Title: Viimeinen kausi
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Characters: Yakov Feltsman, Yuri Plisetsky
Genre: Drama/general
Rating: S
Disclaimer: Kubo Mitsuroun, Yamamoto Sayon ja muun YOI-staffin hahmot ja alkuperäissarja. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista (tai muutakaan) korvausta.
Summary: ”Ei”, hän sanoi. ”Älä vitsaile. Et voi olla tosissasi.”
”Yura, minä en
vitsaile.”
”Et sinä voi
jäädä eläkkeelle!”A/N: Kirjoitin tän jo viime vuoden syksyllä, mutta sitten en jostain syystä julkaissutkaan vaan tämä jäikin koneelleni muhimaan. Mutta aattelin, että nyt Yurin synttärien kunniaksi vois lopulta koittaa tällekin julkaisupäivä
Aloin joskus ajatella sitä, että mitenköhän monta vuotta Yakov vielä jatkoi Yurin (ja muiden) valmentajana, olihan hän animen tapahtumienkin aikaan jo seitsemänkymmentä. Tässä ficissä hän on ehkä joku 74-75. Oon kyllä tupannut ajattelemaan, että hän jatkaa valmentamista niin kauan kuin terveys ja jaksaminen antavat myöten, jää eläkkeelle vasta kun oikeasti on vähän niin kuin pakko (tai sit jatkaa hautaan asti)
Rautanen ukko se Yakov kyllä, ja aivan mainio hahmo noin muutenkin. Mulla on hänestä vaiheessa yksi toinenkin fici. Saapi nähdä, milloin saan sen valmiiksi, mulla kun on ficien kanssa suunnilleen sata rautaa tulessa koko ajan.
Viimeinen kausiNe olivat olleet aivan tavalliset aamuharjoitukset kauden alkuvaiheessa, ja Yuri oli itseensä tyytyväinen, vaikka olikin mielestään aina huomattavasti parempi iltapäiviin sijoittuvina harjoitushetkinä. Mutta kun otti huomioon, että kyseessä oli aamu, jolloin hän aina olisi kaikkein mieluiten ollut nukkumassa, hän oli suoriutunut erinomaisesti. Yakovkin oli vaikuttanut tyytyväiseltä, vaikka tuttuun tapaan aina keksikin jotain parannettavaa.
Luistimet riisuttuaan Yuri oli jo valmis menemään pukuhuoneeseen ja vaihtamaan takaisin arkivaatteisiin, mutta ennen kuin hän ehti niin tehdä, Yakov laski kätensä hänen olalleen.
”Yura, minulla on sinulle jotain kerrottavaa”, tämä sanoi.
”No kerro”, Yuri vastasi ja oli jo jatkamassa matkaa.
”Äläs lähde minnekään!” Yakov komensi puristaen otettaan tämän olasta. ”Istu.”
Yuri irvisti itsekseen mutta suostui ilman valituksia istumaan puiselle penkille kaukalon vierustalla. Yakov istui hänen viereensä.
”Yura”, Yakov aloitti, ”haluan sinun tietävän, että tämä on viimeinen kauteni valmentajana.”
”Mi-”
”Älä keskeytä minua!” Yakov tokaisi tuttuun tapaan ja jatkoi: ”Kun tämä kausi tulee päätökseensä, minä jään eläkkeelle. Seuraavalle kaudelle sinä tarvitset siis uuden valmentajan.”
Yuri ei sanonut mitään. Hän ei katsonut Yakovin suuntaankaan vaan tuijotti ilmeettömänä jääkaukalon reunaa. Hän jäi odottamaan tämän seuraavia sanoja.
”Mutta se tapahtuu tosiaan vasta kauden loputtua. Tämä kausi jatkuu ihan niin kuin aina ennenkin, olen valmentajasi ja teen kaikkeni, jotta menestyksesi jatkuu ja kehityt luistelijana.”
Lopulta Yuri ei enää ollut hiljaa ja eleetön. Hän pudisti päätään.
”Ei”, hän sanoi. ”Älä vitsaile. Et voi olla tosissasi.”
”Yura, minä
en vitsaile.”
”Et sinä
voi jäädä eläkkeelle!”
”Tietenkin voin!” Yakov ärähti, ja heidän välinen keskustelunsa alkoi taas kuulostaa siltä kuin aina muulloinkin. ”Olisin voinut jäädä jo vuosia sitten! Ja nyt sitten
viimein on sen aika.”
Yuri mulkaisi Yakovia suorastaan vihaisesti, kuin tämä olisi puukottanut häntä selkään.
