Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Ruskapoika <3
Ikäraja: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaHahmot: Draco, Ron, Hermione, Harry, Pansy, Blaise (Ron/Draco)
Tyylilajit: Draama, romanssi
Vastuuvapaus: Ketään en omista, mitään en ansaitse. Kaikki kunnia hahmoista Rowlingille.
Kirjoittajalta: Pyysin sanoja ja paritusta,
Ruskapoika ehti ekana antamaan. Paritus oli Ron/Draco ja sanat oli kamera, laukku ja lumipyry. Kun tarina alkoi edetä, totesin, että kolmatta en laittaisi mukaan. Mutta ekat kaksi osoittautuivat hyviksi. Sitten aloin kirjoittaa ja ajattelin kirjoittaa lyhyen kohtaamisen, mutta tää vähän paisui ja oneshot muuttui twoshotiksi. Olettaisin siis, en oo suunnitellut tästä sen pitempää ja tokaakin osaa oon jo kirjoittanut, että sen saamisessa ei mee kai kovin kauaa
Myös nimestä kunnia kuuluu Ruskapojalle
Osallistuu Perspektiiviä parittamiseen, viholliset.
Vuoden mittaisia salaisuuksiaOsa IDraco tuijotti kartanon ovella seisovaa miestä. Tämä ei näyttänyt yhtään samalta kuin vuotta aiemmin. Laukku roikkui olalla ja kasvoilla lainehti vieno hymy.
"Oletko sinä todella Ron?" Draco kysyi ja vilkaisi miestä päästä jalkoihin.
Ron, tai täksi itseään väittävä mies naurahti ja laski laukun maahan. Hän otti pari askelta kohti perääntyvää Dracoa ja sanoi: "Millä minä voisin todistaa olevani Ron niin kuin väitän?"
Draco mietti hetken, ja sanoi sitten: "Kerro minulle jokin kerta, kun me olimme yhdessä vain kaksin, mistä kukaan muu ei voi tietää."
Ron hymyili ja näytti mietteliäältä. Hän napsautti sormiaan ja kaivoi laukkuaan. Draco katsoi miehen toimia varautuneena ja kun mies nosti käden ylös laukusta, hän perääntyi, meinasi kääntyä ja juosta, mutta nauru pysäytti hänet.
"Mitä sinä luulet, että minä teen?" Ron kysyi hymyillen ja näytti Dracolle kameraa. "En minä muuta kaivanut kuin tämän, tämä todistaa sinulle, että olen Ron. Tai eräs kuva tässä, et välttämättä kyllä itse muista tätä kameraa."
Hämmentyneenä Draco käveli Ronin luo ja otti kameran epävarmasti käteensä. "Miten tätä käytetään?"
Ron kiersi Dracon taakse ja tämän olkien yli auttoi laittamaan kameran päälle ja etsi oikean kuvankin. Niin hän oli tehnyt monta kertaa aiemminkin silloin Tylypahkassa. Draco tuijotti kuvaa ja alkoi epävarmasti puhua: "Minä luulin, että sinä hävitit tämän kuvan."
Ron pudisti päätään hymyillen ja kysyi: "Haluatko, että kerron sinulle tuon illan tapahtumat omasta näkökulmastani?" Hän osoitti kuvassa makaavaa Dracoa ja tämän ympäri kääriytynyttä itseään ja muistot olivat jo vallanneet hänet.
Draco herätti miehen tämän muistoista. "Kerro", hän huokaisi ja johdatti tämän olohuoneeseen ja sohvalle istumaan.
"Saisinko ensin jotain juotavaa, vaikka teetä?" Ron pyysi ensin ja Draco nyökkäsi, kutsui kotitontun ja pian molemmilla oli teetä ja leipää edessään. Hetken he hiljaisuudessa söivät kunnes Draco alkoi käydä kärsimättömäksi.
"Kerro nyt", hän pyysi muistaen itse illan niin hyvin ja tahtoi tietää, mitä Ronin mielessä oli tuolloin mahtanut kulkea.
