Nimi: Me ei olla viattomia
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Paritukset: Heikki/Kalevi, Heikki/Katariina ja Kalevi/Riia
Tyylilaji: draama, kaverihömppä, angst
Yhteenveto: Kalevin kiinteä katse riisti hapen mun keuhkoista. Olinko se vain mä, vai kipinöikö meidän välillä jälleen?A/N: Jo jonkin aikaa olen halunnut kirjoittaa jätkien näkökulman tapahtumista, mistä kerrotaan tarinassa
Vaikenit siis valehtelit, K-11. Tartuin viimein toimeen inspiraation siivittämänä. Tästä piti alunperin tulla vaan shotti, mutta sitten pituutta vain tuli ja tuli, ja lopputuloksena oli kolmeosainen minijatkis. Kerro, mitä tykkäät!
Me ei olla viattomia
Syyskuu 2014
1.
kaupungin valot himmenee
minä laitan pilvet kulkemaan
kohti menneitä aikoja
(Huuki & Lance – Menneitä aikoja)
Heikki
Aurinko oli laskemassa, kun me ajettiin Konneveden suuntaan. Mulla oli takana pitkä työviikko, mutta jaksoin silti olla innoissani tulevasta viikonlopusta. Se ei ollut vaatinut paljoa suunnittelua tai sumplimista. Kaikki oli tapahtunut hämmästyttävän luontevasti. Katariina oli vain heittänyt idean ryhmächattiin, ja se oli saanut kannatusta. Viimeisessä mökkireissussa ennen kylmien kelien saapumista oli jotakin nostalgista.
Vähän mua harmitti, etteivät Eeli ja Tino olleet päässeet mukaan, mutta joskus toiste sitten. Sen jälkeen, kun Eeli oli muuttanut Tampereelle, me saatiin koko porukka kasaan yhä harvemmin. Se oli uutta ja outoa enkä mä oikein pitänyt siitä. Mua pelotti, että kaikista ponnistuksista huolimatta elämä aikoi ajaa meidät erilleen. Pelkkä ajatuskin teki musta levottoman. Siksi tällaiset jutut oli niin tärkeitä. Jokainen meistä tahtoi pitää kiinni tutusta ja turvallisesta niin kauan kuin se vain olisi mahdollista. Tänä viikonloppuna mä en aikonut murehtia tulevaa. Tahdoin vain pitää hauskaa kavereitteni kanssa.
"Ihana sää", Katariina sanoi auringonlaskua ihaillessaan. "Toivottavasti huomennakin paistais aurinko."
"Toivotaan", sanoin. "Säätiedotus asiasta oli vähän epämääräinen."
"Ai vähän", Kata naureskeli. "Mut mä pakkasin kyllä vaatetta vähän joka säälle."
"Sama. Pääasia, ettei tuu kylmä", sanoin. "Toivotaan, että Kalevi ja Riia ovat myös ottaneet asian huomioon."
"Kyllä Riia ainakin", Katariina sanoi varmasti. "Kalevi taas uskoo vakaasti siihen, että jos se vaan asennoituu asiaan tarpeeksi välinpitämättömästi, se ei tunne kylmää tai muita epämukavuuksia."
"Totta", naureskelin. "Mistä vetoa, että voidaan yllyttää se uimaankin?"
"Kyllä mäkin ajattelin uida", Kata sanoi. Tirskahdin. Tyttö katsoi mua alta kulmien. "Etkö muka usko!"
"En", sanoin rehellisesti. "Kymmenasteinen vesi on oikeesti tosi kylmää, vaikka menisi suoraan saunasta.
Etenkin, kun menee suoraan saunasta."
"Vaikka sä oletkin tollanen nössykkä, ei se tarkoita, että mäkin olisin", Katariina sanoi itsevarmasti. Hymyilin hellästi tytön uhmalle.
"Se nähdään sit", sanoin. "Mut jos sua alkaakin epäilyttää, mä voin kyllä tyrkätä sut laiturilta."
"Kuinka ystävällistä", Kata vinoili.
"Sellainenhan mä oon", hymähdin. Radiosta tuli OneRepublicin Counting Stars, ja mä laitoin volyymia kovemmalle. Kohta mä ja Kata laulettiin yhteen ääneen kertosäettä. Mulla oli nauru herkässä ja hyvä fiilis alkavasta viikonlopusta.
"Ne on kuulemma meidän takana", Katariina sanoi tsekatessaan uuden viestin kännykästään. Katsoin taustapeiliin ja näin Kalevin punaisen Clion.
