Ficin nimi: Kuollut isä
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: draama
Haasteet:
FinFanFun100 sana 71. hautajaiset
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Minä olin aina ollut outo lintu. Neljä vanhempaa sisartani olivat enemmän tai vähemmän äidin kopioita niin ulkonäöltään kuin käytökseltään. Toisaalta isä kyllä keksinyt heidän nerokkaat nimensä – Tia, Mia, Pia ja Nia – ja kaikki luonnollisesti lausuttiin pitkällä iillä. Nurinkurisesti minut taas oli nimennyt äiti, joka ei ollut tahtonut perheeseen viidettä ia-päätteistä ja kolmikirjaimista tyttöä. Sen sijaan hän nappasi nimeni lapsuuden lempisadustaan, joka sattui olemaan Prinsessa Livistiina ja punaiset kengät. Onneksi minua alettiin pian kutsua Liviaksi ja aika harva pastoria lukuun ottamatta muisti enää, että oikea nimeni oli sellainen kuvatus kuin Livistiina.
Palatakseni outo lintuuteni, en siis näyttänyt äidiltä, mutta en sen paremmin kyllä isältäkään. Hän tapasikin aina vitsailla, että hänen veljensä oli salaa käynyt tekemässä minut äidin kanssa, sillä setääni minä kuulemma muistutin paljonkin. Itse en ollut koskaan päässyt toteamaan mahdollista yhdennäköisyyttämme, sillä en ollut koskaan tavannut isäni nuorempaa veljeä. Hän oli kadonnut tietymättömiin joskus kahdenkymmenen ikäisenä ja luultavasti kuollut – kuten äiti muisti joka kerta isän vitsin perään mainita. Kyseinen setäni oli ollut seikkailija ja huimapää ja koska isoisäni ei ollut omannut edellä mainittuja ominaisuuksia, he olivat joutuneet törmäyskurssille.
Tällaisia olivat mietteeni seistessäni uudessa mustassa mekossani isäni haudalla. Sisareni, myös mustissaan, itkivät lohduttomasti, aivan kuten äiti oli tehnyt jo monta päivää. Minua ei itkettänyt. Isä oli kuollut yllättäen, mutta olin jo tavallaan tottunut ajatukseen, ettei häntä enää ollut. Pastori luki juuri Kuoleman kelloja – runoa, joka oli tavallista lukea hautajaisissa ja jonka minä olin halunnut lausua, mutta sitä kunniaa en ollut saanut. Se pitää lausua hartaasti ja jykevästi, oli Tia sanonut ja ehdottanut sitten, että sir Hugh olisi sopiva esittämään sen. Olin onnellinen, että runoa luki lopulta pastori eikä sisareni kuivakka kihlattu.
”Leski ja tyttäret voivat siirtyä lausumaan viimeiset jäähyväiset”, sanoi pastori juuri sillä hetkellä tarkoittaen meitä.
Niinpä siirryimme siistissä jonossa heittämään ruusun tai minun tapauksessani pienen määrän hiekkaa isän jo hautakuoppaan lasketulle arkulle.
Juhlat olivat tyylikkäät, ruuantäyteiset ja no, mahtipontiset. Isä olisi ehkä pitänyt jostain vähän riehakkaammasta, mutta kun vainaja ei voinut hillitä äitiä, niin muistotilaisuus oli mitä oli.
”Äiti, Livia ei vuodattanut yhtäkään kyyneltä koko päivänä”, valitti Pia, kun olimme illalla kokoontuneena yhteen teelle.
”Minä olin muutoin haikea”, minä sanoin ylväästi.
Pia katsoi minua nyrpeästi ja haki tukea muiden sisarteni ilmeistä. Äiti huokasi. Tiesin, ettei hänkään pitänyt siitä, etten ollut itkeä tuhertanut juuri lainkaan isän kuoltua.
”Pia-pupu, Livia suree omalla tavallaan. Yritetään vain ymmärtää häntä.”
Pia näytti minulle kieltä äidin huomaamatta ennen kuin keskittyi teehensä. Tämän jälkeen iltateekeskustelu koski sitä, milloin sisareni ja Sir Hugh´n olisi sopivaa mennä naimisiin. Sisareni ei luonnollisestikaan tarvinnut viettää yhtä pitkää suruaikaa kuin lesken, mutta äidinkin mustiin pukeutuminen oli otettava huomioon, mikäli haluttiin edetä säädyllisesti. Minä en enää sanonut mitään vaan päästelin vain sopivissa kohdissa myönteleviä äännähdyksiä. Yöllä näin unta siitä, miten isäni ilmestyi ilmielävänä sisareni häihin saaden sir Hugh´n pyörtymään.
Muutama viikko hautajaisten jälkeen kotiimme saapui vieras, joka aiheutti suurta hämminkiä. Olin juuri palannut aamupäiväiseltä retkeltäni lähimetsään, kun siskoni tulivat luokseni kiihkeästi supisten.
