Ficin nimi: Varjovuosi
Kirjoittaja: Odo
Esilukija: niiina (luku 1) <3
Hahmot: Hermione/Draco, sivuhahmoja- ja parituksia
Genre: Draama, mysteeri, slow burn!romantiikka (ehkä)
Ikäraja: K11, ei pakollista varoitettavaa
Vastuunvapaus: JKR omistaa maailman ja hahmonsa, minä mielikuvitukseni.
A/N: Tämä osallistuu
Kuukaudesta kuudenteen, kaamoksesta valoon #3-haasteeseen, jonka ideana on 12 kuukauden aikana kirjoittaa yksi (1) luku aina menossa olevan kuukauden aikana. Tunnelmaan ja tarinaan on tarkoitus ammentaa kuukautta, kuten tämän tarinan alussa lokakuuta. Kuukaudet voivat tuoda myös erilaisia sävyjä tarinaan, esim. kevyempään kevääseen ja synkempään syksyyn. Olen aloittanut tämän tarinan nakki ja keppi nimellä "Olethan syytön?" saman haasteen muinaiseen kierrokseen, jolloin tuo mysteeripainotus ehkä olisi ollut vahvempi. Silloin tarina alkoi kesäkuusta ja oli tarkoitus jatkua toukokuuhun hieman ennen Tylypahkan "8. lukuvuoden" loppua. Tämä versio taas sijoittuu lokakuusta aina syyskuuhun, eli myös hieman jatkuu kouluvuoden jälkeen.
Kyllä, tämä tarina sijoittuu siihen kuuluisaan "8. vuoteen" eli sodanjälkeiseen lukuvuoteen, kun Hermione ja Draco palaavat Tylypahkaan suorittamaan tutkintonsa loppuun. Myös muita tuttuja hahmoja palaa Tylypahkaan, kun opinnot ovat olleet liian haastavia tai mahdottomia, esim. jästisyntyisille tai AK:n jäsenille jne. Tässä on hieman taiteellisia vapauksia, kuinka opintoja suoritetaan, että en pureudu siihen kovin syvälle. Alkuperäisessä versiossa Hermionen ja Dracon luvut vuorottelivat, todennäköisesti (ainakin nykyisen outlinen mukaan) tässäkin. Jonkun tyyppistä slow burnia on odotettavissa, ehkä n. 30 000 sanaa, ettei kuitenkaan kannata hengitystä pidätellen odottaa mitään triplananon mittaa (150k) slowburnin hengessä.
Nimi
Varjovuosi tuli ihan puskista, kun panikoin n. 10 minuuttia sitten, että tämän avausosan deadlinen julkaisu on tänään. Haasteen hengessä luku kirjoitetaan sen kuukauden aikana, mutta julkaisuun on varattu aina seuraavan kuun 7. päivään. Osat siis tulevat aina viimeistään kuun 7. päivä, jos pysyn haasteen mukana. Mietin erilaisia -vuosi variaatioita, kuten Anteeksiannon vuosi, mutta se oli vähän turhan alleviivaava ja en halunnut säilyttää tuota alkuperäisnimeä. Varjoja tosiaan on, vaikka sota on ohitse, eikä angstiltakaan vältytä. Hitto vieköön, tulipa pitkä löpinä!
Ihana dramionekuningatar
niiina on autellut tämän kanssa, kiitos ajatuksista ja mukana olosta tämän projektin kanssa! <3
LOKAKUU 5. lokakuuta 1998, maanantai, TylypahkaJuoksuaskelten kopina kaikui kolmannen kerroksen käytävällä. Dennis Creeveyn törmätessä Hermioneen, poika mutisi hätäiset pahoittelunsa, ja jatkoi juoksemista. Hermione näki, kuinka poika katosi pian nurkan taakse ja askelten äänten hiipuessa olemattomiin, Hermione mietti tulisiko hänen napata Dennisiltä tupapisteitä. Olihan hän johtajatyttö. Arkiset ajatukset olivat palanneet Hermionen päähän varkain. Hänen mielessä olivat pyörineet tulevat S.U.P.E.R.-kokeet ja ohi kiitävät pohdinnat, kuten mitähän on lounaaksi ja aikoiko professori Kuhnusarvio viimein siirtyä kappaleeseen kahdeksan. Hermione oli opiskellut jo kaikki seitsemän aiempaa. Hermione pudisteli hetken päätään Dennisille ja jatkaessaan matkaansa, hän alkoi kiinnittämään enemmän huomiota ympäristöönsä, tuttuihin käytäviin ja portaikkoihin. Hermione näki tutut uurteet siellä, missä Weasleyn kaksoset olivat räjäyttäneet vahingossa tai tarkoituksella torahammasfribeitä ja ohitti oven, jonka takana aikoinaan oli levännyt kolmipäinen koira. Hermione muisti, miten Harry, Ron ja hän olivat paenneet Pörröä ja lopulta kohdanneet sen uudestaan. Kulkiessaan portaikossa Hermione kuuli, kuinka sir Cadogan haastoi hänet kaksintaisteluun jostain alemman kerroksen muotokuvasta. Mitä pidemmälle Hermione käveli ja oikaistessaan kivihirviön takaa kohti kirjastoa, sitä kirkkaammiksi hänen ajatuksensa kävivät. Hermione tajusi koko syyskuun menneen kuin sumussa ja pysähtyi, kun näki muistomerkin, jota ei aiemmin ollut huomannut. Tietenkään mikään ei ollut enää kuin ennen. Ei Tylypahkan taistelun jälkeen.
