Taivas ei kuuntele ketään | S | melankolinen syysraapale

[Sokerisiipi]

Nimi: Taivas ei kuuntele ketään
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: melankolista syysfiilistelyä
Haasteet: Vuodenaikahaaste III (syksy) ja Inspiroidu musiikista II Pariisin Kevät - Vanginvartijan uni

A/N: Syksy on lempivuodenaikani! En kuitenkaan halunnut kirjoittaa sellaista "jeejee syksy!!" -fiilistelyä vaan vähän melankolisempaa. Kerro toki, mitä pidät! ^^


Taivas ei kuuntele ketään

Koko lokakuun sataa.

Se pitää minut yöllä hereillä. Pisarat ropisevat ikkunapeltiä vasten raivostuttavan epärytmikkäästi. Ääntä on vaikea sulkea pois. Vellon hyödyttömässä ärtymyksessä. Taivas ei kuuntele ketään.

Tuulee, ja vettä lentää silmiin. Pidän katseen maassa ja koetan selviytyä kotiin. Tuuli hajottaa sateenvarjoni. Kengässä on kivi, joka satuttaa minua joka askeleella. Kotona luen viestin ystävältä. Hän sanoo meidän kulkeneen toistemme ohi, mutta minä katsoin maata enkä nähnyt.

Tärisen kylmästä. Kävelen kotiinpäin, mutta matka on pitkä ja sade armoton. Se hivuttautuu takin läpi ja vangitsee minut sisäänsä. Ehkä sairastun ja saan kuolemantaudin. Tuhahdan. Siitä vain. Päättyisipä tämäkin räpiköiminen.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä sade lakkaa.

[Sokerisiipi]

mimamu: Syksy on kyllä erittäin monipuolinen vuodenaika kirjoittaa! Kiva, että konkreettisuus loi sopivasti ikävää tunnelmaa. Kiitos kommentista!

[Parris]

Etsi otsikko ja kommentoi -haaste johdatti minut tänne, moi! Tällaiset fiilistelypätkät ovat tosi kivoja ja nopeita luettavia, ja nytkin osasin samastua tämän tunnelmointiin - tällainen sateisenharmaa lokakuumelankolia on hyvinkin ajankohtaista juuri nyt. mimamun tavoin pisin tämän konkretiasta, mutta niitä enemmän mua miellytti konkreettisempien yksityiskohtien yhdistäminen (weaving? en keksi suomenkielistä vastinetta just ny :p) mielenmaisemaan ja tuntemuksiin. Samalla tavalla konkreettiset yksityiskohdat myös kertoivat paljon lisää kertojan ajattelusta, kun ystävänkin ohituksessa kertoja vain katseli maata, oli siis maassa.

Suosikkivirkkeeni tässä oli ehdottomasti tuo viimeinen "Marraskuun ensimmäisenä päivänä sade lakkaa". Se tuntuu tosi universaalilta - voisin nähdä sen tosi monenlaisten tekstien aloitusvirkkeenä, esimerkiksi. Mitä sateen lakkaaminen tarkoittaa, etenkin noin seinämäisenä (päättyy tiettyyn päivään)? Teksti liikkuu tässäkin useammalla tasolla: mitä kertojan sisäisessä maailmassa tapahtuu, kun "sade" lakkaa? Herättää ajattelemaan!

Kiitokset tästä fiilispätkästä, sopi tähän torstaihin kivasti! <3

[Dokumentti]

Mä löysin tän Ronenin tavoin Etsi otsikko ja kommentoi -haasteen kautta.

Mä ihastuin tohon alkuun erityisesti. Moni sanoo aina, että sateen ropina on niin rentouttavaa, mua se usein häiritsee. Etenkin just se epärytmisyys.

Tässä on angstinen tunnelma ja usein voin tähän samaistua. En oo ikinä oikeastaan pitänyt syksystä, mutta nyt tänä vuonna tää jopa menee. Onhan nää värit kauniit.
Mut sadetta mäkin vihaan. On märkää, tuulista ja kylmää. Parasta syksy on sohvannurkassa viltin alla!<3

Loppu kietoo koko tarinan hyvin yhteen. Alussa puhutaan koko lokakuusta ja lopussa päästään marraskuun ensimmäiseen, kun sade lakkaa. Sulla on kyllä usein tälläisiä kivoja lopetuksia, jotka kietoo koko jutun yhteen tai sitten yllättää.

Tämä oli oikein mukava luettava tähän sateiseen aamuun, kun pystyin samaistumaan tähän hyvin.