"Niinpä näkyy", sanoin. Ei mennyt kauaa, kun näin Kalevin pistävän vilkun päälle. Huokaisin tietäessäni, mitä jätkä tekisi seuraavaksi. Kalevin ohittaessa meidät näin omahyväisen ilmeen sen kasvoilla ja kyllästyneen Riian etupenkillä. "Yks helvetin urpo tuokin."
"Niin Kalevia", Kata sanoi. "Yrittää varmaan provosoida sua kisailemaan sen kanssa."
"Nää, kyllä Kalevi tietää, etten mä sellaseen lähde. Jätkä tahtoi vain kiilata, koska sitä sattui huvittamaan", sanoin. "Se aina vittuilee siitä, että ajan liian hiljaa."
"Koska ylinopeuden ajamisesta kannattaakin rehvastella kaikelle kansalle", Katariina tuhahti. Tunsin lämpimän ailahduksen vatsassani. Tykkäsin siitä, kun Kata piti mun puolia pienissäkin asioissa eikä mua yhtään harmittanut ajaa Kalevin takana loppumatka.
Me ajettiin Konneveden S-marketin pihaan ruokaostoksille. Tytöt halasivat kuin ei olisivat nähneet ikuisuuksiin, vaikka ne olivat kahvitelleet aikaisemmin tällä viikolla. Mä ja Kalevi tyydyttiin sanalliseen tervehdykseen kevyen nyökkäyksen ohella. Mekin nähtiin niin säännöllisesti, että olisi tuntunut oudolta halata. Pitkän halauksen päätteeksi Kata ja Riia kävelivät käsikynkkää kauppaan, ja minä ja Kalevi seurattiin huvittuneina perässä. Niin, mitäpä poikaystävistä nyt, kun bestis oli paikalla.
"Sä oot kyllä yks etana maantiellä", oli ensimmäinen asia, mitä Kalevi sanoi mulle. "Me lähdettiin teitä varmaan vartti myöhemmin, ja silti saatiin kiinni ennen puoliväliä."
"Varmaan ajoit ylinopeutta koko matkan", tuhahdin.
"En ees", Kalevi sanoi. "Ajoin vaan sallittua ylinopeutta. Ohittaessa enemmän, mut niin tekee kaikki. Sä oot ainut, joka posottaa kiltisti tasan kaheksaakymppiä tai vähän alle. Siksi sut aina ohitetaan."
"Ei se mua haittaa", sanoin. "Ei mulla oo kiire minnekään toisin kuin sulla."
Kalevi päästi paljonpuhuvan tuhahduksen, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Kalevilla oli tietyt, muuttumattomat periaatteet autoilusta. Niille oli paras vain nyökytellä, ellei halunnut ajautua pitkään ja turhauttavaan väittelyyn aiheesta. Kumpikaan meistä ei tahtonut aloittaa viikonloppua kinastelulla, joten me mieluummin alettiin valikoida mieluisia ruoka-aineksia. Alkoholilla oli tietenkin oma osuutensa kärryn sisällöstä, vaikka mun suunnitelmissa ei ollutkaan mikään ylenpalttinen humaltuminen. Muutama kalja vain rentoutti ja takasi hauskemman illan. Me sovittiin, että tänään syötäisiin vain kevyesti ja vasta huomenna laitettaisiin kunnon ruuat. Tänään oli suunnitelmissa ottaa ihan rennosti saunan ja eri pelien merkeissä.
Kun me kannettiin ostoksia autoon, oli jo hämärää, mutta yhä lämmintä. Taivas oli kauniin värinen. Ilman syksyn kirpeyttä olisi voinut kuvitella, että oli vain viileämpi kesäilta. Hengitin raikasta ilmaa keuhkoihini, ja Kalevi kysyi, mikä helvetti sai mut hymyilemään niin leveästi.
"Mulla on vaan fiilis", sanoin hitaasti, "että tästä tulee upea reissu."
Huomasin muiden vaihtavan katseita keskenään, mutta mä en hämmentynyt. Mikään ei pystyisi masentamaan mua, ei tänään.
"Noni, hyvä juttu. Nyt jatkat pakkaamista", Katariina kehotti, kun olin sen mielestä liian kauan pysähdyksissä. "Me ei ikinä päästä Suvisaareen, jos sun pitää koko ajan pysähtyä fiilistelemään."
"Niinpä. Pää pois pilvistä, pälli", Kalevi sanoi ja yritti huitaista mua kyynärpäällään, mutta mä ehdin väistää.
