Title: Sinussa on liikaa menetettävää (älä sano sitä ääneen)
Author: FractaAnima
Genre: draama, angst
Rating: K11
Characters: kertoja ja Annelise
Summary: Joinain pimeinä yön tunteina, kun pelkäsin yksin kotona elämää ja kuolemaa yhtä paljon, sinä olit minulle kaikki.Disclaimer: FractaAnima
Status 8/8Haasteet:Vuosi raapalehtien V
Inspiraatio paketissa III (Lykke Li - Tonight)
Teelusikan tunneskaala
OTS20 #2 (draama)
Kirjoitusterttu
A/N: Ystävyydestä ja kuolemanpelosta. Rohkeudesta ja sen puutteesta. Asioista, joita ei uskalla sanoa ääneen, mutta jotka uskaltaa kirjoittaa kuitenkin,
hädin tuskin.
Annelise on
Saappaattoman keksimä nimi, jota tahdoin lainata, koska se sopi tähän niin kovin, kiitos ja anteeksi siitä.
Linkkaan inspiraatiobiisin tuonne loppuun, se kannattanee kuunnella tunnelman vuoksi.
// Kiitos Vuoden raapale/ficlet 2016 jaetusta pronssista!
Sinussa on liikaa menetettävää (älä sano sitä ääneen)1.
Kun me tapasimme ensi kerran, oli viileä kevätpäivä. Sinä joit valtavan kahvisi mustana ja nauroit niin, että se ylsi silmiisi asti. Minäkin nauroin paljon, mutta pelokkaasti. Kuin varoen sitä rajaa, jonka yli mennessäni menettäisin otteeni. Otteeni sinusta. Säälittävää, eikö?
Mitä jos et pidäkään minusta?Sinä kysyit sitä ensin ääneen, yllättäen, mutta minä olin pohtinut sitä hävettävän pitkään. Mitä jos sinä et? Tiedätkö, Annelise, minä menetän aina parhaan ystäväni sen jälkeen, kun sanon sen ääneen:
sinä olet paras ystäväni.En aio sanoa sitä ääneen, en edes kuiskata. Sinussa on liikaa menetettävää. Kirjoitan sen tähän sata kertaa, tai ainakin kahdestikymmenesti ja viidesti:
2.
Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. Sinä olet paras ystäväni. 3.
Meni pitkään ennen kuin näimme seuraavan kerran. Kirjoittelimme silti päivittäin, sinusta tuli osa minun arkeani, sitä surkeaa, yksinäistä kulkemista, jota elämäksi kutsutaan; rämpimistä päivästä toiseen ilman suuntaa. Minä olin unohtanut kuinka unelmoida ja siinä sivussa elin sinun unelmiasi. Sinusta tulisi vielä jotain suurta, minä uskoin sinuun aina enemmän kuin itse uskoit. Uskon yhä.
Tuli kesä ja tapasimme vihdoin toistamiseen. Olit yhtä naurua ja selitystä ja jännitystä ja innostusta. Sellainen elävä, tarmokas, inhimillinen ja - kaunis, ennen kaikkea kaunis. Saatoin vain seurata valtavaa puhetulvaasi vierestä ja tuijottaa niin pitkään kuin kehtasin, hymyillä hyväntahtoisesti, ehkä hiukan ilkikurisestikin aina silloin, kun pysähdyit katsomaan takaisin.
4.
Aika kului siivillä ja minusta tuntui, että olisin tuntenut sinut jo pienen ikuisuuden. Joinain pimeinä yön tunteina, kun pelkäsin yksin kotona elämää ja kuolemaa yhtä paljon, sinä olit minulle kaikki. Sinun sanasi - niin tärkeät, niin täynnä tarkoitusta ja vilpittömyyttä - pitivät minut kiinni tässä maailmassa pisimpään. Mutta pelko oli voimakas ja pelkoa seurasivat oireet.