Muistomerkki lepäsi paikalla, jossa Fred oli kuollut, eikä sitä osaa linnasta oltu korjattu entiselleen. Hermione kalpeni, mutta hymyili sitten surumielisesti ja ajatteli, että Fred ei toivoisi hänen itkevän. Ei nyt, kun he olivat voittaneet. Kirjasto oli enää muutaman mutkan takana ja Hermione pakotti itsensä liikkeelle. Hermione oli ollut hölmö, mutta hänen surunsa oli verhottu oppikirjojen sivuihin ja rutiineihin, jotka pitivät hänet liikkeessä. Lähestyessään kirjastoa Hermione ohitti muitakin merkkejä Tylypahkan taistelusta, jotka vapaaehtoiset olivat jättäneet paikalleen kunnioittaakseen kuolleita ja muistuttamaan, että rauha ei tullut ilman taistelua. Vaikka moni asia oli korjattu entiselleen, Hermione näki nyt selvästi, ettei kaikki ollut enää kuin kahdeksan vuotta sitten hänen astellessaan ensimmäistä kertaa Tylypahkan käytävillä. Hermionen saapuessa kirjaston suurille parioville, hän epäröi, mutta astui sitten rohkeasti sisään. Kirjastossa oli tuttu tuoksu, taikuus, joka kirjoista kumpusi. Hermione kuuli puheensorinaa peremmältä, jossa oppilaat juttelivat koulutehtävistään tai arjestaan Tylypahkassa ja mietti, oliko se samanlaista muillekin. Paluuta arkisiin rutiineihin ja ajatuksiin, vaikka taistelusta ei ollut kulunut edes puolta vuotta. Monilta oli jäänyt lukuvuosi väliin, toiset palasivat, koska opiskelusta oli tullut lähes mahdotonta ja osa kertasi kotonaan ja palasi vasta S.U.P.E.R. tai V.I.P.-kokeisiin. Toisin kuin Hermione ja monet muut, olivat Harry ja Ron päättäneet lopettaa opintonsa. Harry pääsi auroriharjoittelijaksi ja Ron oli valinnut jäädä perheensä lähelle ja auttamaan Georgea Weasleyn Welho Witseissä. Hermione ymmärsi Ronia, sillä olihan perhettä kohdannut suuri menetys, jota myös Hermione suri. Elämä kuitenkin jatkui ja siksi Hermione oli valinnut paluun Tylypahkaan.
Löytäessään itselleen mukavan sopen, Hermione kaivoi koululaukustaan pergamenttikääröt ja kirjat, jotka oli lainannut jo aiemmin ja osan hän oli ostanut omaksi Viistokujalta ennen lukuvuoden alkua. Hermione oli siirtämässä pöydällä lojuvaa Päivän Profeettaa sivuun, kun huomasi sen vihreänä kirkuvan otsikon. Kuvassa liikkui tuohtunut ihmisjoukko Taikaministeriön edessä.
Harry Potter puhui kuolonsyöjän hyväksi! Draco Malfoy vapautetaan velhovankila Azkabanista!
