Vihreitä ilotulituksia Albus/Gellert S FF100

[Hurrikaani]

Vihreitä ilotulituksia
Paring: Albus/Gellert
Rating: s
Warnings: Drama, slash,
Beta: Ygritte <3
Summary: ”Taivaanranta kipunoi vihreänä, punaisena ja keltaisena”
A/N: Jee täällä taas. :DD Eli yhdestoista osa ja täällä ollaan. Joo ollaan tosi alussa vielä, mutta jotenkin oon ihanan yllättynyt tästä et oon päässy näin pitkälle tän projektin kanssa. Osa isoa kiitosta ihanalle Betalleni, Ygritelle joka tosiaan hieman on tönäissyt sopivaan suuntaan tän kanssa pariinkin otteeseen. Mutta asiaan! Eli haastesanana tällä kertaa toimii ”Vihreä”. Tällä tavalla kirjoittaen ja Canonin murusia seuraillen on jotenkin tosi mielenkiintoista uppoutua henkilökemioihin, ja hahmojen välisiin suhteisiin. :3 Ajatuksen tasolla olisi tarkoitus kenties valottaa Albuksen ja Aberforthin välejä hieman enemmän tulevissa osissa. Katsotaan mitä hienoa kehkeytyy, kun jättää ajatuksen muhimaan. Ficissä eletään kesäkuun viimeistä viikkoa 1889.

---

Albuksen kirje Gellertille ei ollut palauttanut kaksikon välejä entiselleen. Mutta suunta oli oikea. Gellert oli edelleen hieman loukkaantunut Albuksen järkisyisestä varovaisuudesta ja torjunnasta. Se vähä, mitä Albus oli oppinut tuntemaan Gellertiä, kertoi hänelle, ettei tämän ylpeys luultavasti antaisi hänen heti myöntyä sovintoon. Tämä turhautti Albusta, mutta toisaalta hän ymmärsi. Aberforthissa oli jotain samankaltaista luonteessaan. Gellertin loukkaantumisesta ja hieman kylmäkiskoisesta suhtautumisesta huolimatta Albus oli saanut tuon eriparisilmäisen nuoren miehen puhuttua mukaansa keskikesän markkinoille. Ne pidettäisiin kylän laitamilla olevalla pellolla.
Tokikaan se ei tapahtunut ihan kivuttomasti, koska myös Aberforth oli halunnut viettää vapaailtaa perhevelvollisuuksistaan. Albus oli lopulta saanut veljensä myöntymään jonkinlaiseen kompromissiin asian kanssa: hän ja Gellert palaisivat takaisin ennen illan ilotulituksia, ja Aberforth saisi viettää loppuillan omilla menoillaan. Albusta hieman kiinnosti, mitä hänen veljensä oli suunnitellut oman päänsä menoksi, koska oli ollut järkähtämätön sen suhteen, että Albus saisi olla loppuillan Arianan vahtina kotona. Mutta se ei kiinnostanut häntä siinä määrin missä Gellertin läsnäolo, joten ajatus lipsui Albuksen mielen taka-alalle.
”Kuinka virallisista ’markkinoista’ puhutaan? Mitä puen päälleni? Jätin kotiin kaikki parhaimmat juhlakaavut.” Gellert manaili puoliääneen, heitellen puoliksi purkamattomasta matka-arkustaan vaatekappaleita Albuksen viereen sängylle. Albus hymähti itsekseen, häntä hieman huvitti kuinka suurta painoa Gellert laittoi yksinkertaisille pikkukylän markkinoille.
”Siisti paita riittää hyvin housujen kanssa. Kylässä on myös jästejä, emme voi herättää liikaa huomiota.” Albus sanoi virne naamallaan. Gellert pyöräytti silmiään ja tuhahti turhautuneena.
”Eikä ole reilua, jos olet ylipukeutunut verrattuna minuun.” Albus jatkoi saaden Gellertin naurahtamaan hiljaa.
”Talosi on matkan varrella, voit vaihtaa vaatteita lennosta.”
”Talostani puheenollen… Aberforth haluaa myös käydä illalla ulkona. Minun pitää lähteä ilotulituksiin mennessä. Tai vähän ennen oikeastaan.” Albus sanoi pahoittelevaan sävyyn, tarkastellen Gellertin kehonkieltä. Gellert veti paitansa päänsä ylitse, luomatta katsettaankaan Albukseen päin.
”Oliko tuo epäsuora kutsu tulla jatkamaan iltaa luoksesi?” Gellert kysyi, ja Albus oli varma, että kuuli äänessä hieman varovaisen sävyn.
”Ai… Tietenkin jos haluat. Luulin vain…” Albus aloitti, saaden Gellertin lukitsemaan noiden kiehtovien eriparisilmien katseen hänen omiin sinisiin silmiinsä.
”Luulit mitä?”
”…Että… no siis viimekertaisen jälkeen…” Albus sanoi laskien hieman nolona katseensa lattiaan. Jostain syystä Gellertille puhuminen tunteista, ja välikohtauksesta, tuntui vaivaannuttavalta.
”Luulit siis, etten haluaisi viettää kanssasi aikaa sen viimekertaisen jälkeen? Sinä se tässä olet aina varmistanut, ettemme ole missään ilman jotakuta esiliinana.” Gellert sanoi moittivaan sävyyn kuulostaen hieman loukkaantuneelta kopean äänenpainon lävitse.
”Anteeksi. Minä…”
”Tiedän. Unohdetaan koko juttu. Mennäänkö?” Gellert kysyi, haroen tummanruskeat hiuksensa huolettoman oloisesti taaksepäin juuri Albuksen kohottaessa katseensa. Albus tunsi olonsa epävarmaksi, eikä oikein tiennyt, mitä Gellertin pään sisällä sillä hetkellä liikkui.

