Author: Neiti Syksy
Rating: sallittu
Word count: 944
Genre: fluffya otaksun, ehkä romance myös
Pairing: Hermione Granger/Severus Kalkaros (Snarmione)
Warnings: -
Disclaimer: Arvoisa Row-täti omistaa hahmot, en minä alkuunkaan. Enkä saa tekeleestäni rahaa.
A/N: Tämä on salaiselle ystävälleni
FractaAnimalle! Minulla oli (myönnettäköön)
tosi iso kriisi tämän kanssa. En tiedä, mitä olisin sinulle kirjoittanut ja Snarmione nyt oli aika vahvoilla mutta kun minusta tuntuu, että en osaa enää kirjoittaa. Joten lähes itkien kirjoitin jotain, deletoin ja aloitin alusta ja taas deletoin. Kunnes näin unessani sinun tekstistäsi "universion", siitä parantajaopistosta. Sitten lähdin kirjoittamaan Severuksesta ominaisessa roolissaan, liemimestarina ja tämän piti olla oikeasti ehkä pidempi, ehkä asiallisempi (keskittyen enemmän tuutorointiin kuin.. noh, rakkauteen) mutta vähän lähti raiteilta. Käyttämäni idea on siis se, että Hermione on suuntaamassa parantajaopistoon. Kiitos ja anteeksi, ehkä tykkäät.
Tämä osallistuu FF100 sanalla ruusu. :>
(ja Severus saattaa olla pikkaisen OOC mutta hei, rakkautta tarvii kaikki aina välillä!)
_____________________________________________________
Ruusu
Severus Kalkaros oli syventyneenä kattilansa ylle. Hän oli käärinyt kaapunsa hihat sykeröksi kyynärtaipeisiin, jotta liehuvat hihat eivät häiritsisi häntä. Hänen sormensa olivat limaiset ankeriaista mutta vakaalla taidolla hän oli saanut kuitenkin erotettua iirikset silmistä. Nyt hänen pitäisi etsiä rauhajuomaa pitsiperhosen siiiville, jotta ne ehtisivät seuraavan kymmenen minuutin aikana liota riittävästi.
Epävarma koputus kuului luokkahuoneen ovelta ja Severus nosti katseensa kulhosta, jossa liosivat kaksi paria pitsiperhosen siipiä. Hän ei odottanut ketään tulevaksi juuri nyt mutta tarttui silti vieressään olevaan taikasauvaan ja avasi oven tulijalle. Mies hämmästyi pienesti nähdessään kiharapäisen naisen, jonka poskilla oli hento puna.
”Olimmeko me sopineet täksi päiväksi tapaamisen?” Severus kysyi ja manasi heti mielessään äänensävyänsä. Hän ei vain voinut mitään sille, että keskittymisen rikkoutuminen teki hänen mielialastaan välittömästi ärsyyntyneen.
Nainen nielaisi ja nyökkäsi, ruskeat silmät poukkoillen luokkahuoneessa. Rekisteröiden kaiken tarvittavan (hehkuvan punaisena loistavat liekit padan alla; mortteli, joka oli värjääntynyt hennon keltaiseksi rohtokuirimosta ja lasipurkki täynnä mustia kuoriaisia). ”Tänään on torstai ja ajattelin, että yksityistunnit ovat edelleen voimassa.” Naisesta alkoi tuntua, että hän oli huomaamattaan keskeyttänyt jotakin hyvin tärkeää.
Severus nyökkäsi hitaasti samalla, kun yritti muistella päiviä. Hän oli ollut aivan ajatuksissaan keitellessään erilaisia liemiä eri tahoille (ministeriölle totuusseerumia, mistä Severus ei taatusti halunnut tietää enempää, sekä sairaalasiipeen nukkujuomaa ja myrsyliuutetta). Mies ei ymmärtänyt, kuinka saattoi päästää ajatuksistaan lipsahtaa viikon odotetuimman tapaamisensa mutta juuri nyt hänen pitäisi lisätä liemeen siivet sekä jauhettua kuukiveä.
Ohjeistettuaan naisen istumaan hetkeksi pulpetille, Severus riensi liemen ääreen. Hän lisäsi vettä, mittasi viisi grammaa jauhettua kuukiveä ja lisäsi seokseen. Hän sekoitti kerran myötäpäivään, kaksi kertaa vastapäivään ja lopulta taikasauvallaan sääti lämpötilan sopivaksi. Niin, että ylimääräinen neste haihtuisi.
”Anteeksi, neiti Granger. Ajankuluni katosi tyystin”, Severus katsoi viimeinkin naista silmiin.
”Severus”, Hermione huokaisi ja hänen silmissään välkehti kujellisuus. ”Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että nämä hetket ovat meidän yksityisiä hetkiämme. Minä olen Hermione, sinä Severus.” Naisen olisi tehnyt mieli naurahtaa, saadessaan mielikuvan Tarzanista. Hän kuitenkin tiesi, että Severus ei olisi millään ymmärtänyt jästihahmos, joten Hermione päätti asian antaa olla.
”Hermione”, Severus toisti ja hymyili pienesti. ”Mitä haluaisit tehdä tänään? Parantajaopiston pääsykokeet lähestyvät, vaikka olenkin varma, että sait S.U.P.E.R.-kokeissa lähes täydet pisteet.”
”Pääsykokeissa voin silti epäonnistua”, Hermione mutisi ja otsalle muodostui pieni ryppy huolesta.
”Juuri sen takia olemme suurimman osan vuodesta käytetty yksityistunteihin”, mies muistutti ja yritti rohkaista. Oli huhtikuun loppua ja vain parin viikon päästä olisi pääsykokeet. Niihin ei voinut valmistautua oikeastaan mitenkään, koska itse kokeessa määrättiin tehtäväksi arvioitavat liemet sekä essee. Kuitenkin liemet ja kysymykset tulivat parantaja-alaan liittyvistä aiheista.
