Sumua eetterissä (Remus/Sirius, K-11)

[Letizia]

Otsikko: Sumua eetterissä
Ikäraja: K-11
Sanamäärä: 403
Päähenkilöt/-pari: Remus/Sirius

Disclaimer: Pottermaailma kuuluu J. K. Rowlingille.

a/n: Olisi pitänyt kirjoittaa Ginnystä ja Lunasta ja merestä, mutta sen sijaan pykäsin tällaisen vielä viime hetkellä jouluhaasteen piikkiin, kun nyt loppiaisestakin on päästy. Romantiikkaa, suolaa ja avaruusmausteita. Jouluhempeilyn (?) lisäksi ehkä jotain nimellistä sisältöäkin, vaikka menin kyllä siitä, missä katto on korkea ja aita matala! :D

(Rva. Potterista on näemmä tullut fikkieni vakiovieras, mutta tällä kertaa tarvitsin hänelle etunimen.)


Sumua eetterissä


"Äi- Walburga lähetti sitten räyhääjän jouluksi."

"Jep", sanoi James.

"Ei se viime vuonna viitsinyt. Alkaa mennä järki", minä sanoin ja koputin päätäni. Sätkästä tippui tuhkaa märkään maahan.

Roikuttiin kuistin kaiteen yli ja tuijotettiin jonnekin joen suuntaan läpi sumun. Vajan seinässä oli läntti, koska James oli kokeillut viskata siihen luudalta mädän perunan. Lensi semmoiset neljäkymmentä jalkaa, ja rata oli elliptinen. Vilkaisin taivaalle.

Joulupäivänä oli ollut täysikuu, eikä sen jälkeen ollut tullut pöllöä.

Ajattelin avaruutta. Kaksi vuotta sitten talvipäivänseisauksen aikaan isä oli lukenut kirjoistaan, että vapaa tahto oli harhaa. Ajan kulku oli harhaa. Kosmos kaareutui, ja kaikki siinä olivat määrätyillä sijoillaan: velhot, jästit, käärmeet ja muut elikot, alemmat madot ja puolilajiset. Muu oli harhaa. Äiti huusi että ei tajunnut hänen juttujaan, ja minä huusin että olkaa hiljaa, saatana. Regulus viisasteli, että kuka oli Saatana.

Yhden saatanan porukoissa kaikki, enkä minä niitä tarvinnut.

Minä tarvitsin Jamesin ja tarvitsin Kuutamon, ja hänen oli parempi olla hengissä. Vedin nihkeää savua ja ajattelin, että pitäisi varmaan puhua kaikesta. Peter oli luvannut tuoda viinaa uudeksivuodeksi.

"Vittu", tiivistin.

James oli myöntämässä, kun talossa hormi humahti ja hän kääntyi katsomaan. Minä napsautin sormiani ja hävitin tupakan.

"Pojat!" Abigail huusi. Hän oli hämmentynyt, ja ovenraosta purkautui ruokien tuoksu. "Tiedoksenne, että Remus Lupin ilmestyi juuri tulisijasta."

En pudonnut kaiteen yli. James nauroi ja hänen äitinsä hymyili eri syistä, ja minä yritin pitää naamani vakaana. Kosteassa ilmassa kummankin tukka rehotti kuin enovainaan majavahattu, mutta päätin jättää irvimättä ennen koulun alkua tai ainakaan enää tänä vuonna, koska jokin voima oli tänään lähettänyt minulle Remus Lupinin. Hormipulveri, hän tietysti sanoisi!

Kuutamo putsasi pulverin jämiä housuistaan ja sanoi että heidän pöllössään oli jokin tauti ja pyysi anteeksi jotain, en tiedä mitä, ja hänen äitinsä oli lähettänyt piirakan. Abigail kiitti vuolaasti ja loitsi pöytää, ja James meni hakemaan isäänsä. Tuolit väistelivät, ja seinäkello rääkäisi Kuutamolle, joka oli laiha mutta elävä ja hymyili minulle. Häslingin yli virnistin takaisin.

Kuutamo kantoi kamansa yläkertaan ja minä laskin kymmeneen ennen kuin sanoin meneväni auttamaan.

Suudeltiin oven takana. Kuutamo oli syönyt kitkerää neuvostoliittolaista suklaata, jonka minä ahnaasti nuolin hänen kieleltään, kun veri suhisi korvissa ja sumensi järjen. Hänen villapaitansa oli pistelevää sorttia ja ovenripa selässäni kipeä ja todellinen, ja sillä hetkellä Kosmos oli puolellamme ja Orion pakostikin väärässä, ajattelin. Sanoin että yksi vielä, seottiin laskuissa, ja lupasin selittää myöhemmin.

