Viimeinen aamu metsässä | S, tuplaraapale

[Uhkarohkea]

Nimi: Viimeinen aamu metsässä
Kirjoittaja: Uhkarohkea
Genre: draamaisa slash
Ikäraja: S
Paritus: Aurinko/Kuu
A/N: Hyvää syntymäpäivää, liljankukka!

Viimeinen aamu metsässä
200 sanaa

Aamu oli hämärä ja metsä vielä kostea yön jäljiltä, kun konttasin teltasta ulos avojaloin. Syys hallitsi jo. Matkalla nähdyssä koivussa ei ollut enää ollut lehtiä. Nuotion vieressä maassa makasi aikaa sitten nokeentunut kahvipannu, sen vieressä illalla käytetty violetti kuppi.

Aloin palella katsellessani metsää. Pitikin olla kelteisilläni. Mun oli pakko kömpiä takaisin telttaan. Olo oli ihmeen kevyt ja iloa päästessäni takaisin Auringon viereen. Harmi ettei sen siniseen makuupussiin oikein saanut mahtumaan kahta, olisin tahtonut lähemmäksi. Teki silti mieli nauraa, mutten uskaltanut enkä tahtonut herättää Aurinkoa.

Katselin sen kasvoja kaikessa rauhassa, hämmennyin vähän kun se viimein heräsi. Ilme Auringon kasvoilla oli ihmeen tumma sen katsoessa mua kuin suoraan sieluun. Laiha poika näytti siltä että voisi vaikka murtua. Onneksi tämä oli viimeinen aamu metsässä.

Se raotti suutaan haukotukseen. Sitten Aurinko avasi oloaan: ”Hajottaa niin… ei, herätä tällaiseen aamuun.”

”Mikäs tässä?”

”Ethän sä edes ole tarpeeksi lähellä”, se tuhahti äreästi. Mä vaikenin hetkeksi, avasin oman makuupussini puoliksi.

”No tuu viereen sit.”

Aurinko kiemurteli ulos makuupussistaan. Huokaisin syvään, kun tajusin sen olevan alasti (niin liikaa). Tulisi todennäköisesti melko tukala olo. Laiha poika ahtautui silti mun viereen. Pörrötin sen vaaleita, aavistuksen lainehtivia pitkiä hiuksia ihan kiusallani. Otin Auringon tiukkaan halaukseen välittämättä siitä, kuinka se vikisi hieman.

[liljankukka]

Voi eiiiii, mun lempparit!!! ;;;;; <33333333

Tosi suloinen teksti, aivan äärettömän suloinen tunnelma tässä! :3 Ja tuo poikien tarve olla lähellä toisiaan!! :>> Rakastan näitä kahta kyllä ihan suunnattoman paljon! <3333 Tuo viimeinen lause sai mut sulamaan sängylleni, ihana, suloinen, täydellinen! <333333

Kiitos tästä, olet ihana! <3

[Nyyhti]

Löysin tieni tänne etsiessäni haasteen puitteissa jotain sellaista luettavaa ja kommentoitavaa, jossa on otsikossa sana metsä. Toivoin löytäväni jotain sellaista, mistä tulisi selvästi metsäisä tunnelma, ja tämä oli juuri sellainen!

Nämä henkilöt olivat suloisia, ja minusta oli hauskaa kuinka he ajattelivat niin samoin kumpikin, kun harmittelivat etteivät päässeet lähemmäs. Pidin myös dialogista, molemmat puhuivat tuolla tavalla äreästi, vaikka nimenomaan tarkoittivat ihan muuta

Tässä oli tosi vähän sellaista tunnelman kuvailua, mutta minulle silti välittyi jotenkin tosi selkeä kuva tuosta paikasta.

Syys hallitsi jo.

Tästä pidin aivan erityisesti! Sana syys oli ihanan erilainen, ja verbi hallita samoin. Lisäksi tästä lyhyestä lauseesta välittyi tosiaan saman tien hirmu selkeä ja elävä kuva siitä, millaisessa metsässä oltiin.

[Waulish]

Saman haasteen parista löysin tänne kuin nominalkin. Tästä tuplaraapaleesta tosiaankin välittyy ihanan metsäisä ja syksyisä tunnelma, kun on hämärä ja kostea aamu ja koivukin on jo pudotellut lehtensä. Retkeilyssä ja telttailussa on viehättävää luonnonläheisyyttä, johon on kiva sukeltaa hetkeksi näin lukijan roolissa.

Tavallaan pidän myös siitä, ettei tässä tekstissä hirveästi availla tilanteen tai hahmojen taustoja. Se herättelee mielenkiintoa ja mielikuvitusta. Jäin esimerkiksi miettimään, miksi kertojasta on hyvä, että on viimeinen aamu metsässä. Se vaikuttaa hänen ajatustensa perusteella jotenkin linkittyvän tai ainakin assosioituvan Auringon laihuuteen, tai ehkäpä on vain sattuma, että ne havainnot ovat tekstissä peräjälkeen. Minusta on joka tapauksessa ihan mukavaa lukea välillä tällaista hetkeen keskittyvää tunnelmointia, vaikka hahmot hieman etäisiksi jäisivätkin.

Kiitoksia tästä, tämä oli oivaa aamulukemista! -Walle

[Sokerisiipi]

Muiden kommentoijien tavoin pidin tämän selittelemättömästä salaperäisyydestä. Kuvattiin vain yksi hetki syksyisessä metsässä aamun kynnyksellä, ja hahmojen taustat nimiä myöten jäivät lukijan mielikuvituksen varaan. Kuu vaikutti kertojana aika kyyniseltä. Vaikea sen kummemmin määritellä, mistä tämä fiilis tuli. Ehkä hänen halunsa nauraa olemattomista syistä saivat hänet vaikuttamaan vähän ivalliselta ja tuo, miten Kuu ajatteli auringosta oli kans vähän sellainen, no härnäävä.

Kiitos mielenkiintoisesta aamurapsusta :3