan ollut sellainen. Tekstisi vaatii enemmän pureskelua ja makustelua ymmärtämisen kannalta ja nyt on kyllä tyhmä olo, kun en tiedä ymmärsinkö oikein mitään. Ehkä on parempi, etten edes yritä lähteä selostamaan tämän tapahtumia omin sanoin. : D

Tykkäsin kuvailusta! Vertaukset tuntuivat hyvin omalaatuisilta ja juuri sen vuoksi myös upeilta. Sanavalinnoista pidin myös, sillä ne onnistuivat yllättämään minut kerran toisensa jälkeen oikein kunnolla. Muun muassa ilmapalloksi tulemisen tutkinto onnistui yllättämään täydellisesti, sillä oikeasti wtf, kuka nyt ilmapalloksi haluaa? Tuo kohta sai kyllä hihittämään. : D Tätä lukiessa ei myöskään säästynyt vau-äännähdyksiltä, koska noh, lienee sanomattakin selvää, että kuvailu teki suuren vaikutuksen.

Tajuntani räjähti maitotölkeistä joihin keräsin sammalta
Esimerkiksi tämä aiheutti vau-äännähdyksen, koska oikeasti: kuka kerää sammalta maitotölkkeihin ja antaa vielä tajuntansa räjähtää niistä. Kuulostaa kamalan abstraktilta ja korkealentoiselta ja jotenkin niin hienolta? Ei olisi kyllä tullut mieleenikään tuollainen kuvaus, mutta hyvä, että sinulle tuli, en olisi muuten saanut ikinä hehkuttaa tätä : D

Siirtymävaiheessani minulla oli tapana uskoa, että ajatukseni olivat vain riivaajia, en osannut arvostaa kahden hukuttavan ääripääni yhtä ainoaa rantaa.
Ja tämä. Oh. My. Gaaaad. ”En osannut arvostaa kahden hukuttavan ääripääni yhtä ainoaa rantaa” ?? !! Miten kukaan voi ikinä sanoa mitään noin hienosti? Olen niiin kateellinen, että melkein kuolen täällä. :<

Mm.. Joo, tykkäilin kyllä, tämä on hieno (ja vaikea) teksti. Kiitos, Mightyliini! <3
~ Herkku.

[Mightyena]

Herkku, awww. ;___; Ei saa olla tyhmä olo, tämän vaikeaselkoisuushan on minun vikani. Yleensä tykkään kanssa yksinkertaisista teksteistä, koska vaikeaselkoisia ei vaan ymmärrä. :D Ja kirjoitin sitten kuitenkin tämän. Itselläni on jokin käsitys siitä, mitä tässä tapahtuu, mutta en kehtaa kertoa jos se sotiikin kaikkien muiden teorioita vastaan. :D

lienee sanomattakin selvää, että kuvailu teki suuren vaikutuksen.

Ei ole sanomatta selvää, kivaa siis kun sanoit! ;; Olen tosi huono taas vastaamaan kommenttiin, mutta olen oikeasti tosi iloinen siitä, että tykkäsit. Kiitos! ♥ :3

[Ales]

Oh my gossh! Aivan upeaa ja hienoa tekstiä, pidin erittäin paljon. Tämä oli ehkä hieman vaikealukuinen, mutta kun rupesin miettimään tätä tarkemmin mulla tuli melkein surullinen fiilis, koska tämä oli niin surullinen tarina.

Kuvailusi ja sanavalintasi olivat aivan mahtavia.

"En osannut arvostaa kahden hukuttavan ääripääni yhtä ainoaa rantaa."

Kiitoksia tästä lukukokemuksesta!

-A

[Mightyena]

Ales, oih. En osaa taas vaihteeksi sanoa mitään. ;; Aika surullisena tarinana näen tämän itsekin joo. Ja tosi kivaa, kun pidit kuvailusta ja muusta! Hurjasti kiitoksia itsellesi kommentista. ♥ :3

[Nide]

Woah, pahoittelut myöhästymisestä - voin syyttää vain omaa laiskuuttani + netti on poistanut kommentin jo kahdesti eikä mulla oo ollut aikaa olla koneella. Mut jee, korjaan ongelman nyt!