Eilen 17. heinäkuuta järjestetyssä oikeusistonnossa Harry Potter puhui kuolonsyöjänä tunnetun Draco Malfoyn puolesta. Harry Potter puhui jo aiemmin tapahtumista toisessa velhosodassa ja uusimman oikeudenkäynnin jälkeen on päätetty, että Draco Malfoy vapautetaan velhovankila Azkabanista kahden viikon kuluttua 31. heinäkuuta. Paljon keskustelua herättäneeseen päätökseen Harry Potter vastasi, että Draco Malfoy oli pakotettu toimimaan kuolonsyöjänä ja vakuutti, että nykyinen tuomio olisi ollut tarpeeksi pitkä niistä rikoksista, joita Draco Malfoy ehti tehdä lyhyenä aikanaan kuolonsyöjänä. Lucius Malfoyn tuomioon Harry Potter ei ottanut kantaa.Hermione laski lehden käsistään ja tiesi katsomattakin, että se oli julkaistu kahdeksastoista heinäkuuta, kun Draco Malfoyn oikeudenkäynti oli saanut päätöksensä. Hermione katseli, miten artikkelisivun valokuvassa Harry pyrki parhaansa mukaan piilottelemaan kehyksien ulkopuolella. Harry ei ollut koskaan viihtynyt valokuvissa, varsinkaan sen jälkeen, kun lehdistö oli saanut hänet käsiinsä. Hermione luki lehden muitakin sivuja ja palasi hetkeksi kesään, kun uutisvirrat olivat täyttyneet kunnostustöistä, Ministeriön uudelleen järjestäytymisestä ja Pyhän Mungon hoitajapulasta. Hermione muisti, miltä oli tuntunut saada rehtori McGarmiwan allekirjoittama kirje, jossa hänet kutsuttiin takaisin Tylypahkaan. Kirje, jonka mukana häntä ja hänen läheisiään oli toivottu osallistumaan vapaaehtoisina Tylypahkan kunnostukseen. Hermione ei ollut voinut, vaikka olisi tahtonut, sillä hänen vanhempansa olivat palanneet takaisin Britanniaan ja heitä oli alettu kuntouttamaan unhoituksen jäljiltä Pyhässä Mungossa. Hermione oli helpottunut, että sai vanhempansa takaisin, eikä paljon muuta hänen päähänsä ollut mahtunut kesän aikana.
Hermione kuuli kirjaston ovien raskaan narahduksen ja kohotti katseensa Päivän Profeetasta. Kirjastoon astui kalpea nuori mies, jonka hiukset olivat menettäneet entisestään vaaleaa väriään. Tulijan posket olivat lommoilla ja silmät harhailivat etsiessään jota kuta. Hermione oli tietenkin nähnyt Draco Malfoyn oppitunneilla ja harvakseltaan myös Suuressa salissa, mutta joka kerta kylmä väristys kulki läpi Hermionen tämän nähdessä Azkabanin varjon Malfoyn yllä. Hermione oli jo kääntämässä katseensa pois, ettei tuijottaisi, kun Malfoyn katse kohtasi hänen omansa. Malfoy oli kuin varjo entisestä, mutta hetkeksi hänen kasvoilleen nousi lohduton hymy, kun hän katsoi Hermionea. Hermione ei vastannut hymyyn ja Malfoy käänsi katseensa. Hermione seurasi hetken Dracon matkaa ennen kuin mies katosi kirjahyllyjen väliin. Hermione mietti, pitäisikö hänen antaa anteeksi, kuten Harrykin sanoi antaneensa. Hermione katseli hetken suuntaan, johon Malfoy oli kadonnut.
Hermione sulki Päivän Profeetan ja vilkaisi läksypinoaan. Hänestä ei enää tuntunut, että hän saisi kiinni ajatuksesta, joka hänellä oli ollut aiemmin. Malfoy oli kadonnut johonkin omaan soppeen ehkä opiskelemaan, eikä Hermione tohtinut lähteä tämän perään. Kaiken sen jälkeen tuntui liian aikaiselta, eikä hän keksinyt, mitä sanoisi Malfoylle. Hermione päätti jättää läksyt myöhemmäksi ja pakkasi kirjat takaisin laukkuunsa.
Lähtiessään kirjastosta Hermione suuntasi portaikkoon ajatuksenaan lähteä ulos. Lokakuinen ilma oli kolea, jonka saattoi tuntea linnan sisälläkin, mutta ikkunoista ei näkynyt sadetta. Hermionesta tuntui, että hän tarvitsisi hetken tuulettumista ja astuessaan jälleen uuteen portaikkoon, hän sattui samalle tasanteelle Dennisin kanssa. Hermione hymyili pojalle, mutta Dennis vältteli hänen katsettaan. Hermione päätti aloittaa keskustelun, kun portaat tuntuivat matelevan siirtyessään kohti seuraavaa tasannetta.