Hermione kohautti olkapäitään ja nousi seisomaan pulpetilta. Hän käveli miehen vierelle ja kurkisti pataan, missä poreili jo hiljakseen harmaantuva liemi.
”Keitätkö sudenmyrkkyjuomaa?” nainen kysyi ja käänsi katseensa padasta Severuksen silmiin. Hän hengitti sisään miehen tuoksua, joka tuntui olevan tänään mystisempi kuin viime viikolla. Silloin Severuksessa oli tuoksunut nurmikolta ja pergamentilta mutta tänään hän tuoksui tummalta suklaalta sekä myskikurpitsalta. Hermione harhautui miettimään tuoksun alkuperää, ja Severuksen piti kutsua kolmesti, ennen kuin nainen palasi takaisin ajatuksistaan.
”Itseasiassa olen iloisesti yllättynyt, että tunnistit sen. Emme ole käyneet tätä lientä oppitunneillakaan viimeksi kuin syksyllä”, Severus sanoi ja arvioi samalla liemen koostumusta. Hänen täytyisi seuraavaksi raastaa seepiansuomuja sekä jauhaa mustia kuoriaisia seokseen mutta vielä olisi aikaa ennen sitä vaihetta.
”Aivan kuin unohtaisin jotain niin tärkeää kuin sudenmyrkkyjuoma”, Hermione kohotti toista kulmakarvaansa ja hänen teki mieli alkaa kertoa ihmissusien huonosta kohtelusta. Eiväthän he olleet kuin kerran kuukaudessa vain susia! Muuten aivan vaarattomia.
Severus vain hymähti ja nosti toisen kätensä silittääkseen naisen poskea. Nainen vastauksensa silitykseen kietoi kätensä miehen ympäri ja painoi päänsä olkapäälle. He olivat tunnustaneet jo aiemmin omat salaiset tunteensa ja harjoittaneet läheisyyttä aina silloin, kun tuli mahdollisuus. Heillä oli kyllä paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Suunnitelmia, joita ei voinut vielä liiemmin huudella missään.
”Mitä jos kertaisimme pippurijuoman? Varmuuden vuoksi”, Hermione lopulta ehdotti. Hän irrottautui halauksesta ja hymyili pienesti. Hänestä tuntui, kuin olisi liian opiskeluorientoitunut eikä nauttisi riittävästi miehestä vierellään mutta sisimmissään Hermione tiesi, että Severus kyllä ymmärsi häntä.
”Uskon, että osaisit tehdä pippurijuoman vaikka unissaasi. Mitä jos minä sokkokyselen sinulta määrät ja sen jälkeen teet rauhajuomaa?”
Hermione nyökkäsi epävarmana ja alkoi jo kopeloimaan muistiansa. Pippurijuomassa ensimmäisenä tarvitsee suikaloida vuoheinä sekä jauhaa samalla valmiiksi liperi. Itse juoma olisi tässä vaiheessa vasta ruskeaa, kun se valmiina on mustaa. Hän –
”Mistä saadaan myrsyliuutetta?”, Severus keskeytti Hermionen ajatuksenjuoksun ja sai palkkioksi muksautuksen käsivarteensa.
”Vaikka tuo nyt ei liittynyt mitenkään pippurijuomaan, myrsyliuute uutetaan myrsylin karvoista. Käyttökohteena yleisemmin haavat.”
”Oikein hyvä, vaikka en kysynytkään käytöstä. Sinun täytyy olla kokeessa tarkempi ja vastata juuri siihen, mitä kysytään”, mies sanoi.
”Minusta on vain niin outoa olla näyttämättä koko tietokapasiteettiani. Mistä arvioijat tietävät, että oikeasti tiedän koko asian enkä vain pikkiriikkistä osaa?”
”Usko minua, he kyllä tietävät jo siitä tavasta, millä asettelet yksinkertaisimmankin vastauksen. Nyt, ota patasi esille ja hae ainekset rauhajuoman tekoon”, Severus työnsi hellästi naista lanteista liemiainevarastoon päin. Nainen tyytyi näyttämään pienen hetken kieltänsä ennen kuin katosi varastoon.
”Missä säilytät punaisia tuoreita ruusuja?” nainen lopulta kysyi tullessaan varastosta syli täynnä tarvikkeita (kirkunapparin lehtiä, siipisumpun säilöttyä selkäruotoa ja pollomuhkun mätää purkissa).
Saatuaan ladottua tavarat siististi pöydälle, nainen kääntyi ja hänen silmänsä kohtasivat ensimmäisenä punaisen ruusun, joka tuntui hehkuvan. Severus ojensi sitä naiselle ja kun Hermione ojensi kätensä vastaanottaakseen ruusun, Severus veti hänet syliinsä.
”Sinulle ojentaisin vaikka kymmenen ruusua, vaikka se tekisikin minusta maineeltani romanttisen”, Severus hymisi ja varasti suudelman naisen huulilta.
”No mutta Severus, sinähän osaat yllättää aina aika ajoin!” Hermione naurahti. Hänen teki mieli kikattaa, jollei se kuulostaisi liian tyttömäiseltä. ”Minäkin antaisin sinulle ruusuja, mutta taidan pitää saamani ruusut itse.”
”Minulla on jo kaunein ruusu, kiitoksia vain tarjouksesta”, Severus kuiskasi katsoen tiiviisti naisen silmiä. Nähden ilon, kiitollisuuden ja välkehdinnän, joka kertoi arvostuksesta.
Ruusu puhui hiljaa rakkaudesta – syvistä tunteista, jotka sydän ymmärtää.