Astiat kilisivät, ja Abigail huusi meitä. Tiesin Jamesin ilmeen.

"Remus", minä sanoin villapaitaan ennen kuin oli pakko mennä alakertaan.






a/n: Ai niin joo. Sirius ja James eivät voineet tarkistaa Remuksen vointia, sillä Lupineilla ei ollut hormiverkkoyhteyttä, koska ministeriö oli kieltänyt ne taloista, joissa asui ihmissusi. Sen vuoksi Remus joutui hormittamaan läheisestä majatalosta, jonka nimi oli Punasilmäinen lohikäärme. Omaa pöllöyttään Sirius ei ollut itse lähettänyt pöllöä, koska ei halunnut vaikuttaa rakastuneelta teinitytöltä. James ei ollut oikeasti vielä huolissaan.

x)

[Renneto]

R/S ja Letizia sunnuntaiksi, kyllä kiitos.


Ja kielikielikielikieli! Se oli minulle henkilökohtaisesti nostalginen matka, mutten tarkoita että kieli olisi kontekstissaan vanhaa. Se upposi hyvin syvälle, olin ilahtuneempi kuin aikoihin sätkistä, häslingistä, viinasta. Kamoista. Pistelevästä sortista. Yhden harhasta ja toisen todesta. Neuvostoliittolainen suklaa ja Saatana! Tässä mentiin ihanasti pimeän puolelle. Ja kielikielikielikieli.

En tiedä sumensiko söpöily järkeni, mutten ehtinyt lukea ylitsevyöryävää suloisuutta vaan hetken, jossa katkeruus ei ollut läsnä. Eikä viha. Tämä oli kaunis, heidän nuoruutensa oli kaunista. Henkäys oli kaunis muttei epätosi. Osasin lähinnä ajatella, että ai kauhee kun ne on nuoria.

Tykkään kun hahmoja ikään kuin muistetaan, ettei heitä jätetä yksin. Henkisellä isolaatiolla on toki aikansa ja paikkansa, mutta on myöskin ainoastaan oikein, että James Potterin perhe, jossa äidillä on nimi muttei isällä, saa osansa eikä Sirius unohda Regulusta eikä äi- Walburga Siriusta. Ja että Kosmos suojelee.

Olipa taas teksti, hii iih.

 

a/n: Ai niin joo. Sirius ja James eivät voineet tarkistaa Remuksen vointia, sillä Lupineilla ei ollut hormiverkkoyhteyttä, koska ministeriö oli kieltänyt ne taloista, joissa asui ihmissusi. Sen vuoksi Remus joutui hormittamaan läheisestä majatalosta, jonka nimi oli Punasilmäinen lohikäärme. Omaa pöllöyttään Sirius ei ollut itse lähettänyt pöllöä, koska ei halunnut vaikuttaa rakastuneelta teinitytöltä. James ei ollut oikeasti vielä huolissaan.

x)

x)

[Letizia]

Kiitos, Renneto, ja oih ja voih, olen äärettömän otettu että olen päässyt sunnuntailukemistoosi. Olihan tämä vähän... retro. :D Vaikka en ole koskaan syönyt neuvostosuklaata enkä julkaissut muuta R/S:ää kuin nämä täällä, mutta.

Jamesin isän nimettömyydellä ei lähtökohtaisesti ollut muuta syytä kuin että en halunnut nimiä tähän liikaa, turhaan, vaikka lupasinkin sisällön olevan nimellistä pelasinkin erisnimillä ja sen tapaisilla.

17-vuotias Sirius minämuodossa oli vähän pelottavaa kirjoittaa ja epäilin, että oliko liikaakin yritystä sätkin ja viinoin ynnä muin. Mutta jos nyt kerrankin yrittäisin olla olematta pöllö ja muistaa, että jos saa kehuja niin pitää kiittää eikä kiistää.

Kiitos kommentistasi, minä arvostan niitä kovin. :)

[Beelsebutt]

Vöeh ja hellanlettas <3

Nyt tiedän tunteen, kun haluaisi lainata koko ficin! Tässä on niin mahdottoman monta ihanaa, hyvää, loistavaa kohtaa, etten tiedä mistä lähteä liikkeelle. Siriuksen kertojaääni on vahva ja omanlaisensa ja outo ja pälyilevä, hyppelehtivä. Aivan kuin Sirius, siis. Ficin rakenne on muutenkin tosi jände, kun alun tajuaa lopun lukemisen jälkeen (tai olisi varmaan tajunnut jo alun lukemisen jälkeen, jos olisi malttanut jäädä makustelemaan ja ajattelemaan muttekun olen hökelö) ja pöllöttömyydelle tulee tarkempi selitys.