Kaksikko asteli kylänraittia pitkin lehmusten varjostaessa heitä aamupäivän paahteelta. Jo pitkän matkan päästä kuului iloista puheensorinaa, lasten kiljahduksia ja musiikkia. Ilmassa tuoksui leivonnaisilta, paistetulta rasvalta ja savulta. Nuoret miehet ostivat itselleen karamelliomenat ja simaa. Kierreltyään hetken ympäriinsä etsimässä istumapaikkaa, Albus ja Gellert löysivät itselleen muutaman oluttynnyrin, joiden päälle kaksikko kapusi istumaan ja katsomaan hälinää.
”Olen ihan sekaisin päästäni, kun annoin sinun suostutella itseni tänne mukaan. Mitä ajanhukkaa.” Gellert mutisi puoliääneen virnistäen samalla leveästi. Albus hymähti, ja vastasi hymyyn.
”Lupaan hyvittää tämän.” Albus sanoi iskien silmää Gellertille joka näytti tyytyväiseltä itseensä. Ei mennyt kauaakaan, kun läheiselle aukealle alkoi kerääntyä ihmisiä, ja muutama soittaja alkoi soittaa musiikkia. Gellert irvisti Albukselle muka kärsivänä, ja Albus tyytyi vain naurahtamaan ääneen.
Pian Albukselle pari kasvoilta tuttua jästityttöä tulivat muitta mutkitta kysymään heitä kahta tanssimaan. Albus meni hämilleen eikä osannut kieltäytyä kohteliaasti. Gellert sen sijaan ei suostunut lähtemään tanssimaan, joten Albus tunsi tämän katseen korventavan niskaansa, kun hän suuntasi aukealle toisen tytön kanssa. Sinisilmäinen nuori mies ei tanssinut pidempään, kuin oli kohteliaisuussyistä pakko, mutta joka ikinen sekunti tuntui siltä, kuin Gellertin silmistä olisi iskenyt salamoita hänen suuntaansa. Miksi ihmeessä Gellert ei ollut suostunut tanssipyyntöön, jos kerran halusi tanssia?  Albus ei voinut estää pientä hymynpoikasta nousemasta huulilleen, kun hän tajusi, Gellert oli mustasukkainen. Eikä vain vähän, vaan syvästi. Albus oli aivan varma, että jos Gellert olisi voinut, hän olisi enemmän kuin mielellään tanssinut Albuksen kanssa tuon jästitytön sijaan. Jostain syystä tämä oivallus sai Albuksen järjettömän hyvälle tuulelle. Ehkei hän ollutkaan sotkenut kaikkea lyömällä jarruja pohjaan niin äkisti.
Tanssin päätyttyä Albus kumarsi kevyesti vaaleahiuksiselle jästitytölle vihreässä mekossaan, joka punastui hiusrajaansa myöten. Tyttö niiasi kevyesti ja kipitti sitten kikattaen ystävänsä mukaan. Albus katseli Gellertin hapanta naamaa kauempaa, kävellen sitten hitaan rauhallisesti kohti eriparisilmäistä ystäväänsä. Albus sai vaivoin pidettyä naamansa peruslukemilla, mikä sai Gellertin ärsyyntyneille kasvoille nousemaan pienen kysyvän kulmakarvan noston.
”Mustasukkaisuus pukee sinua.” Albus kuiskasi Gellertille, saaden eriparisilmäisen nuoren miehen katsahtamaan varovaisesti ja hieman vauhkona ympärilleen.
”Albus!” Gellert sihahti varoittavasti. Albus ei voinut estää itseään virnistämästä tyytyväisenä.

