Title: A lažem ako kažem - Ja valehtelen, jos väitän
Author: FractaAnima
Beta: Saappaaton
Genre: romangst, hurt/comfort
Rating: S
Pairing: Hermione Granger/Severus Kalkaros, Severus Kalkaros/Lily Evans
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. Biisi on Marija Šerifovićin ja muiden sen tekemiseen osallistuneiden. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Oneshot
Haasteisiin:Inspiroidu musiikista -haaste:
Marija Šerifović - Molitva FF100 sanalla 082. Jos.
A/N: Piti kirjoittaa täysin muista hahmoista, mutta vähän yllättävästi tämäkin kääntyi OTP:n puolelle, hehe. Who cares?
Ei mutta, tällä kappaleella on mulle paljon annettavaa, joten mikä olisikaan parempaa kuin päättää Inspiroidu musiikista -haaste just tällä. Kannattaa siis kuunnella biisukin.
A lažem ako kažem - Ja valehtelen, jos väitän
K’o luda, ne znam kuda,
Ljubavi se nove bojim,
A dane, žive rane,
Više ne brojim.
Severus tuijottaa luokkahuoneen kelloa. Hän tietää, että tyttö on tulossa taas. Hän tulee, vaikka Severus pyytää häntä tekemään toisin, jäämään omaan torniinsa. On myöhä, Severus voisi nukkua jos tahtoisi, voisi olla avaamatta oveaan. Voisi olla näkemässä painajaisia, jotka jahtaavat häntä vuosienkin takaa. Mies laskee päänsä ja kuulee oveltaan koputuksen. Hän antaa oven aueta ennen kuin ehtii kieltää itseään, tai ketään muutakaan.
"Professori?" tytön ääni kantautuu ovelta huolestuneena. Ovi narahtaa ja napsahtaa sitten kiinni. Askeleet lähenevät, mutta Severus ei nosta katsettaan. Hän antaa tytön tehdä aloitteen ja tyttö tekee, niin kovin tottuneesti hän koskettaa miehen olkapäätä ja painaa päänsä lähemmäs.
"Severus?"
Hetken Severus kuvittelee olevansa nuori, istuvansa jälki-istunnon jälkeen tyhjässä luokkahuoneessa ja hän kuvittelee, herra varjelkoon kuinka väärin se onkaan, mutta hän kuvittelee, että saapuja on Lily, joka lohduttaa häntä.
James on kusipää, itseään täynnä oleva mulkku, Lily sanoo ja saa Severuksen hymyilemään.
"Noin on parempi", tyttö hymähtää ja sivelee miehen poskea. Severus nostaa katseensa ja on vähällä hätkähtää kohdatessaan ruskeat silmät vihreiden tilalla. Hymy muuttuu kuvaelmaksi, pelkäksi tyhjäksi kuoreksi. Silti, lohdutus ja lämpö häilyvät hänen mielessään ja hän asettaa kätensä tytön vyötäisille.
"Miksi sinä aina tulet?" Severus kysyy tutkien tytön huulien kaarta, huolehtimatta tämän säälivästä katseesta tai välittävästä. Severuksesta tuntuu, että tyttö välittää.
"Koska minä haluan."
"Koska sinä haluat", mies toistaa ja muistuttaa itselleen, ettei hän ole pakottanut ketään. "Mmh", hän hyväksyy tytön vastauksen ja nousee ylös. He kävelevät yhtä matkaa salaovelle, joka vie professorin omiin tiloihin ja Severus sulkee oven avaimin ja loitsuin. He sulkeutuvat tilaan, jossa he ovat kolmisin. Severus, tyttö ja Lily, joka ei jätä miestä rauhaan. Ei sillä, että Severus edes yrittäisi päästää irti. Hän ei voi päästää irti.
"Sinä olet lämmin", tyttö huokaa kun he istuvat lähekkäin ja lukevat samaa kirjaa. Severus tyytyy siristämään silmiään lempeästi ja kääntämään sivua. Hänen on hyvä olla ja vaikka tyttö ei ole Lily, mies saa tämän seurasta paljon enemmän kuin on valmis myöntämään.
Utuista ja rauhallista tunnelmaa säestävä takkatulen rätinä on unettava. Tyttö hengittää tasaisesti ja Severus siirtelee silmiään pitkin rivejä, joista hän ei enää saa selvää. He ovat illastaneet yhdessä. Keskustelu on ollut miellyttävää ja oikealla tavalla haastavaa, mikä on hyvin harvinaista Severukselle: häntä on vaikea haastaa älyllisesti. Miehen täytyy usein muistuttaa itseään siitä kuinka nuori tyttö onkaan, sillä tämän olemus ja älykkyys ovat poikkeuksellisia verrattuna tytön ikätovereihin. Severus ei usko, että edes Lilystä olisi ollut sellaisiin keskusteluihin, vaikka tämä olikin varsin nokkela.
