Nimi: Sydämeen sattuu
Kirjoittaja: liljis
Genre: angst, drama
Ikäraja: Sallittu
Paritus: past Drarry
A/N: Öö. En oo kirjottanu suomeks varmaan vuoteen? Long story short, sain inspiraation, enkä tiiä oliko tää kovin hyvä idea :D Suomeks kirjottaminen sujuu parhaiten yöllä ja mulla menee etäopiskelu jo muutenki päin puuta, mutta! Here I am, en tiiä tän laadusta, koska mitä ees on suomenkieli. Enkä muuten tiiä onko tää oikee osasto :)
Sydämeen sattuu
Harry ei ole nähnyt Dracoa viiteen vuoteen, kahteen kuukauteen ja puoleentoista viikkoon. Oikeudenkäynnin jälkeen mies katosi, puhuttiin, että tämä olisi muuttanut Ranskaan, tai ehkä linnoittautunut johonkin lukuisista Malfoyiden omistamista kartanoista. Harry ei tiennyt mitä uskoa.
Harry ei ole nähnyt Dracoa viiteen vuoteen, kahteen kuukauteen ja puoleentoista viikkoon, mutta siinä Draco nyt seisoo hänen edessään. Toisen kasvoilta paistaa hämmennys, katumus, pelko ja viha. Harryn mielestä Draco on aina ollut kaunis, mutta viha ei sopinut tämän kasvoille.
Taivas on tumma, luvassa on varmasti vesisadetta. Tuuli puhaltaa, mutta Viistokujan väenpaljous ei tuntunut siitä välittävän. Harry tuijottaa Dracoa, toivoo, että ajan voisi pysäyttää. Hän ei tiedä mitä sanoa ja toinen näyttää toivovan ettei hän sanoisikaan mitään.
”Miten olet voinut?” Harry kysyy, kun aikaa on kulunut liikaa, pelkää, että Draco lähtee eikä tule takaisin.
”Hyvin.” Draco vastaa napakasti ja suoristaa selkänsä. On melkein lähtemässä, mutta ei pysty siihen.
Harryn sydäntä pistää. Draco on kylmä, Draco, joka on aina ollut lämmin. Harry muistaa joka ikisen hetken Dracon kanssa, muistaa kiihkeät suudelmat, kuumat kyyneleet, Dracon kylmät sormet hänen paitansa alla, mutta parhaiten muistaa sen päivän, kun toinen mies oli lähtenyt.
”Miksi?” Harry kuiskaa, kyyneleet uhkaavat valua poskille. Harry ei halua itkeä, ei Dracon nähden. Ei enää.
Draco katsoo häntä pitkään, ei silmiin. Harry katsoo takaisin. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt, heidän ympärillään kulkee ihmisiä, onnellisia noitia ja velhoja, pariskuntia, perheitä, lapsia, yläpuolella lentää pöllö, mutta Harrystä tuntuu kuin he olisivat olleet kahdestaan.
Draco laskee katseensa: ”Minun täytyy mennä.”
Harry ei ehdi sanoa mitään, ei ehdi napata toisen ranteesta tai kieltää tätä menemästä. Kyyneleet valuvat viimein kuumina hänen poskilleen, mies pyyhkii ne vihaisena hihaansa. Harry tiesi miltä särkynyt sydän tuntui, mutta hän ei muistanut kaikkea. Ei sitä, kuinka tuntuu, että ei saa henkeä eikä sitä, että hän ei tulisi koskaan unohtamaan.
Harry itkee, kunnes ei enää jaksa. Sydämeen sattuu.