"Miksi juoksit silloin aiemmin?" Hermione kysyi Dennisiltä aloittaakseen keskustelun. Dennis vilkaisi hänen suuntaansa, mutta ei kohdannut suoraan Hermionen katsetta. Hermione ei ollut nähnyt Dennisiä juurikaan tuvassa, vaikka he olivat molemmat rohkelikkoja. Toki, olihan heillä ikäeroa ja täysin eri oppitunnit. Hermionelle oli nytkin hyppytunti, joiden tarkoituksena oli vapauttaa aikaa kokeisiin lukemiselle ja kasvaville läksypinoille. Professorit sanoivat, että itsenäinen opiskelu valmensi heitä tulevaan.
Dennisillä meni hetki aikaa vastata Hermionelle, sillä tämä näytti epäröivän sen suhteen, mitä sanoisi. Lopulta Dennis vastasi hieman häpeissään: "Minä näin sen ihmissusitytön ja säikähdin."
"Kenet? Tarkoitatko Lavenderia?" Hermione kysyi varovasti, vaikka ei Dennis voinut tarkoittaa ketään muutakaan. Hermione tiesi, millaisia huhuja Lavenderista liikkui.
"Joo", Dennis vastasi. Hän vaikutti katuvalta, mutta myös hermostuneelta. Tietenkin Lavender pelotti monia arpisine kasvoineen. Useimmat tuntuivat karttelevan Lavenderia. Dennis vaikutti pieneltä seisoessaan Hermionen edessä, vaikka oli jo neljäntoista. Hermione näki Dennisissä tämän veljen, mutta hetki ei tuntunut oikealta mainita Tylypahkan taistelussa menehtynyttä Colinia. Aihe oli arka ja Hermione oli huolissaan Lavenderin puolesta, sillä Dennis vaikutti todella pelkäävän tätä.
"Lavender ei ole ihmissusi. Hän sai pureman, kun Harmaaselkä ei ollut susimuodossaan. Tietenkin Lavender on erilainen, mutta hän on siitä huolimatta yhä Lavender", Hermione sanoi ystävällisesti, mutta pieni epävarmuus äänessään, jonka Dennis tuntui huomaavan. Dennis kalpeni ja vältteli Hermionen katsetta, kun portaissa seisominen pitkittyi niiden liikkuessa tavallista verkkaisemmin.
"Joo…", Dennis vastasi ja mutisi, että hänellä oli kiire muodonmuutosten tunnille, kun portaat viimein kolahtivat seuraavalle tasanteelle. Dennis kiirehti seuraaviin portaisiin. Hermionelle jäi raskas olo Dennisin kohtaamisesta, mutta hän yritti muistaa Dennisin olevan vielä nuori ja tämän surevan veljeään. Oli ymmärrettävää, että Dennisille oli vaikeaa suhtautua heihin, jotka olivat olleet osana Tylypahkan taistelua. Hermionelle kuitenkin jäi olo, että Dennis pelkäsi vähän häntäkin.
Tiluksilla satoi, kun Hermione astui ulos raskaista ulkovista.
*
16. lokakuuta 1998, perjantai, Tylypahka"Muistutan kaikkia, että tänä vuonna juhlimme Kurpitsajuhlaa tanssiaisten merkeissä ja odotan teidän osallistuvan tanssitunneillenne ja etsivän itselle parhaaksi katsomanne parin. Kurpitsajuhlan tanssiaisten tarkoituksena on yhdistää oppilaita ja tuoda meitä taas lähemmäksi toisiamme. Kaikki Tylypahkan oppilaat ovat tervetulleita, mutta alle neljäsluokkalaisten tulee muistaa palata makuusaleihinsa ennen keskiyötä", rehtori McGarmiwa herätti oppilaiden huomion aamiaisella puheella, joka jatkui muista käytännönjärjestelyistä. Hermione ei kuunnellut loppuun asti. Tietenkin hän muisti, että tanssiaiset järjestettiin, mutta ei hän ollut ennättänyt uhrata ajatustakaan kenen kanssa sinne menisi. Professori Kuhnusarvio oli vasta muistuttanut aivan samasta asiasta ja siitä, kuinka tärkeää oli muodostaa kestäviä ystävyyssuhteita jo kouluaikana, koska verkostoilla oli suuri merkitys velhoyhteiskunnassa. Hermionesta tuntui, että hänen verkostonsa olivat kutistuneet sulmun kokoisiksi. Jopa Ginny tuntui etäiseltä kikattaessaan ystäviensä kanssa katsomattakaan Hermioneen, vaikka Hermione haki auttavaa katsetta ystävältään. Kenen kanssa hän menisi? Edellisistä tanssiaisista tuntui olevan ikuisuus, kun Viktor Krum oli pyytänyt häntä parikseen. Hermione kirjoitti yhä Viktorille säännöllisesti.