"Nyysitään siltä avaimet ja jätetään tänne. Tollanen ylenpalttinen onnellisuus on pahaksi mulle", Riia sanoi, ja tytön ääni onnistui kuulostamaan siltä kuin se tarkoittaisi sanojaan, mutta haaleansinisissä silmissä pilkehti. Olin harmistuvani ehdotuksesta.
"Ei paha idea", Kalevi hörähti. "Heikistä voisi tulla runoileva kylähullu. Tää mesta näyttääkin olevan sellaista vailla."
"Just joo", huokaisin ja tönin jätkää. "Ei sitte. Tulee varmaan sit ihan paska reissu."
"Sun seurassa väkisinkin", Kalevi sanoi, ja mä pärskähdin sen vittuilulle.
"Sut se tässä pitäis rannalle jättää", sanoin.
"Pojat, nyt turvat umpeen ja rattiin", Katariina komensi, ja me toteltiin mukisematta.
❖
Kalevi
Syksyinen Suvisaari ei juuri eronnut kesäisestä. Lehtipuissa oli yhä enemmän vihreää kuin keltaista. Nenään tuleva kostea tuoksu kuitenkin kieli vuodenajan, sanoivat silmät mitä tahansa. Ei kuitenkaan ollut mitenkään älyttömän kylmä, mikä oli ihan positiivinen yllätys. Mökki taas oli kolea senkin edestä. Ulkona sentään tuntui yhä auringon jättämä lämpö. Meidän purkaessa kamoja Heikki otti tehtäväkseen takan sytytyksen, jotta me ei nukkuessa jäädyttäisi hengiltä.
"Sä voisit mennä lämmittämään saunan ja kantamaan vedet. Muista täyttää myös kiukaan vesisäiliö", Heikki sanoi mulle ja kippasi avaimet.
"Alright", vastasin ja menin ulos. Tytöt täyttivät maakellaria ruokatarvikkeilla. Tykkäsin mökkeilyssä siitä, miten duuni jaettiin tasapuolisesti ja kaikille riitti tekemistä. Kävelin kallioista polkua saunalle. Huuhtelin pesuvadit, joihin oli jäänyt kuivahtaneita roskia viime kerralta ja täytin ne kiukaan vesisäiliötä unohtamatta. Pesän sytytys oli vähän kimurantimpi homma. Vaikka puita säilytettiin sateelta suojassa, lisääntynyt ilmankosteus oli tehnyt tehtävänsä. Sain sytytellä tuohenkappaleita ja kiroilla vittuperkelettä moneen kertaan ennen kuin tuli viimein tarttui puihin, ja mä uskalsin jättää saunan.
Mökille palatessani Heikki istuskeli kuistilla pitkät jalat ojennettuina, ja se hymyili nähdessään mut. Jätkä oli jotenkin tavallista paremmalla tuulella. Iloinen tuike ei jättänyt sinisiä silmiä hetkeksikään. Mun teki mieli ärsyyntyä silkasta periaatteesta, mutta se jäi vain ajatukseksi, kun suu oli jo vastaamassa Heikin hymyyn.
"Oliko vaikeuksia?" Heikki kysyi.
"Vähän", sanoin. "Mut ei mitään sellaista, mitä en handlaisi."
"Luonnollisesti", Heikki hymähti. Otin tuolin ja istuin sen viereen. Me katsottiin tyynelle järvelle eikä sanottu mitään. Katan ja Riian vilkas puheensorina kuului mökin takaa, ja välillä jokin luontokappale ilmoitteli olemassaolostaan, mutta muuten oli hiljaista. Yleensä hiljaisuudet olivat musta kiusallisia, mutta ei Heikin seurassa. Siitä huokui sellaista tyyneyttä, minkä edessä munkin sisäinen levottomuus taipui. Kukaan muu ei vaikuttanut muhun sillä tavalla.
"Mikä on sun lempivuodenaika?" Heikki kysyi. Jäin kiinni jätkän yllättäen pehmentyneeseen ääneen, ja sanojen ymmärrys laahasi jäljessä.
"Öö, en mä tiiä", vastasin hämilläni. "Ehkä kesä."
"Kesä on ollu munkin jo aika pitkään", Heikki sanoi, "mut nyt musta tuntuu, että syksy on ihan varteenotettava kilpailija."
"Miks?" mä kysyin.