Rakastuin Regulukseen ja regulusmaiseen viisasteluun. Ja Siriuksen tiukkaan tiivistykseen, Abigailin (sekä Jamesin) hiuksiin (enovainaan majavahattu! <3333).

Uh. Tämä oli hengästyttävä ficci. Asiat pölähtelivät eteenpäin vauhdilla ja yksityiskohtia oli paljon. Oli toisaalta kiirekiirekiire eteenpäin, että näkee mihin se kaikki johtaa mutta siksipä pitikin palata usein takaisin. Oon nyt kommentoidessa lukenut tämän lukemattomia kertoja (no, viisi) ja oih, tähän pitää vielä palata.

Ehdottomasti.

Kiitos <3



// No lol loppusanoja! : DDDDDDD

[Letizia]

Oih, kiitos paljon, Harpy!

Kieltämättä joo - lopputulos taitaa olla hengästyttävä, kun 400 sanaan tungetaan perhesuhteet, maailmankatsomukselliset kysymykset, kosmologiaa ja vielä pussailuakin. Siinä kohden, missä voisi vähän laventaa, painan sen sijaan enteriä... Toisinaan se luullakseni toimii, mutta en aina älyä ajatella, että lukija lukee paljon, paljon nopeammin kuin minä kirjoitan. Voisi varmaan joskus vähän miettiä. :)

Mutta mielettömän kiva kuulla, että tekstin jaksaa lukea useaan kertaan. :) Hih, hiukset melkein meinasin jättää pois, koska ne ovat minulle rakas vitsaus joka on pidettävä aisoissa, mutta en malttanut. (Ja sainpa mukaan vielä Alphardinkin..)

Kiitos vielä kerran kommentistasi!

Loppusanat, niinpä. x) Katsoin ne tarpeellisiksi, koska muutoin koko fikin logiikassa oli aukko! :D

[Sleeping Sun]

Moi!

Ihana! Ihana!Ihana! ja minun pitäisi olla kommentoimatta mitään tekstiä kipeänä... En sitten saa tarpeekseni sinun S/R teksteistäsi, nämä on vaan jotain niin siistiä. Okei, sanotaan nyt myös jotain järkevää:

Lensi semmoiset neljäkymmentä jalkaa, ja rata oli elliptinen

Loistava lause, ja koko tuo idea mädästä perunasta. Juuri tuollaiset yksityiskohdat tekevät teksteistäsi niin hykerryttävän hyviä. Ja muutenkin se miten käytät kieltä. Ensin tuollainen pitkä lause ja sitten lyhyt toteamus. Koko tekstissä on hyvä rytmi, eikä tämä tällä kertaa ollut minusta edes vaikeaselkoinen, vaikka sinun tekstisi ovat sitä joskus, hyvällä tavalla kuitenkin.

Kosteassa ilmassa kummankin tukka rehotti kuin enovainaan majavahattu, mutta päätin jättää irvimättä ennen koulun alkua tai ainakaan enää tänä vuonna, koska jokin voima oli tänään lähettänyt minulle Remus Lupinin

Enovainaan majavahattu XD muutenkin tuo on niin ihanan suloinen lause, ja jotenkin niin Siriusta.

Siis tässä oli paljon kaikenlaista, mutta se oli vain hyvä. Tuli jotenkin hyvällä tavalla hengästynyt olo tätä lukiessa ja aion lukea samantien tämän uudestaan. Toivottavasti tästä kommentista oli edes jotain iloa...

- Sleeping Sun kiittää upeasta lukukokemuksesta!

[Letizia]

Sleeping Sun: Suuret kiitokset jälleen kerran. :) Kommenttisi ilahdutti(vat) minua kovasti!

Tsih, jälkikäteen ajatellen olen ehkä sitä mieltä, että tässä oli liikaakin kaikenlaista sanamäärään nähden. Mutta ehkä ihan hyvä tällä kertaa, että en ajatellut sitä niin paljon kirjoittaessani. Takerrun yksityiskohtiin, hyvässä ja pahassa, mutta on mukava kuulla että ne näyttäytyivät lukijalle hyvässä valossa.

