Ficin nimi: Kesän taikaa
Kirjoittaja: Odo
Genre: fluffinen kesähöttö
Paritus: Severus Kalkaros/Lily Evans
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowlingille kunnia omistaan. Leikin saamatta kaljuunaakaan.
A/N: Tämä juhannustaika on omistettu
Kiirsulle! ♥ Kiitos inspiroivista kesähetkistä, kuten kesämökkeilystä, soutelusta, aamukahveista ja ennen kaikkea Severuksesta ja kukkaseppeleestä! Tässä Remus ei tosin vie Severusta tanssimaan, eikä ole tietoa slashista saati originaalista, enkä taida tietää pidätkö edes parituksesta, mutta... toivottavasti kelpaa! ♥
KESÄN TAIKAA
Villikukista punottu seppele koristi Severuksen edelleen järvivedestä kosteita hiuksia. Severus ei tiennyt, mitä ajatteli moisesta hulluudesta, mutta ei hänellä ollut valittamistakaan. Ei edes hetkinä, kun Petunia mulkoili häntä joka vilkaisulla kuin tämä olisi ollut fletkumatoakin limaisempi.
Sillä kesäloma Lilyn kanssa jästimökillä oli jotain... vastustamatonta.
Keskikesän juhlan kunniaksi Evansit olivat päättäneet lähteä Lilyn ja Petunian mummon mökille nauttimaan kesän koreimmista päivistä ja yöttömästä yöstä.
Severus oli ollut aluksi katkera siitä, että Lily jättäisi hänet yksin Kehrääjänkujan pölyisiin huoneisiin ja viettäisi lomaa hölmön sisarensa kanssa mieluummin kuin hänen.
Lily oli kuitenkin saanut luvan vanhemmiltaan kutsua Severuksen mukaan ja vaikka poika oli ollut aluksi kieltäytyä, ei hän ollut mitenkään voinut. Kasvot, joilla oli ollut niin onnellinen hymy ja auringon tuomia pisamia, oli jotain sellaista mille ei voinut sanoa ”ei”.
Laiturilla Lily hipoi rantavettä paljailla varpaillaan Severuksen istuessa vähän taaempana. Kukkaseppele hänen päässään oli saanut Lilyn nauramaan, vaikka itse tämä oli sen hänen päähänsä laittanut. Se, millaista kesää he viettivät, oli erilainen kuin aiemmat. Keskikesän kokkoa poltettaisiin myöhemmin ja sitä ennen Lilyllä ja Severuksella oli vain aikaa katsoa yöttömän yön aurinkoa ja nauttia kevyestä tuulenvireestä.
*
Mökkiä reunustivat takaa avartuvat pellot, joilla usva vaelsi hopeisena illan tehdessä tuloaan. Toisella laidalla oli metsää, jonka tuoksu sai ”sielun lepäämään”, kuten herra Evans oli Severuksen kuullen sanonut. He kaikki odottivat hetkeä, jolloin kokko sytytettäisiin. Ja viimein herra Evansin tuikatessa tuli pesään, se roihahti liekkeihin. Lily veti Severuksen kömpelöön tanssiin kanssaan, kun kokon liekit alkoivat nuolla puuta ja pian lähes itse taivasta.
Tylypahkassa Severus oli lukenut, että nimenomaan keskikesän kokko oli taikuudeltaan sellainen, joka toi ihmisiä yhteen. Se, oliko kyse vain saduista, ei hän tiennyt. Taikuudelta se kuitenkin tuntui, vaikka hän astui yhä uudelleen Lilyn varpaille ihan vahingossa toisen tempoessa mekon helmat liehuen ensin vasempaan, sitten oikeaan, pyörähdykseen… ja selälleen päivänkakkaraketoon, johon villikukkaseppelekin tipahti.
*
Yöttömän yön suudelma oli… makea. Se kutkutti Severuksen vatsanpohjaa ja maistui huulilla vielä senkin jälkeen, kun Lily oli soutanut jo takaisin rantaan. Veden liplatus veneen halkoessa tyyntä vedenpintaa, kevyt keinuminen ja auringon punertama taivas… ehkä ne mahdollistivat Severuksen ensikosketuksen Lilyyn. Tyttö, joka imi itseensä auringon valoa, oli tulvinut valoa Severuksellekin.
He valvoivat koko yön ja nauttivat jääteetä vielä silloinkin, kun oli tulla vilu ja hyttyset pistivät Lilyn polvet sormenpään kokoisille kohoumille. Paikka, jossa ei ollut ripaustakaan taikuutta, tuntui Severuksesta jopa Tylypahkaakin vetovoimaisemmalta juuri sinä hetkenä. He maistelivat itsepoimittuja metsämansikoita ja katselivat, miten lepakot lehahtelivat yli katonrajan.
Aamun sarastaessa, kun rouva Evans toi Severukselle ja Lilylle aamukahvit terassille, nukkui Lily pää pojan sylissä. Hymyilevä rouva Evans tarjosi lämpimän kahvikupin Severukselle, kun tyttärensä nukkui vielä levollisesti kesäaamussa, jonka kosteus oli tarttunut punaisiin kutreihin.
Tätä kesää Severus ei unohtaisi ja Lilyn huomaamatta tämä poimi talteen seppeleen, jonka tyttö omin sormin oli hänelle kutonut. Se, mitä Severus voisi Lilylle antaa oli rentunruusu kedolta, mutta hän tiesi tytön nauraen ottavan sen vastaan ja sanovan ”kiitos” kuin olisi saanut puutarhan kauneimman ruusun.