 Albus ja Gellert kiertelivät lopun illastaan kaukana tanssipaikan tienoilta. Joka kerta, jos Albus kiersi liian läheltä tanssipaikkaa, Gellert tarttui sinisilmäisen miehen käsivarteen ja ohjasi tämän toiseen suuntaan. Jostain syystä tieto siitä, että Gellert oli mustasukkainen hänestä, sai Albuksen järjettömän iloiseksi. Albus esitteli Gellertiä tutuilleen, ja Gellert esittäytyi sävyisästi, jopa himpun liian kohteliaasti uusille tuttavuuksille. Vaikka Godrikin norkossa oli paljon taikovaa väkeä, oli jästejä iso osa kylän asukkaista, Gellert oli yhtä ylitsevuotavan kohtelias kaikille. Lopulta kaksikko lähti suuntaamaan takaisin Albuksen talolle päin, jossa Aberforth odotti jo kärsimättömänä etukuistilla.
”Olet myöhässä.”
”Iltaa sinullekkin. Mihin sinulla on tuollainen hoppu?”
”Ulos, Albus. Ariana odottaa takapihalla, hän halusi nähdä myös ilotulitukset.” Aberforth vastasi kylmästi, eikä edes suonut katsetta Gellertiin. Toisaalta eriparisilmäinen mies vaikutti yhtä välinpitämättömältä Aberfothin suhteen. Toisaalta veljensä tietäen, Albus oli salaa tyytyväinen, että Aberforth mieluummin jätti Gellertin kokonaan huomiotta, kuin haastaisi riitaa tämän nähdessään.
”Hyvä on. Käyttäydy sitten ihmisiksi Abe.” Albus sanoi kohteliaaseen sävyyn, saaden Aberforthin pyöräyttämään teatraalisesti silmiään, ja harppomaan matkoihinsa. Albus pudisti päätään, vilkaisten Gellertiin joka näytti hieman tylsistyneeltä. Albus tarttui ruskeahiuksista miestä kädestä, johdattaen hänet talon lävitse puutarhaan. Gellertin käsi tuntui lämpimältä.


Ariana oli raahannut vanhat puutarhatuolit parempiin asemiin ilotulitusta varten, ja tyttö heilutti iloisena kättään Albukselle ja Gellertille. Albus istui Arianan viereen, kietoen toisen käsivartensa siskonsa harteille. Ariana hymyili, kääntäen katseensa taivaalle odottavasti. Albuksen kasvoille nousi lempeä hymy, hänen katsellessaan siskonsa taivaalle suunnattuja kasvoja. Muutaman sekunnin kuluttua Albus tajusi tuolin toisella puolellaan olevan yhä tyhjä. Gellert oli jäänyt seisoskelemaan Albuksen ja Arianan taakse tuijotellen muka kiinnostuneena taivaanrantaan. Albus kurtisti pienesti kulmakarvojaan. Eihän Gellert nyt voinut olla tästäkin mustasukkainen, eihän? Ariana oli hänen siskonsa!
Siinä samassa ilotulitukset leimahtivat taivaalle, ruudinhajun ja rätinän saattelemina. Ariana henkäisi syvään, ponkaisten ylös tuoliltaan nähdäkseen paremmin. Albus yritti tavoittaa Gellertin katsetta, nähden monivärisen ilotulituksen heijastuvan tämän silmistä. Taivaanranta kipunoi vihreänä, punaisena ja keltaisena. Ariana nauroi ääneen, käänsi katseensa Gellertiin ja Albukseen. Sitten tyttö riensi Gellertin luo, tarttui tätä kädestä ja veti mukaansa tanssimaan nurmikolle. Gellertin kasvoilla vilahti hetken verran kauhistunut ilme, mutta Ariana ei sitä huomannut innoltaan. Albus hymyili lempeästi, katsellen siskoaan ja Gellertiä. Albus ei vieläkään tiennyt miten kutsuisi Gellertiä. Kumppani kuulosti hölmöltä, ja rakas liian siirappiselta. Albuksen ajatukset katkesivat, kun Ariana kiskoi Gellertiä perässään penkeille pitkät hiukset hulmuten ja nauraen. Kolmikko istui penkeillä katsellen ilotulitusten loppumista. Albus piteli Arianaa kainalossaan, ja toista kättään Gellertin polvella. Jossain vaiheessa hiljaista jutustelua ja istuskelua Ariana oli nukahtanut.
”Gellert, voitko auttaa vähän? En saa ovia auki, jos kannan häntä.” Albus kuiskasi, saaden vastaukseksi juuri ja juuri hämärässä näkyvän nyökkäyksen. Albus nosti Arianan varovaisesti syliinsä, lähtien kävelemään edellä harppovan Gellertin perässä kohti Arianan huonetta. Saatuaan Arianan vuoteeseen peittojen alle, Albus hiipi takaisin käytävälle, ja etsi Gellertin.