Viktorista muistot ajelehtivat synkemmille urille. Muisto Kolmivelhoturnajaisten päätöksestä kylmäsi Hermionea, sillä siitä moni asia oli saanut alkunsa, kun Voldemort oli palannut. Oli alkanut toinen velhosota, joka oli varjostanut heitä neljä vuotta, vaikka merkit Voldemortin paluusta olivat olleet jo ilmassa heidän ensimmäisenä kouluvuonnaan. Olihan Harry joutunut kohtaamaan Voldemortista sen, mitä hänestä oli jäljellä, kun tämä yritti havitella viisasten kiveä.
"Toivon todella teidän käyttäytyvän juhlissa Tylypahkan sääntöjä kunnioittaen ja hyvänmaun mukaisesti. Oikeastaan vaadin sitä", rehtori McGarmiwa sanoi terävästi ja palautti Hermionen ajatukset takaisin nykyaikaan. Hermione mietti, olivatko he tulleet jo näin pitkälle kaikesta tapahtuneesta, että juhlat saatettiin järjestää ja oppilaat juhlia kevein sydämin. Ainakin useimmat oppilaat vaikuttivat olevan innoissaan ja keskustelevan, kenen kanssa menisivät. Muutamat parit vaihtoivat katseita yli tupapöytien ja Hermione näki, kuinka Neville vilkutti Hannahille puuskupuhin pöytään. Kai elämän tuli jatkua, kuten Hermionekin oli ajatellut palatellessaan ja kunnioitti rehtoria siitä, että tämä pyrki yhdistämään oppilaita. Vuosien ajan Tylypahkassa oli vallinnut erityisesti rohkelikkojen ja luihuisten välinen eripura, mutta se kuilu tuntui ainakin hiukan kaventuneen. Luihuiset eivät olleet enää niin vihamielisiä, vaikka epäluuloja yhä oli puolin ja toisin. Ehkä asiat alkoivat muuttua paremmiksi, Hermione ajatteli, ja huomasi aamiaisen taikoontuvan hänen eteensä. Rehtori oli lopettanut puheensa.
Hermionen lähtiessä Suuresta salista, hän pysäytti Ginnyn, joka jutteli yhä ystäviensä kanssa. Ginny vaikutti elinvoimaiselta ja Hermione tuli hyvin tietoiseksi omista silmäpusseistaan ja hapsottavista hiuksistaan. Se oli turhamainen ajatus, Hermione tiedosti. Ginny kohotti hänelle kulmiaan, kun Hermionen tuijotus kävi liian pitkäksi. "Onko kaikki hyvin, Hermione?" Ginny kysyi. Hermione oli aistivinaan, että Ginny oli epävarma kysyessään Hermionen voinnista. Hermione ei vastannut.
"Onko sinulla jo pari tanssiaisiin?" Hermione kysyi huolettomasti. Hän tiesi, että Ginnykin oli jutellut ystäviensä kanssa tanssiaisista, sillä hän oli kuullut muutaman sanan sieltä täältä. Hermione oli varma, että Ginnyllä oli jo pari, vaikka ei tiennytkään kuka tämä oli.
"Dean", Ginny vastasi huolettomasti. Hermione ei ollut tiennyt, että he olivat taas lähentyneet. Hän muisti, että Ginny ja Dean olivat seurustelleet muutama vuosi sitten. Hermionea harmitti, että hän ei tiennyt paljoakaan Ginnyn kuulumisista, sillä Ginny oli ollut kiireinen, kuten hänkin. Myös Ginnyn S.U.P.E.R.-kokeet lähestyivät ja Ginnyllä oli huispauskapteenin tehtävänsä sekä kova harjoittelu kykyjenetsijää varten. Professori Kuhnusarvio oli vihjannut Kuhnukerhon tapaamisella, että huispaajille olisi luvassa yllätys. Huhut levisivät kuin kulovalkea kykyjenetsijästä kauden otteluihin.