Ron huokaisi, avasi suunsa. "Mistä tuo ilta alkoi?" hän kysyi, äänensävyllä, josta Draco ei ollut varma, halusiko hän kuulla Dracon mielipiteen vai ei. Kun hiljaisuus pitkittyi, oli selvää, että halusi.
"Se alkoi riidasta, sinä löit minua, minä löin sinua, se oli kamalin taistelumme muistaakseni. Minä solvasin sinua kunnes kerroit kertoneesi ystävillesi", Draco muisteli ja Ron nyökkäsi hyväksyvästi.
"Niin se suurin piirtein meni. Olen pahoillani ja toivon, että sinä ymmärrät sen."
Naurahtaen Draco sanoi: "Kuule, sinä pyysit jo silloin niin monesti anteeksi samoin kuin minäkin pyysin sinulta usein anteeksi."
Ron nyökkäsi. "Niinhän se meni. Mutta kerronpa nyt."
Olin vihainen, sillä Hermione ja Harry olivat haukkuneet minua idiootiksi, kun olin päättänyt luottaa sinuun. He olivat tuijottaneet minua pitkään, kun olin kaiken aikaa puolustanut sinua, ja taisin etsiä jotakuta tai jotakin, johon purkaa paineeni. Sinä sattumalta kävelit vastaan ja ilman mitään mietteitä päätin käydä käsiksi sinuun. Sillä oli todistajia, ja luulen, että Harry ja Hermionekin kuulivat yhteentörmäyksestämme ja tappelustamme jo samana iltana. Joka tapauksessa, siitä kerron myöhemmin.
Kun olimme hakanneet toisiamme tarpeeksi kauan, sanoin sinulle, että halusin keskustella kaksin. Taisin järkyttää sinut siinä missä kaikki muutkin. Toisaalta, sinä olit edes saattanut odottaa sitä, kukaan muu ei, muillehan olimme yhä vihamiehiä. Joka tapauksessa, helpotukseni oli suuri, kun sinä suostuit ja käskit niitä gorilloitasi jäämään taakse ja me kävelimme tarvehuoneeseen, sillä se oli siihen aikaan ainut paikka, jossa saimme olla rauhassa.
Sinä halusit selvittää, mikä minua riivasi ja minä olin ihan tyytyväinen, että halusit. Tahdoin yhä purkaa paineitani ja muistaisin saaneeni jonkin harjoitusnuken sinne, jotten jatkaisi sinun vahingoittamistasi. Taisi olla sinun aikaansaannostasi? Joka tapauksessa, taisin hakata sitä aika paljon. Ja sinä yritit rauhoittaa minua sanoillasi ja muutenkin. Minä huusin sinulle, varmaan käytin kaikki Hermionelta ja Harrylta kuulemani loukkaavat sanat sinuun. Ensin sinä kuuntelit minua, mutta vähän kerrassaan aloit raivostua ja lopulta huusit takaisin ja huusimme niin paljon kuin vain pystyimme ja siitä oli kaikki innokkuus kaukana. Minä näännyin ensin, olin kuluttanut kaiken energiani loppuun, ja aloin itkeä.
"Mikä sinun on?" sinä kysyit rauhoituttuasi ja istahdit viereeni. Käärit kätesi ympärilleni ja hyssyttelit.
Nikottelin ensin hetken ennen kuin sain kerrottua siitä illasta ja totesin: "Minä niin toivoin, että he olisivat voineet ymmärtää, että he olisivat voineet hyväksyä sinut. Mutta he eivät edes ajatelleet, he vain huusivat, sanoivat, että mikä minua vaivaa, Malfoy on vain likainen kuolonsyöjän penikka, luihuinen, ethän sinä koskaan ennenkään ja minä raivostuin ja heitin kirjoja heitä päin ja huusin, että mikäli he eivät aio edes antaa mahdollisuutta, en halua olla kummankaan ystävä. Lähdin raivoten pois ja sitten törmäsin sinuun. Tahdoin vain tuhlata raivoani johonkin ja olen pahoillani."
