Ficin nimi: Valonkajo (älä vaan katoa)
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron
Ikäraja: k-11
Paritus: Lance/Lotor
Genre: Ööm... Synkkä draama ja salaperäinen (?) angst
Summary:
Lance sulkee silmänsä heikolta valolta ja yrittää pohtia, miksi Lotor on hänen kanssaan.A/N: Hilpeää synttäripäivää,
Ronen (vaikka tämä onkin sävyltään vähemmän hilpeämpi...)! \O/ Osallistuu haasteisiin
Teelusikan tunneskaala (epätoivo) ja
Neliottelu. Muodostaa myös eräänlaisen trilogian ensimmäisen osan, vaikka tekstit toimivat yksinäänkin.
1. Valonkajo (älä vaan katoa) [k-11]
2.
Paine (korvenna kappaleiksi repien) [k-18]
3.
Huominen (kiedo käsivarsiesi suojiin) [k-15]
***
Lance ei erota kuin hämärän, lähteettömän valon silmiään raottaessaan. Hän makaa jollain pehmeällä, ehkä vuoteella. Kangas on viileä käden alla, muttei hänen alastoman kehonsa.
Ohimoa raastava päänsärky ei ota laantuakseen.
Joku liikahtaa lähettyvillä, ja Lance tuntee pulssinsa kohoavan. Kiivaat sydämenlyönnit jättävät varmasti mustelmia hänen sisäpuolelleen. Kädet ilmaantuvat kuin tyhjästä, silittävät hänen kylkeään ja sen hennosti erottuvaa luiden häkkiä. Ne hyväilevät ilman lupaa ja häpeilemättä.
Lance haluaisi kääntää selkänsä, mutta uupumus ei salli sitä.
Etäisesti tuttu ääni lausuu viekkaita sanoja hänen korvaansa. Lance sulkee silmänsä ja yrittää pohtia, miksi Lotor on hänen kanssaan.
Miksi hän on siellä?
Hellä kosketus käy äkisti napakaksi ja puristuu hänen ranteidensa ympärille. Se pakottaa Lancen liikkumaan, kohottautumaan polvilleen ilman hetkeä kerätä voimia. Hänen päässään kieppuu ilkeästi ja kurkusta karkaa hiljainen, nöyrtynyt pyyntö
jättää hänet rauhaan.
Pyyntö, jota ei kai ole tarpeen kuunnella.
Lancen tasapaino on pettää, kun Lotor vetää hänet itseään vasten. Hän etsii samein silmin jotain, johon kiinnittää katseensa. Hän janoaa aisteilleen harhautusta, parantavaa rohtoa, joka pelastaisi hänet Lotorilta.
Sellaista ei ole.
Lotor kuljettaa käsiään hänen reisillään ja painautuu hänen selkäänsä vasten. Joka ele huutaa röyhkeää omistamista. Lancea hytisyttää, vaikka hän ei palele.
"Rentoudu."
Päästä irti.Ehkä hänen äänensä ei kanna tarpeeksi, sillä Lotor ei osoita kuulleensa minkäänlaista vastalausetta. Ehkei hän ole sanonutkaan mitään ääneen. Ainoana vaihtoehtonaan Lance alistuu kosketuksille, jotka saavat palan kurkkuun ja kyyneleitä silmänurkkiin.
Päästä irti.Lotor hengittää ahnaasti hänen hiuksiinsa.
Lopeta!Kieppuminen hänen päässään ei hellitä. Lotorin kynnet sivelevät hänen rintaansa ja löytävät tiensä hänen nänneilleen. Lancen pää retkahtaa kuin piiskaniskusta Lotoria vasten, ja hän puraisee huultaan niin lujasti, että äkillinen kipu saa hänet ynähtämään.
Lotor uskoo hänen nauttivan ja koskettaa hieman alempaa.
Anna mun mennä."Minne sinä menisit?" Lotor naurahtaa hänen korvaansa.
Aluksi Lance uskoo kuvitelleensa kysymyksen. Minnekö? Minne... Hänen mielensä vaeltaa edestakaisin osaamatta pysähtyä pohtimaan vastausta, joka vielä hetki sitten on tuntunut ilmiselvältä. Hän rääkkää turraksi käyneitä aistejaan.
Kun Lotor kuljettaa kieltään hänen yläselkänsä nikamilla, Lance muistaa viimein.
"Kotiin?" kylmä ääni toistaa.
Niin...
"Sinulla ei ole kotia."
Lance päästää eksyneen huokauksen, syyttää Lotoria
valehtelijaksi ja tuntee kylmän käden kiertyvän kaulalleen. Lotor painaa hänet selälleen, aloilleen, ja peittää kehollaan valonkajon hänen näkökentästään, osoittaa hänelle, miten julman vaivatonta on tehdä niin.
"Sinä olet yksin minun."
Sanojen myrkky polttaa niiden kuulijaa, eikä Lance saa kunnolla henkeä. Happi on takertua kurkkuun, ja Lotor on painava hänen päällään. Ainoa valo, jonka hän nyt näkee, on lähtöisin Lotorin silmien sinestä. Ilkeille huulille nouseva hymy painautuu vasten hänen huuliaan.
Eikä Lance enää muista, mitä oli sitä ennen.