Hän valmistautui kuolemaan | K11 | deathfic | one-shot

[Aelina]

Nimi: Hän valmistautui kuolemaan
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: K11
Genre: Deathfic
Hahmot: Tristan
Sanoja: Reilut 500
Varoitukset: Käsitellään kuolemaa.
Haasteet: Onnettomina elämänsä loppuun asti, Otsikoinnin iloja, Genretasohaaste
Yhteenveto: Tristan valmistautuu kuolemaansa avaruudessa.

Hän valmistautui kuolemaan

Kolme tuntia sitten Tristan oli kirjoittanut viimeisen viestin koneelleen. Hän ei ollut varma toimiko se mutta ainakin hän yritti. Tietysti viestillä kestäisi aikaa päästä Maahan asti, mutta hän halusi vielä viimeisen kerran ottaa yhteyttä vaimoonsa ja poikaansa. Hän muisti, kuinka innoissaan he kaikki olivat olleet. Tristan oli päässyt astronautiksi. Se ei ollut vain niitä tyhmiä lapsuuden haaveita. Hän oli tehnyt sen. Hän lähtisi ihan oikeasti avaruuteen. Kaikki oli ollut täydellisesti. Tietysti se tarkoitti muutaman kuukauden eroa, mutta he pääsisivät yli siitä. Se olisi vain muutama kuukausi. Tristan pääsisi historiankirjoihin. Nyt ne haaveet tuntuivat niin tyhmiltä ja mitättömiltä. Hän katui sisimmässään, vaikka ei antanut sen ajatuksen päästä mieleensä asti.

Kaksi tuntia sitten Tristan oli kulkenut siivoamassa paikkoja. Hänen mielessään oli vain, että mitä väliä sillä olisi. Tietysti hänen jälkeensä joku tulisi korjaamaan kaiken, mutta kai heidän pitäisi selvittää omat sotkunsa. Tristan oli yksi heidän sotkuistaan, ehdottomasti yksi suurimmista. Mutta niin äiti oli hänet opettanut. Siisteys ennen kaikkeaan. Tristan oli inhonnut sitä. Jossain vaiheessa hän oli huomannut, että äiti käytti siivoamista keinona purkaa stressiä. Oikeastaan se oli hyvin toimivaa, kannatti testata. Tristan melkein unohti murheensa. Silti vain melkein. Hän vilkuili kelloa muutaman sekunnin välein. Se ei edes raksuttanut. Se oli digitaalinen kello, joka liikkui äänettömästi lähemmäs nollaa.

Tunti sitten Tristan oli laittanut avaruuspukunsa valmiiksi. Hän oli ollut huolellinen. Tarkisti kaiken kolmesti, vaikka oikeasti sillä ei ollut mitään väliä. Hän tsekkasi vielä paikat, ennen kuin valmistautui henkisesti jättämään tämän kaiken taakseen. Vaikka hän valmistautui, hän ei ollut valmis. Mutta silti äänetön kello lähestyi nollaa. Nolla tarkoitti, että hänen viimeisinä elinkuukausinaan kotina toiminut avaruusalus sammuisi ainakin joksikin aikaa. Enää muutama minuutti — Tristanin täytyi lähteä.

Nyt Tristan leijui avaruudessa. Oli leijunut jo hetken. Se oli oikeastaan melko runollista. Hän yksin avaruudessa. Vain hän ja hänen ajatuksensa. Nyt oli liikaa aikaa miettiä. Hän havahtui kaikkiin niihin vääryyksiin, joita hän oli tehnyt ja joita oli tehty hänelle. Kuinka hänen elämänsä ei ollutkaan niin täydellistä kuin sen olisi pitänyt olla. Oliko kenenkään?

Viisi minuuttia. Kello kulki edelleen, vaikkakin eri kello. Avaruusalus oli sulkeutunut jo minuutteja sitten. Nyt hän tuijotti happipullonsa kestoa. Se oli se happipullo, jonka kanssa hän oli käynyt huvittelemassa. Kuinka vääriä päätöksiä hän olikaan tehnyt. Hänellä olisi saattanut olla joitain minuutteja lisää aikaa, jos hän ei olisi tehnyt niin. Nyt oli jo myöhäistä. Niinhän se oli. Lopulta muistat vain, mitä olisit voinut tehdä paremmin.

Neljä minuuttia. Hän oli monta viikkoa säästellyt ruokaa ja syönyt mahdollisimman vähän. Ironisesti ruoka ei ollut tärkein huolenaihe. Muutama päivä sitten hän tajusi happitasojen laskevan uhkaavasti. Se oli yhteydessä energian loppumiseen. Laitteet alkoivat hajoilla. Hänellä ei ollut sähköä, laitteita tai happea tarpeeksi.