”Minä tiedän, että olen valmentanut sinua siitä lähtien, kun olit pelkkä pojannulikka – tai jos totta puhutaan, niin sellainen sinä olet kyllä edelleenkin – joten ajatus uudesta valmentajasta voi tuntua vieraalta, mutta senkin aika koittaa jokaiselle joskus. Minä tiedän monta hyvää valmentajaa, joiden voin luottaa auttavan sinua pysymään menestyksen polullasi, ja voin esitellä sinut heille kaikille, mutta valinta on tietysti sinun; en aio päättää mitään puolestasi. Voithan sinä myös kysyä Viktoria valmentajaksesi, sitähän sinä joskus halusit.”
”En enää”, Yuri sanoi sanottua. Mihinkään muuhun Yakovin sanomaan hän ei kyennyt vastaamaan tai kommentoimaan mitään. Hän vain pysyi hiljaa ja yritti nieleskellä ylisuurta lohkaretta kurkustaan pois. Hänestä ei ollut kertomaan edes sitä, ettei halunnut valmentajakseen ketään muuta kuin Yakovin.
**
Valmennuksen jälkeinen ilmoitus oli järkyttänyt Yuria enemmän kuin tämä halusi myöntääkään. Kyllähän Yuri tiesi, että Yakov oli jo vanha ja että oli ollut vain ajan kysymys, milloin tämä jää eläkkeelle, mutta hän oli aina tunkenut sen ajatuksen pois mielestään. Enää hän ei voinut. Yakov lopettaisi valmentajana toimimisen, ja hänen täytyisi löytää tämän tilalle joku toinen, mikäli halusi jatkaa taitoluistelijana – eikä hän missään nimessä aikoisi lopettaa.
Yurin oli ollut tarkoitus vielä harjoitella balettia myöhemmin samana päivänä, mutta hän jätti harjoitukset kokonaan väliin. Lilialle hän kirjoitti viestin, jossa sanoi voivansa niin pahoin, ettei baletista tulisi mitään. Eikä se kylläkään ollut valhe, sillä Yakovin uutinen oli todella saanut hänet voimaan pahoin. Koko loppupäivän hän lähinnä vain makasi sängyssään Potya kainalossa, tuijotti kattoon ja yritti hyväksyä aamulla kohtaamansa käänteen elämässä.
Aikansa asiaa märehdittyään Yuri laittoi Milalle viestin, jossa kysyi, oliko Yakov kertonut hänelle eläkeaikeistaan. Mila vastasi pian, että Yakov oli kertonut hänelle samalla lailla harjoitusten jälkeen ja kieltänyt paljastamasta asiaa Yurille: Yakov halusi, että kaikki hänen valmennettavansa kuulisivat asiasta suoraan häneltä itseltään. Yuri olisi halunnut kysyä Milalta, mitä tämä ajatteli asiasta, mutta ei osannut muotoilla niin yksinkertaistakaan kysymystä sanoiksi. Rivien välistä hän kuitenkin tulkitsi, että Mila suhtautui asiaan paljon kevyemmin kuin hän.
Yuri laski puhelimen vierelleen sänkypeitolle ja painoi Potyaa tiukemmin itseensä. Kissa vain huiskautti häntäänsä laiskasti, ja Yuri jatkoi katon ilmeetöntä tuijottamista miettien, millaista taitoluistelu edes
voisi olla ilman Yakovia.
**
Seuraavana aamuna Yurilla oli taas edessään luisteluvalmennusta Yakovin kanssa, eikä hän olisi halunnut mennä. Hän kuitenkin oli edellisenä päivänä jättänyt jo yhdet harjoitukset väliin (joskin baletin, mitä Yuri piti toissijaisena varsinaiseen luisteluun verrattuna), joten tänään hänen olisi
pakko mennä. Vielä vähemmän hän myöskään halusi soittaa Yakoville, ettei osallistuisi valmennukseen. Se nyt vielä onnistui, että hän ilmoitti Lilialle baletin väliin jättämisestä – niin kauan, kun kyse oli yksittäisistä kerroista, tämä ei valittanut asiasta tai tivannut sen enempää – mutta Yakoville hän olisi yhtä hyvin voinut kertoa lopettavansa luistelun kokonaan.
Niinpä Yuri raahasi itsensä aamulla jäähallille. Hänen keskittymiskykynsä ei kuitenkaan tullut hänen mukanaan; sen hän oli hukannut jo aiemmin. Luistellessa hänen ajatuksensa eksyivät jatkuvasti siihen, mitä Yakov oli hänelle edellisenä päivänä ja mitä se hänen tulevaisuudelleen merkitsikään, ja se näkyi. Hän oli surkea tasoonsa ja taitoihinsa nähden, hän tiesi sen itsekin ja niin tiesi Yakovkin.
”Yuriiii! Jos et aio luistella kunnolla, olisit saman tien voinut jäädä suosiolla kotiin!” Yakov huusi jääkaukalon reunalta.
Yurin vastaus ”niinhän minä olisin halunnutkin” jäi sanomatta ääneen. Hän käänsi päänsä pois Yakovin suunnasta ja antoi itsensä liukua lähes eleettömänä jäätä pitkin.