Ahihi, mä pidin tästä tekstistä, koska tästä kuvastuivat, edellisiä kommentoijia lainaten, lapsuuden taaksejättäminen ja lapsuus itsessään. Tekstissä oli paljon mahtavia kielikuvia ja kappaleita joita vain tuijotti koska mitä helvettiä - eikä todellakaan pahalla. Esimerkiksi kukaan muu ei halunnut tutkintoa tullakseen aikuisena ilmapalloksi. Niin mitä? Tullakseen aikuisena ilmapalloksi? Huh nyt oikeasti, mä voisin hyvinkin uskoa että lapsi ajattelee noin. ; ___ ;

Tulkinnanvaraisuus oli mahtia koska joskus tekstit tupataan kirjoittamaan liian selkeiksi, mutta tässä sitä ongelmaa ei ollut.

Ekana kuvataan kuinka minä - sori, yritän hahmottaa tätä tällä tavoin - uskoo olevansa erityinen. Toki, ihan kokemuksesta että monet en minä todellakaan lapset haluavat olevansa, ja farkkuhaalarit sekä raitapaidat mmh. :3 Mä en ite ajatellut että sulkeissa oleva huomautus vaatteista kaapissa koska ei pikkusiskoa olisi kovin irrallinen, koska sisarukset (tai niiden puute) monasti on lähellä sydäntä ja itseä. Hmm. Musta tuntuu että minä kasvoi edes hiukan tämän aikana, mutta voin mä harhaillakin. Otsikko sopii tähän tekstiin hyvin. c: 

Tajuntani räjähti maitotölkeistä joihin keräsin sammalta, sileästä kiviaidasta torin reunalla ja pyöreästä punoittavasta kuhmusta ystäväni hiuksien seassa.
Oh mein gott. Maitotölkit joihin kerätään sammalta, sileä kiviaita, kuhmu ystävän hiuksissa ja tajunnanräjähdys - mein gott nyt toistamiseen. Ekalla lukemiskerralla kuulosti joltain todella vaikealta käsittää mutta mä oikeastaan pidän noista yksityiskohdista kamalasti, niitä on ympäri tekstiä, teksti koostuu niistä, mahtavaa (taas kerran).

Helvata, kokonaisuus jätti hieman kysymysmerkkiolon, mutta toisaalta, kuten ylempänä jo sanoinkin, se tosiaankin sopii ja aaaaa. Lopetus oli khool, ensin on liikaa ajatuksia, sitten liian vähän ja ne haluaa takaisin. Eh? Mutta silti, tää teksti on yks parhaimmista mitä oon lukenu sulta ko mä nyt tykkään kamalasti tämmöisistä vaikka mitään järkevää en osaakaan sanoa, ja Herkkua kompaten nyt on vähän tyhmä olo ko en todellakaan tajunnut kaikkea, mutta silti.

Kiitos tästä lukukokemuksesta (vaikka rakentava jäikin matkalle) :3
Eh, en oo kommentoinu aikoihin ja sen näkee...

Koska kukaan muu ei osannut tai kyennyt tai ollut tarpeeksi hyvä. <3

[Mightyena]

MsMacAvity, kivaa kuulla että tykkäsit! :3 Mietin vähän tätä tulkinnanvaraisuutta, onneksi sekin miellytti. Voit kyllä olla oikeassa tuosta siskojutusta, sisarusta en tainnut ajatellakaan, mutta olisihan se voinut tosiaan toimia. :D Kiitos itsellesi kommentista, se piristi kovasti. ♥ C:

Ja sitten. Iipalle vielä kiitos linkkaamisesta hihi. <3

Nide, ei tarvitse pyydellä anteeksi, olet tosi ahkera kun olet jaksanut kirjoittaa tuon noin monta kertaa. ;___; Onneksi tosiaan tykkäsit otsikosta, pohdin sitä kauan taas vaihteeksi. Ei mitään tyhmää oloa hei sinullekaan, ehkä tässä ei ole niin paljon ymmärrettävää kuin te kaikki luulette eikun mitä. Ei vaan, oikeasti ihan hyvä, että tätä saa pohtia kun kerta tykkäät pohtimisesta. Meni vähän väärille raiteille tämä kommenttivastaus, mutta älä hei vähättele kommenttiasi, koska se tekee iloiseksi ja aah. *W* Kiitos Nidesein. ♥

tää teksti on yks parhaimmista mitä oon lukenu sulta ko mä nyt tykkään kamalasti tämmöisistä

http://31.media.tumblr.com/8dd34ca3741a8bc6bc78e012d2467cd1/tumblr_mhhpw0074B1s29y53o1_250.gif

[Iloinen Sipuli]

Olipa hieno ja upea teksti!

