Kohtaisinko, kohtaisin, sun luona hirttopuun | K11 | deathfic | raapale

[Aelina]

Nimi: Kohtaisinko, kohtaisin, sun luona hirttopuun
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: K11
Genre: Deathfic
Sanoja: 300
Varoitukset: Käsitellään kuolemaa.
Haasteet: Otsikoinnin iloja, Originaali10
Yhteenveto: Nainen teloitetaan.

A/N: Kiitos Zeylle ideoista, Avaruuspiraatille lukemisesta ja FractaAnimalille avusta otsikon löytämisen kanssa. :3 Tehty luovan kirjoittamisen kurssille ja tehtävänantona oli "Käytä seuraavaa virkettä jossain kohtaa novelliasi: Hänen takanaan melu yltyi".

Kohtaisinko, kohtaisin, sun luona hirttopuun

Musta savu leijui torilta. Olisi voinut kuvitella, että siellä oli rovio pystyssä. Kuitenkin yön pimeyteen oli vain sytytetty monia soihtuja valaisemaan toria. Savu oli sakeaa ja se teki ilmasta vaikeaa hengittää. Taloja torin ympärillä oli vaikea nähdä. Kaikki oli utuista.

Kaksi vartijaa käveli sivuillani. He raahasivat minua eteenpäin pitkin epätasaista katua. Kivet olivat erivärisiä, en ollut ennen edes ajatellut sellaista. Yritin kävellä itse, mutta oloni oli niin kamalan voimaton. En riuhtonut, en potkinut, en huutanut. Antauduin kohtalolleni. Katsoin ihmisiä suoraan silmiin. Tunnistin heidät kaikki, mutta kukaan ei siltikään yrittänyt pysäyttää tätä.  Kaikki oli niin tuttua.

Savun haju tunkeutui tajuntaani. Olin onnellinen, että tänään siihen ei sekoittuisi kärventynyt liha. Minua ei syytetty noidaksi. Olin pienempänä kuullut, kuinka noita poltettiin roviolla. Hän kirkui monta minuuttia.

Osa tuijotti avoimen vihaisina minua. Osa käänsi päänsä pois ja salasi kyyneleensä. Kukaan ei astunut esiin puolustamaan minua. Sitten olimme jo puisilla portailla. Reunat iskivät sääriini, ja joskus toisen päivänä olisin saattanut irvistää kivusta.

"Tunnustatko olleesi yhteydessä itse paholaiseen?” kylän vanhin kysyi minulta.

“En”, sanoin äänellä, joka vapisi hieman tahtomattani.

“Todisteet puhuvat sinua vastaan. Sinua ei voi enää auttaa”, kylän vanhin julisti, “olet myynyt sielusi paholaiselle. Sinut teloitetaan maksuna rikoksistasi.”

Kylän vanhin seisoi edessäni. Hänen takanaan melu yltyi. Kuulin vastalauseita, joihin sekoittui kannatus. Kuulin äitini kirkuvan, kun häntä raahattiin muualle. Hänen suustaan tuli sellaisia sanoja, joiden olemassaoloa en ollut tiennytkään olevan. Hän itki ja pyristeli vastaan. En reagoinut mitenkään, koska oli liian myöhäistä.

“Polvistu”, kylän vanhin sanoi minulle, ja väkijoukko vaikeni vastentahtoisesti.

Tottelin häntä sanomatta enää mitään. En puolustautunut. Polvistuin. Loin viimeisen katseen väkijoukkoon ja sen jälkeen taivaaseen — jopa tähdet ja kuu olivat hylänneet tämän pienen kyläpahasen Jumalan selän takana — ennen kuin painoin pääni alas viileää pintaa vasten. Teloittaja käveli viereeni.

Luoja, armahda lapseni, jonka laskin huomaasi.

Paholainen, kosta tälle kylälle, joka ei perhettämme hyväksynyt.

[FractaAnima]

Oijoi, ensin tästä tuli sitä Nälkäpeli vibaa, ehkä koska siitä oli juuri puhetta otsikkoakin koskien, mutta sitten tuli kylän vanhimmat ja noitarovioiden maininnat ja muut. Tykkäsin hirmusti siitä kivien erivärisyys yksityiskohdasta, minua aina miellyttää tuollaiset pienet asiat. Myös lopetus oli hieno, sillä ensin ajattelin, että tämä teloitettava nainen oli viaton, ja vielä kääntyi Jumalan puoleen, mutta ihan viimeiseksi hän kääntyykin paholaisen puoleen, mikä (ainakin minun lukukokemuksessani) paljastaa, että oikeasta syystä hänet teloitettiin. Oikein mielenkiintoinen teksti. Olisipa kiva lukea tarinaa enemmänkin tämän taustalta. Ja siis todella hyvin ammennettu yhdestä lauseesta, josta voisi kirjoittaa melkeinpä mitä vain.

