Sherlock Holmes / Pakomatkalla / S / Sherlock Holmes/John Watson

[Myötätuuli]

Title: Pakomatkalla
Author: Myötätuuli
Genre: Draama, angst, slice of life
Rating: S
Pairing: Sherlock Holmes/John Watson
Fandom: Sherlock Holmes
Disclaimer: En omista mitään Sherlock Holmesista.
Summary: Hetkiä ympäri maailmaa, ilman sinua.

A/N: Voi että, tässä sitä ollaan. Viimein julkaisen ensimmäisen Sherlock Holmes -fikkini, vaikka fandom on ollut mulle rakas jo vaikka kuinka kauan. Tämä liitetään Multifandom V -haasteeseen sekä itsekeksimällä tunteella kaipaus Teelusikan tunneskaala III -haasteeseen.


Pakomatkalla
hetkiä ympäri maailmaa, ilman sinua


Reichenbachin putoukset, Sveitsi, 1891


Putoukset kuohuvat takanani. Hengitän sisään ja ulos. Olen elossa. Voiko olla, että onnistuin huiputtamaan maailman älykkäintä rikollismieltä?

Ei ole aika iloita vielä. Edessä on pitkä tie, jonka määränpäätä on turha arvailla. Toivoisin sen kuitenkin vievän takaisin Lontooseen, Baker Streetille.

Sinä osut näköpiiriini. Olet huolestunut, hiestä märkä, mutta uskollinen, kuolemaani saakka ja siitä eteenpäin. Oma Boswellini, anna anteeksi.

Pala kurkussa kiristyy. Hätäiset huutosi kaikuvat ja kuulen ne selvästi. Melkein huudan takaisin, kun en kestä kuulla epätoivoasi. Mutta en voi tehdä niin. Tämä on meitä kahta suurempi asia.


Lhasa, Tiibet, 1892


Minut tunnetaan täällä norjalaisena Sigersonina. Uskon, että olet lukenut edesottamuksiani lehdistä. Toivon, että tietäisit sen olevan minä. Voisit jopa uskoa minun nousseen kuolleista.

Vuoristoilma on ohutta ja käy keuhkojen päälle. Olisit luultavasti koko ajan huolissasi kunnostani. Jopa minä olen joutunut pysähtymään täällä, sillä muuten en koskaan enää palaisi kotiin. Muutamat munkit pitivät minua vuodelevossa melkein kaksi viikkoa vuoristotaudin vuoksi. Oloni olikin melko kehno, suoraan sanottuna.

Patikoin tänään pitkän matkan. Vuorten korkeus saa ihmisen tuntemaan olonsa pieneksi ja maalliset ongelmat vaikuttavat miltei mitättömiltä. Mutta en ole silti unohtanut Moriartyn kätyreitä, jotka eivät lepää, ennen kuin ovat saaneet minut kiinni.

Kun iltaisin suljen silmäni ja Moriarty palaa uhkaavana mieleeni, huomaan tuudittuvani ajatellessani sinua.


Mekka, Persia, 1893


Vietän parhaillani vuoden ensimmäistä päivää Mekkassa. Täällä olisit varmasti tohkeissasi. En ole koskaan nähnyt samaan aikaan yhtä paljon värejä, kuin kävellessäni paikallisella torilla. Kirjavien kankaiden, erityislaatuisten hedelmien ja uniikkien käsitöiden meri on loputon.

On vaikea levätä, sillä minusta tuntuu jatkuvasti, kuin joku olisi kannoillani. Ehkäpä turha varovaisuus ei ole liikaa.


Khartum, Sudan, 1893


Matka tänne ei ollut helppo. En ollut turhaan huolissani mahdollisista vakoilijoista kannoillani.

Ulkoministeriö värväsi minut tutustumaan alueeseen. Tästä voimme kiittää Mycroftia, joka mieluusti laittaa minut tilanteisiin, joista itse haluaa luistaa.

Tilanne täällä ei ole suotuisa arvoisan Englannin kansalaisille. Parempana politiikan tuntijana olet varmasti kuullut armeijamme epäonnistumisista paikallisella rintamalla.

