Fandom: Black Jack
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Korkeilla panoksilla
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Black Jack/Pinoko
Ikäraja: K-11
Genre: draama, angsti
Varokaa: Pinokon ikä on tulkinnanvarainen, mutta kai tämä paritus pedofilialätkänsä ansaitsee
Summary: Se sopi niin hyvin, että hän olisi yhtä hyvin voinut nimetä itsensä pelin mukaan.
A/N: Kirjoitankohan mä koskaan tästä fandomista mitään muuta kuin jotain ihmeen feelsimössövaikeilua? No, tässä vähän lisää, koska tarvitsen tätä paritusta.
Osallistuu FinFanFun1000-haasteeseen sanalla nro 775. Black Jack sekä One True Something 20 #2 -haasteeseen, missä aiheenani on Lääkärit. Tällä hetkellä käynnissä oleva Camp Nano on myös yksi osasyyllinen tämän olemassaoloon.
// Ah, unohdin sitten mainita, että inspiraatiota tekstiin tarjosi myös mainio leffa 21. Sillä ei muuta tekemistä ole tämän kanssa kuin se, että siinä pelataan blackjackia, mutta senpä kautta se olikin sitten oikein innostava. <3
Korkeilla panoksilla
Kun Black Jack oli valinnut aliaksensa, hän ei ollut tullut ajatelleeksi että jakoi nimen korttipelin kanssa. Kun hän oivalsi sen, hän vain kohautti harteitaan. Se sopi niin hyvin, että hän olisi yhtä hyvin voinut nimetä itsensä pelin mukaan.
Mitä muuta monet hänen suorittamistaan operaatioista muka olivat kuin uhkapeliä? Panokset vain olivat korkeammat kuin millään Las Vegasin kasinolla, sillä rahan lisäksi potilaat asettivat alttiiksi henkensä.
Siinä viiltävien skalpellien ja suonipuristimien täyteisessä uhkapelissä Black Jack oli pelaajista taitavin. Hän laski kortteja kääntääkseen todennäköisyydet puolelleen ja putsasi talon kiskomalla potilaan kuoleman porteilta takaisin elämään.
Peliin ei koskaan päässyt mukaan ilman aloituspanosta. Se oli joillekin potilaille hyvin korkea, ja hän sai jatkuvasti kuulla olevansa ahne riistäjä. Niin kuin kasinot, jotka häikäilemättä rahastivat asiakkaidensa loputtomalla pelihimolla. Mutta ellei pelannut, ei voinut myöskään voittaa.
Jos hyvin kävi, lopulta kaikki voittivat – toisin kuin korttipelissä. Black Jack voitti rahaa ja potilas henkensä, eikä aloituspanoksilla siinä kohtaa enää ollut merkitystä.
Sekin kuului uhkapeliin, että joskus hävisi. Joskus kortit olivat niin huonot, ettei yhtään mitään ollut tehtävissä.
Yhtäläisyyksiä todella riitti. Yksi tärkeimmistä oli se, että oli osattava lopettaa silloin, kun oli vielä voitolla. Jos kaikki voittonsa pani likoon, kaiken saattoi myös menettää silmänräpäyksessä.
Black Jack pohti tätä analogiaa istuessaan ikkunan ääressä katselemassa merelle ja polttelemassa piippua. Hän pohti myös Pinokoa.
Hän tuntui aina pohtivan Pinokoa.
Pinoko oli yllätysvoitto, jota hän ei ollut osannut edes kuvitella. Pakkaan kuulumaton jokeri, joka oli kääntynyt pöydälle, kun hän oli yrittänyt pelastaa ihan toisen elämän. Hän oli ottanut tuplapottinsa vastaan hiukan hämmentyneenä ja päättänyt sitten sijoittaa osaset oikeille paikoilleen.
Jälleen yksi peli panoksena elämä, jälleen yksi skalpellitanssi – eräs vaikeimmista operaatioista, joita hän koskaan oli suorittanut. Moni olisi sanonut, että oli mahdotonta tehdä Pinokosta itsenäinen ja kokonainen, että tämän ei ollut koskaan ollutkaan tarkoitus syntyä. Black Jack ei ollut samaa mieltä. Paljon mahdottomampaa oli se, että Pinoko oli kehittänyt oman persoonallisuuden ja vahvan halun elää, mutta juuri sellaisia ihmeitä elämä tapasi välillä tarjoilla.
Black Jack ei ollut koskaan pystynyt kääntämään selkäänsä todella harvinaisille, haastaville ja mielenkiintoisille tapauksille. Se oli kuin peliriippuvuus. Niinpä hän oli leikkinyt jumalaa ja antanut sille pienelle ihmeelle oman kehon. Se oli ollut hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta, mutta ei ihan. Olihan hän sentään systeemiä huiputtava korttienlaskija, ja hän oli siinä hyvä.
Pinoko oli viimein syntynyt, kahdeksantoista vuotta myöhemmin kuin alun perin oli ollut tarkoitus, ja niin Black Jack oli saanut oudoimman ja rakkaimman voittonsa.
Siitä oli alkanut jälleen uusi peli. Nyt panoksina oli sydämiä, ei sellaisessa kirjaimellisessa mielessä johon hän oli kirurgina tottunut, vaan kuvaannollisesti. Tunteita. Rakkautta.
Pinoko rakasti häntä kuin aviomiestä. Hän rakasti Pinokoa kuin... ei, ei sellaista uskaltanut edes ajatella. Synteettisessä kehossaan Pinoko näytti pikkutytöltä, joten tietysti 'tytär' oli oikea jatke siihen lauseeseen. Rakasti kuin tytärtä. Eikä sitten mitään muuta. Hän tunsi itsensä pedofiiliksi aina, kun ajatteli tätä ongelmaa.
Eikä se silti ollut ihan niin. Ei ainakaan kokonaan.
Joskus oikeita vastauksia ei ollut olemassa, ainoastaan erilaisia vääriä.
Enää Black Jack ei tiennyt, kuinka kortit voisi pelata oikein ja kuinka paljon hän oli valmis riskeeraamaan.
Pitäisikö hänen vetäytyä pelistä ja olla tyytyväinen siihen, mitä oli voittanut? Pinokon kanssa eläminen oli mukavaa näinkin, vaikka hänen olikin jatkuvasti typistettävä tunteitaan estääkseen niitä muuttumasta epäsoveliaiksi. Ja aina ne kasvoivat takaisin kuin syöpä, jota ei enää pystynyt nitistämään. Mutta ihmiset saattoivat elää ihan hyvää elämää syövän kanssa, ainakin jonkin aikaa.
Pitäisikö hänen ottaa riski ja korottaa panoksia? Operoida vielä kerran niin kuin Pinoko toivoi, yrittää antaa tälle aikuinen keho? Onnistuminen olisi täyspotti, hän voisi myöntää tunteensa ja vaikka mennä naimisiin Pinokon kanssa, jos tämä hänet kelpuutti. Häviäminen taas – se olisi Pinokolle varmasti kuolemaksi.
Hän ei ollut valmis menettämään sitä panosta. Eikä kaikkea voinut hallita, vaikka miten laskisi kortteja. Aina oli olemassa epäsuotuisia jakoja ja kontrolloimattomia tekijöitä, ja tämä oli se kierros, jolla hän ei voinut hyväksyä sellaista sattumaa.
Jos ei pelannut ei voinut voittaa. Mutta oli myös osattava lopettaa silloin, kun oli vielä voitolla.
Black Jack huokasi raskaasti ja painoi pään käsiinsä.