”Et ikinä arvaa kuka keskustelee salissa äidin kanssa”, Mia puuskahti minulle jännittyneenä.
Hän ei kuitenkaan malttanut odottaa, että esittäisin valistuneen arvauksen vaan sanoi: ”Se on Harly, isän veli, se, jonka kaikki luulivat olevan kuollut.” Mia tuijotti minua odottavasti ja uskoi varmaan hetken, että liittyisin heidän surisevaan parveensa.
”Ovatko he olleet siellä pitkään?”, kysyin.
Luin kaikkien sisarteni ilmeestä pettymystä, kun en ollutkaan reagoinut uutiseen pienellä järkyttyneellä kirkaisulla ja alkanut saman tien juoruta siitä.
”Ehkä tunnin”, Tia vastasi nenäänsä nyrpistäen. ”Mene keittiön ovesta. Neiti Plummet antaa sinulle jotain syötävää. Saamme kunnon aterian varmaan vasta illalla Harly-sedän kanssa.”
Niine hyvineen siskokultani lähtivät eteenpäin ja minä suorin keittiöön.
Neiti Plummet tosiaan antoi minulle ruokaa ja selosti samalla kuinka järkyttynyt äidin täytyi olla, kun kuolleeksi luultu henkilö noin vain ilmestyi ovelle. Minusta tuntui, että neiti Plummetin pitäisi olla enneminkin olla huolissaan omasta mielenrauhastaan, mutta katsoin parhaaksi olla sanomatta ajatuksiani julki ja nyökkäilin vain kiltisti. Syötyäni kiitin ja poistuin keittiöstä.
Käytävällä huomasin, että salin ovi oli yllättäen auki. Pohdin hetken menisinkö huoneeseen jonkun tekosyyn varjolla muka vain huomatakseni, että se oli varattu. Minun ei kuitenkaan tarvinnut, sillä juuri sillä hetkellä äiti ja vieras mies – epäilemättä Harly – astuivat peräkanaa ulos.
”…menen heti kertomaan tovereilleni, että minun on jäätävät tänne”, kuulin hänen sanovan. Kummankin katse osui minuun suurin piirtein samaan aikaan. Äiti huokaisi syvään ja kuulosti kovin rasittuneelta.
”Livia, tämä on Harly-setäsi. Hän jää vieraaksemme joksikin aikaa.”
Minä olin niin yllätetty, etten saanut sanaa suustani, mutta nyökkäsin sentään vastaukseksi hänen tervehdykseensä. Harly kumarsi äidille ja lähti ilmeisesti kertomaan tovereilleen suunnitelmiensa muutoksesta.
Illalla me tosiaan söimme yhdessä Harlyn kanssa ja hän kertoi meille tytöille saman minkä oli kertonut äidille aiemmin päivällä. Äiti kertoi myös, mitä he olivat sopineet. Harly hoitaisi kaikki Tian häihin liittyvät asiat, jotka kuuluvat meidän perheellemme. Ja asuisi meillä niin kauan kunnes Tia olisi saatu onnellisesti sir Hugh´n vaimoksi. Sen jälkeen hänen olisi palattava takaisin kotiinsa ja työhönsä. Näin kuinka Tia näytti hetken ajan järkyttyneeltä varmaankin siksi, että mietti mitä Hugh sanoisi kuullessaan, että isä kuolleeksi luultu huliviliveli luovuttaisi hänet alttarilla. Hän kuitenkin peitti sen nopeasti sievällä ja tekopyhällä hymyllä ja kiitti hunajaisesti ja väitti jo pelänneensä joutuvansa kulkemaan kirkon käytävää aivan yksin. Luulen, ettei hänen halpa esityksensä uponnut Harlyyn, mutta tämä oli tahdikas ja ohitti imelyyteen piilotetut piikit ystävällisellä nyökkäyksellä.
Sitten Mia päätti avata suunsa. ”Setä, isä tapasi aina sanoa kuinka Livia muistuttaa sinua. Oletko jo ehtinyt huomata yhdennäköisyytenne?”, hän kysyi suloisesti.
Olisin halunnut potkaista häntä, mutta hän istui liian kaukana minusta. Jos muistatte, kun sanoin menneeni sanattomaksi, kun näin ensi kerran setäni niin se johtui osittain siitä, että meissä tosiaankin oli hurjan paljon samaa näköä.
”Äitinne kertoikin, että isänne sanoi niin”, Harly sanoi katsoen tiivisti Miaan. ”Ja kieltämättä sen vitsin perusteella veljeni tunsi minut liiankin hyvin.”
Mia meni sanattomaksi ja Harly virnisti minulle ja sitten anteeksipyytävästi äidille. Tämän jälkeen juttelimme yleisluontoisia ja kohta äiti hätisti meidät tytöt nukkumaan. Ajattelin, että Harly toisi taloomme jotain jota oli kaivannut jo pitkään.
