Albus Dumbledoren makeislajitelma | S, spurttiraapaleita, 7/7

[Neiti Syksy]

Harmi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan! Tämän lukemisella oli kätevä vältellä oikeiden sokeriherkkujen napostelua - liekö syynä ollut sitten mm. sokerihiiren kuvittelu päässä (en pystyisi syömään ikinä..).

Tykkäsin näistä niin paljon! Itse Albuksesta en niinkään välitä, voisin hyvästellä heti baibai mutta olit saanut onnistettua köh siis onnistunut saamaan jokaiseen raapaleeseen sitä pientä vakavaakin. Joko muistojen kautta ensimmäiseen velhosotaan tai tulevaisuuden pohdinta. Nämä olivat hyvinkin dumppismaisia reaktioita. Ihanaa, että pistit viimeiseksi nyt tämän torakkatertun! Se on nimittäin lähes ainoa, minkä muistan selkeästi leffoista ja jollain tasolla vielä kammottavampi, kuin sokerihiiret tai suklaasammakot. Kyllähän ötököitä syödään maailmalla, mutta että joku päättää tehdä niistä namiherkkuja. Noh, ehkä en pohdi tätä enempää.

Dumbledore katsoi kädessään olevia kiteisiä hyönteisiä ja tajusi, kuinka käsittämätöntä oli syödä niitä.

Tämä kiteyttää varmaan omat ajatukseni näistä karkeista, tai ainakin puolet karkeista ovat minulle vain käsittämättömiä. Mutta siitä huolimatta tykkäsin seurailla, jiihaa! Kiitos ja onnea siitä, että jaksoit loppuun asti näitä tuivertaa.

- Syksy

[Lunalotta]

Sniff, nyt tämäkin hyvä sarja loppui. Ja Isfet sanoi taas kaiken oleellisen! Tästä lähtien varmaan Dumbledore ja makeiset jää mulle iänikuiseksi canoniksi Kiitos tästä koko sarjasta, ja tulihan se torakkaterttu sieltä!

[tähtitaivaanmaalari]

Kiitoksia huimasta karkkiviikosta, olen tykännyt ja kovasti! Komppaan Isfettiä, karkinsyönnin lomaan olit saanut hienoja, syvällisiä ja aika surullisiakin Dumppis-mietteitä. Eipä muuta, kiitos vielä kerran!

[Parris]

Ja kiitokset vielä kommenteista, Isfet, maigaro, Neiti Syksy, SparklingAngel ja tähtitaivaanmaalari! Eipä sitäkään tiedä, jospa vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa palaisin Dumbbiksen ja pähkähullun karkkiaddiktion pariin.

[Marzzuu]

Jostain syystä minulle tuli äkkiä halu syödä irtokarkkeja
Ei auta kun ei ole karkkeja mitä syödä.
Nää oli kyllä hyviä, jotenkin kuulosti Niin Dumbledoremaiselta kaikki :>

[puhpallura]

Luin tämän jo aikaisemmin, ja nyt ajattelin tulla heittämään pientä kommenttia, sillä tykkäsin näistä raapaleista hurjan paljon!
Olit saanut näistä todella Dumbledoremaisia, karkin himo jäi itsellekin! Dumbledoren voi hyvin kuvitella tällaiseksi sokerihiireksi ja pystyn samaistumaan hyvin, sillä olen sellainen itsekin
Kiitos näistä raapaleista, oli mukavaa tutustua syvällisemmin erilaisiin Potter-maailman makeisiin

[LillaMyy]

Albus Dumbledore ja makeiset kuulostaa aika lupaavalta sarjalta. Tässä vaan vähän ehkä hirvittää, että sitten tämän luettua tulee kauhea karkinhimo, mutta ehkä sitten tarvii vain kipittää lähikaupasta hakemaan jotain namia, jos niin sattuu käymään.

Apua, ihana! Jotenkin aloitus oli todella synkkä ja surkea, kun puhuttiin Potterien kuolemista, Voldemortin vastaisesta taistelusta ja muuta, mutta sitten se muuttui aika nopeasti pirteäksi ja iloiseksi, kun Albus löysi taskustaan karkkia. Jotenkin tosi suloista, että ne nyt vain sattuivat olemaan siellä taskussa tällaisellakin hetkellä ja siten piristivät muutoin synkeää iltaa.