”Gellert?” Albus kysyi kurkistaessaan kirjastoon, jossa Gellert istui siinä samaisessa nojatuolissa missä yleensäkin. Gellert näytti hyvältä sekaisin olevine hiuksineen, vaikka tämän kasvoilla olikin vaikeatulkintainen ilme.
”Niin?” Gellert sanoi himpun kylmällä äänensävyllä
”Olet vain käyttäytynyt tänään, no suorastaan järjettömän mustasukkaisesti. Olisitko halunnut selittää?” Albus kysyi, astellen muitta mutkitta nojatuolin luokse, istuen kädensijalle hieman epämukavasti. Gellert näytti vaivaantuneelta.
”No ehkä minä olen mustasukkainen. Luulin… Luulin että meidän välillämme oli jotain, ja sitten saan vain kylmät rukkaset naamalle, kun et halua viettää enää aikaa kanssani kahden.” Gellert puuskahti pahantuulisena. Albus katseli eriparisilmiä kiinnostuneena ja hieman uteliaana. Jostain syystä hän ei ollut odottanut Gellertiltä tällaista käytöstä.
”Gellert…minust...”
”On vain epäreilua, että me emme voi saada kaikkea! Et arvaakaan kuinka paljon mieluusti olisin ollut sen jästitytön tilalla! On epäreilua, että hän sai tanssia kanssasi vain, koska on eri sukupuolta kuin sinä! Jästi! On epäreilua, että me joudutaan ajattelemaan sitä mitä muut meistä ajattelevat ennen kuin voidaan edes ajatella mitä me itse halutaan olla! Helvetti Albus! Haluan kaiken, kaiken mitä kuka tahansa muu normaali velho voi saada!” Gellert paasasi, varoen katsomasta Albusta silmiin. Albus nosti jalkansa Gellertin ylitse toiselle käsinojalle, ja valui sitten toiselta käsinojalta istumaan Gellertin syliin. Albuksen kasvoille kohosi hymyntapainen hänen nähdessään hämmennyksen ja yllättyneisyyden Gellertin kasvoilla.
”En voi luvata, että pystyn antamaan sinulle kaikkea. En ainakaan julkisesti. Mutta sen verran voin luvata, että en ole kiinnostunut kenestäkään samalla tavalla kuin sinusta.” Albus kuiskasi, kietoen kätensä Gellertin niskaan ja suudellen tätä kevyesti. Gellertin lihakset jännittyivät, ja sitten rentoutuivat tämän vastatessa suudelmaan hieman rajummin.
”Tästä et pääse vain puhumalla kauniita sanoja Albus. Tarvitaan jotain sitovampaa. Rikkoutumatonta. Mutta mietitään sitä huomenna.” Gellert kuiskasi, eikä Albus ihan täysin pitänyt äänensävystä, jolla Gellert sanansa sanoi. Mutta toisaalta Gellert vaikutti tyytyväiseltä siitä mihin suuntaan asiat olivat kääntyneet, ja Albuskin tunsi olonsa paremmaksi. Albus tunki epäilyksensä mielensä taka-alalle, uppoutuen hetkeen, ja Gellertin huuliin.