Kiitos, olen kovin imarreltu kehuistasi. :)

[nauha]

Mie olen katellut tätä ihan liian kauan ja huokaillut ja miettinyt, että kommentoida pitäisi, jos vain jotenkin osaisi.
Tänään päätin palata ja uskaltaa ja ehkä (toivottavasti) olen saanut jonkun ajatuksistani kypsymään.

Muistan ensimmäisen fiilikseni tästä olleen, että WAU. Todellisuudessa se ei ole siitä juuri laimennut, vaikka olen tätä pyöritellyt ja katsellut vähän joka kulmasta. Enemmänkin tuntuu, että se fiilis vain syvenee.

Olen joskus aiemminkin joidenkin teksteissä ihastellut tätä Mustan suvun ja tähtitieteen ja avaruuden ihanaa yhdistämistä ja olihan sitä tässäkin. Se on ehkä pelottavankin tartuttava lähestymistapa, mutta kun sen osaa tehdä noin sopivasti kuin sinä, ei se ole muuta kuin toimivuutta ja silkkaa rakkautta.

Kieli oli – kuten Rennetonkin näkyy aiemmin kommentoineen – nostalgista ja jotenkin kipeästi nuoruutta kuvaavaa. On kamat ja sätkät ja viinat ja mätä peruna vajan seinässä. Niin ja neuvostoliittolainen suklaa tietenkin! Kitkerää, kuten asiaan kuuluu. Tällainen kieli rakentaa hahmot teräviksi ja todellisiksi. Jamesin ja Siriuksen tahallisen veteliksi nuoriksi ja aikuiset kankeammiksi. Reguluksen lapselliseksikin ja Remuksen väsyneeksi.
 
Vaikka kaikki suhteet tässä tuntuivat tosilta ja vahvoilta, ihastuin ehkä eniten Siriuksen perhesuhteiden kuvaamiseen. Walburga, Orion (johon muuten ihanasti viitattiin Kosmoksen kanssa samassa lauseessa) ja Regulus tulivat eläviksi niin lyhyissä lausahduksissa, että se on melkein hulluutta, mutta upeaa silti.

"Ei se viime vuonna viitsinyt. Alkaa mennä järki", minä sanoin ja koputin päätäni.

Walburga ja räyhääjä ja Siriuksen kommentti ja pään koputus. Musta tuntui, että pakahdun johonkin. Ja miten Reguluskin oli niin selvästi näsäviisas ja roolissaan.

Äiti huusi että ei tajunnut hänen juttujaan, ja minä huusin että olkaa hiljaa, saatana. Regulus viisasteli, että kuka oli Saatana.

Millainen hullu perhe niillä onkaan. Ja viittaus perheen yhteiseen saatanaan seuraavassa lauseessa, oi nam.

Jamesin ja Siriuksen lyhyt dialogi alussa oli kyllä myös aivan erityisen ihana. Vaikka kaikkihan musta näköjään oli ihanaa ja ehkä siksi olenkin hautonut tätä niin pitkään. Luulin voivani sanoa muutakin, mutta enpä näköjään.
Ja hei, vaikka dialogia oli vähän, musta tuntui, että tää oli silti hirveän keskusteleva. Siriuksesta näki niin paljon niin lyhyessä ja kuvailu oli niin elävää, että melkein kuin olisi vuoropuhelua seurannut. Yhtä mukaansa tempaavaa kai. Oli nuoruuden monet puolet, perhe ja ystävät ja rakastettu ja villeys, mutta silti huoli.

Jamesin ja Siriuksen äidit ovat pelottavan erilaisia ja silti jotenkin niin lähellä poikiaan. Koska kyllä Siriuskin on varmasti jotain oleellista Walburgalta perinyt. Jos ei muuta, niin vähän hulluutta ja temperamenttia. Sirius oli muuten jotenkin todella vahvan tuntuinen hahmo tässä. Kitkerä ehkä, mutta ihanan vahva ja rakastunut.
James omaltaan ainakin ne enovainaan majavahattuhiukset, jotka saivat kyllä aikaa melkoisen pakahtumis-efektin myös.

Mitä itse paritukseen tulee, onhan Remus/Sirius suloista. Siitä tulee aina samalla hyvä ja paha mieli. Tässä se nuoruuden kipeys, katkeruus ja keveys ehkä tekivät enemmän sitä hyvää oloa. Se, että tietää tulevasta taas pahaa. Aiemmin jo hehkutin neuvostoliittolaista suklaata, joka kyllä oli ehdottomia suosikkiyksityiskohtiani. Pistelevässä villapaidassakin oli jotain ihanaa.