Kolme minuuttia. Tiedätkö mikä oli pahinta? He lupasivat, että hänet pelastettaisiin muutaman viikon päästä. He eivät selkeästi tajunneet, että ongelma oli käsillä tässä ja nyt. Tristan ei vastannut heille. Hän valmistautui kuolemaan.

Kaksi minuuttia. Toisaalta pahinta oli, että hän ei ollut ollenkaan valmis. Hänellä oli niin paljon ajattelemattomia ajatuksia mutta hän ei saanut enää yhtäkään niistä päähänsä. Kuolema ei ollut kaunista. Se oli likaista ja sotkuista.

Yksi minuutti.

Hän itki.

Pyöreä nolla.

Hän ei saanut enää happea.

[Waulish]

Hui.

Tämä teksti oli minulle erityinen lukukokemus kahdesta syystä: mun tulee tosi harvoin luettua mitään avaruuteen sijoittuvaa, vaikka se on ympäristönä tosi kiehtova, ja harvoin tulee myöskään luettua kuolemasta. Olen sellainen herkkis ja jään usein suremaan hahmojen perään. Olen kuitenkin iloinen siitä, että poikkesin vakiintuneista lukutottumuksistani ja tartuin tähän, koska tämä osoittautui aika vaikuttavaksi lukukokemukseksi!

Aluksi olin ihan pihalla, että mitä, mikä on mennyt pieleen, minkä takia Tristan valmistautuu jättämään avaruusaluksen. Tosi toimiva ratkaisu tällainen kerronta, että ensin palataan ajassa kolme tuntia taaksepäin, sitten kaksi tuntia... Niin kutkuttavaa! Aloin jo ajatella itsemurhaa, kunnes selvisi, että jokin on todella mennyt pieleen ja ruoka ja happi alkavat olla lopussa. Ihan kamalaa, että Tristan on tilanteessa ilmeisesti ihan yksin. Mitenköhän hän on siihen ajautunut? Missä kaikki muut ovat, vai onko hän ollut jo jonkin aikaa yksin? Paljon kysymyksiä heräsi, mutta ei minua mitenkään jäänyt häiritsemään vastausten puute. Tämä on kutkuttava lukukokemus juuri tällaisenaan, kun saa mietiskellä ja täydennellä aukkoja itsekseen!

Minua puhuttelee kovasti se, miten Tristan äitinsä opetuksilleen uskollisena siivoaa jälkiään, vaikka tietää sen olevan turhaa. Voisin hyvin kuvitella, että vääjäämätöntä odottaessaan alkaisi puuhastella tavallisten rutiiniaskareiden parissa. Hyvin kuviteltavissa on myös se, että Tristan ajan loppuessa hylkää aluksen ja menee avaruuteen avaruuspuvussaan, koska niin kai ihmismieli toimii. Sitä haluaa elää viimeisetkin mahdolliset sekunnit, vaikka sitten yksin avaruudessa. Hyytävää ajatella Tristania killumassa keskellä ei mitään, kelloa katsomassa ja kelailemassa elämäänsä joka kohta päättyy.

Hieno teksti, kiitos tästä! -Walle

[Nyyhti]

Mun ei pitäisi olla Finissä just nyt joten en voi jäädä kommentoimaan yhtään pidemmäksi aikaa, pahoitteluni xD Mutta tää oli tosi hieno ja vaikuttava, jotenkin kaunis aihe vaikka niin kamala, ja hienosti toteutettu.

[Grenade]

Oho, olipas tää jotenkin ajattelemaan pistävä teksti. Hienosti kerrottu tarina! Vaikka aluksi oli saattanutkin olla hieman toivoa, se valuu lopulta nopeasti pois. Tilanteen ahdistavuus tuli hyvin tekstistä ilmi. Lapsuudenhaave muuttuikin painajaikseksi, josta ei ollut pois pääsyä. Kerrontatyyli toimi hyvin ja lopun koruttomuus oli hienoa, ai että, kylmät väreet. Kiitos tästä! ^^

[Avaruuspiraatti]

Minäkin ajattelin ensin, että kyseessä olisi itsemurhan valmistelu, mutta totuus osoittautui sitten karummaksi. Tunnelma on tietenkin varsin eri, kun itsestä riippumattomat tekijät pakottavat valmistautumaan tällaiseen. Toisaalta tässä on kuitenkin rauhallinen fiilis. Mitäpä sitä panikoimaan sellaista, mille ei vain voi mitään. Tykkään, miten kuolema ei Tristanin rauhallisuudesta huolimatta näyttäydy kauniina, vaan juuri likaisena ja sotkuisena. Uskon, että täyden mielenrauhan saavuttaminen tällaisen tilanteen kohdatessa on miltei mahdotonta, vaikka kuinka yrittäisi olla sujut asian kanssa. Olen onnellisten loppujen ylin ystävä, mutta karut hahmokohtalot ovat siitä kivoja, että ne jäävät pyörimään mieleen pidemmäksikin aikaa. Kiitoksia tästä!