Kuin yhteisestä sopimuksesta, Albus ja Gellert varoivat molemmat menemästä liian pitkälle. Albus ei tahtonut rikkoa mitään rajaa juuri saavutetun rauhan ja tilanteen normalisoitumisen jälkeen. Albus ja Gellert olivat jossain vaiheessa siirtyneet pois kirjastosta, ihan vain siitäkin syystä, ettei Aberforth löytäisi heitä sylikkäin nojatuolista. Albus oli vaatinut Gellertiä jäämään yöksi. Gellert oli suostunut vastahakoisesti. Nyt Albus katseli kesäyön hailakassa valossa, kuinka Gellert nukkui rauhallisen näköisenä hänen sänkynsä toisella laidalla. Albus hymyili onnellisena, kiersi kätensä Gellertin rintakehän ylitse, nukahtaen itsekin suhteellisen nopeasti.

[valokki]

Hetkeksi jäänyt kommentointi vähän vähemmälle, vaikka tämänkin luin läpi muistaakseni jo heti, kun tämän julkaisit. Mutta nyt viimein kuitenkin kommentoimassa!

Tämä oli monin tavoin sekä hyvin herttainen että mielenkiintoinen osa. Tässä oli paljon iloa, kun Albus ja Gellert kävivät markkinoilla ja selvästi nauttivat siellä olosta, vaikka Gellert muka esittikin vähän vastalauseita. Heidän yhdessäolonsa oli etenkin markkinoiden alkupuolella helppoa, kepeää ja leikkisää, ja vaikutti siltä, ettei ainakaan tässä kohtaa ollut havaittavissa ollenkaan kiusaantuneisuutta, vaikka taustalla olikin se, kuinka Albus oli torjunut Gellertin. Myös Arianan ilosta oli ihanaa lukea ja siitä, kuinka läheiset välit hänellä on Albuksen kanssa. Ariana on kyllä aiemminkin puhunut Gellertistä hyvin myötämielisesti, mutta nyt, kun Gellert itse oli paikalla, se konkretisoitui ihan kunnolla, kun Ariana otti tämän avosylin vastaan ja lähti jopa tanssittamaan tätä.

Gellert taas muuttui tässä koko ajan synkeämmäksi, ja hänen mustasukkaisuutensa aisti selvästi, kun Albus meni tanssimaan jästitytön kanssa. Oli sinällään mielenkiintoista, kuinka voimakkaasti Gellertin tunteet puskivat pinnalle, kun hän on aikaisemmin onnistunut piilottamaan ne aika hyvin halutessaan. Toisaalta vaikuttaa siltä, että Gellertillä alkaa olla Albusta kohtaan jo aika paljon tunteita ja torjutuksi tuleminen saattoi jäädä hiertämään enemmänkin, mikä sitten näkyi mustasukkaisuuden purkauksena. Onneksi kaksikko kuitenkin jutteli asiasta avoimesti ja päätyi jonkinlaiseen ratkaisuun, vaikka Gellertistä huomasi, että hän oli edelleenkin katkera, kun he eivät voi Albuksen kanssa olla niin avoimesti yhdessä.

Kiitos jälleen uudesta osasta!

[Hurrikaani]

Valokki, kiitos kommentista. :3

Tässä on seuraava osa kovasti jo mietinnän alla että mihin näiden jälkeen jatketaan. :3 mutta tässä paljon tuli Ygriten kans pompoteltua et kuinka Gellertin piilossa olevat tunteet alkaa ehkä tulla hieman enemmän pintaan, ja kaikki ei ehkä enää olekaan ihan vaan ruusuja ja sulotuoksuja. ja tässä on niin paljon aineksia sellaiseen sanomattomaan ja katkeruuteen asioiden puitteissa, että oli pakko päästä sitä hieman hyödyntämään. <3

[Meldis]