"Kun syksyllä tapahtuu niin paljon enemmän. Luonto muuttuu ja illat pimenee. Alkaa koulut ja työt. Kaikki on uutta ja jännittävää, ja vaikka kuinka kitisee sitä, että kesä on ohi, niin silti on jotenkin kivaa taas tehdä kaikkea", Heikki sanoi. Mietin sen sanoja, ja tiesin, mitä Heikki tarkoitti. Oli kesälläkin usein duunia ja frendejä näki bileissä ja muualla, mutta samaan aikaan kesäkuukausina oli jotenkin tyhjää ja verkkaista. Muutenkin kesään kohdistui aina ihan kohtuuttomat odotukset, ja sitten petyttiin katkerasti, kun sää olikin paska, frendit reissussa ja rahat vähissä. Syksyllä porukkaa näki taas päivittäin koulun tai töiden kautta. Säännöllinen tekeminen toi elämään tietynlaista rytmiä ja sisältöä.
"Joo, tajuun, mitä meinaat", sanoin. "Mut taidan silti sanoa kesä, koska mun parhaimmat muistot on just kesältä."
"Toistaiseksi", Heikki sanoi, ja se kuulosti melkein lupaukselta. Virnistin ja kohotin kulmiani.
"Mitä pervouksia sä oikeen oot suunnitellu tälle viikonlopulle, kun et ees meinaa pysyy farkuissas?" kysyin. Heikki nauroi ja pudisteli päätään.
"Oot ääliö", jätkä huokaisi.
"Ihan vain sua varten", hymähdin.
"Tosi herttaista", Heikki ilveili. "Säästä nyt jotain tytöillekin."
"Säästäkää meille mitä?" Katariina kysyi, kun se ja Riia liittyivät meidän seuraan. Katariina istui portaille. Tarjosin Riiaa sijoittamaan sievän peppunsa mun syliin, ja tyttö tarttui siihen. Kiedoin toisen käteni sen vyötäisille. Musta tuntui hyvältä, kun Riia rentoutui ja nojasi muhun.
"Kalevin viljelemää laatuhuumoria, johon sisältyy runsaasti alapääjuttuja ja muita kaksimielisyyksiä", Heikki vastasi.
"Meidät voi todellakin
säästää tältä valitettavan yksipuoliselta sisällöltä", Katariina sanoi.
"Kutsutko sä mun läppää yksipuoliseksi?" ulvahdin. "Minua ei ole kuunaan loukattu näin!"
"Oles nyt siinä", Riia sanoi Katan ja Heikin naureskellessa. Riia pujotti sormensa mun tukkaan ja suuteli. Unohdin heti Heikin ja Katan ja vastasin huulien pehmeään kosketukseen. Meille ei ollut mikään ongelma imutella julkisesti, jos tuntui siltä, ja se toimi hyvin meidän suhteessa. Mun puolesta olisi voitu tehdä muutakin, mutta Riia ei pitänyt siitä, että kävin liian tuttavalliseksi muiden edessä. Se oli kuulemma mautonta. Me ei oltu asiasta samaa mieltä, mutta kunnioitin tyttöystäväni tahtoa ja olin kiltisti.
"Vois syödä jotain", kuulin Heikin sanovan, ja mua huvitti, että sille sattumoisin tuli heti nälkä, kun mä ja Riia alettiin pussailla. "Tehdäänkö vaan jotkut leivät?"
"Joo, kuulostaa hyvältä", Kata vastasi. "Ehkä salaattia siihen kaveriksi. Toimiiko kaasuhella? Vois keittää teetä."
"Toimii", Heikki sanoi. "Vaihdoin kaasusäiliön."
"Jees", Katariina sanoi. "Haluatko säkin teetä, Riia?"
"Mm, jep", Riia sanoi erkaantuessaan musta. "Haetko sä voileipätarvikkeet, muru?"
"Totta kai", sanoin. Riia hymyili. Sain vielä yhden suukon ennen kuin se nousi ja lähti Katariinan kanssa sisälle.
"Teillä menee näemmä hyvin", Heikki sanoi. Vilkaisin sitä, ja näin tietäväisen pilkkeen Heikin silmissä. Heikki intoili niin omasta kuin muidenkin parisuhteista. Se oli oikeastaan aika hellyttävää.
"Jep", vastasin. "Kesä oli vielä vähän kriittistä aikaa, mut nyt menee tosi hyvin."
"Noo, viime kesä oli kaikille vähän… hmm, huono", Heikki sanoi, ja sen olemus meni synkäksi, kun se mietti omia taannoisia ongelmiaan. Mun sisällä kiemurteli epämukavasti. Tahdoin välittömästi vaihtaa meidän keskustelun suuntaa. Ei ollut enää mitään syytä vatvoa menneitä.