Todella kauniisti kuvattu, taiteellinen pätkä lapsuudesta ja sen loppumisesta. Etkä sorru kliseisiin, vaan kaikki kuulostaa jotenkin raikkaan uudelta, mutta silti aiheesta saa hyvin kiinni. Teksti onnistuu siten olemaan kohtuuselkeä, ja ymmärrettävä, vaikka taiteellinen onkin.

Ja ihania kielikuvia, juuri tuo pään keveys, tajunnan räjähtäminen, kaksi hukuttavaa ääripäätä... Sekä  ihan jo tuo alku. Toinen kappale kokonaisuudessaan on ehkä kaikken paras, se synnytti ihanan vaikutelman.

Tunteet välittyvät hyvin, ja kaiken kaikkiaan tämä on todella onnistunut teksti. En keksi mitään rakentavaa sanottavaa, sitä vaan että loistavaa, pidin tästä!

-Iloinen Sipuli

[Mightyena]

Iloinen Sipuli, oi, hienoa että tämä oli mielestäsi sekä taiteellinen että ymmärrettävä. :3 Olen itsekin melko tyytyväinen kielikuviin, mahtavaa kuulla, että ne miellyttivät sinuakin. Kiitos paljon kommentista! ♥

[Sokerisiipi]

Olipas kaunis kuvaus lapsuudesta ja sen loppumisesta. Tässä oli hirveästi samaistuttavia asioita. Juurikin tuo oma erityisyys ja into siitä: minä olen tärkeä, minä olen ihana, niin lapselle tyypillistä ja hurmaavaa ajattelua. Ainaisesti kalvava haikea suru siitä, että jäi ilman pikkusiskoa, on myös samaistuttava ja tärkeä kohta. Itsekin muistan sen kaipuun ja ilon siitä, kun sai kuulla, että perheeseen tulee pikkusisarus! Ja kun sitä toista ei toiveista huolimatta tulekaan, voi että ;__;

Aikuisena unelma tulla ilmapalloksi, en kestä, jotain niiin söpöä ja herttaista! Ja viatonta. Ehkä lempijuttuni koko tekstissä, koska tässä tiivistyi niin hyvin, että se on absurdiudessaan juuri lapsen unelma. Myös tajunnan räjähtäminen kuvasi hyvin siitä, miten suurta, upeaa ja kaikkivaltaista kokemus elämästä ja sen sisältävistä asioista on. Ja kun kasvaa, lakkaa vähitellen ihmettelemästä, kysymästä ja kiinnostumasta kaikesta. Maailma pienenee ja muuttuu arkiseksi ja tylsäksi --> pää on kevyt ajatuksista. Ensin on ihan tyytyväinen, koska onhan se todella uuvuttavaa säntäillä ja olla koko ajan ihan !!! mutta kun tunne on liian kauan poissa, tajuaakin, miten kallisarvoista ja elossa olemista on juurikin ihmetellä, kysyä ja tutkia kaikkea ympärillä olevaa. Mutta mitä tehdä, jos ei vain kiinnosta? Jos ei vain jaksa? Itse en näe tässä pelkästään siirtymävaihetta lapsuuden ja teini-iän välillä, vaan myös masennusta, joka jätetään huomiotta – niin kertojan kuin ulkopuolistenkin näkökulmasta – koska se "kuuluu tuohon ikään", ja tämä tulkinta lisää lopun surullisuutta. Koska masennustahan ei pelkällä tahdonvoimalla karkoiteta.

Kiitos tästä kauniista ja ajatuksia herättävästä tekstistä, pidin paljon!