[Aelina]

Kiitos ihanista kommenteista! <3 Lopusta saatte syyttää yksin tuota Onnettomina elämänsä loppuun asti -haastetta ja Kiirsua.  Ensin mietin Yksin Marsissa -kirjasta fanfictionia, mutta en mä olisi osannut. Niinpä päädyin tällaiseen originaaliin, josta minullakaan ei valitettavasti ole vastauksia, mitä tarkalleen tapahtui. Todennäköisesti vastaukset kuolivat Tristanin mukana, koska kukapa tällaista sotkua haluaisi julkisuuteen..? (Apua, saan tarinaideoita...)

[repa]

Mulla on ties kuinka pitkään ollut aikomuksena tulla kommentoimaan tämä teksti, koska pidin tästä aivan valtavan paljon. Tässä on onnistunut tunnelma, rytmitys ja kaikki. Tosi hieno teksti.

Pidin noista aikahypyistä ja miten ne on toteutettu! Ne olivat tosi hienosti tehty tuohon ja vaikka minullakin kesti aluksi hetki päästä niihin sisälle, ne toimivat tosi upeasti tässä. Luot tässä muutenkin tunnelmaa tosi ihanasti kertoilemalla Tristanin ajatuksista ja tekemisistä. Tristan vaikuttaa hirveän sympaattiselta henkilöltä tässä. Tuli oikein surku, että noin tunnollinen ja reipas ja vieläpä perheellinen ja sitten kävi näin. Rähmä. Mutta se tekee tästä vain kivemman, kun henkilöhahmo tuntuu niin sympaattiselta, että toivoo oikein jotain muuta loppua. Onneksi ei kuitenkaan tullut, se olisi pilannut tämän.

äiti käytti siivoamista keinona purkaa stressiä. Oikeastaan se oli hyvin toimivaa, kannatti testata.

Tästä kohdasta pidin paljon, koska kyllä hei kaikki; kannattaa testata!

Muutenkin tämä oikein vilisee sellaisia pieniä kivoja yksityiskohtia kuten äänetön kello ja kuoleman siivottomuus, runollinen yksinäinen kuolema avaruudessa, pieni inhimillinen huvittelu ja kaikki vastaavat, mitä olet tänne saanut ujutettua, vaikka teksti on lyhyt. Ne tekee tästä heti aidomman tuntuisen. Tapahtumaa itsessään et hirveästi selitellyt, joten aukot jää lukijan mielikuvituksen varaan. Ihan toimiva ratkaisu näin lyhyessä tekstissä, jossa tunnelman kannalta ei mielestäni noita aukkoja tarvinnutkaan paikkailla. Kokonaisuutena tämä on mielestäni hurjan toimiva. Pidin tästä erittäin paljon. Kiitoksia!

[LillaMyy]

Hyviä huomenia Vaihdokkaista! (:

En lue kovinkaan usein deathficcejä, joten tämä oli silläkin lailla aika jännittävää lukea. Sitten, kun ottaa vielä huomioon senkin, että silloinkin kun luen deathficcejä, ei niissä kovinkaan usein mainita sitä heti alussa, että tämä on nyt deathfic, vaan se vain ilmenee sitten tarinan aikana. Joten, nyt tuota osasi sitten odottaa, mutta silti se tuli jotenkin tavallaan yllätyksenä, kuinka nopeasti se sitten tulikaan ja millä tavalla! Olisin kenties odottanut, että kuolema avaruudessa olisi jotenkin jokin komea räjähdys tai vastaava, mutta lopulta tämä olikin sitten ehkä paljon parempi lopetus. Toki, Tristanin kannalta nopea kuolema räjähdyksessä olisi kenties ollut miellyttävämpi kuin hapen puutteeseen kuoleminen, mutta silti tähän sopi paljon paremmin tällainen hidas ja tietyllä tapaa 'mitäänsanomaton' kuolema. Räjähdys tai vastaava olisi ollut liian yliampuva ja ihan vaan liian ennalta-arvattava ehkä tämän lopetukseksi. Tämä oli paljon tyylikkäämpi tapa lopettaa tämä tarina! (:

Tuntuu kummalliselta sanoa kiitoksia deathficcistä, mutta kiitoksia silti. Tämä oli kovin hieno lukukokemus! (:

[Aelina]

Kiitos kommenteista repa ja LillaMyy! :3

Minäkin yllätyin, kun olen alkanut nyt kirjoittamaan näitä deathficcejä.