"Täyspaska se oli", korjasin, "mut nyt se on takanapäin."
"Jep", Heikki sanoi ja nousi ylös venyttelemään. Sen nikamat naksahtelivat ja jätkä haukotteli. "Nyt ruokaa."
"Siitä vaan hakemaan", kehotin. Heikki kohotti kulmiaan.
"Sehän oli sun homma", se sanoi.
"Mut sä oot jo valmiiksi ylhäällä", sanoin viattomasti. Heikki katsoi mua sillä tietyllä tapaa, joka käski lopettaa suunsoiton. Katse ei ollut toruva, lähinnä vetoava, mutta aina se tehosi. Huokaisin ja nousin tekemään sen, minkä olin luvannutkin.
Kuten perinteisiin kuului, me otettiin saunakisa. Katariina aikoi uida, ja se yritti provosoida mua liittymään seuraan, mutta tänään mukavuudenhaluisuus voitti. Se näytti yllättävän tytön. Mua vaan myhäilytti. Vuodessa mä olin onnistunut karistamaan itsestäni pahimman yllytyshulluuden, ja se kieltämättä kannatti. Eipä tarvinnut enää yrittää väkisin kastautua syyskuiseen järviveteen ja katua sitä välittömästi. Riia ilmoittautui myös vapaaehtoiseksi, mutta mulla oli tunne, että tyttö teki sen vain Katariinan vuoksi. Heikki ei edes harkinnut asiaa, ja me virnuiltiin toisillemme ja kiusoiteltiin tyttöjä, etteivät ne kuitenkaan uskaltaisi. Riian leuka nousi ylpeänä, ja katsoin sen osittain omaksi ansiokseni, kun mimmi meni ja voitti saunakisan.
Mä ja Heikki istuttiin saunan portaille, kun Kata ja Riia menivät laiturille höyrypilven ympäröimänä. Ne seisahtuivat laiturin päähän ja katsoivat tummaa vettä. Heikki ojensi mulle kaljatölkin. Me avattiin juomamme, ja kylmä malta oli niin helvetin jees. Hengitin syvään ja nautin viileästä ilmasta kuumalla kehollani.
"Noo, mikä nyt tuli?" Heikki huikkasi tytöille, jotka vain kyyhöttivät uimapuvuissaan. "Ei se vesi siitä tuijottelusta lämpene."
"Jos on varaa kuittailuun, niin sit voitkin itse tulla näyttämään esimerkkiä", Katariina vastasi.
"Mä yritän vaan rohkaista sua!" Heikki sanoi, mutta madalsi ääntään ja sanoi mulle:
"Arvasin, ettei se uskalla. Kuka täyspäinen enää ui tähän aikaan?"
"Antaa nyt niiden vähän katella", sanoin. "Kerranhan se vaan kirpaisee."
"Mä kyllä yllätyin, kun sä et ollutkaan ekana menossa", Heikki sanoi.
"Nää, ei mulla oo mitään tarvetta todistella itseäni", sanoin. Heikki nauroi ja tyrkkäsi mua. Tyrkkäsin takaisin, ja Heikki läikytti kaljaa uimashortseilleen. Se älähti, mutta mua vaan nauratti.
"Sulla on
aina tarve todistella vähän kaikkea", Heikki korjasi.
"Ei enää. Oon aikuistunut", sanoin.
"Niinkö?" Heikki tyrskähti. "Mitä se ohittelu sit oli olevinaan?"
"Kunhan vaan havainnollistin, miten maantiellä tulee ajaa eikä kitkutella alinopeutta kuin mikäkin mummeli", sanoin.
"Rude", Heikki puhahti muka loukkaantuneena. Katsoin jätkää, kunnes sen pokka petti. Heikki yritti olla hymyilemättä, mutta se epäonnistui surkeasti. Se ei sitten yhtään osannut esittää suuttunutta. Hyvä vaan. Hymyilevä Heikki oli kaikkein paras. "Okei, oot sä ehkä
pikkuisen aikuistunut."
Heikki osoitti häviävän pientä väliä peukalon ja etusormen välissä.
"Saavutus sekin", hymähdin, ja nautin ihan vain siitä simppelistä hetkestä, kun me vitsailtiin ja istuttiin yhdessä. Toki meillä oli sellaisia hetkiä kaupungissakin, mutta tässä oli jotain erityisempää. Ehkä muakin oli purrut jokin mökkikärpänen.
"Ehkä nyt alkaa tapahtua", Heikki sanoi ja viittoi laiturille. Katariina ja Riia tarttuivat toisiaan kädestä, ja ne hyppäsivät. Kuului valtava molskahdus ja melkein heti perään järkyttynyttä huutoa ja pärskintää.
"IHAN JÄÄTÄVÄÄ!" Katariina huusi ja tarttui tikkaisiin. "Sattuu!"
"Tuohan oli vasta pelkkä kastautuminen!" huusin. "Olkaa sananne mittaisia naisia ja uikaa!"
"HAISTA PASKA!" Riia huusi takaisin, ja mä ja Heikki naurettiin. Katariina ja Riia kuitenkin tekivät muutaman vedon, hinasivat itsensä pikapikaa ylös vedestä ja juoksivat saunaan. Heikki siirtyi syrjään, ja mä tunsin tytöistä hohkaavan kylmyyden, kun ne ohittivat meidät. Saunasta kuului vimmaista löylynheittoa.
"Huh huh", sanoin. "Eipä käy yhtään kateeksi. Näytti melkoiselta itsekidutukselta."
"Todellakin", Heikki sanoi ja istui takaisin mun viereen. Me juotiin vielä hetki ennen kuin liityttiin Katan ja Riian seuraan lämpimään saunaan. Riia kiusasi mua roiskimalla kylmää vettä mun iholle ja rehvasteli omalla saavutuksellaan. Annoin tyttöni kehuskella, koska kieltämättä Riia oli ansainnut sen.
"Miksi täällä haisee kaljalta?" Katariina ihmetteli. Mä muistin Heikin uimahousuille pudonneen oluen ja räjähdin nauramaan.
❖
Heikki
Me oltiin itse kukin melkoisen naatteja saunomisen jälkeen, mutta Riia sai houkuteltua meidät pelaamaan vielä muutaman erän korttia. Kalevi kirosi Ristiseiskassa saamaansa jakoa ja oli tyyliin jokaisella vuorollaan pyytämässä Katalta korttia, kun sillä ei käynyt mikään. Kenellekään ei ollut yllätys, kun Katariina lopulta voitti, ja se meni käymään vessassa. Riia tuli toiseksi. Se vilkaisi Kalevin kortteja ja hymyili.
"Sä niin häviät", Riia ennusti. Kalevi hätyytti tyttöä kauemmas, ja se selvästi laski mahdollisuuksiaan, jotka eivät olleet hääppöiset. Hymyilin härnäävästi. Mulla ei ollut aikomustakaan antaa armoa, ja Kalevi kärsi rökäletappion.
"Paska peli", Kalevi totesi paiskatessaan jäljellä olevat korttinsa pöydälle. Riia huokaisi myötätuntoisena ja halasi sitä. Kalevin synkkä ilme ei laantunut. Jätkä ei pitänyt häviämisestä, mutta myös väsymys taisi painaa sen mieltä.
"Kävi vaan huono tuuri", yritin lohduttaa. Ojentauduin pöydän yli ja pörrötin lempeästi sen ruskeaa tukkaa. Kumma kyllä, en saanut mulkaisua. Jokin lientyi Kalevin olemuksessa eikä ilta päättynyt murjotukseen. Me istuskeltiin vielä jonkin aikaa ja juteltiin, vaikka kaikki olivat jo aika unisia. Lopulta me pestiin hampaat, toivoteltiin hyvät yöt ja kadottiin makkareihin.
"Mistä vetoa, ettei Kalevi ja Riia mene ihan vielä nukkumaan?" Katariina sanoi vaatteita vaihtaessaan.
"Ei siitä tarvii ees lyödä vetoa", hymähdin ja kuuntelin seinän takaa kuuluvaa naurua, jonka seasta erotin kiihkeämpiä, seksiin viittaavia äännähdyksiä. "Kalevi ei koskaan jätä hyödyntämättä mahdollisuutta seksin harrastamiseen."
"Sähän sen tiedät", Katariina tuhahti, ja mun kasvoja poltti ja tunsin säikähdyksen ravistelevan kehoani. Mä katsoin lattiaan enkä tiennyt, mitä sanoa. Katariina ei ollut viitannut sanallakaan mun ja Kalevin keväiseen säätämiseen sen jälkeen, kun me oltiin palattu yhteen viime kuussa. Me oltiin sovittu ne asiat ja yksimielisesti päätetty jättää ne meidän taakse. En ollut varautunut siihen, että asia heitettäisiin mun kasvoille tällä tavoin, kun sitä viimeiseksi odotin. Tunne oli helvetin kelju.
