The Avengers: Zen | S | Tony/Bruce, Bruce/Natasha, h/c, drama. 12+ virkettä

[DulzGraham]

Author: Dulz
Ikäraja: S
Fandom: MCU  / The Avengers (/ Iron Man / jne)
Disclaimer: Stan Leen, muiden kihojen ja MCU:n luojien (varsinkin hahmojen potretoijien) olkoon kunnia. En tienaa, en rienaa.
Pairing: Tony Stark/Bruce Banner, Bruce Banner/Natasha Romanov
Genre: h/c, drama, vähän huumoria

Haasteisiin: Genretasohaaste, Otsikoinnin iloja, 12+ virkettä XIV

Summary: Ei hän tarvinnut mitään hemmetin laskevia aurinkoja.

A/N: Vieläkin tyytymätön tähän, mutta tuupataan tämä nyt ulos. 12+ virkehaaste on ihan hirveä. Toivottavasti ei pilaa hahmoja liikaa. Enjoy, ja terveiset aurinkoisesta Espanjasta <3
// No niin jotain unohtui. Sijoittuu siis Ragnarökin tapahtumien lomaan, leffan nähneet tunnistaa kohtauksen.

Zen

Brucen näkökentän täytti Thorin aurinkoinen hymy. Thor hyväili hänen päälakeaan ja hymyili kuin Naantalin aurinko, ihan tosi.

“Mi-mitä, missä, mitä tämä on”, Bruce änkytti, “missä tämä on, m-m-m”, Hulk yritti paisua hänen sisältään kuin ruttopaise, “m-mitä on tapahtunut, kuinka kauan minä olin Hulk?”

“Kaikki on hyvin, Banner, kaikki on hyvin”, Thorin tahto tuntui olevan hukuttaa hänet ja hänen hermostuneet aistinsa liikaan läheisyyteen, ja lääppiminen loppui vasta kun Bruce huitoi jumalan pois kuin ärsyttävän pörräävän kärpäsen. Bruce haparoi ympäristöään, kunnes tajusi ettei Natasha ollut oikeasti siellä, eikä Tony, vain Thor, ja Tonyn varavaatekerta. Mikä onni, vaikka Tony olisi ehkä voinut käyttää vähemmän tiukkoja vaatteita, vaikka ehkä tiukat vaatteet näyttivät tosi hyvältä Tonyn päällä, jos kysyttiin, ei sillä että kukaan tietenkään koskaan kysyisi. No, itse asiassa Tony oli kerran kysynyt ja Bruce oli hätkähtänyt, potkaissut varpaankyntensä rikki laboratoriopöydän kulmaan ja melkein “menettänyt uskomattoman zeninsä”.

Hänen zeninsä oli kyllä ihan uskomattomalla koetuksella, Thor taputteli, tasoitteli ja muutenkin lääppi jälleen hänen päälakensa kiekuraisia töyhtöjä ja hän kun oli ollut aivan liian huolestuttavan kauan Hulk. Thor selitteli mitä oli tapahtunut ja missä hän oli ja johdatti heidät kadulle, ja Brucen hengitys muuttui yhä ahtaammaksi ja ahtaammaksi siitä mitä Thor kertoi ja siitä kuinka Hulk läiskäistiin fanitavarana – fanitavarana – joka puolelta päin hänen naamaansa, ja hän tiesi että “se uskomaton zen” pitäisi saada pian takaisin, mutta miten, ei ollut aikaa, ei aikaa, ei rauhaa – hengitä hengitä, muista zen – “aurinko laskee, laskee tosi matalalle”, Thor oli vienyt hänet sivuun, toisteli ja kosketti, “lopeta”, Bruce näki vihreää, väkijoukko ulvoi, ulisi, vinkui, muista zen, muista zen, hänen pitäisi muistaa zen, hän ei saanut ajatella mitä tapahtuisi seuraavan kerran kun hänen vihainen pikku mutaationsa saisi vallan.