Tykkäsin siis, kiitos.

- Frac

[Sokerisiipi]

Vaihdokkaista heips!

Tässä oli ihanan visuaalinen tunnelma. Pystyin todella hyvin näkemään tämän öisen torin, joka on sakeana savusta ja ympäristön fyysinen epämääräisyys tekee myös naisen viimeisestä kokemuksesta unenomaisen. Varmasti myös naisen psyykkinen mielentila saa hänet hieman sekavaksi, ja hän näkee asioita, joita ei olisi ennen huomannut, hyvänä esimerkkinä nämä eriväriset kivet. Savun haju tuo mieleen muistoja roviolla palaneesta "noidasta", olo on voimaton ja jäljellä on enää pelko ja hetken väistämätön epätoivo. Todella hyvin olet kuvannut naisen viimeiset hetket, ja voin hyvin uskoa, että tällaisia tunteita, fyysisiä tuntemuksia ja ajatuksia on läsnä tuollaisena hetkenä. Se teki tästä elävän ja todellisen tuntuisen.

Eniten minua karmii nuo muut ihmiset, koska he ovat naiselle tuttuja, he ovat samaa yhteisöä ja silti he vain katselevat vierestä tai kannustavat naisen tuomion täyteen panemista. Aivan kuin teloittaminen ei olisi jo muutenkin hirveä tapa kuolla, ja sitten täytyy vielä kohdata kaikki ne ihmiset, jotka antoivat tämän tapahtua. Kuolla tuolla tavoin kaikkien edessä ilkuttavana ja kuulla äitinsä hysteeriset huudot ja itku. Aivan kammottavaa. Ja itse ehkä tuossa tilanteessa toivoisin vielä, että kaikki sittenkin olisi pelkkää väärinkäsitystä ja tuo kylän vanhin peruisi tuomionsa. Ehkä nainenkin toivoi näin, mikä tekee tilanteesta vielä julmemman. Että viimeisinä hetkinä edes armoa tai myötätuntoa ei heru keneltäkään. Ihan luonnollista hakea sitä luonnosta, tähdiltä ja kuulta, mutta kun niitäkään ei ole näkyvillä, sitä tietää olevansa todella hylätty.

Siitä päästäänkin lopetukseen, josta tykkäsin todella paljon. Ensin ollaan nöyriä, surullisia ja vedotaan Jumalaan. Juuri ehkä sellaista tyypillisintä ihmismäisyyttä, kun kuolema on aivan liki, että kurotetaan kohti pelastusta ja ollaan katuvia. Mutta juuri ennen kuin terä heilahtaa, tumma, polttava viha herääkin ja nainen vetoaa paholaiseen ja pyytää tätä kostamaan. Ihastuttavan sisukas käänne! Myös jotenkin todella hieno paljastus naisen todellisesta luonteesta, että kaiken sen pelon, alistumisen ja nöyryyden alla onkin temperamenttinen, leiskuva ja voimakas olento, joka pyrähtää vielä kerran siivilleen näyttääkseen kuolemalle, että hänhän ei lähde tästä elämästä hiljaa ja kiltisti. Viimeiseksi tunteeksi jää halu kostaa. Aivan mahtavaa.

Pidin tästä kovasti, kiitän!

[Hazyel]

Oi, löysin tämän otsikon takia ja minkä helmen löysinkään! Kuten Fractallekin, minullekin tuli tästä ensin vähän Nälkäpeli-vibat - varmaankin otsikon takia ja siksi, kun aloitus oli jotenkin todella nälkäpelimäinen - tuo kahden vartijan välissä raahautuminen ja väkijoukko ym.

Mutta sitten tämä muuttui aika kivan mielenkiintoiseksi! Noitaroviot, paholaiset, teloitukset... Tämä kuulostaa maailmalta ja tarinalta josta lukisin mielelläni lisää! Varsinkin tämä paholaisjuttu, ja mihin tämä teloitettu nainen oikeastaan onkaan syyllistynyt... varsinkin tuo loppukaneetti, jossa hän toivoo, että paholainen kostaisi kylälle, joka ei hyväksynyt hänen perhettään!

Pidin siitä, miten tämä näinkin lyhyessä tekstissä ehti vetäistä mukaansa, olisin ollut valmis lukemaan vaikka kerralla pidemmänkin oneshotin verran tästä aiheesta Tunnelmakin on juuri sellainen deathficille sopivan... synkkä? Ja samalla myöskin tavallaan pirteä, tai siis semmoinen, en tiedä, ehkä halveksiva? Tarkoitan siis sitä, miten tämä teloitettava suhtautuu siihen, että tulee kuolemaan. Se ei selkeästi häntä haittaa, tai ehkäpä haittaakin mutta hän ei sitä ainakaan näytä ympärilleen.

Tämä oli tosi kiva pieni pätkä (voiko deathficistä sanoa näin?), kiitos, tykkäsin lukea! :3