"Anteeksi", Katariina sanoi hiljaa ja katuvasti. Se nousi sängyltä ja otti mua kädestä. "En tiedä, miksi sanoin noin."
"Vaivaako se sua?" kysyin ja katsoin Katariinan ruskeisiin silmiin. Sipaisin tytön poskea. "Koska jos vaivaa, meidän pitää voida puhua siitä. Haluan, että sun on hyvä olla mun kanssa. Se, mitä mä tein – en saa sitä takaisin, vaikka kuinka haluaisin."
"Ei se vaivaa", Katariina vakuutti. "Väsymys vaan puhuu. Ei meidän tarvitse puhua siitä enää."
"Varmasti?" kysyin. Katariina nyökytteli. Halasin tyttöä tiukasti ja suutelin tummanvaaleaa päälakea. "Rakastan sua."
"Mäkin sua", Katariina sanoi. Me mentiin sänkyyn ja suljettiin yksimielisesti korvamme viereisen makuuhuoneen ääniltä. Mökki oli yhä vähän kolea, joten me nukuttiin lusikassa, ja mä nukahdin Katariinan tuoksu nenässäni.
❖
Kalevi
En tiedä, mistä se johtui, mutta mä nukuin aina ihan helvetin hyvin mökillä ja vastaavissa paikoissa, paremmin kuin kotona. Olin aamulla jo ennen kahvia virkeä ja energinen. Riia taas tuhisi suloisesti sängyssä ja läpsi mua pois, kun yritin vähän herätellä sitä. Tiesin Katariinan aamuvirkuksi, joten mä en yllättynyt nähdessäni sen hereillä ja täysissä pukeissa.
"Huomenta", sanoin.
"Huomenta", Katariina vastasi. Tytön tukka oli pöyheä ja latvoissa näkyi pienet, tiheät kiharat. Mieleen tuli eilisilta ja Riia letittämässä Katariinan tukkaa. Näemmä hyvin tuloksin. "Nukuitko hyvin?"
Hymyilin äidilliselle kysymykselle.
"Tosi hyvin", sanoin. "Keitetäänkö kahvit nyt vai ootetaanko et Heikkikin herää?"
"Parempi oottaa", Katariina sanoi hymyillen. "Muuten se suuttuu."
Hymähdin ja poikkesin pihalle. Menin vähän kauemmas kuselle. Kylmä syysaamu sai mut hytisemään, mutta kirpeänraikas ilma tuntui niin hyvältä keuhkoissa, ettei tehnyt mieli valittaa. Taivas oli vaaleansininen ja aurinko paistoi. Tänään voitais mennä vaikka soutelemaan.
Kun palasin sisälle, huomasin, että Heikkikin oli herännyt. Se ja Katariina pussailivat keittiössä kuin muuta maailmaa ei olisi ollut olemassakaan. Tunsin oloni vähän tyhmäksi enkä oikeen tiennyt, miten olla. Kaipasin Riiaa vierelleni, mutta toistaiseksi mun näemmä piti tyytyä olemaan kolmas pyörä. Heikki huomasi mut, ja kumma kyllä, se viitsi irrottautua Katariinan huulista sanoakseen huomenta. Mä tyydyin vain nyökkäämään. Jotenkin mua ärsytti ne kaksi ja niiden ainainen kuhertelu. Koko ajan niiden piti halailla ja olla niin loveydovey. Mä sain yliannostuksen pelkästä näkemisestä.
"Kahvia?" kysyin. Kata ja Heikki nyökyttelivät.
"Kahvia", ne vastasivat yhtä aikaa ja hymyilivät toisilleen. Tsiisus. Mä pidättäydyin pyörittelemästä silmiäni. Jätin kaksikon halailemaan keittiöön ja menin laittamaan radion päälle. Pian Katariina liittyi seuraan aamupalatarvikkeiden kera. Se oikein säteili emännän roolissaan. Mietin Riiaa sen paikalle, ja mua nauratti. Riia opiskeli parhaillaan tarjoilijaksi, joten musta tuntui, että vapaa-ajalla se ei halunnut kiikutella yhtään mitään toisten puolesta.
"Mitä teitä huvittaisi tehdä tänään?" Heikki kysyi, kun kahvit oli keitetty.
"Vois mennä soutelee jossain vaiheessa", sanoin.
"Joo, hyvä idea", Katariina sanoi.
