Voi
Iippa!
Ilahduin tästä ihanasta juhannustaiasta niin paljon! Sydäntä lämmittää kovasti jo se, että kirjoitit jotain minulle, ja sitten vielä se, miten paljon tässä tekstissä on kaikkea sellaista, mistä pidän: luonnonläheisyyttä, järvimaisemaa, hurt/comfortia, femmeä... Ihme, etten ole sulanut jo lätäköksi lattialle, kun tämä on niin ihana!
Tykkään siitä, miten tässä ikään kuin vuorotellaan Meerin ja Netan näkökulmien välillä, kunnes lopussa ne kietoutuvat toisiinsa hahmojen päätyessä samaan paikkaan. Aluksi vähän pelkäsin, että tässä saattaisi olla jokin parisuhdetragedia takana, mutta siitä ei onneksi ollutkaan kyse. Läheisen menettäminen on toki vielä kauheampaa, mutta ainakin Meerillä on joku, joka tukee ja lohduttaa, tuo mustaherukkamehua ja on läsnä, mutta antaa aikaa ja tilaa. Kunpa meillä kaikilla olisi surun hetkellä oma Netta auttamassa ja kantamassa pahimman yli!
Fiorellan mainitsemasta mehuviittauksesta voisi tosiaan ehkä päätellä, että kyseessä olisi Meerin mummo. Minua ei kuitenkaan mitenkään häiritse se, ettei sitä sanota suoraan. Olipa kyseessä kuka tahansa, hän on selvästi merkinnyt Meerille paljon, ja läheisen poismenon aiheuttama suru on aika universaali ja samaistuttava kokemus. Toivottavasti Meerin olo pikkuhiljaa helpottaa. Minusta on ihanaa, ettei Netta painosta Meeriä kokoamaan itseään vaan kannustaa suremaan rauhassa. Surutyö voi olla pitkä ja raskas, eikä sitä voikaan lopettaa sormia napsauttamalla.
Kiitos kovasti tästä haikeasta mutta kauniista auringonlaskun hetkestä rantakivellä!
Tämä on aivan ihana juhannustaika! -Walle