Totta kai sieltä kortista onnistuu paistamaan just Albuksen oma nassu, kuinkas muutenkaan! Tässä oli kyllä tosi kivasti hyvin samanlaista tunnelmaa kuin edellisessä, kun ensin oltiin vähän vakavammissa maisemissa ja sitten osui karkit silmiin ja pam! tunnelma vaihtui lennosta paljon pirtsakkaampaan. Oli muuten myös tosi hauska yksityiskohta (ja hyvin dumbledoremainen), että Albuksella oli työpöydän laatikoissa oma varastonsa makeisille!

Onko viuhpiiporeen mausta tai vaikutuksista kerrottu kirjoissa jotain, vai keksitkö tämän hatusta? Koska en ainakaan muista kuulleeni mitään, mutta nämä tällaiset karkit kuulostavat tosi kivoilta! Minäkin haluaisin kohota ilmaan syömällä karkkeja! Minerva on kyllä ihana, kun hän katsoo vain vierestä, kuinka Albus maiskuttelee karkinnälkäänsä.

Tämä olikin sitten vähän poikkeuksellinen tässä sarjassa, kun tämä alkoi tosi pirteästi ja sitten loppui synkeästi. Sekin kyllä sopi tosi hienosti tänne sekaan, ja tykkään tosi paljon näistä eri rakeiden nostamista muistoista! Villan makuinen rae kuulostaa kyllä todella ällöttävältä, ja sinälleen inhottavaa, että tuosta kinuskista, vaikka hyvältä maistuikin, nousi noin kamalat muistot mieleen. >:

Ihanaa hajamielistä Dumbledorea, kun työpöydälle on vahingossa unohtunut sokerinen sulkakynä, kun kaivattaisiin sitä oikeaa sulkakynää! Jotenkin voisin hyvinkin kuvitella, että Albuksen työpöydällä voisi ihan oikeasti lojua unohtuneita karkkeja, kun hän on napostellut niitä laatikostaan töidensä lomassa.

Kamalaa, kun karkitkin vikisevät taskussa. Suklaasammakoiden pomppimisen vielä kestäisin, mutta jos mun karkit alkaisivat ihan oikeasti vikistä, niin mä varmaan sekoaisin syödessäni niitä.

Yngh, torakkatertut kuulostaa jo nimenäkin tosi ällöttäviltä, ja sit jos ne vielä oikeasti näyttävät ötököiltä, niin hyi. Maku kyllä voisi olla hyvä, mutta jos ne näyttävät ja kuulostavat noin inhoilta, niin minä ainakin miettisin pari kertaa, että pistäisinkö sellaisia suuhuni vai en...

Mun mielestä tämä oli tosi kiva ja eheä sarja. Oli hienoa seurata, miten olit saanut karkit upotettua ihan oikeaan tarinaan, eikä tämä ollut vain karkkien mussutushöttöä! (: Tykkäsin muutenkin siitä, että tässä mentiin selkeästi vuosittain, kun ensi alkuun oli aika ennen Potteria Tylypahkassa ja sitten tokassa Potter oli ekaa vuotta, kolmannessa tokaa jne. Se asetti tälle sopivasti raamit, niin että tiesi kertomattakin pääpiirteittäin, mitä tapahtui ennen raapaletta ja mitä sen jälkeen. (:

Kiitoksia siis, että linkkasit tämän mulle, tätä oli kivaa lueskella! (:

[Fairy tale]

Hyvää karkkipäivää minulle! Nämä Dumbledoren karkkihetket ilahduttivat mieltäni näin lauantai-illan ratoksi. Hienosti olit kunkin karkin ympärille saanut jonkun tapahtuman, kuten ihan tuossa ensimmäisessä tuo hetki Likusteritiellä, myöhemmin kirjeen kirjoittamista Olympelle ja hetki kurpitsajuhlassa kun vatsa on täysi, mutta aina on tilaa yhdelle karamellille.
Sait piirrettyä nuo hetket hyvin mieleeni ja nyt tekee kovasti mieleni päästä Tylyahoon karkkiostoksille. Sinne kun kerran pääsen ostoksile, niin voin kuvitella että aika paljon varmaan ostaisin namia.

Kiitos tästä herkkupalasta. 