”Yura, tule tänne!” Yakov huusi sitten.
Hetken epäröityään Yuri käänsi suuntansa Yakovia päin. Hän luisteli tätä kohti katse kiinni jäässä ja sen seurauksena käytännössä törmäsi kaukalon reunaan.
”Pois sieltä jäältä ennen kuin loukkaat itsesi!” Yakov komensi. Yuri totteli mukisematta mutta vältteli hänen katsettaan.
”No, antaa kuulua”, Yakov tokaisi sitten, kun Yuri seisoi hänen edessään kaukalon ulkopuolella teräsuojat luistimissaan. ”Mitä helvettiä tuo esitys oikein oli olevinaan!? Luistelisit jalkapuolenakin paremmin!”
Yurin poispäin vilkuileva ilme oli hapan, kuin Yakov olisi ollut hänen isänsä, joka valitti huonoista koearvosanoista tai pahasti ylitetyistä kotiintuloajoista. Eilen salakavalasti muodostunut inhottava lenkki Yurin vatsassa tuntui suorastaan kuristavan hänen sisuskalunsa.
”Minä en halua, että sinä lopetat”, Yuri sanoi sitten vaimeasti mutta kuitenkin niin, että Yakov kuuli sen. ”Minä tarvitsen sinua.” Sen hän oli halunnut sanoa tälle jo edellisenäkin päivänä.
Yakovin tuima ilme pehmeni Yurin sanojen myötä. Hän katsoi poikaa hetken hyvin hento hymy suupielissään ja kaappasi tämän sitten tiukkaan halaukseen.
”Kiitos, Yura”, hän sanoi. ”Sanasi merkkaavat minulle paljon.”
Kun Yakov sitten irrotti otteensa Yurista, hän katsoi tätä yhä hymyillen.
”Olen ilolla valmentanut sinua kaikki nämä vuodet, seurannut kehitystäsi, ja olen ylpeä menestyksestäsi ja siitä, että olen voinut auttaa sinua sen saavuttamisessa. Olisihan se hienoa, jos se voisi jatkua aina. Mutta minunkin pitää lopulta astua sivuun, ja sinäkin kyllä tiedät sen. Mikään ei ole ikuista.”
Yuri nyökkäsi vaitonaisesti. Se, että hän tiesi sen, ei tehnyt asiasta yhtään sen helpommin hyväksyttävää.
”Mutta sinä olet viisas, taidokas nuorukainen – joskin varsin pahasuinen ja lyhytpinnainen”, Yakov totesi, ja Yurinkin suupielet käväisivät hymyssä. ”Minä tiedän, että sinä pärjäät kyllä tulevaisuudessakin, niin taitoluistelumaailmassa kuin muutenkin elämässäsi. Kannustan sinua aina voittoon, silloinkin, kun en enää ole valmentajasi.”
”Yakov. Kiitos”, Yuri sopersi. Oli paljon, mitä hän olisi halunnut sanoa, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa tai eivät edes päässeet sinne asti. Hänen sisintään puristi edelleen.
”Mutta ne ajat ovat vasta edessäpäin!” Yakov tokaisi sitten, ja äkillinen muutos äänensävyssä sai Yurin hätkähtämään. ”Jään eläkkeelle
vasta tämän kauden päätyttyä eli melkein vuoden päästä, joten olen edelleen valmentajasi, ja meillä on töitä, töitä, töitä! Nyt takaisin jäälle siitä, ja luistelekin tällä kertaa kunnolla!”
”Joo, joo, mokoma homekorva!” Yuri ärähti takaisin ja alkoi riisua luistintensa teräsuojia mutta teki sen hyvillä mielin. Hänen oloaan oli keventänyt se, miten Yakov puhui (tai pikemminkin ärjyi) hänelle taas ihan niin kuin aina ennenkin. Näin kaiken kuului ollakin.
”Äläs nulikka puhu minulle noin!” Yakov tiuskaisi. ”Jos et halua valmennusta niin sen kun painut takaisin kotiin twiittaamaan ja yeettaamaan tai mitä te nuoret nyt ylipäätään ikinä teettekään!”
Mutta Yuri ei lähtenyt pois, ei tietenkään. Hän halusi Yakovin valmentavan häntä sinä päivänä ihan niin kuin aina muulloinkin. Kun luistinten terät painuivat jäähän, ennen kuin hän ehti edes lähteä liikkeelle, Yakov tarttui taas hänen olkaansa.
”Tehdään tästä kaudesta urasi paras”, tämä sanoi hänen takaraivolleen.
Yuri käännähti katsomaan taakseen ja kohtasi Yakovin tutun, määrätietoisen katseen ja rohkaisevan hymyn. Hänen omatkin suupielensä alkoivat tapailla suuntaansa kohti kattoa.
”Kuin myös.”