// Alaotsikko: Eli tämä ficci kertoo Krumin kouluvuosista Durmstrangissa.
Title:Sinä et osaa itkeä
Author:Eepuska
Genre:Drama
Pairing:-
Rating:K-11
Summary:Mielestäni täällä ei kirjoiteta tarpeeksi Krumista...Liekö niin yksitoikkoinen hahmo vai muuten vaan "hylätty"...Kuitenkin, päätin nyt sitten tehdä herrasta tämän ficcin, älkää ihmetelkö, jos siitä tulee lyhyt, sillä tällä hetkellä ei ole oikein inspiraatiota.
Disclaimer:En omista ohessa olevasta tekstistä ainuttakaan henkilöä, ehkä muutaman, jotka olen itsekeksinyt, vaan kaiken omistaa J.K Rowling.
Warnings:Aika synkkää tekstiä, mutta tämä on minun mielipiteeni!
A/N :Joo, lyhyt on, ei nyt oikein inspaa, vaikutti vaan aika mielenkiintoselta aiheelta, katotaan, tuleeko sitten jatkoo.
Poika nimeltä Viktor Krum heräsi varhain aamulla.Vaikka hän olikin vasta herännyt, ja yleensä herätessään ei näytä kovinkaan upealta, hän oli uskomattoman komea.Hän nousi vikkelästi sängyltään, vilkaisi nopeasti huonetovereitaan ja lähti ääneti makuusalista.Viktor käveli kolkkoa ja hyistä käytävää pitkin kohti ulko-ovia.Käytävillä ei ollut vielä kovin paljon poppoota, mutta Viktorille se oli vain hyvä asia.Kun hän oli päässyt ulos synkeälle pihamaalle, hän muisti unohtaneen luutansa makuusaliin.Miten niin etevä huispaaja voi unohtaa luutansa?!Krum kääntyi ympäri ja juoksi nopeasti takaisin kaivamaan luutansa kouluarkusta.Viimein hän upean luutansa löysikin ja siveli sen kahvaa huolettomasti sormellaan; itse asiasta siitä oli tullut hänelle paha tapa.Ja taas, yhdessä silmänräpäyksessä Viktor oli ulkona kylmässä ulkoilmassa, mutta se ei häntä haitannut, hän oli jo tottunut sellaiseen.Viktor nousi luudalleen, potkaisi vauhtia ja sai pian tuntea mitä ihanimman vapauden tunteen, vaikka sitä hän ei todellakaan ollut.Hän oli vanki.Vanki koulussa, josta hän ei pitänyt.Koulussa, jossa moni pimeyden velhokin oli ollut.Hän kierteli ja kaarteli, teki äkkilaskuja ja nousi taas monen jalan korkeuteen.
"Viktor!"kuului ääni ulko-ovilta.Viktor kääntyi ja huomasi, että huutaja oli ollut hänen rehtorinsa Irkoroff.Viktor laskeutui ja hölkkäsi Irkoroffin luokse ja tokaisi:"Mita?"
"Tule sisälle, ettet palellu, hyvä poika! Mitä käy, jos menetämme loistavan huispaajan?"Irkoroff vastasi tuohkeissaan, eihän hän halunnut lempioppilaansa sairastuvan kesken huispauskauden.Viktor mutisi jotain vastaukseksi ja seurasi sitten rehtoriaan sisälle.
"No missa mina sitten voin harjoitella, jos en saa menna ulos?"hän kysyi.
"Mene joku toinen päivä, Viktor hyvä, palellutat vielä itsesi!"
"Mutta matsi on huomenna, ei sita voi missata!"Viktor tulistui ja katsoi uhmakkaasti Irkoroffia.
"Myöhemmin, Viktor, myöhemmin...Minun pitää mennä",Irkoroff sanoi kepeästi ja häipyi.Viktor jäi yksin eteisaulaan, luuta yhä kädessään, hivellen sen kahvaa hajamielisesti.
Iltapäivällä Viktor oli hyvin vihainen, ei niin kuin tavallisesti.Hän teki läksynsä nopeammin kuin kukaan muu ja sai ylistyksiä ja onnentoivotuksia huomiseen matsiin.Illalla Viktor paineli aikaisin nukkumaan, toisin kuin yleensä, sillä hän ei halunnutt puhua kenenkään kanssa.
Aamulla Viktor heräsi tavalliseen tapaansa ennemmin, kuin muut huonetoverinsa.Aamiaisella häntä ei huvittanut syödä muuta kuin yksi paistettu kananmuna ja heti sen jälkeen hän meni suoraa päätä pukuhuoneeseen vaihtamaan kaapunsa huispauskaapuun.
Ja sitten, matsi alkoi.Joka puolella kuului hurrauksia ja buuauksia.Viktor kuuli pillin vihellyksen ja nousi ilmaan.Oli aika usvaista, ja siksi näkyvyys oli huono.Kymmenen minuutin kuluttua Viktorin joukkue oli johdossa 80-30 ja hän etsi edelleen sieppiä.Avausmatsi oli melko tärkeä voittaa, sillä silloin voisi varmemmin saada huispaupokaalin.Ja viimein Krumin silmään osui kultainen, saksanpähkinän kokoinen pallo, joka lenteli kentän laidassa.Viktor kovensi vauhtia, mutta huomasi harmikseen, että myös toisen joukkueen etsijä oli nähnyt siepin.Hän kiihdytti taas vauhtiaan -sieppi oli kymmenen jalan päässä- ja toinen etsijä jäi jälkeen.Nyt oli Viktorin tilaisuus, nyt hänen täytyi napata sieppi! Ja niin, hän kohotti kätensä ja puristi nyrkkinsä piskuisen pallon ympärille ja kuuli, kun hänen nimensä sanottiin.Hän laskeutui huojentuneena alas, oppilaita juoksi katsomosta ja nosti hänet harteilleen, hän hymyili ensimmäistä kertaa aikoihin.Hänestä tulisi maailman paras huispaaja, sitä ei kukaan voisi estää, ei edes Irkoroff.Viktor laskettiin maahan vasta koulun sisällä ja kaikki kehuivat häntä.
"Viktor", sanoi vaimea ääni.Ääni kuului Irkoroffille.Hän näytti hyvin vakavalta.
"No mita nyt?Etkö ole tyytyvainen minuun?"Viktor sanoi, kun he olivat päässeet syrjempään riehuvista oppilaista.
"Ei, Viktor.Sinun isoisäsi on kuollut.Hänet murhattiin",Irkoroff sanoi kalpeana.
Viktor ei heti tajunnut, vaan sanoi:"Ala huijaa!"
"Ei, en minä huijaa, hän on kuollut!"
Viktorin maailma sumeni hetkessä.Hänen isoisänsä oli ollut hyvin tärkeä hänelle, hän oli pitänyt Viktorista huolta, kun hän oli ollut vielä ihan pikkupoika.Isoisä oli opettanut hänet huispaamaan.Mutta nyt häntä ei enää ollut.Ei Viktor oikeastaan edes osannut itkeä, mutta poissa tolaltaan hän oli.Irkoroff katsoi häntä huolestuneena.Aamulla kaikki oli ollut hyvin.Nyt oli toisin.Viktor ei enää tuntenut minkään laista hyvänolon tunnetta, hänet valtasi apeus.
"Otan osaa, Viktor"Irkoroff sainoi hiljaa ja sitten hän lähti, jätti taas Viktorin yksin, niin kuin oli isoisäkin.Viktor katsoi riehuvia koululaisia, eikä käsittänyt, miten kukaan maailmassa voisi enää olla iloinen, nauraa, hymyillä, olla ystävällinen...