Ajatus saa rinnan pusertumaan kasaan salpautuneen hengityksen alla ja Severus nytkähtää. Tyttö on nukahtanut hänen kylkeään vasten ja herää äkkinäiseen liikkeeseen.
"Mistä minä jäin paitsi", hänen unelias äänensä kysyy, kun hän pakottautuu pitämään silmänsä auki.
"Et mistään", Severus sulkee kirjan. Hän ei ole käännellyt sivuja hetkeen ja hän ymmärtää sen nyt itsekin. "Et yhtään mistään."
Severus nousee ylös ja asettaa kirjan hyllyyn takaisin sen omalle paikalle. Hän käännähtää päättäväisesti ympäri ja katsoo haukottelevaa tyttöä vakavasti.
"Sinun pitäisi mennä."
"Mutta minä haluaisin jäädä, Severus", tyttö mutisee. Mies murahtaa ja kääntyy ympäri. Hän on hävinnyt tämän väittelyn liian monta kertaa jatkaakseen. Makuuhuoneessaan mies vaihtaa ylleen pyjaman ja käy vuoteelleen makaamaan. Hänen silmänsä ovat auki eikä unesta ole tietoakaan. Tytön askeleet ovat hiljaiset vasten lattiamattoa eikä sänky notkahda juurikaan, kun tämä kömpii miehen vierelle.
"En aio valehdella sinulle", Severus sanoo, kun tyttö käpertyy hänen kainaloonsa. Kiharaiset hiukset tuoksuvat miedosti shampoolta ja tuntuvat miehen sormia vasten luonnottoman pehmeiltä.
"Ei sinun tarvitsekaan", tyttö vastaa hiljaa. "Minä tiedän, että rakastat häntä yhä."
Vastaus saa Severuksen katsahtamaan tytön silmiin, jotka ovat nyt yhtä hereillä kuin hänen omansa.
"Valehtelisin, jos väittäisin muuta", Severuksen ääni myöntää, mutta ei ole pahoitteleva vaan täysin vakaa.
"Minä tiedän senkin, ja yhä siltikin olen tässä", tyttö vastaa ja hymyilee lohduttavasti. "Enkä minä aio mennä pois, vaikka sinä pyytäisit. Jossain syvällä itsessäsi et halua sitä, ja senkin minä tiedän", tyttö ei anna miehelle tilaa vastata vaan hän kääntää kylkeään ja sulkee silmänsä antautuen takaisin unelle. Severus tuhahtaa, mutta ei voi olla kietomatta tytön kiharoita sormiensa ympärille, hän todellakin on koukussa. Joka kerta vähän enemmän.
"Kauniita unia, Hermione", mies murahtaa tytön korvaan saaden tämän lähes kehräämään.
Vielä tunteja myöhemminkin Severus makaa sängyssään täysin hereillä. Hän on jälleen uponnut muistoihinsa, mutta hän muistaa välillä vetäytyä takaisin todellisuuteen tuntiessaan läsnäolevan tytön liikahtavan unissaan. Mies ymmärtää mikä on totta ja ymmärtää mikä on valveunta, ja sillä hetkellä se on paljon. Sillä hetkellä se on tarpeeksi paljon, ja vain ja ainoastaan tytön ansiota. Sillä hetkellä se on suurin määritelmä rakkaudesta, jota Severuksella on jäljellä antaa.
A lažem ako kažem
Da te ne volim
*
Like a lunatic, I don’t know where to go
a new love scares me
and days, open wounds
I don’t count anymore
and I lie if I say
that I don’t love you
Ni oka da sklopim,
Postelja prazna tera san,
A život se topi
I nestaje brzo, k’o dlanom o dlan.
K’o razum da gubim,
Jer stvarnost I ne primećujem,
Još uvek te ljubim,
Još uvek ti slepo verujem.
K’o luda, ne znam kuda,
Ljubavi se nove bojim,
A dane, žive rane,
Više ne brojim.
Molitva, kao žar na mojim usnama je,
Molitva, mesto reči samo ime tvoje.
(I) Nebo zna, kao ja,
Koliko puta sam ponovila,
To nebo zna, baš kao ja,
Da je ime tvoje moja jedina
Molitva.
Al Bogu ne mogu
Lagati sve dok se molim,
A lažem ako kažem
Da te ne volim
*
I can’t close my eyes
Empty bed chases dream away
And life melts
And disappears fast, in the twinkling of an eye
Like I’m losing my mind,
Cause I can’t even notice the real world
I still love you, I still trust you blindly
Like a lunatic, I don’t know where to go
a new love scares me
and days, open wounds
I don’t count anymore
Prayer, like a fire on my lips
prayer, instead of words, your name only
Heaven knows, like I do
how many times I’ve repeated
heaven knows, just like I do
that your name is my only
prayer
But I can’t lie to God
lie as long as I pray
and I lie if I say
that I don’t love you