Olipas tässä monenlaista kivaa tunnelmaa. Hauska fiilis oli näistä markkinoista ja tuli kivan vanhanaikainen olo tanssimisesta, simasta ynnä muusta. Olen nyt ihan Downton Abbey -tunnelmissa, joten oli kiva jatkaa tätä tunnetta tämän ficin puitteissa. Samoin tykkäsin, miten markkinoilla velhot ja jästit olivat ihan sulassa sovussa. Olen jotenkin ajatellut, että viktoriaaniseen aikaan velhot katsoivat jästejä nenäänsä pitkin, mutta tuli tunne, että tämä kylä ainakin pitäisi jästejä arvoisinaan. Miljööstä tuli kauhean lämmin fiilis ja oli kiva, miten avarsit vähän Albuksen ja Gellertin kesän ympäristöä ja mielestäni tosi autenttisesti. Samaan tapaan Gellertin puhe esiliinoista toi aitoutta tähän aikakauteen. ^^

Niin hauskaa ja söpöä, miten samaan aikaan Albus ja Gellert yrittävät olla vaivihkaisia, eivätkä puhu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta kuitenkin eivät osaa olla tuntematta ja näyttämättä tunteitaan, kunnon teinejähän he vielä ovat. Molempien reaktio suhteen kehittymiseen ja sen realtieetteihin oli uskottavaa. Gellert on niin kuumapäinen, että rupeaisi herkästi mustasukkaiseksi ja Albus näkisi sen hellyyttävänä. Gellertin purkaus oli myös hänelle ominaista. Että sitten kun hän sanoo suoraan, hän kyllä sanoo suoraan. Gellert osaa olla valtaosan ajasta varautunut ja laskelmoiva, että tunteiden purkautuminen lopulta tulisi yhtenä vesiputouksena. Hänen tuntemuksensa tuntuivat myös aidoilta aikakauteen nähden ja kuulen niin tuossa puheessa, että miksi ei saa tehdä niin kuin kaikki muut ikäisensä välittämättä muista, sellaisen aikalaisensa homon miehen puheen. Ja oikeastaan myös tuossa oli jotain, mitä edelleen vähemmistöt sanovat ja on aika surullista, että vaikka ollaan menty eteenpäin, Gellert puhui yli sata vuotta sitten samoja asioita, joita edelleen jankataan. Pidin, miten edistyksellinen Gellert oli. Hän todella tuntui älykkäältä ihmiseltä ja tuossa ajatuksessa, että hänen kuuluisi saada olla oma itsensä, oli samoja ratoja kuin myös halussa tuoda velhojen vallan koko maailmaan. Miksi velhojen tulisi piilotella itseään? Tosi hienosti yhdistyivät nuo kaksi asiaa Gellertin mielessä. Ja siis tosi upeasti miten ensin olin ihan haltioitunut, miten Gellert lopulta osaa suoraan, peittelemättä kertoa Albukselle, mitä tuntee ja miten häntä harmittaa koko tilanne, siinä oli silti taustalla hänen laskelmallisuutensa. Kuinka tuossa puheessa oli kyllä tunteensa Albusta kohtaan, mutta myös halukkuutensa viedä eteenpäin suunnitelmaansa. Myös tuo tarve tehdä hänen ja Albuksen suhteesta ikuinen toi hänet lähemmäs sitä kylmäkiskoisempaa ihmistä, jolta hän useimmiten vaikuttaa. Tosi nätti paketti.

Lopetus oli kaikesta huolimatta todella suloinen ja on välillä kivaa, että Albus ja Gellert saavat hetkittäin vain pussailla ja olla huolehtimatta. ^^ Kiitos jälleen uudesta osasta!

[Hurrikaani]

Ääk kiitos Meldis ihanan pitkästä kommentista. :3

Tätä oli kyllä kiva kirjoittaa, ja harmittaa kun en oo ehtinyt taas paneutua näihin kahteen kouluhommien ja muiden takia muuta kuin ajatuksen tasolla.

Ja jotenkin kiva kuulla et tästä välittyy aikakausi ja toisaalta teineys, koska jotenkin muistan tätä kriiseillessä et onnistu jo tässä. XD on niistä omista teinivuosista sen verran aikaa että tätä on paikoitellen vaikea järkeistää teinikielelle. X)

Ja joo siis mie oon ajatellut jotenkin aina päässäni että Godrikin notko on aina ollut sellainen taikuuteen suopeammin suhtautuva kylä, ehkä ajatuksena koska taikova väki ja jästit ovat eläneet yhdessä. :3

Mutta kiitos ihan superina kommentista, nyt pitää oikeasti saada kirjoitushattu päähän, ja edistää iden kahden tarinaa tauon jälkeen. <3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla