Ficin nimi: Ensilumi
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Mietiskelin raapaleideoita ja ulkona sataa ihastuttavasti ensilunta, joka on tosin varsin kylmää ja märkää, eikä minulla ole talvivaatteita. Syntyi sitten tällainen, jolla saan samalla hahmon Keräykseen (Dolores Pimento) ja osallistuu tietty myös Vuosiraapalehtien V.
kuuskidille kiitos otsikkoideoiden kanssa pallottelusta, päädyttiin sitten yksinkertaisimpaan vaihtoehtoon! : D
Ensilumi
Oppilaat peuhasivat ulkona ensilumen sataessa. Kylmyys oli pureva, mutta se ei tuntunut vaivaavan juuri ketään. Punahiuksiset pojat viskoivat lumipalloja tumman ystävänsä kanssa, nauroivat ja lauloivat epävireisesti joululauluja, vaikka vielä ei oltu juhlittu edes Kurpitsajuhlaa. Kolme tyttöä nappasi kielellään lumihiutaleita.
Hän oli varma, että näki yhden painavan pikaisen suudelman toisen poskelle kikattelun ja telmimisen ohella. Se oli irvokasta, kaikinpuolin, eikä ihastelevat henkäykset parantaneet asiaa. Rohkelikkoja, luihuisia, puuskupuheja jopa korpinkynsiä – kaikissa tupaväreissä oppilaat tulivat tuntiensa jälkeen nauttimaan ensilumen hellästä kosketuksesta. Se ärsytti häntä.
”Jokaisen oppilaan on mentävä sisälle, heti!” hän käski ja sai kuulla jupinaa ja ilkeyksiä, joista kirjoittaisi vielä monta jälki-istuntoa rääväsuille, jotka ansaitsivat rangaistuksensa. Ilonpito tuntui pyyhkiytyvän hetkessä ja pian pyyhkiytyisi lumikin. Se ei koskaan jäänyt maahan ensimmäisestä kerrasta ja toi vain märkää ja likaista sohjoa kaikkialle, joka kulkeutuisi sisälle linnaan kenkien ja laahaavien viittojen mukana. Pysykööt sisällä, hän ajatteli ja katsoi taivaalle, joka näytti harmaalta sataessaan valkoisia tähtiä, kuten yksi haavemaailmoissa elänyt tyttö oli sanonut.
”Vauhtia! Te vilustutte, jos jäätte ulos, ettekä voi osallistua tuleviin kokeisiinne, lapsikullat. Teidän pitäisi opiskella.” Imelään äänensävyyn vastasivat vasta-argumentit, mutta hän ei välittänyt, sillä oppilaat raahautuivat sisälle mutinoidensa saattelemina.
Doloresille ensilumi oli vain muisto ankeasta ja yksinäisestä lapsuudesta, eikä hän tahtonut nähdä menneisyyteen.