"Entä sinä? Onko sinulla jo pari?" Ginny esitti vasta kysymyksen, mutta Hermione ei osannut vastata siihen. Ginny tuntui kireältä, Hermione huomasi, eikä hän enää halunnutkaan puhua ongelmastaan parin suhteen. Kukaan ei ollut pyytänyt häntä, eikä hän tiennyt, ketä itse voisi pyytää.
"Taidan mennä yksin." Hermione yllättyi itsekin vastauksestaan ja Ginny katsoi häntä hetken aikaa ennen kuin hymyili. Hymyssä oli mukana hieman sääliä, joka Hermionelta ei jäänyt huomaamatta.
"Harmi, ettei Ron ole täällä", Ginny sanoi huolettomasti, mutta Hermione aisti, että Ginny oli yhä harmissaan hänen ja Ronin erosta. Ehkä Ginny toivoi, että he palaisivat taas yhteen, mutta Hermione ja Ron tiesivät molemmat, ettei suhteesta enää tulisi mitään. Hermione ja Ron olivat kuitenkin väleissä erosta huolimatta, vaikka osittain se olikin Harryn eikä heidän itsensä ansiota. Hermione ei osannut sanoa mitään Ginnyn toteamukseen ja käänsi vaistomaisesti katseensa pois Ginnystä. Hermione huomasi ohi kulkevien oppilaiden katseet ja näki, kuinka he kääntyivät supattamaan sen jälkeen toisilleen. Ginnykin vilkaisi oppilaiden perään, mutta ei sanonut mitään. Hermione tiesi, että muut oppilaat kuiskailivat hänestä ja sitä oli ollut mahdoton olla huomaamatta enää Dennisin kohtaamisen jälkeen. Se kalvoi yhä häntä.
"Pidä kivaa Deanin kanssa", Hermione sai sanotuksi ja lopetettua keskustelun. Hermionesta tuntui, että hän tarvitsisi hetken yksin omassa rauhassa, vaikka samaan aikaan kaipasi muiden seuraa. Ginnyn ja muiden seuraa. "Minun loitsutuntini alkaa pian ja taisin unohtaa kirjani", Hermione lisäsi perään valkoisen valheen saadakseen syyn suunnata makuusaleihin. Ginny esitti, ettei tunnistanut valkoista valhetta ja hyvästeli hänet lyhyesti. Ginnyn ystävät kyselivät, mitä asiaa Hermionella oli ollut ja madalsivat sitten ääntään, ettei Hermione kuullut, mitä muuta tytöt sanoivat Ginnylle. Hermione ja Ginny olivat olleet läheisiä, mutta Hermionesta tuntui kuin hän olisi ajautumassa koko ajan kauemmaksi muista oppilaista ja myös ystävistään.
Hermione ei voinut makuusalissa estää itseltään kyyneleitä.
*
31. lokakuuta 1998, lauantai, TylypahkaGinny ja Dean olivat ehdottomasti tanssiaisten upein pari. Hermione tunsi kateuden pistoksen, vaikka ei oikeastaan toivonut yhtään enempää huomiota, joka tuntui seuraavan hänen kannoillaan. Ehkä se oli ikävä, mikä hänet sai kateelliseksi. Hermione nautti kurpitsamehua vaitonaisena ja toivoi, että ei herättäisi yhtään enempää huomiota, jollaista hän ei toivonut. Hän katseli, miten oppilaat nauttivat yhteisestä ajasta, pimeydessä hehkuvista valoista, kermakaljasta ja tanssin pyörteistä. Ehkä juuri siksi Malfoyn astuminen saliin kiinnitti erityisesti Hermionen huomion. Juhlahumussa Malfoy erottui joukosta kuin ankeuttaja ja Hermione ihmetteli, miksi mies oli edes tullut. Tämä näytti entistä väsyneemmältä ja sisäänpäinkääntyneeltä etsiessään vapaata paikkaa, johon asettua. Vapaita paikkoja oli runsaasti, sillä suurin osa odotti jo kuumeisesti Kohtalottarien esiintymistä tai nautti kotitonttujen loihtiman buffetin antimista.