Mutta maamme huono sotamenestys ei ole ainoa syy, miksi pelkään täällä vieraillessani. Vaikka Mycroft on kehottanut salaista palvelua pitämään silmällä Moriartyn viimeisiä kätyreitä, en luota kehenkään muuhun kuin itseeni.

Täällä on kaikesta huolimatta kaunista. Aurinko nousee joka aamu polttavana taivaalle. Sen laskiessa alkuillasta valtaa pimeys maan. Olen tutkinut muutamia itselleni tuntemattomia kasveja, mutta sinä tietäisit niistä varmaan paremmin. Olethan meistä kahdesta kyvykkäämpi puutarhuri.

Prässään sinulle kukan matkamuistoksi.


Montpellier, Ranska, 1894


Päiväni kuluvat laboratoriossa. Mieleni, jota kutsuisin tarkaksi ja järjestelmälliseksi, karkaa kuitenkin pohtimaan, kuinka lähellä ja kaukana samaan aikaan olen kotoa. Sinusta. Kivihiilitervan variaatioiden tutkiminen pitää minut edes jotenkin selväjärkisenä.

On helpotus, että olen onnistunut saapumaan tänne asti. Toivo Baker Streetistä elää vahvana mielessäni. Uskon, että rouva Hudson on ehtinyt unohtaa, kuinka kurja vuokralainen olinkaan.

Toivon, että olet valmis antamaan minulle anteeksi.


Lontoo, Yhdistyneet Kuningaskunnat, 1894


En ole koskaan ollut herkkämielinen, mutta astuessani takaisin Englannin kamaralle tänä aamuna, suli pitkään kurkussani vellonut palanen pois. Ilmakin tuntuu täällä erilaiselta. Raikkaammalta kuin muualla.

Tunteellisuudelle ei ole kuitenkaan aikaa hukattavaksi. Uskalsin palata vain, koska sain tiedon, että vain yksi Moriartyn miehistä on elossa. Mutta se ei tarkoita, että tehtäväni tulisi olemaan helppo.

On kuitenkin huomautettava, että minun on kasattava itseäni enemmän sinun uudelleentapaamiseesi kuin sala-ampujan kohtaamiseen. Olet luultavasti pettynyt ja vihainen. Eittämättä mennyt elämässäsi eteenpäin.

Mutta toivo mielessäni elää. Minä ja sinä, kotoisassa Baker Streetin asunnossa, tohvelit jalassa takkatulen edessä.

[Sisilja]

Oih, huomasin tämän vasta nyt! Sun ekan Holmes-fikin - onnea sen julkaisemisesta! Oli jo aikakin! (:

Tässä todellakin oli kaihoa ja kaipausta, aivan ihanan väkeviä tunnelmavälähdyksiä Holmesin matkalta.

Sinä osut näköpiiriini. Olet huolestunut, hiestä märkä, mutta uskollinen, kuolemaani saakka ja siitä eteenpäin. Oma Boswellini, anna anteeksi.

Pala kurkussa kiristyy. Hätäiset huutosi kaikuvat ja kuulen ne selvästi. Melkein huudan takaisin, kun en kestä kuulla epätoivoasi. Mutta en voi tehdä niin. Tämä on meitä kahta suurempi asia.

Voihan Reichenbach, aina se on yhtä raastava, ja niin tässäkin. Voih, mun sydämeni sekä sykki että särkyi tuohon Watsoniin, joka on totta kai uskollinen, jopa Holmesin kuolemaan saakka mutta myös siitä eteenpäin, oi mikä muotoilu. <3 Samoin oma Boswellini tuntui niiiiin kovin hellältä ja oikealta valinnalta hellittelynimeksi, ja sitten kun sen yhdistää anovaan anteeksipyyntöön, niin en todella tiedä mitä sydämeni pitäisi just nyt tehdä ja miten päin olla. Värisyttävää. Ja todella tuntuu pala omassakin kurkussa. Ihana tuo melkein takaisin huutaminen (ja niin hyvä heitto Granadan sarjan suuntaan). <3   

Kun iltaisin suljen silmäni ja Moriarty palaa uhkaavana mieleeni, huomaan tuudittuvani ajatellessani sinua.