Loppukommentista on pakko sanoa, että voi että. James ei ollut vielä oikeasti huolissaan. Tietenkään.

Kiitos tästä tekstistä, pahoittelen, etten ole saanut kommentoitua aiemmin, vaikka mistäpä sinä olisit sitä tiennyt, että olen aikonut edes. Aina oli kuitenkin aikomus palata ja olen hirveän onnellinen, että sen tein, koska nyt on taas jotenkin kylläinen olo.

[Ilargia]

(Piti kommentoida fanittaa jo joskus ties milloin, mutta elämä tuli väliin...)

Vau.

Tämä oli ihan mahtava. Ei tässä mun mielestä ollut liikaa asiaa – kieltämättä asiaa on paljon ja Siriuksen ajatukset poukkoilee melko villisti, mutta se on osa tämän viehätystä. Juuri tällainen tajunnanvirtamaisuus on mun mielestä ihanaa: tulee oikeasti sellainen olo, että on hahmon ajatuksissa ja kuitenkin tekstistä saa selvää eikä joudu arpomaan, että olikohan tuo nyt virhe vai taiteellinen ratkaisu.

Kaksi vuotta sitten talvipäivänseisauksen aikaan isä oli lukenut kirjoistaan, että vapaa tahto oli harhaa. Ajan kulku oli harhaa. Kosmos kaareutui, ja kaikki siinä olivat määrätyillä sijoillaan: velhot, jästit, käärmeet ja muut elikot, alemmat madot ja puolilajiset. Muu oli harhaa. Äiti huusi että ei tajunnut hänen juttujaan, ja minä huusin että olkaa hiljaa, saatana. Regulus viisasteli, että kuka oli Saatana.

Yhden saatanan porukoissa kaikki, enkä minä niitä tarvinnut.

Okei, voisin lainata koko tekstin ja näin… Tämä oli yksi niistä kohdista, joista pidin erityisesti. Jotenkin tässä tekstissä yhdistyy upeasti velhomaailma ja sitten toisaalta ihan mihin tahansa maailmaan kuuluvat teinikapinointimeininki. Ja sitten myös noiden sananmukaisesti korkealentoisten mietteiden yhdistyminen kaikkeen arkiseen sähläykseen ja mätiin perunoihin… 

Hänen villapaitansa oli pistelevää sorttia ja ovenripa selässäni kipeä ja todellinen, ja sillä hetkellä Kosmos oli puolellamme ja Orion pakostikin väärässä, ajattelin. Sanoin että yksi vielä, seottiin laskuissa, ja lupasin selittää myöhemmin.

En noin keskimäärin ole mitenkään erityinen S/R –fani (vaikka ei mulla mitään sitä vastaankaan ole) mutta tähän ei voi sanoa muuta kuin: Ihana<3 Pidän myös tuosta Orionin kaksoismerkityksestä.

Enovainaan majavahattu hymyilytti täälläkin. Ja no, muutenkin voin kyllä yhtyä muiden esittämiin kehuihin (siis niihinkin, joita en tullut tässä toistaneeksi) Ja joo, fanitin myös lopun A/N:ää

Iso kiitos Harpylle tämän suosittelemisesta allekirjoituksessa, koska muuten en ehkä olisi tähän törmännyt!

Ja tietysti suuri kiitos kirjoittajalle upeasta lukukokemuksesta!

Ilargia

[Letizia]

Oooh, olin pudota tuolilta kun näin täällä metrikaupalla kommenttia, ja että sitä on vieläpä haudottu, että fikki on jäänyt pyörimään mieleen. Kiitos, nauha ja Ilargia! Ja kiitos myös Harpylle suosittelusta, ihan tässä menee hämilleen. :o

Kommenttinne saivat minut myös tajuamaan, että taisin suhtautua tähän fikkiin vähän kuin… kuin Sirius tässä fikissä kaikkeen. :D Vaikka tämä oli humoristinenkin loppuhuomautuksineen ja suklaan voi nähdä myös kliseelle irvimisenä, niin kyllä, tarkoitin silti kaikkea. Perhesuhteita, rakastunutta Siriusta, 70-lukua. Jäin jopa miettimään Jamesin isää, vaikka tuossa aiemmin väitin etten tahallani jättänyt häntä nimettömäksi. Lukija saa toki lukea miten näkee, mutta ehkä jollain tasolla tarkoitin enemmän kuin luulin, sillä -

Jamesin ja Siriuksen äidit ovat pelottavan erilaisia ja silti jotenkin niin lähellä poikiaan. Koska kyllä Siriuskin on varmasti jotain oleellista Walburgalta perinyt. Jos ei muuta, niin vähän hulluutta ja temperamenttia.