Sinä tuijotit minua ihmetellen ja annoit minun purkaa mietteitäni. Minä taisin selittää hyvinkin kymmenen minuuttia ennen kuin sinä hiljensit minut suudelmalla ja käänsit pääni sinua kohti.
"Kuule, sinun pitäisi tietää, että mikäli he todella ovat hyviä ystäviäsi, he tulevat hyväksymään meidät ja muutenkin. Ja minulla on kuitenkin se käsitys teistä rohkelikoista, että te luotatte ja myös olette sen luottamuksen arvoisia. Joten olen aivan varma, että kyllä he jossain vaiheessa käsittävät ja hyväksyvät minutkin. Ja ymmärrän kyllä, että heidän reaktionsa sai sinut suunniltaan, olen vain onnekas, että minun ystäväni hyväksyivät tämän heti eivätkä moittineet minua", sinä kerroit. Yllättyneenä minä tuijotin sinua.
"Oletko sinä kertonut ystävillesi? Miksi?" minä kysyin hämilläni ja odotin vastausta kuin henkeni olisi siitä riippunut. Ja kai se omalla tavallaan riippuikin.
Hymyilit unenomaisesti ja kerroit: "Koska minä oletan meidän kestävän enemmänkin. Me saimme rakennettua parisuhteen vihan ja taistelun ja inhon ja kaiken sen päälle. Et kai sinä luule, että minä heittäisin sitä hukkaan? Sitä paitsi minä rakastan sinua."
Sinä et tainnut tajuta silloin enkä tiedä oletko myöhemminkään ymmärtänyt, että tuo oli ensimmäinen kerta kun sanoit ääneen rakastavasi minua ja tahtovasi pitää minut lähelläsi pitempään. Minä tuijotin sinua sanattomana ja aloit hätäillä, ikään kuin olisin voinut suuttua tai mitään.
"Rauhoitu", sain viimein sanottua ja hymyilin. Suutelin sinua ja sanoin: "Minäkin rakastan sinua. En kai minäkään muuten olisi ystävilleni yrittänyt kertoa toivoen, että saisin heidän hyväksyntänsä edes.""Minulle tuo kaikki oli tärkeintä koko illassa", Ron lopetti ja odotti Dracolta jotain vastausta.
"Sinä lupasit kertoa, mitä Potter ja Granger olivat sanoneet riidastamme", oli ainut mitä Draco sai sanottua ilman, että hän joutui vielä miettimään, miten vastata tarinaan. Ron näytti ymmärtävän ja jatkoi kertomustaan.
"No, seuraavana aamuna he alkoivat pommittaa minua kysymyksillä ja salamyhkäisillä, muka vaivihkaisilla vilkaisuilla toisiinsa. Oletin, että he olettivat meidän eronneen. Nauroin heille ja kysyin, että mikäli minä inhoaisin sitä, jonka he olisivat valinneet rakkaakseen, eroaisivatko he tästä. Kerroin heille, miten naurettavia he olivat ja että edellinen ilta oli vain vahvistanut minun ja sinun suhdetta", Ron sanoi ja katsoi kysyvästi Dracoa. "Kai se sinustakin vahvisti suhdettamme?"
Mainittu mies katsoi eteensä näkemättä mitään, muistojensa syövereissä ennen kuin päätti vastata: "Kyllä. Ja minä kyllä tiesin, etten ollut aiemmin sanonut rakastavani sinua. Minä tahdon vain kysyä, että miksi sinä lähdit pois, mitä sinä olet viimeisen vuoden ajan tehnyt?"
"Kyllä sinä tiedät mitä minä olen tehnyt", Ron sanoi hämillään. Hän kaivoi mukanaan kuljettamastaan laukusta nipun kirjeitä ja ojensi ne Dracolle. Tämä otti kirjeet käteensä ja tuijotti niitä kuin ei olisi niitä koskaan nähnytkään.