“Aurinko laskee”, Thor mumisi matalalla äänellään ja Bruce muisti Natashan, ja kuinka oli joskus kauan ennen pitkää untaan haaveillut. Ennen kuin oli ollut Hulk monta vuotta, avaruudessa. Natashan rakastaminen oli niin hyvin erilaista kuin Tonyn, vaarallista ja korventavaa ja zeniä koettelevaa, mutta räikeän keltaista ja iloista. Ei etteikö Tony olisi myös koetellut hänen zeniään, mutta Tony myös jotenkin rauhoitti häntä, Tony oli niin, niin, ehkä jonkinlainen turva, notkuessaan lähettyvillä pullo kourassa ja viski hengityksestään huokuen ja ärsyttävänä Hulkista huolimatta. Ei hän tarvinnut mitään hemmetin laskevia aurinkoja, jotka toivat mieleen nyt vain kuinka Natashan oli täytynyt jäädä odottamaan ja pettymään, hän olisi tarvinnut Tonyn päiväkotitason vitsejä. Häneltä pääsi hento hermostunut nauru.

Thor tuijotti häntä kulmat syvässä kurkussa, se viittasi huoleen. Mitä asgardilaiset tekivät kun olivat huolissaan jostakusta, keittivät teetä?

Hänen ajatuksensa olivat epäreiluja, ei hän vihannut Thoria vaan tätä paikkaa, ja Hulkia, ja sitä miten peloissaan oli, ja omaa vihaansa tietenkin.

Ohi tanssi joku, jolla oli valtava Hulk-tatuointi.

Kohtaloa tai sattumaa, maailmankaikkeuden ilkeys olisi ollut Tonysta hyvin huvittavaa.

Thor silitti hänen selkäänsä ja päätään ja olkavarttaan ja oli sentään luoja varjelkoon hiljaa lukuun ottamatta sanatonta hyräilyä. Thor vaikutti suhtautuvan tähän niin tavallisesti. Olihan tällä sentään hiukan hullu veli, joka tuntui ottavan kaiken kovin emotionaalisesti, että ehkä Thor oli viettänyt paljon aikaa ojentelemassa Lokille nenäliinoja sydänsärkyyn ja oppinut olemaan kärsivällinen puukotuksen pelossa.

Bruce tunsi vieläkin olevansa tosi eksynyt, mutta Hulk-tilanne alkoi jo helpottaa. Paniikissa auttoi aina kun pisti päähän lasit joilla maailma tulvi täyteen Tonyn idioottimaisia sutkautuksia.

[Fiorella]

Olen edelleen kohtalaisen tietämätön tästä fandomista, mutta suurin piirtein hahmot kuitenkin tunnistan. En tiedä, missä määrin Thor on oikeasti Brucen kanssa missään tekemisissä, mutta sen tiedän, että Bruce ei oikein tuota muodonmuutosjuttuaan hallitse ja siksi tuntuu hyvinkin uskottavalta, että hän on vähän pihalla ja pahasti ahdistuksessa muututtuaan takaisin ja tietämättä mitä on tapahtunut ja missä ollaan. Hyvä siis, että Thor on siinä ja tyynnyttää tilannetta.

Thor silitti hänen selkäänsä ja päätään ja olkavarttaan ja oli sentään luoja varjelkoon hiljaa lukuun ottamatta sanatonta hyräilyä. Thor vaikutti suhtautuvan tähän niin tavallisesti. Olihan tällä sentään hiukan hullu veli, joka tuntui ottavan kaiken kovin emotionaalisesti, että ehkä Thor oli viettänyt paljon aikaa ojentelemassa Lokille nenäliinoja sydänsärkyyn ja oppinut olemaan kärsivällinen puukotuksen pelossa.

Jotenkin tämä mielikuva sai hykertelemään, en oikein osaa nähdä Thoria ja Lokia samassa tilanteessa. Mutta olipa Thor kuitenkin niin kovin isoveljellisen turvallinen ja rauhoittava, ilmeisesti ilman sen kummempia taka-ajatuksiakaan. 

Ohi tanssi joku, jolla oli valtava Hulk-tatuointi.

Tällainen irrallinen viittaus, ja ylipäätään Hulkin fanituotteistaminen oli hullunkurinen lisäys. En tiedä onko tämä oma lisäys vai kohtaus elokuvasta, mutta hauska yhtä kaikki.

Bruce kartoitti hiljalleen tasoittuvaa maailmaa ympärillään ajattelemalla, mitä Stark sanoisi, miten reagoisi kaikkeen. Siinä oli jotain herttaista, kuinka hänelle Tony tuntui olevan rauhoittava tekijä. En ole itse sitä nähnyt vielä kuin kuvasta, mutta sen perusteella se on ehkä vähän minun inhokki näin alustavasti, kun en ole ikinä tykännyt siitä näyttelijästä. Voi olla, että mielipide muuttuu, jos joskus näen elokuvankin. Tai sitten ei. Joka tapauksessa Stark ei ehkä ole niin rauhoittava minun mielikuvassani hänestä, siksikin tämä tuntui mielenkiintoiselta. Tulin uteliaaksi.