[zilah]

Kommenttikampanjasta iltaa. (Tai yötä, ihan miten vain) 

Tämä raapalesarja päätyi luettavakseni aivan vain nimen perusteella. Se kuulosti hauskalta, ja minä pidän Albuksesta. Siitäkin huolimatta, että hänestä paljastui kirjasarjan loppupuolella vähemmänkin hyviä piirteitä.

Minä yhdistän nimenomaan Sitruunatoffeen Albukseen vahvasti. Muistanko oikein, että ne olivat hänen suosikkikarkkejaan? Jollakin tavoin tuo raapale oli haikea ja surullinenkin, ja siitä henki se raskas taakka, mikä Albuksella oli kannettavanaan. Tuossa tilanteessa ei oikein voinut olla oikeita ratkaisuja. Mitä tahansa päätitkin, joku joutui kuitenkin kärsimään. Loppu oli kuitenkin toiveikas, ja tuo Albuksen ajatus sankareista pirteinä makeisina toi hymyn huulille.

Suklaasammakko jatkaa samaa linjaa edellisen raapaleen kanssa. Niin turvallinen kuin Tylypahka onkin, senkään puolustus ei ole aukottoman varma. Mutta jotenkin tuli tästä mieleen ihan kuka tahansa kaduntallaaja, joka tykkää syödä murheeseen suklaata. Eikä siinä, kyllä se moneen aina auttaakin. 

Viuhpiipore aiheutti täällä päässä kikattelua. Voi Albus! Vaikka miten täynnä, niin makeisia kyllä aina mahaan mahtuu!  Tämä oli sarjaan sopiva, kepeämpi tunnelmapala.

Bertie Bottin joka maun rakeet on varsin muistorikas raapale. Oli hieno oivallus kuvata niiden monimuotoisuuden kautta Albuksen vaiheita, jotka ovatkin moninaiset ja mielenkiintoiset. Lakritsin tumma tenho sopii Durmstrangiin, ja villanmakuinen rae sai tyrskähtämään. Aberforthista ja hänen vuohistaan olisi ollut kiintoisaa lukea enemmänkin, vaikkei Albus niistä pidäkään. Toffeen myötä tulikin sitten käänne synkempään suuntaan. Käy kyllä Albusta sääliksi, kun tietää mitä kaikkea on vielä tulossa.

Sokerisulkakynässä on sellaista arjen romantiikkaa. Tylypahkan rehtorin homma on vaativa vakanssi, ja sisältää varmaan runsaasti paperitöitä. Ehkäpä sekin sujuu paremmin makeisten vauhdittamana. 

Sokerihiiret on aiheestaan huolimatta lohdullinen raapale. Vaikka Albus joutuikin lähtemään Tylypahkasta, hän ei ole kuitenkaan yksin. Ja onpa hänellä mukanaan karkkejakin.

Torakkaterttu sai kyllä sydämen kutistumaan kokoon. En suoraan sanottuna pidä lainkaan Puoliverisestä prinssistä, ja yksi syy siihen on Albuksen kuolema. Tästä tuli vahvasti mieleen kuolemaantuomitun viimeinen ateria, ja on varsin sopivaa että se on karkki, sellainen sokerihiiri kuin Albus on.

Kaiken kaikkiaan, upea raapalesarja ja antoi runsaasti ajattelemisen aihetta. Kiitosta tästä,


zilah

[Fiorella]

Tervehdys kommenttikampanjasta!

Tämä idea oli minusta kiva ja miellyttävän kevyt. Dumbledorellahan on kaiken aikaa kirjoissakin karamellit mielessään. Ficin (ficit, oikeastaan, mutta tavallaan ajattelen ne yhtenä kokonaisuutena) teki mielenkiintoiseksi se, että makeiset nivoutuivat muiden tapahtumien yhteyteen. Ja sekin vielä, että ne toivat keveyttä muuten raskaisiin tilanteisiin.

Sitruunatoffee oli yksi jästimaailman nerokkaimpia keksintöjä, ja pimeimmilläkin hetkillä se palautti mieleen, että aina olisi valoa.

Jotenkin oli yllättävä oivallus, että sitruunatoffee tosiaan on jästien karkkia!  Ja Dumbledore jos kuka osaa arvostaa jästejä tällaisissa pienissä asioissa.