"Käsiala on minun, mutta-- en minä näitä ole kirjoittanut. Väitätkö sinä käyneesi koko vuoden ajan kirjeenvaihtoa jonkun minuna esiintyneen ihmisen kanssa?" Draco kysyi ja luki ensimmäistä kirjettä. "
'Rakas Ron, olenkin kaivannut kirjettäsi. On upeaa, että sinulla on siellä Andeilla ollut hienoa ja olet nähnyt uusia lohikäärmelajeja, vaikken vieläkään käsitä, että seurasit veljesi Charlien jalanjäljissä - jotenkin oletin aina, että päätyisit auroriksi tai joksikin. Tästä olemme tietenkin keskustelleet monet kerrat, joten ei siitä sen enempää. Olisi hienoa, jos voisimme pitkästä aikaa nähdä, kohtahan on kulunut vuosi siitä, kun viimeksi näimme ja minulla on todella jo ikävä sinua.' Mitä ihmettä? Oletko sinä etsinyt lohikäärmeitä?"
Ron tuijotti Dracoa ja tämän käsissä olevaa kirjettä. "Miten sinä luulit, että olin kestänyt vuoden ilman sinua? Totta kai minä lähetin kirjeitä, ja todellakin oletin, että ne olisivat tulleet sinulle. Ja kyllä, minä olen etsinyt lohikäärmeitä, tuntemattomia lajeja ja harvinaisia, lähes sukupuuttoon kuolleita. Tiesitkö, että Andeilla elää rusoposkikärhiäinen? Joka tapauksessa, minä olen kirjoittanut ehkä kerran viikossa, eli viitisenkymmentä kirjettä ja saanut takaisin yhtä monta. Ja kuka tahansa minun kanssani onkaan kirjeenvaihtoa käynyt, on ainakin ymmärtänyt, että olen hyvin rakastunut sinuun, enkä aio sinusta todellakaan luopua."
"Ai. Eli jos kirjeenvaihdon toinen osapuoli on se, joksi sitä luulen, hänen pitäisi viimein jo tajuta se. Muuten, ovatko Granger ja Potter muuttaneet mieltään meidän suhteestamme vai yhäkö se on turhaa ja kamalaa ja käsittämätöntä?" Draco kysyi mietteliäänä ja luki toista kirjettä ja kolmatta ja meinasi kai lukea jokaisen.
Ron katseli Dracon keskittymistä ja vastasi: "Keneksi sinä sitä luulet? Ja he muuttivat ainakin jonkin verran mieltään jo siinä vaiheessa, kun sodan loppupuolella paljastuit meidän puolellamme toimivaksi. Löin heitä pari kertaa sen jälkeen, he eivät ymmärtäneet silloinkaan, kuinka olin saattanut luottaa sinuun. Täysin käsittämätöntä oli käytökseni kuulemma." Ron näperteli kameraansa hiljaisuudessa, sillä Draco oli keskittynyt kirjeisiin. Turhautuneena huokaisten Ron avasi kameran ja alkoi käydä muitakin kuvia läpi.
Jossain vaiheessa Draco käsitti hiljaisuuden ja katsoi Ronia. Tämän kasvoilla oli uneksiva ilme ja hymy karehti huulilla. "Mitä sinä katselet?"
"Vanhoja kuvia. Tämä kamera on hyvin kestänyt enkä minä todellakaan ole voinut poistaa näitä kuvia. Ja ennen kuin taas kysyt, miksi kuvat piti ottaa jästikameralla, niin minun mielestäni tunnelma välittyy näistä kuvista jonkin verran paremmin kuin liikkuvista kuvista." Ron naurahti ja vakavoitui. "Mutta ihan todella, keneksi sinä luulet sitä kirjeenvaihtajaa?"