Natashasta taas pidän jo valmiiksi, tomera tyttö. Ficissä viehätti erityisesti tämä vertailu, kuinka Natasha oli Brucelle aurinkoa ja valoa, energiaa tulvillaan. Ehkä enemmän kuin hän jaksoi sillä hetkellä vastaanottaa. Ja silti välitti niin, että suri naisen joutumista pettymään.

Bruce tunsi vieläkin olevansa tosi eksynyt, mutta Hulk-tilanne alkoi jo helpottaa. Paniikissa auttoi aina kun pisti päähän lasit joilla maailma tulvi täyteen Tonyn idioottimaisia sutkautuksia.

Lopetuksessa oli jotain kovin hellyttävää. Tuli itsellekin tunne, että tekisi mieli sitä vähän paijata.

En ehkä ole tähän paras mahdollinen kommentoija, mutta pidin ficistäsi! Kiitos siitä! Koko ajan tämäkin fandom alkaa kiinnostaa enemmän.

[Auri]

Totta puhuen, vähän itken ja vähän tärisen. Olen tässä yli puoli tuntia yrittänyt kerätä ajatuksia, mutta en osaa. Varsinkin sen jälkeen, kun kerroit siitä millaista jatkoa tälle olet suunnitellut. Rikkoi minut täysin jo tämän kidutuksen jälkeen, kiitos. Tony/Bruce on vain täydellistä ja rakastan heitä liikaa. Ja tässä kun oli vain kipua ja kaipuuta.

Bruce haparoi ympäristöään, kunnes tajusi ettei Natasha ollut oikeasti siellä, eikä Tony, vain Thor, ja Tonyn varavaatekerta. Mikä onni, vaikka Tony olisi ehkä voinut käyttää vähemmän tiukkoja vaatteita, vaikka ehkä tiukat vaatteet näyttivät tosi hyvältä Tonyn päällä, jos kysyttiin, ei sillä että kukaan tietenkään koskaan kysyisi. No, itse asiassa Tony oli kerran kysynyt ja Bruce oli hätkähtänyt, potkaissut varpaankyntensä rikki laboratoriopöydän kulmaan ja melkein “menettänyt uskomattoman zeninsä”.

Natashan rakastaminen oli niin hyvin erilaista kuin Tonyn, vaarallista ja korventavaa ja zeniä koettelevaa, mutta räikeän keltaista ja iloista. Ei etteikö Tony olisi myös koetellut hänen zeniään, mutta Tony myös jotenkin rauhoitti häntä, Tony oli niin, niin, ehkä jonkinlainen turva, notkuessaan lähettyvillä pullo kourassa ja viski hengityksestään huokuen ja ärsyttävänä Hulkista huolimatta. Ei hän tarvinnut mitään hemmetin laskevia aurinkoja, jotka toivat mieleen nyt vain kuinka Natashan oli täytynyt jäädä odottamaan ja pettymään, hän olisi tarvinnut Tonyn päiväkotitason vitsejä. Häneltä pääsi hento hermostunut nauru.

Nämä oli tosi hauskoja sekä kauniita kohtia, rakastin. Ihan lempikohdat. Bruce/Natasha on myös hyvin precious, mutta Tony ja Bruce vain. Täydellisiä. Tony on helvetin kuuma tiukoissa vaatteissa ja haluan, että Tony näkee Brucen kunnolla omissa vaatteissaan. Ja Tony on vaan. Hän uskaltaa olla oma itsensä Hulkista välittämättä (tai oikeammin hän ehkä välittää vähän liikaakin, mutta....)

En minä osaa nyt tästä sanoa mitään, vähän häiritset huutamalla korvaan (♥) mutta tämä on aivan täydellinen, kuten kaikki muutkin tekstisi. Tarvitsen vain sen onnellisen jatkon tälle, jossa Tony ja Bruce tapaavat taas ja saavat olla yhdessä. Niin kovin rakkaat. Ainiin ja muuten, tämä oli aivan perkeleen sujuva noin niinkuin yleisellä tasolla mutta siis kun tuo 12+ virkettä on aivan törkeän vaikea haaste, niin toteutit sen aivan upean mallikkaasti. Kiitos tästä ja kiitos vieraanvaraisuudesta ja kiitos seuraavasta Tony/Brucesta, jonka kirjoitat nyt. ♥