Vetäydyin hetkittäin, etkä kuullut minusta päiviin. Sinä otit itseesi, tiedän sen. Sinä olisit tarvinnut minua, kun menit eteenpäin, otit suuren askeleen, mutta minä en ollut paikalla. En langan päässä, en näytön äärellä. Olin peiton alla ja vihasin maailmaa ja itseäni ja pelkoa, joka oli muuttanut luokseni asumaan.
5.
Sanoit kerran, että on tyhmää pelätä jotain, mitä ei ole olemassa, tai ennemminkin, että on tyhmää sairastaa etukäteen, jotain mitä ei välttämättä tulisi. Ja vaikka minä olin kuullut, että sitä mitä ajattelee, sitä myös saa, en voinut olla ajattelematta, etteikö jokainen pienikin vihlaisu vain kasvattanut sitä, joka minut lopulta veisi.
Oli hetkiä, useimmiten sinun seurassasi - aivan, minä opin matkustamaan pitkiäkin matkoja sinun vuoksesi - jolloin olin ajattelematta koko asiaa. Olin seurassasi peloton, mutta ne hetket kävivät vähiin. Sinun uusi elämäntilanteesi toi mukanaan paljon uutta, myös ystäviä. Ja vaikka en koskaan myöntäisi, voi luoja, että olin mustasukkainen. Sinä olit
minun paras ystäväni.
6.
Minä toivoin niin paljon, että sinä olisit jälleen kerran oikeassa, etten minä koskaan kuolisi, mutta Annelise, meistä jokainen kuolee joskus. Ja kun ensimmäisen kerran heräsin suihkun lattialta vähällä hukkua kahden sentin syvyiseen veteen, minä olin rohkeimmillani ja samalla niin helvetin peloissani.
Minä varasin ajan lääkärille.
Lopulta olin kai enemmän suunniltani siitä, että sinä olit ollut väärässä kuin siitä, mitä lääkäri minulle kertoi. Siihen mennessä olin jo käyttänyt kaiken liikenevän rohkeuteni, sen vähän määrän, jota olin saanut itsestäni puristettua ulos, niinpä minä en koskaan uskaltanut kertoa sinulle.
Minä en tahtonut sinun tietävän, että olit väärässä. Minä en tahtonut sinun olevan väärässä.
7.
Niinpä minä vähenin. Minulla oli kiire, minulla oli muuta menoa, minulla oli yhtäkkiä enemmän elämää, mukamas. Tosiasiassa minulla oli enemmän kuolemaa käsissäni kuin koskaan ennen, ja pelkoa. Kuolemanpelkoa, joka nukkui kanssani samassa sängyssä ja piti minua kädestä, mihin ikinä meninkin. En ollut enää koskaan yksin.
Minä toivoin, että sinä jättäisit minut rauhaan, että sinä unohtaisit minut, eikä minun tarvitsisi koskaan satuttaa sinua kertomalla totuutta.
Mutta kun sinä pommitit minua keskellä yötä viesteillä vain tietääksesi, milloin täytän kolmekymmentä, jotta voisit askarrella minulle jonkin pitkään suunnittelemasi yllätyksen, minä en voinut kuin parkua ääneen.
"Viiden vuoden päästä", vastasin viestiisi.
En koskaan, kuiskasin ääneen.
8.
On vuosi siitä, kun tapasimme ensimmäisen kerran. He antavat minulle hyvin vähän toivoa, ja minä toivon, että olisit täällä. Että pitäisit minua kädestä, nauraisit vielä kerran niin, että sinun silmäsi loistaisivat. Sanoisit jotain, mikä saisi pelkoni hälvenemään.
Ajattelen nauruasi, sitä innokkuutta ja elämää, jota sinusta huokuu. Sitä värinää, joka näkyy käsissäsi ollessasi niin jännittynyt, että naurat hysteerisesti. Sinun jännityksesi on erilaista kuin kenenkään muun.
En ole kuullut sinusta hetkeen ja olen kai iloinen, siihenhän olen tähdännyt. Mutta juuri nyt, Annelise, minä kaipaan sinua niin paljon, että on hankalaa ajatella.
"Sinä olet paras ystäväni", kirjoitan viestiin, ja tavallaan - minä menetän sinut.