Oon vain pelkkää sydäntä. <3<3

Ah, ihanaa kuinka Holmes tuolla viimeisessä, Lontooseen paluusta kertovassa pätkässä toteaa, että tunteellisuudelle ei ole aikaa hukattavaksi, ja sitten kuitenkin kaikki nämä pätkät ovat täynnä tunnetta ja kaipuuta Watsonia kohtaan, ja jatkuvasti Holmes miettii, hyvin tunteikkaasti ja romanttisesti, mitä Watson mistäkin ajattelisi tai mikä Watsonia viehättäisi, jos tämä voisi olla matkustamassa Holmesin rinnalla. Mitä sanottavaa Watsonilla olisi politiikan kiemuroista tai mekkalaisen torin väriloistosta. Hymyilin onnessani sille, että Holmes päätti prässätä Watsonille kukan muistoksi Sudanista. Herkkä yksityiskohta.

On kuitenkin huomautettava, että minun on kasattava itseäni enemmän sinun uudelleentapaamiseesi kuin sala-ampujan kohtaamiseen.

Aiheellinen huomautus! :> Mutta onneksi toivo elää, muuallakin kuin vain Holmesin mielessä. <3

Kiitos tästä fikistä, ilahduin niin kun löysin tämän Rinnakkaisulottuvuuden etusivulta. Kirjoitathan lisää Holmes-fikkejä, ahmisin jokaisen niistä erittäin onnellisena!

[Myötätuuli]

Kiitos ihana Sisilja kommentistasi! <3 Tulipa hyvä mieli.

Sanotaanko, että paljon on kirjoitettu pöytälaatikkoon tämän fandomin osalta, mutta vasta nyt uskalsin jotain julkaista. Kai se on niin, että kun jokin on niin tärkeä ja lähellä sydäntä, niin ei halua epäonnistua. Varsinkin sen takia jatkikset ovat jääneet julkaisematta, koska en ole ollut niihin koskaan 100 prosenttisen tyytyväinen.

Kiva, kun huomasit viittauksia Granadaan, joka tietysti on mulle se ainoa oikea. <3 Muutenkin mukava kuulla, että pidit tarinasta. Näin aikuisena olen ottanut sen linjan, että kirjoittaminen on itselleni tärkeä harrastus ja haluan julkaista tekstejä matalalla kynnyksellä, koska muuten en julkaisisi niitä ikinä. Yritän pitää saman linjan ja kirjoitella muutenkin tästä fandomista lisää pian!

Kiitos vielä ihanasta kommentistasi!

[Thelina]

Minulla ei ole juurikaan muuta tietoa Sherlock-fandomista kuin Uusi Sherlock, mutta on silti kiva lukea muihinkin sarjoihin ja kirjoihin perustuvia ficcejä. Niissä on jotenkin hyvällä tavalla erilainen tunnelma kuin modernin sarjan pohjalta kirjoitetuissa ficeissä! Tässä oli ihaninta juurikin tuo sydäntä raastava kaipaus ja se, miten Sherlock kertoo matkoistaan Johnille ja ajattelee häntä nähdessään uutta. Arvostan tuota, että vuosiluvut, maat ja paikat on mietitty ja laitettu väliotsikoihin. Ihan eka osa oli sydäntä rusentava, samoin pidin tuosta matkamuistokukasta ja siitä, että ehkä rouva Hudson on ehtinyt unohtaa, miten kamala vuokralainen Sherlock oli ja että ehkä John on valmis antamaan anteeksi<3 Ja koko ficin vika lause, mikä sydäntä lämmittävä mielikuva, jonka avulla jaksaa eteenpäin. Kiitos tästä!

[Myötätuuli]

Moikka Thelina!

Kiva, kun Uuden Sherlockin katselijat löytävät myös ACD:n alkuperäisteosten luo! Itsellähän tämä on mennyt vähän "väärinpäin", kun ensin tutustuin alkuperäisteoksiin ja Jeremy Brettin sarjaan, sitten vasta muihin versioihin. On kyllä totta, että näissä on erilainen tunnelma! Ehkäpä juuri se vuosisadan vaikutus. Viktoriaanin Lontoo oli hyvin erilainen kuin nykypäivän Lontoo (toisaalta yhtäläisyyksiäkin löytyy!). Ihanaa, että kaipaus välittyi. <3 Tällainen angstinen kaipailu on kyllä itselle sellainen turvasatama, josta on aina "mukava" kirjoittaa.