"Tehdään sit niin", Heikki sanoi hymyillen. Kahvi palautti mun hyvän fiiliksen, ja lämpö levisi vatsasta muualle kehoon.
Me tehtiin iltapäivällä souturetki eväiden kera. Tarkoitus oli etsiä jokin kiva saari ja asettua sinne. Härnäsin Riiaa siitä, miten eräjormalta se näytti sen lippiksessä ja tuulitakissa, mutta se vain hymyili ja sanoi täydellä pokalla olevansa just seksikäs enkä mä tietenkään voinut väittää vastaan. Toisaalta, mä olisin kyllä pitänyt Riia seksikkäänä, vaikka se olisi vetänyt Röllin vermeet päälleen. Sanoin sen ääneen, ja sain palkinnoksi Riian valloittavan naurun eikä edes Heikin kasvot pysyneet peruslukemilla. Myhäilin tyytyväisenä itseeni. Siinähän sai Katariinakin huomata aivan uuden puolen mun loistokkaasta huumorintajusta.
"Kiitti", Riia sanoi. "Toi oli ehkä parhain kohteliaisuus ikinä."
"Aika lyömätön kieltämättä", Katariina myötäili suupielet nykien.
"Aivan kuten minä itsekin", sanoin.
"No, se nyt on selvää", Heikki hymähti. Meidät katseet kohtasivat, ja mä tunsin selittämätöntä kipunointia. Käänsin heti katseeni ja osoitin umpimähkään läheisintä saarta, jonne me rantauduttiin.
"Outoa", Riia sanoi, kun me istuttiin alas syömään. Tyttö oli riisunut lippiksensä ja aurinko sai aikaan kuparisen hohteen sen värjätyissä hiuksissa.
"Mikä?" Heikki kysyi meidän muiden puolesta.
"Miten hiljaista on, kun Tino ei oo mukana", Riia hymähti.
"Niinpä!" sanoin. "Hitto, sitä lörppää on ikävä. Tino tuo muutenkin sähläyksillään sellaista tervettä seikkailumeininkiä, kun sitä saa olla pelastamassa joka välissä."
"Niin totta!" Heikki nauroi. "Eeli mahtaa olla ihan hermoraunio, kun se ei voi enää katsoa päivittäin Tinon perään."
"Tai perää", sanoin virnistäen.
"Sitäkin", Heikki vastasi. Katariina pudisteli päätään.
"Eelillä on muutakin mietittävää kuin Tino", Kata sanoi. "Vieras paikkakunta, uusi ala ja kaikki ne uudet ihmiset, ja sitten kun Eeli on vielä vähän taipuvainen ylihuolehtimiseen, niin voin vain kuvitella sitä stressin määrää."
"Tosi outoa ajatella Eeliä jossakin Tampereella", Heikki sanoi. "Tai niinku. Kun on kolme vuotta ollu lukiossa ja nähny joka päivä ne samat naamat, ja nyt se onkin mennyttä. Ihan absurdia. Eeli on muuttanut pois, ja se saa uusia kavereita. Se on jo elämänsä seuraavassa luvussa, kun me taas – me ollaan vasta matkalla sinne, ja jos oon ihan rehellinen, niin – niin välillä mun tekis mieli vaan pysähtyä."
Heikki empi kuin se aikoisi sanoa vielä jotain, ja jotenkin mä tiesin, mitä se jätti sanomatta.
Tai kääntää aikaa taaksepäin. Heikki katsoi mua. Tiesin sen tietävän, että mä tiesin. Näin hämmennystä sen sinisissä silmissä, ja nyt Heikki oli se, joka käänsi katseensa syrjään. Tunsin, miten mun niskakarvat nousivat pystyyn ja vatsassa lepatti villisti. Yritin saada tunteen kaikkoamaan, mutta sen tiedostaminen tuntui vain pahentavan asiaa. Tulin kiusallisen itsetietoiseksi omasta kehostani ja siitä, mitä sen sisällä tapahtui. Helvetti, mikä mua oikein riivasi tänään?
"Tiedän, mitä tarkoitat", Kata sanoi. "Kolme vuotta meni ihan liian nopeasti. Niin epätodellista."
Me hymistiin yksimielisesti. Mä katsoin siniselle järvelle, ja kylmä tuuli pörrötti mun tukkaa. Vedin takkini vetoketjun kiinni ja tartuin Riian käteen. Tytön peukalo silitti mun kämmenselkää. Hymyilin tyttöystävälleni, ja se vastasi hymyyn. Kaikki oli hyvin.