Draco ojensi ensimmäisiä kolmea kirjettä ja sanoi: "Näiden sävy on minusta sellainen, että kirjoittaja on tahtonut erottaa sinut ja minut, väittänyt, että minä olen löytänyt jonkun muun enkä enää kaipaisi sinua. Mutta olimme juuri tuolloin riidelleet, ymmärrän kyllä, mistä idea on syntynyt. Joka tapauksessa, olet tainnut koko ajan paremmin osoittaa rakkautesi, ja kirjoittaja on vähitellen tajunnut, että me emme aio erota. Minä luulen, että kyseessä on Granger."
"Hermione? Mutta miksi?" Ron kysyi häkeltyneenä.
Draco pyöritti silmiään ja ihmetteli Ronin hidasta käsityskykyä. Tai sitä, miten tämä ei kenties koskaan ollut edes ajatellut sitä mahdollisuutta, jonka hän nyt aikoi kertoa. "Hän on rakastunut sinuun. Tai ainakin on ollut. Etkö sinä koulussa edes huomannut, kuinka hän aina antoi sinulle anteeksi ja teki tehtäväsi, tuijotteli sinua tunneilla?"
Draco nauroi Ronin häkellykselle ja hetken hänestä tuntui, kuin mies ei olisikaan ollut vuotta poissa, vaan he olisivat yhdessä eläneet kartanossa koko kuluneen vuoden. Mutta niin ei kuitenkaan ollut. Ron oli ollut koko vuoden kiertämässä ympäri maailmaa ja lähetellyt kirjeitä jollekulle, joka oli esiintynyt hänen ja hän vakavoitui.
"Epäilen ihan tosissani, että se on Granger. Hänhän kuolasi perääsi kaikki seitsemän vuotta koulussa. Sinä et todellakaan voi olla niin sokea, ettet olisi sitä huomannut", Draco sanoi ja melkein pyöritti silmiään, kun toinen vain pudisti päätään. "Mutta sinä et vielä vastannut minulle, että miksi sinä lähdi pois silloin päivälleen vuosi sitten. Sinä jätit sen lapun, jossa sanoit, että tarvitset miettimisaikaa ja haluat tehdä jotain muutakin kuin ajatella jatko-opintoja ja niin. Mutta oletin, että tarkoittaisit viikkoa tai kuukautta tai ehkä kahta, et vuotta."
Ron katsoi vakavin silmin Dracoa ja laski kameran pöydälle. Oli ihme, ettei hän ollut pudottanut sitä järkyttyessään Dracon sanoessa, että Hermione oli ollut rakastunut häneen. "Minun olikin tarkoitus olla pois vain viikko tai kuukausi. Ensimmäisen viikon jälkeen lähetinkin ensimmäisen kirjeen, kerroin siinä, että olin miettinyt ja päätynyt ainakin siihen tulokseen, että haluan viettää lopun elämäni sinun kanssasi, mutta etten vieläkään tiennyt mitä muuta haluaisin elämälläni tehdä. Sain vastaukseksi kirjeen, joka ei ollut se päällimmäinen, eikä se edes ole tuossa kasassa vaan se on minulla aina mukana, sillä se sai minut epäilemään ja uskomaan, että saadakseni pitää sinut, minun olisi keksittävä, mitä elämälläni tekisin ja voitettava sinun luottamuksesi takaisin. Kuuntele", hän käski ja kaivoi kirjeen esiin.
Ron,
Kiitos kirjeestäsi. Olen iloinen kun kerrot, miten sinulla menee, mutten oikeastaan tiedä, tahdoinko kuulla sinusta mitään juuri nyt. Olen tutustunut uudelleen elämään, nyt, kun olen taas saanut hieman maistaa vapautta.
