Nimi: Kuin kehostaan ois irti
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: angst, mpreg
Paritus: Severus/Harry
A/N: Blokin rikkipaukuttelua ja 12+ virkettä -haaste toi sen lopullisen inspiraation tämän kirjoittamiseen. Olin alunperin kaavaillut tästä Sirius/Remusta, mutta jossain vähän alun jälkeen tämä vaihtui surulliseen Snarryyn, vaikka tämä ei todellakaan ollut se teksti, mitä virkehaasteeseen osallistuessani olin suunnitellut kirjoittavani. Tämä osallistuu sellaisiin haasteisiin kuin 12+ virkettä, Raskauden olematon keveys, Ime kappale tyhjiin sekä Kerää kaikki hahmot (kerään Harry Potterin). Toivottavasti joku lukee ja mahdollisesti tykkääkin. Kommentteja saa aina heittää.
Kuin kehostaan ois irti
Peilistä katsoo vastaan sammalenvihreät silmät, joiden välissä otsalla on huoliryppyjä. Kädet lepäävät pyöristyneellä vatsalla, kun Harry tuijottaa heijastavasta pinnasta kuvastavaa harmaata hahmoaan. Harrysta hänen vartalonsa on liian heiveröinen näyttääkseen luonnolliselta syntymättömän lapsen painoa kantaessaan. Hikipisara vaeltaa selkärankaa pitkin, päivä on aivan liian lämmin ja Severus on jo kyllästynyt kuuntelemaan Harryn hiljaista valitusta milloin mistäkin.
Hieman taaempana Severuksen sormet naputtavat herkeämättä pöydän marmorista pintaa, mies on hermostunut, eikä aivan täysin syyttä. Kumpikaan ei malta odottaa lapsen syntymän jälkeen koittavaa vapautta, vaikka tavallaan se on vain askel uuteen vankilaan. Vanhemmuus paitsi ottaa myös antaa, se on hyppy tuntemattomaan ja täyttää heidät molemmat vaaleanpunaisilla toiveilla tulevasta.
”Mikset voi vaan napata tätä ipanaa pois sisältäni”, Harry valittaa, luo tuolissaan istuvaan Severukseen pitkän, kärsivän katseen ja mies yrittää hillitä hilpeyttään.
”Se ei ole mahdollista, kultaseni”, Severus sanoo hymy huulillaan, ”ei ellei lapsi ole suuremmassa vaarassa sinun sisälläsi kuin ulkona.”
Hymy Harryn huulilla kuihtuu, hän kääntää selkänsä peilikuvalleen ja änkeytyy Severuksen viereen niin, että he istuvat tuolilla yhdessä.
”Mistä voimme olla varmoja, ettei niin käy?” Harry kysyy epävarmalla äänellä.
Kuin puolihuomaamatta Harryn kädet harhautuvat uudelleen kevyesti pyöristyneelle vatsalle, tämän lapsen on määrä olla kevätvauva, mutta sitä varten pienokaisen olisi syytä pysyä vielä useampi kuukausi kantajansa sydämen alla.
*
Harryn silmät ovat kyyneliä täynnä, kun hän puree huultaan, yrittää olla antamatta periksi sille mustalle pelolle, joka on tehnyt pesänsä hänen sydämeensä. Viimepäivien ajan Harryn ja Severuksen onnea on varjostanut synkkä vihollinen, pelko siitä, että kaikki ei olekaan niin hyvin kuin he olisivat toivoneet. Myrskypilvi on hiipinyt heidän aurinkonsa eteen ja heittää uhkaavan varjonsa heidän ylleen.
”Harry, on äärimmäisen tärkeää, että kannat tätä lasta niin kauan kuin suinkin pystyt”, parantajanoita sanoo. ”En voi vielä tehdä viiltoa vatsaasi auttaaksesi pienokaisen maailmaan, on aivan liian aikaista eikä lapsi kaikista maailman loitsuista huolimatta selviäisi siitä.”
Epätoivoinen Harry etsii Severuksen tumman katseen omallaan, käsi haparoi peitteiden alta ja puristaa Severuksen kättä niin tiukasti, että mies joutuu henkäisemään hiljaa, Severus on tukipilari Harrylle, kun maailma yrittää romahtaa heidän molempien ympäriltä. Lapsella on kai jotakin hätänä, jotakin on mennyt jossakin vaiheessa pieleen, eikä kukaan tiedä, kuinka tästä oikein selvittäisiin.
*
Aika menettää merkityksensä, on vain kulmikasta kipua jossain kaukana, epätoivoa sydän ja sielu täynnä, ja Harry leijailee usvassa. Hän on keskeneräinen sanaristikko, ilman alkua tai päätepistettä, vain kipuakipuakipua ja pohjatonta tuskaa. Ilo lapsen saamisesta tuntuu kaukaiselta, kun jäljellä on vain pelko menetyksestä. Hiljaisuus Harryn ympärillä kaikuu,
huutaa, ja hetken ajan Harry haluaa hukkua.
*
Severuksen ihon kosketus on ensimmäinen, mitä Harry tuntee. Kipu tekee Harrysta sekavan, mutta hän on varma siitä, että Severus kannattelee häntä pahimman yli. Severus on kuin luonnonvoima, hän kannattelee Harrya jopa lapsen menettämisen tuskan yli ja odottaa, kunnes Harry on jälleen valmis yrittämään uudelleen –
ja sillä kertaa he saavuttavat onnensa.