Ah, Siriuksessa ja Walburgassa on minun mielikuvissani hyvin paljon samaa. Halusin ehdottomasti, että molempien äidit ovat tässä mukana (vaikka myöskään Orion < Kosmos ei ollut vahinko). En myöskään haluaisi aina ajateltavan, että pääasiat periytyvät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. :)

Siriuksen tajunnan virta oli kirjoitettaessa melko kaukana tajunnanvirrasta, mut olen iloinen että jos se tuntui vähän poukkoilevalta mutta ei liikaa. :) Mukava myös kuulla että asiaa ei kuitenkaan ollut ähkyksi asti (rehellisyyden nimissä on sanottava että en kirjoittaessani tajunnut, kuinka paljon sitä oli). Oli mielettömän ihana lukea, mitä kaikkea tässä oli nähty. Ja joo, kyllä mä itsekin edelleen tykkään Reguluksen viisastelusta ja neuvostoliittolaisesta suklaasta. x)

Kiitos vielä hurjan paljon molemmille! Minulla oli huono viikko, mutta kommenttinne sen päätteeksi kyllä pelastivat paljon.

[hiddenben]

En tiedä, tuletko näkemään tätä kommenttia (mikä on toki harmi), mutta ehkä tällä kommentilla nostan ylös tämän tekstin muiden luettavaksi (mikä on hyvä), koska tämä ficci oli todella tiivistunnelmainen ja hengästyttävän hyvä! Tässä on niin paljon tunnetta ja tukahdutettuja ajatuksia, mutta samalla ne yrittävät tunkea läpi – Sirius on tässä niin... intensiivinen. Olet kirjoittanut tämän todella hienosti.

Mistäköhän aloittaisin. Ehkä siitä, mistä tykkäsin eniten: ajatusten loogisesta kulusta, joka tosin on niin hullunkurinen ja jopa outo, että se ei itselle tunnu loogiselta, mutta lukijana Siriuksen ajatuksia seuratessa everything makes sense. En osaa poimia tekstistä mitään yksittäistä, joka selittäisi ajatuksen, koska kaikki jotenkin soljuu yhteen, mutta ehkä tämä:

Hänen villapaitansa oli pistelevää sorttia ja ovenripa selässäni kipeä ja todellinen, ja sillä hetkellä Kosmos oli puolellamme ja Orion pakostikin väärässä, ajattelin.

Tykkään siitä, miten nämä lauseet sulautuvat yhdeksi pitkäksi lauseeksi, sellaisiksi hengästyneiksi, moniulotteisiksi ja täynnä merkitystä. Niissä on sellaista teinimäisyyttä, sitä samaa intensiivistä tunnelmaa, mistä mainitsin jo aikaisemmin. Siriuksen ajatuksissa on erinomaisia huomioita ja ne ovat kovin siriusmaisia, esimerkiksi enovainaan majavahattu ja neuvostoliittolainen suklaa, jotka tuovat lisää väriä ja huumoria tarinaan.

Sen lisäksi tässä toimii kirjoitustyyli: passiivissa kirjoittaminen on juuri sopivasti kapinallista ja sopii täydellisesti tähän. Siinä on myös jotain poikamaista, mutta myös jonkinlaista lopun alkua kelmien tulevaisuutta ajatellen... Kuulostaa ehkä turhan masentavalta, mutta näen sen jotenkin niin Ehkä yksi suosikkilauseistani ficissä oli tämä:

Minä tarvitsin Jamesin ja tarvitsin Kuutamon, ja hänen oli parempi olla hengissä. Vedin nihkeää savua ja ajattelin, että pitäisi varmaan puhua kaikesta. Peter oli luvannut tuoda viinaa uudeksivuodeksi.

"Vittu", tiivistin.

Tässä oli kaikkea. Sitä soljuvuutta, intensiivisyyttä, kapinallisuutta ja sen lisäksi vielä kelmien suhdekuviot tulevat yksinkertaisesti, mutta selkeästi esiin. Tämä oli todella hieno ficci, kiitos tästä! Ehkä vielä näet tämän kommentin jossain vaiheessa