Lopulta Draco jäi vain seisomaan paikoilleen ja otti ohi leijuvasta tarjottimesta itselleen kuplivan juoman. Malfoy näytti välttelevän kohtaamasta kenenkään katsetta, mutta tuntui silti tarkastelevan ympäristöään. Kasvojen ilmeestä ei voinut päätellä mitään. Hermione oli nuoruusvuosina niin tottunut Malfoyn happamaan naamaan, että ilme oli mitäänsanomaton. Eksynyt. Hermione mietti aiempaa kohtaamista ja miksi Malfoy oli hymyillyt hänelle. Oliko se edes ollut hymy? Hermione oli saattanut vain kuvitella. Hermionesta tuntui, että hänellä olisi tilaisuus mennä puhumaan miehelle, joka näytti varmasti yhtä yksinäiseltä kuin hänkin. Kohtalottaret tulivat lavalle ja hälinä kasvoi mahdottomaksi. Viimeisetkin istumapaikat tyhjenivät ja Hermione näki, kuinka onnellinen Ginny oli Deanin vetäessä hänet ihmisjoukkoon. Tätä seurasivat muut parit, jotka olivat olleet heidät seurueessaan. Hermione tunnisti Seamus Finniganin ja jopa kömpelönä perässä seuraavan Nevillen, jonka kädestä piti tiukasti kiinni Hannah Abbott. Hermione päätti ryhdistäytyä ja lähestyä Malfoyta kaunoistaan huolimatta. Sitähän rehtori McGarmiwa oli halunnut: Kurpitsajuhlan tuovat oppilaita takaisin yhteen.
Malfoy tuntui huomaavan Hermionen ajatuksen, sillä ennen kuin Hermione ehti itse liikahtaa Malfoy lähti kävelemään hänen suuntaansa ja Hermionen mieleen valui epävarmuus, mitä hän sanoisi. Ei hän tietenkään voisi kysyä, kuinka kesä oli sujunut. Malfoy oli vasta vapautettu Azkabanista ja varmasti viettänyt lopun kesää toipuessa. Ehkä Hermione kysyisi, miksi Malfoy oli palannut. Enempää Hermione ei ennättänyt ajatella, kun Malfoy oli jo hänen luonaan. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään.
"Missä parisi on?" Malfoy kysyi ja Hermione oli huomaavinaan äänessä terävyyttä, jonka hän oli jo vuosia sitten yhdistänyt irvaamiseen. Sitähän Malfoy oli kaikki vuodet tehnyt. Haukkunut häntä ja irvaillut hänelle, Harrylle ja Ronille. Hermione ei mahtanut mitään, että suuttumuksen puna lehahti hänen kasvoilleen. Tunteenpurkauksen mukana oli myös häpeää, vaikka hänhän oli itse päättänyt tulla yksin. Malfoy kohautti harteitaan huomatessaan Hermionen reaktion ja juuri, kun Hermione oli aikeissa vastata, Malfoy puhui: "Älä välitä. Ei minullakaan ole paria." Se kuulosti Hermionesta paljon inhimillisemmältä. Hermione tokeni nopeasti punastumisestaan, mutta ei keksinyt ainoatakaan sanaa, jolla aloittaa keskustelua. Malfoy ei kiirehtinyt aloittamaan vaan otti kulauksen juomastaan.
"Tämä on aika pahaa", hän sanoi. Malfoyssa oli yhä särmää, vaikka hän näyttikin uupuneelta. Hermione oli ehostautunut iltaa varten, mutta Malfoyn silmänaluset olivat yhä mustat, hiukset ohuet ja elottomat. Ehkä tämän kasvot olivat kuitenkin saaneet takaisin väriä, vaikka Hermione ei voinut olla siitä varma. Olihan Malfoy aina ollut kalpea. Hermionella meni hetki tajuta, että häneltä odotettiin vastausta. Tilanne ei tuntunut luontevalta, mutta hän päätti yrittää, että he saisivat aikaan keskustelun. Hermione tarttui taikasauvaansa ja heilautti sitä kerran: äänetön kutsuloitsu toi Malfoylle kermakaljan herkuista ja juomista notkuvasta pöydästä.
"Kiitos", Malfoy sanoi ottaessaan kermakaljan ja laski läheiselle pöydälle kuplajuomansa. Hermione ei enää epäröinyt vaan päätti kysyä ainoan mieleen tulevansa asian: "Miksi palasit Tylypahkaan?" Sitä hän oli miettinyt monesti kirjastokohtaamisen jälkeen, jos oli nähnyt Malfoyn yhteisillä tunneilla tai Suuressa salissa. Malfoy oli alkanut käydä aamiaisella hieman useammin. Muina aikoina miestä harvoin näki.
