Iltaa Vaihdokkaista!
Onpa tässä tarinassa todella voimakas ja aistikas tunnelma. Se hyökyy ihan iholle asti heti ensimmäisistä virkkeistä. Sana, jonka kirjoitin itselleni muistiin lukiessani, oli
merenläheisyys. Mielestäni tässä miljöössä on jotain todella maanläheistä, kun eletään mökissä mitä ilmeisimmin melko vaatimattomissa puitteissa, hankitaan ravintoa itse ja ollaan muutenkin lähellä luontoa - mutta tässä tapauksessa on läsnä maan lisäksi myös meri. Ja millä tavalla se onkaan läsnä! Lukiessa tuntuu kuin merelliset myrskyt tyrskyäisivät valtoimenaan myös omassa mielessä. Voi aistia meriveden hyisen kipakkuuden, marraskuisen harmauden ja elinvoimaisen suolaisuuden. Hienoa, eläväistä kuvailua kautta linjan.
Toinen asia, josta pidän erityisen paljon, on se, että vaikka kuvailua on runsaasti, tässä tekstissä ei selitellä asioita juurta jaksaen, vaan tarina elää ja hengittää - ihan niin kuin merikin. Lukijalle jää paljon tilaa tehdä tulkintoja ja vetää johtopäätöksiä. Pidän siitä, miten heti aluksi esitellään tapahtuma - muukalaisen löytyminen rannalta -, jonka voi päätellä olevan jossain määrin poikkeuksellinen, mutta olosuhteita sen ympärillä ei avata kovin tarkkaan, vaan hahmot lipuvat melkein kuin itsestään uuteen yhteiseloonsa. Lukija lipuu heidän mukanaan, ja jotenkin kaikki alkaakin tuntua aika luontevalta. Maailma ja elinympäristö on ehkä joiltakin osin erilainen kuin meidän omamme, mutta tämän tarinan todellisuudessa kaikki tuntuu silti käyvän järkeen. Kenties kokemusta vahvistaa juuri se, ettei hahmojen tai miljöön taustoja avata tarkemmin. Lukija pääsee suoraan mukaan, aivan aitiopaikalle, kiinteäksi osaksi elämystä - sillä sellaiselle, joka on osa kaikkea, ei tarvitse selitellä. En tiedä, saako tästä sepustuksesta kiinni, mutta meinaan siis tiivistettynä sitä, että tämä tarina ottaa mielestäni lukijan haltuun tosi ainutlaatuisella tavalla, niin että lukijaa kohtaan osoitetaan luottamusta antamalla hänelle mahdollisuuksia tulkita ja täydentää aukkoja. Miksi Edvard ja Alvar asuvat kaksin mökissä? Mitä verisenä löydetylle Nikolaille on tapahtunut, ja miten hän pystyy selkienä vaikuttamaan säätiloihin - ja millaisin motiivein? Kutkuttavia kysymyksiä, jotka herättelevät mielikuvitusta! Muistan aiemmistakin teksteistäsi, että sinulta luonnistuu erinomaisesti tällainen tyyli, jossa ei turhia jaaritella. Sinulla on mielestäni tosi ominainen ja tunnistettava tyyli myös siinä mielessä, että sinun tekstistäsi välittyy usein tietynlainen helppouden vaikutelma - ei siis sellainen, että teksti itsessään olisi jotenkin yksinkertaista, vaan sellainen, että tuntuu kuin sen synnyssä olisi ollut läsnä tietynlaista vaivattomuutta, joka kenties kumpuaa luomisen ilosta.
Minusta on kiinnostavaa, miten erilaisia Edvard ja Alvar ovat huolimatta siitä, että he ovat kaksosia ja tiiviissä tekemisissä keskenään. Eihän läheinenkään sukulaisuussuhde toki tarkoita yhteneväistä persoonallisuutta, mutta näiden veljesten tapauksessa erot ovat joiltain osin kiehtovan äärimmäisiä. Alvar ei aikaile eikä ujostele, eikä hänellä ole vaikeuksia tehdä aloitteita saadakseen haluamansa, kun taas Edvard ei ole saada sanaa suustaan Nikolain lähettyvillä. Kiinnostavaa on sekin, miten veljekset tuntevat kumpikin tahollaan vetoa Nikolaihin, vaikkakin vähän eri kulmista. Pelkäsin aluksi vähän, olisiko mukana jonkinlaista kovin kipeää kolmiodraamaa (minun romantikkosydämeni meinaa välillä vallan rusentua sellaisesta
), mutta turhaan huolehdin. Onhan tässä ihmissuhdedraamaa ja sisaruskateuttakin, mutta Edvardin ja Alvarin välinen suhde vaikuttaa onneksi sen kaiken kestävältä. Sydäntäni lämmittää erityisesti se, miten lämpimästi Alvar lopulta suhtautuu Edvardin kiinnostukseen Nikolaita kohtaan. Hänestä todella välittyy sellainen tunne, että hän haluaa veljelleen vain hyvää. Ajatteleehan Edvardkin jo alussa, että Alvar kyllä pysyisi erossa Nikolaista, jos vain tietäisi Edvardin tunteista.
Nikolaikin on kiehtova hahmo niin ulkonäkönsä kuin muidenkin ominaisuuksiensa osalta. Selkiet ovat minulle entuudestaan aivan vieraita olentoja, ja tämä tarina tarjosi kiintoisan ensikosketuksen. Minuakin hätkähdyttää se, miten Nikolai ei osaa lukea (ja esimerkiksi se, ettei hän vaikuta hahmottavan, mitä perunoiden peseminen merkitsee), vaikka samalla hänessä on niin paljon inhimillisyyttä ja hän on kykenevä ihan normaaliin vuorovaikutukseen. On kutkuttavaa, miten joku on enemmän hylje kuin ihminen. Häneen liittyy jännittävää salaperäisyyttä, joka korostuu entisestään lopussa, kun Nikolai lähtee - lähtee, vaikka hänen suhteensa Edvardin kanssa on juuri syventynyt ja se vaikuttaa olevan molemmille merkityksellinen kokemus. En voi olla miettimättä, tarjoaako suhteen syveneminen Nikolaille jonkinlaisen rauhan, jonka hän kokee tarvitsevansa voidakseen lähteä. Tässä yhteydessä pohdin myös tekstin nimeä ja sitä, miten maitohampaat putoavat pysyvien hampaiden tieltä. Ehkä taustalla on jonkinlainen kasvutarina.
Tämä oli tosi kiehtova ja mukaansatempaava lukukokemus. Nautin todella tästä marraskuisen, merellisen miljöön ja kevyen fantasian yhdistelmästä, ja se jätti raikkaan ja virkistäytyneen jälkifiiliksen. Kiitoksia!
-Walle
