Author: Dulz
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: mystery, drama, kauhuelementtejä
Haasteisiin: Kaiken maailman ficlettejä V - vko 15: blokinmurtaja, Otsikoinnin iloja Summary: "Oon ehkä tulossa hulluksi, mutta mä vannon, ne tavarat siirtyilee itsekseen."A/N: Oon käynyt (kielikuvallinen) kynä aseena blokkia vastaan jo niin kauan, että en yksinkertaisesti muista, miltä tuntuu kirjoittaa ilman, että kaikki tuntuu taistelulta ja lopputulos on tyydyttämätön. Tämä on taas syntynyt sillä tiellä, kun oon kirjoittanut vaan kirjoittamisen takia. Kun jotain on pakko saada aikaan.
Idea on muhinut eri muodossa jo pitkään, nyt se tuli ulos. Palaute on aina ♥ Kiitos.
MÖRKÖ / KISSA”Oon aika helvetin peloissani.”
”Onko ufomiehet taas tulossa hakemaan sut?”
Tupakansavu ei hajaantunut ennen parvekkeen kattoa, ilma seisoi. Yläkerran asukin bassot penetroivat rakennusta perustusatomeita myöten, viereisellä parvekkeella huohotettiin ahkerasti. Tyhjien oluttölkkien rivi kaiteella kiilteli katuvaloissa.
”Unohda ufomiehet”, voihkaisin hitaasti. ”Mun asunnossa tavarat vaihtelee paikkaa.”
”Tai siirtelet niitä vain itse.”
”Usko mua, kuuntele mua. Totta kai ei oo mahdotonta, mutta mä vannon, ne siirtyilee itsekseen. Saatana, oon ehkä tulossa hulluksi, mutta mun tietokoneella tapahtuu sellaista mitä mä vannon, että en oo tehnyt. Historia on tyhjä, eikä mulla oo enää tarve tyhjentää sitä. Oon kaksikymmentä, opiskelen luonnontieteitä ja oon kunnollinen kansalainen. Äänestin vaaleissa. Ei ketään kiinnosta, jos mä joskus katson pornoa, tai pelaan paskoja varhaisteinien pelejä.”
”Kaikki pelaa joskus paskoja varhaisteinien pelejä. Mä pelaan aina paskoja varhaisteinien pelejä.”
”Mistä mä tiedän, onko mun asunnossa joku?”
”Sä otit kissan vähän aikaa sitten, siellä on joku.”
”Ei se oo mun kissa.”
”Mutta se käy sun asunnossa. Sä päästät sen sinne. Ehkä se siirtää sun tavaroita.”
”Kissa siirtää mun tavaroita lattialta pöydille.”
”Mä ainakin uskon siihen.”
Asfaltti kiilteli keltaisessa valossa ja ilmassa oli usvantapaista. Auton etusoihdut pyyhkäisivät yli kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla.
”Sun kissa on luonnottoman upea”, mutisin.
”Ottaisin sen itse, jos en olisi yliherkkä.” Kissa oli upea, sen karva kiilsi kuin öljyinen aallokko. Ne smaragdisilmät olivat joskus hermostuttavat. Olin ristinyt sen Möröksi.
”Sä pidät parvekkeen oven auki, tajuatko, se kissa tappaa sut joku päivä. Mistä vetoa, että joku hiipii sinne öisin, siksi sun tavarat siirtyilee.” Se on kolmas kerros. ”Mutta sun kissa pääsee sinne. Ootko koskaan miettinyt, häh.” Ovi aukeni lopulta.
Mörön hehkuvat silmät porautuivat minuun sängyn alta, kun ilmestyin huoneeseen potkittuani kengät ja heitettyäni takin. ”Älä tuijota, oon kännissä.” Pudotin vaatteet yksi kerrallaan lattialle ja kaivauduin sänkyyn. Parvekkeen ovi narisi tuulenvirissä.
”Oot upea”, kähisin tyynyä vasten, hiukset suussa. ”Mistä sä tulet?”
”Nuku”, Mörön ääni oli rauhallinen.
”Mutta mistä sä tulet, ja miksi parveke on vieläkin auki?”
”Sinä nukut. Olet humalassa, typerys, voit aamulla paremmin, kun nukut. Et varmasti tälläkään kerralla muistanut nesteyttää kehoasi tarpeeksi.”
Tietokoneen satuttavan valkea valo valoi varjoja Mörön teräville kasvoille. Pitkäkyntiset sormet tanssivat näppäimistöllä, ääni oli kipeä tahmaisessa päässäni.
”Sä oot kissa. Miten sulla on sormet. Miten sä näytät tuolta.”
”Jotta voisin vietellä sinut paremmin.”
”Miten sä voit puhua?” yritin kohottaa päätä tyynystä. En pystynyt.
”Nuku”, Mörkö pudotti sanan painavasti. Sen silmät hohtivat yhtäkkiä. Kupariatomin virittyminen tuotti samaa väriä.
Heräsin, vastassa julma päänsärky. Mörkö kehräsi pääni vieressä ja nuolaisi korvaani karhealla kielellä.
Tuijotin sitä puoliunessa silmät puolitangossa. Se räpäytti silmiään.
”Näin hämmentävää unta”, totesin sille myöhemmin, kun olin juonut kaksi kuppia kahvia ja noin gallonan vettä ja heräämisestä oli kulunut kaksi tuntia. Rojahdin työtuoliin fysiikankirjojen päälle. ”En muista sitä unta, mutta sen on ollut pakko olla jotain äärimmäisen hämmentävää.”
Työnsin Mörön pois läppärin päältä. Se venytteli ja katosi parvekkeen ovesta ja tuli takaisin päivien päästä.
Sinä aikana kämpässäni ei esiintynyt tavaroiden teleporttaamista, mutta se alkoi taas uudestaan. Ehkä oli vain ajan kysymys, kun joku murhaisi minut nukkuessani. Päätin tottua siihen ajatukseen. Olisipahan sitten lopussa helpompaa.