Vuosiluvut on heitetty päästä, mutta paikat seuraavat canonin mukaista Sherlockin reittiä, jonka tuo kulki ollessaan pakosalla kolmisen vuotta Moriartyn kuoleman jälkeen. Että kaikkea kunniaa en voi niistä ottaa! Jonkin verran englanninkielisiä fikkejä aiheesta on tullut luettua ja niissä pohditaan juuri, että mitähän Sherlock mahtoi nuo kolme vuotta matkoillaan tehdä. Minä tietysti aavistelin, että suurimmaksi osaksi kaipaili takaisin kotiin ja Johnin luo.

Kiitos kommentistasi!

[Meldis]

Enpä muista olenko koskaan lukenut kirjoihin liittyviä ficcejä, tullut paljon kyllä tvsarjasta luettua, mutta no nyt korjataan tämä virhe. Tässä oli tosi ihana tunnelma, se oli samaan aikaan kutkuttava, lohdullinen ja jännittynyt. Kaipaus ehdottomasti paistoi jokaisen hetken läpi todella hyvin. Jokaisessa oli läsnä ihanaa kaipuuta päästä takaisin Johnin luokse, mutta sen piti odottaa.

Melkein huudan takaisin, kun en kestä kuulla epätoivoasi.

Niin monessa kohtaa oikein sydämeni särkyi ja tämä oli ensimmäinen niistä. Se on karmea tunne, kun joku huutaa nimeäsi epätoivoisena, eikä voi vastata takaisin ja tietää tasan tarkkaan, mitä toinen ihminen ajattelee, että on tapahtunut, mutta ei saa paljastaa totuutta. :'') Upeasti kuvattu koko tunteiden vuoristorata tuossa kohtauksessa ja eritoten tuossa lauseessa.

Vuorten korkeus saa ihmisen tuntemaan olonsa pieneksi ja maalliset ongelmat vaikuttavat miltei mitättömiltä.

Tämä kommentti tulee olemaan kohta pelkkiä lainauksia, mutta tyylisi on älyttömän koskettavaa, jokainen lause oli täynnä tunnetta ja rakastuin tähän myös ihan täysillä. Että miten jopa Sherlock Holmes voi ymmärtää vuoriston jylhyyttä ja kunnioittaa sitä, kun itse voisin kuvitella, että hänen päähänsä ei mahdu sellaiset asiat kuin maiseman ihailu. ^^ Tiibetin tekstin lopetus oli aivan ihana. Jotenkin lohdullista, miten Sherlock saa voimaa Johnista, vaikka tämä olisi miten kaukana ja miten John vie pelon pois, ihana ajatus. <3 Tosi jänniä olivat myös historialliset viittaukset! Se, että Sherlock oli Persiassa, maassa, jota ei sillä nimellä enää ole, oli todella jännää ja sai myös uppoutumaan tähän aikakauteen upeasti. Sudanissa oleilusta tuli sama fiilis, en ole ihan varma, mitä siellä tuohon aikaa oli tapahtunut, mutta ei toisaalta ole vaikea kuvitella Englanti tuppautumassa muiden maiden asioihin ja sen päättyvän huonosti.

Prässään sinulle kukan matkamuistoksi.

Ihh, söpöä! Ja nuo kaksi viimeistä merkintää saivat minun varpaani kippuralle, vähän kuin Sherlockin, aloin tuntemaan, että odotus tapaamisesta lähestyy loppuaan. Se on samalla ihanaa ja kammottavaa, kun pitää ottaa vastaan Johnin viha, mitä hän varmasti tuntee, mutta sitten kuitenkin vihdoin saa nähdä hänet. Voi että kun viimeinen lause oli söpö! Aivan ihanan kotoisa mielikuva miekkosista tohvelit jalassa, tutuissa nojatuoleissaan. <3
Kiitos tästä, oli todella ihastuttava kokoelma Sherlockin ajatuksia, joista välittyi kertakaikkisesti kaipuu. ^^