Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: K-11
Varoitukset!! Insesti!
A/N: Oli sanasota ja minun piti kirjoittaa sisarusrakkautta, mutta sainkin aikaiseksi sisarusrakkautta...
Viimeinen kerta (tuskinpa)
Silja istui huoneessaan, pää painettuna polviin ja peitto käärittynä ympärilleen. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan ja tuntui kuin koko maailma olisi ollut häntä vastaan.
”Silja, tule syömään!” Hän kuuli äitinsä kutsuvan alakerrasta ja säpsähti hieman.
Silja nousi sängyltään ja käveli kohti vessaa. Hän ei halunnut vanhempiensa saatikka sitten veljensä näkevän kyynelten tahrimia kasvojaan. Nopeasti hän kasteli kasvonsa viileällä vedellä ja kuivasi ne sitten pyyhkeellä, joka tuntui liian karhealta vasten herkkää ihoa.
Silja kuuli veljensä koputtavan kylpyhuoneen toiseen oveen omasta huoneestaan ja samassa tämä sanoi: ”Silja, ala tulla jo.”
”Joo joo”, Silja mutisi niin hiljaa, ettei ollut varma kuuliko Eemeli edes.
Kiirehdittyään alakertaan Silja huomasi, että Eemeli ei edes ollut vielä alhaalla ja huokaisi turhautuneena. Hän istui äitiään vastapäätä ja yritti hymyillä mahdollisimman aidonnäköisesti.
”Anteeksi”, Silja kuuli veljensä mumisevan ja pian sen jälkeen tämä istuutui hänen viereensä.
”Mitä sinä halusit kertoa meille aikaisemmin”, heidän isänsä kysyi juuri, kun Silja oli saanut otettua itselleen muutaman perunan ja kauhallisen nakkikastiketta.
Hänen silmänsä aukenivat, sydän alkoi pamppailla rinnassa ja kädet hikosivat. Jos Eemeli sanoisi sen ääneen, se olisi ihan oikeasti totta. Silja toivoi, että olisi voinut juosta takaisin huoneeseensa ja piiloutua peittojen alle.
Hän yritti syödä mahdollisimman nopeasti, mutta oli silti tukehtua ruokaansa, kun Eemeli avasi suunsa.
”Mulla on tyttöystävä”, Eemeli sanoi ja jälleen Siljasta tuntui kuin koko maailma olisi häntä vastaan.
Hänen sydämensä pamppaili niin kovasti, että hetken hän oikeasti pelkäsi sen pomppaavan ulos hänen rinnastaan. Kyyneleet kohosivat Siljan silmiin ja hän nousi kiireesti paikaltaan.
”Anteeksi”, Silja mumisi, kiirehtien portaat ylös suoraan omaan huoneeseensa.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Silja kuuli, kuinka joku koputti hänen oveensa. Hän mumisi oven olevan auki ja kaivautui syvemmälle peitteisiinsä.
”Hei…” Eemeli sanoi hiljaa ja Silja tunsi tämän istuvan hänen viereensä sängylle.
”Mene pois”, Silja mutisi ja harkitsi kääntävänsä selkänsä veljelleen.
”Meidän pitää jutella”, Eemeli sanoi itsepäisesti, perääntymättä.
”Mitä tässä on juttelemista?” Silja ärähti, kuumat kyyneleet poskille valuen.
”Kato mua”, Eemeli sanoi, kosketti sisarensa poskea hellästi ja käänsi tämän pään itseään kohti.
”No mitä?” Silja ärähti uudelleen, nousten samalla istuma-asentoon.
”Mä rakastan sua, mutta tää on väärin”, Eemeli kuiskasi, silitti Siljan poskea ja suuteli kevyesti huulille.
”Miten tää voi olla väärin”, Silja kysyi, istui veljensä syliin ja kietoi kätensä tämän kaulaan. ”Kun se tuntuu niin hyvältä.”
”Silja…” Eemeli yritti kieltää, mutta tunsi poskiensa punehtuvan.
”Shh…” Silja mumisi, painautui lähemmäs veljeään ja painoi huulensa tämän omille.
Automaattisesti Eemeli sulki silmänsä, kietoi kätensä siskonsa ympärille ja suuteli intohimoisesti. Pienen ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Eemeli painoi Siljan vasten tämän sänkyä, näykki kaulaa ja vannotti, että tämä olisi viimeinen kerta.