"Miksi? Haluan suorittaa tutkintoni loppuun", Malfoy vastasi, mutta Hermionelle jäi tunne vastaukseen liittyvän muutakin. Hermione ei kuitenkaan kysynyt sen tarkemmin. Malfoy oli suoriutunut ihan hyvin, ainakin siltä osin, mitä Hermione oli yhteisiltä tunneilta voinut päätellä. Malfoykin oli saanut kiitosta oppitunneilla. Molemmat joivat juomiaan hiljaisuuden vallitessa, eikä Hermione keksinyt muutakaan puheenaihetta kuin opinnot. He vaihtoivat muutaman sanan taikajuomista ja muodonmuutoksista ja sitten keskustelu kuihtui. Hermione katseli, miten parit tanssivat täydessä vauhdissa Kohtalottarien tahtiin. Tunnelma oli huipussaan, mutta Hermione mietti ainoastaan, millä verukkeella hän voisi palata makuusaliin. Malfoykin näytti kaipavan samaa ja Hermione oli jo aikaissa ehdottaa lähtöä, kun Malfoy käänsi katseensa suoraan hänen silmiinsä. Malfoyn katse oli kysyvä.
"Minä en nähnyt sinua Tylypahkan kunnostustöissä", hän totesi, eikä kääntänyt katsettaan, kuten aiemmin. Malfoyn katseet olivat aina kohdistuneet hieman Hermionesta ohitse tai katseet olivat kohdanneet vain hetkeksi. Nyt Malfoy oikeasti katsoi Hermionea. Hermione yllättyi ja hänellä meni hetki tajuta, mitä kysymys tarkoitti. Tylypahkan kunnostustyöt olivat olleet elokuussa.
"Olitko
sinä Tylypahkan kunnostustöissä?" hän sai kysytyksi ja tajusi heti, kuinka tahditon oli ollut painotuksensa kanssa. Malfoyn katse väisti taas hänen omansa. "Anteeksi", Hermione sanoi varovasti korjatakseen tahdittomuutensa. Malfoy kohautti harteitaan.
"Vähintä, mitä saatoin tehdä." Malfoy näytti hetken murheelliselta ja etäiseltä, mutta terästäytyi sitten. "Sinua sen sijaan ei näkynyt. Oliko kiire Potterin ja Weasleyn kanssa?" Malfoy pisti takaisin. Hermione säpsähti yhtäkkistä terävyyttä, joka muistutti häntä ajoista, kun Malfoy oli vihannut häntä. Hermione ei mahtanut suutahtamiselleen mitään, kun hänen mieleensä vyöryivät yhtä aikaa vuosien takaiset kaunat ja se, kuinka raskas hänen kesänsä oli ollut. Vanhempien saaminen takaisin Britanniaan ja Pyhän Mungon parantajien luokse ei ollut helppoa. Muistiongelmia oli yhä. Tietenkin hän rakasti vanhempiaan ja heidän takaisin saamistaan, mutta hän oli uupunut. Väsynyt siihen, että vanhemmat olivat hämillään ja eivät tunnistaneet häntä aluksi. Välillä eivät vieläkään. Tietenkään hän ei ollut Tylypahkassa silloin, kun hänen vanhempansa tarvitsivat häntä.
"Minulla oli kiire henkilökohtaisissa asioissa!" Hermione tiuskaisi ja tajusi itsekin, kuinka ylireagoivalta hän kuulosti. Malfoy vaikutti tajuavan, että oli osunut arkaan paikkaan. He välttelivät toistensa katsetta. Kohtalottarien soiton loppuessa ihmiset alkoivat vaeltaa juoma- ja ruokatarjoilujen pariin. Malfoy liikahti levottomasti, kun ihmiset kiersivät heidät kaukaa. Osa tuijottaen ja osa vältellen. Malfoy lopetti heidän lyhyeski jääneen keskustelunsa: "Minun on varmaan parempi poistua. Hyvää yötä, Granger."
Malfoy kuulosti kuin olisi pahoillaan, mutta Hermione tunsi vain helpotusta. Hänkin pääsisi lähtemään.
Ps. Tämä luku julkaistiin aika hätäsesti, kun tajusin mitä päivää elellään. Tervetuloa seuraamaan tätä seikkailua!