Rakeet olivat ehdottomasti yksi hänen suosikkimakeisistaan, koska ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta. Toisaalta Dumbledore oli ehtinyt jo elää niin pitkän ja vaiherikkaan elämän, että jokaiseen makuun liittyi jokin muisto.

Tämä oikeastaan kiteytti koko tarinan - karamellit olivat saatelleet makeannälkäistä miestä koko elämän varrelta ja aina sen loppuun saakka. Selvästi huomasi, että Albus oli tottunut saamaan makeisista tukea ja lohtua vähän kaikkeen, mitä elämä vain vastaan heittääkään.

Ficissä käytiin kivasti läpi eri herkkujen makuja ja tuntemuksia, mutta pakko myöntää, että itseltä kaikki eläväisesti liikkuvat (ja varsinkin vinkuvat!) karkit jäisivät kyllä syömättä! Ja ihan jo mielleyhtymän takia todellakin myös torakkatertut.

Ficin myötä kävi ilmi, miten jokainen raapale linkittyi kuhunkin kirjaan. Se oli toimiva ja kiva ratkaisu tarinankaarellisesti ja muutenkin teki tarinaan kokonaisuuden tuntua. Tykkäsin!

[Nyyhti]

Mun on kauan pitänyt lukea nämä, ja onneksi vihdoin muistin sen tehdä! Aivan ihania ja jotenkin myös hieman huvittavia, kun kaikkeen vakavaan kietoutui makea. Todellakin dumbledoremaisia raapaleita - pidin erityisesti sanan makeinen käytöstä. En ehdi sanailla enempää, joten vain kiitän näistä!

[carrowfan]

Mä tykkäsin kans tästä. Tää tuntui niin aidolta tai sellaiselta et Dumbledore olis voinutkin toimia kirjoissa juuri noin. Tästä tulikin mieleen, että olis varmaa kiinnostavaa lukea mitä Dumbledore puuhaili silloin ku Pimento oli vallassa.

[Larjus]

Tällä oli niin jänskä otsikko ja aihe, että oli pakko tulla lukemaan Ei kyllä yhtään paha aihe spurttirapsuille, ja erityisesti tykkäsin siitä, että vaikka tässä nyt makeisista puhuttiin, ei keskitytty selittämään pelkästään niistä itse karkeista vaan myös eri tilanteista, joita Dumbledoren elämässä on ollut (ja mitä hän on niiden hetkien aikan ajatellut ja tuntenut). Semmoset pelkät karkkianalyysit vois kyllä olla vähän plääh mielenkiintoisempaa onkin lukea juuri niistä hetkistä, joina Dumbledore on kyseisiä herkkuja syönyt (vaikka oih, oli noi kuvaukset mauista jne. aikas maittavia, tässähän iskee makeanhimo itsellekin). Niiden myötä välittyikin komea kirjo Dumbledoren eri tunteita, ajatuksia ja luonteenpiirteitä, mikä peilaa musta hyvin sitä, miten monikerroksinen hahmo hän on canonissa. Sekin on mun mielestä kiva valinta, että nämä sijoittuu kirjojen eri tapahtumiin. Canonyhteydet on aina hauskoja (ja jotenkin varsinkin Potter-ficeissä diggaan niistä, ehkä siksi, kun ne tapahtumat on niin runsaita, mutta me nähdään asioita lähes poikkeuksetta vain Harryn linssien läpi).

Villan makuiselle joka maun rakeelle hörähdin (ja melkein vedin riisiä henkeen samalla), koska eipä ole tullut edes mieleenkään, että sellainenkin rae voisi olla olemassa Yleensä ne oudot/kamalat maut on aina luokkaa jalkahiki ja oksennus (mutta tuollaiset periaatteessa ei-ällöttävät mutta ehdottomasti syömäkelvottomat on kyl kans tosi hyvä valinta).

Oli makuelämyksenä rikas raapalesarja! Tunnelmaa vähän suuntaan jos toiseenkin, mikä sopi hyvin, sillä sekin juuri korosti Dumbledoren moniulottuisuutta. Ja nyt mulla sitten on se ihan jäätävä makeanhimo Onneksi mulla on suklaata (ja vähän muitakin herkkuja) aina varastossa.