Sanot, ettet vieläkään tiedä, mitä aiot elämälläsi tehdä. Minä en tahdo mitään tuuliviiriä luokseni yhtenä päivänä kertomaan, että hän rakastaa minua ja toisena sanomaan, että hän tahtoo lentää vapaana maailmaan ja jättää minut kuin nallin kalliolle kertomatta, mikä hänen mielensä on ajanut tuohon. Minä en tahdo, että sinä yhtäkkiä päätät, ettet voi rakastaa minua, sillä vaikka olenkin tutustumassa uudelleen vapauteen, en voi hetkessä irrottautua rakkauden kahleista ja sinun jos kenen se pitäisi tietää.
Minä olen käynyt ulkona ja tutustunut muihinkin miehiin, olen löytänyt naisia, jotka isänikin hyväksyisi jos eläisi. Tahtoisin oikeastaan perustaa perheen, mutta tahdon perustaa sen omilla ehdoillani ja sellaisen ihmisen kanssa, johon todella voin luottaa. Sinä kuuluit näihin mahdollisuuksiin, mutta sitten vain katosit, kerroit vain tahtovasi omaa aikaa ja miettimisaikaa. Tahdoit olla tavoittamattomissa. Onneksi nyt olet edes hieman tästä muuttanut mieltäsi, että sinut saattaa edes tavoittaa, varsinkin hätätilan yllättäessä.
Tahdon vain sanoa, että olet vapaa tekemään elämälläsi mitä haluat, mutta älä oleta, että minä odotan sinua paikallani, varsinkin jos aiot olla tuuliviiri pitkäänkin. Minä tahdon vakaan elämän, tasapainoisen. Sellaisen jollaista minulla ei ole ennen ollut.
Ystävyydellä,
DracoRon taitteli kirjeen uudelleen ja laittoi sen pöydälle. "Kai sinä tajuat, että tuo kaikki kuulosti juuri joltakin sellaiselta, mitä sinä itse voisit sanoa? Ja se sai minutkin miettimään, ettei minulla varmaan olisi asiaakaan luoksesi, ennen kuin olisin tasaantunut ja miettinyt edes hieman, että mitä elämälläni tahtoisin tehdä. Niinpä minä lähdin kiertelemään ja tutustumaan maailmaan, tutustuin erilaisiin ammatteihin ja päädyin seuraamaan Charlieta Romaniaan joksikin aikaa. Totesin kuitenkin, ettei hänenkään elämäntapansa ollut aivan minulle sopivin, vaikka mietinkin, että lohikäärmeet voisin sisällyttää omaan elämääni ja sattuman kautta lupauduin lähtemään Johan Wittenin kanssa kiertämään maailmaan ja selvittämään jotenkin lajien määrää ja sitä, kuinka paljon on sukupuuttoon kuolemassa olevia lajeja. Totesin pitäväni siitä, mutta samalla huomasin, että mitä enemmän aikaa meni, sitä enemmän minä kaipasin sinua. Olen kesyttänyt itseni ja päättänyt ryhtyä tutkimaan lohikäärmeitä. Siihen kuuluisi ajoittaiset matkat jonnekin päin maailmaa tutustumaan lohikäärmeiden elinoloihin, mutta lähinnä tutkisin muiden ihmisten puheisiin ja teksteihin perustuvia kertomuksia."
Lankesi hiljaisuus, taustalta kuului vain hiljainen poks, kun kotitonttu ilmestyi hakemaan teetarpeet pois ja meinasi kai ilmoittaa, että päivällinen oli katettu, mutta huomasi kahden miehen olevan niin keskittyneitä johonkin, että päätti vain jättää lapun pöydälle. Ei sitä kumpikaan heti huomannut, mutta toisaalta Draco oli varmistanut, että aina hänen ruokansa pysyisivät lämpiminä tai viileinä miten pitikin ainakin kolme tuntia tarjoilun jälkeen. Hänellä oli useamminkin ollut tapana ilmestyä melko myöhään päivälliselle.
Hetken tai muutaman kuluttua Draco katkaisi hiljaisuuden. "Sinä... minä ymmärrän miksi uskoit, että kirjoittaja olin minä. Se olin minä, tuon ensimmäisen kirjeen kohdalla. Ja nyt tuntuu, että sanoin tylyin sanoin jotakin ja- tai oikeastaan kun en kuullut tuon jälkeen mitään sinusta kuukauteen, aloin jo miettiä, olitko sinä päättänyt unohtaa minut kokonaan. Ja puolen vuoden jälkeen olin niin masentunut, etteivät Pansy ja Blaisekaan enää tienneet mitä tehdä minun kanssani. Minä todella luulin, että sinä olit unohtanut ja hylännyt minut kokonaan. Ja sinä -- sen koko ajan sinä kävit kirjeenvaihtoa jonkun, oletettavimmin Grangerin, kanssa."
Ron mietti, mitä hän voisi sanoa, mutta löysi vain tyhjää. Kuitenkin hän kysyi: "Mitä sinä olet tehnyt koko viime vuoden?"
Draco tuijotti Ronia kuin tyhmää ja sanoi: "Olen kaivannut sinua. Järjestin melkein etsintäpartion, mutta Pansy ja Blaise puhuivat minut ympäri, he sanoivat, että kun olet aiemminkin ottanut yhteyttä, ottaisit myöhemminkin. Aloin nääntyä ikävästä ja he yrittivät koko ajan keksiä minulle jotain mielekästä tekemistä, he saivat minut innostumaan liemien tutkimisesta ja tekemisestä uudelleen. He sanoivat, että minun pitäisi alkaa taas käydä ulkona, ja minä kuuntelin heitä ja kävin kiertelemässä velhoklubeja. Löysin seuraakin, mutten voinut kenenkään kanssa tavata kuin ehkä kerran ja siinä vaiheessa, kun he alkoivat käydä päälle ja ehdotella illanjatkoa minun tai heidän luonaan, minä melkein löin heitä ja sanoin, että ei käy, en halua mitään, haluan enintään ystävyyttä. Puoli vuotta kun oli kulunut, olin melkein uudelleen linnoittautunut tänne ja laboratoriossani tein tutkimuksia liemien kanssa. Olen muuten kehittänyt jo yhden täydellisen uuden liemen, ja niittänyt mainetta. Samaan aikaan kun kehitin sitä, kaipuuni sinua kohtaan kasvoi vain uudelleen suuremmaksi kuin ennen.
"Lopulta Pansy totesi kyllästyneensä minuun ja alituiseen masentavuuteeni. Hän käski minun yrittää unohtaa sinut. Hän sanoi, että
'jos se Weasley ei kerran edes kirjoita sinulle, miksi sinäkään häntä kaipaisit? Et voinut merkitä hänelle niin paljon, jos hän ei kerran ole mitään sinulle kirj--'"
Draco oli keskeyttänyt puheensa yhtäkkisesti ja hämillään Ron tuijotti tätä. "Mikä sinun nyt on?"
Kättään heilauttaen Draco vaiensi Ronin ja alkoi askeltaa ympyrää. "Anna toisena tullut kirje", hän sanoi käskevään sävyyn ja Ron ojensi halutun kirjeen. Mutisten loitsun hän osoitti kirjettä ja käsiala muuttui toisenlaiseksi. Ron tuijotti hämmentyneenä ja meinasi kysyä jotain, mutta Draco ehti ensin. "Koska luulin Grangerin kirjoittaneen nämä, ajattelin myös, että en voisi tarkistaa alkuperäistä käsialaa ja kirjoittajaa. Kuule, Ron, päivällinen on valmis. Voit käydä vaihtamassa vaatteet ja ilmestyä sitten ruokasaliin. Muistat varmasti missä se on?" Ron nyökkäsi. "Hyvä. Minun pitää käydä kutsumassa muutama vieras, oletan, ettet ole muille vielä näyttäytynyt?" Taas nyökkäys. "Hienoa! Tulen pian takaisin."
Jättäen hämmentyneen Ronin jälkeensä Draco kaikkoontui.
