Nimi: Teatteriprojekti
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
(?)Tyylilaji: hömppädraama
Paritus: Ilmari/Petja
Haasteet: Neliottelu, Fluffy10 #3 ja Random10
A/N: Jälleen kiitos
Seilalle inspissanoista! Tää systeemi todellakin toimii! Oli kiva avata Petjan hahmoa tämän avulla, kun hän on jäänyt vähän etäiseksi tyypiksi.
Teatteriprojekti
Petja ei vieläkään tunne kuuluvansa tänne, vaikka teatteriprojekti on ollut käynnissä jo useamman kuukauden. Pojalle on yhä pienoinen mysteeri, miten hän päätyi tänne. Kerran luovan kirjoittamisen tunnin jälkeen Ilmari vain ilmestyi viereen ja kysyi, kiinnostaisiko häntä kyhätä heille uusi näytelmä.
”Oon lukenut sun tekstejä”, Ilmari sanoi, ”ja ne on tosi hyviä! Niissä on just sellaista fiilistä, mitä me haetaan. Sano joo, sanothan?”
Petja ei muista, vastasiko hän varsinaisesti myöntävästi. Ilmeisesti, kun täällä kerta ollaan. Petja on monella tavalla kaukana mukavuusalueeltaan: hänen vahvuutensa on proosa, ei draama eikä hän tunne täältä muita kuin Ilmarin. Toiset ovat niin paljon Petjaa sosiaalisempia ja ulospäinsuuntautuneempia. Usein Petja tuntee itsensä vaivautuneeksi, mutta on siinä silti jotakin ainutlaatuista. Petja on ideoinut käsistä yhdessä muiden kanssa, ja vaikka se on vasta raakaversio, hän on saanut siitä paljon myönteistä palautetta. Se on ihan mieletöntä. Aina harkkojen päätyttyä Petjan sisällä hehkuu hyvä olo ja vahvistunut itseluottamus. Alkuun äiditkin ihmettelivät sitä, mutta nyt ne jo tietää ja osaa kysyä, miten harjoitukset menivät. Käsistäkin ne ovat pyytäneet nähdä, mutta Petja ei ole suostunut. On kuitenkin ihan eri asia työstää keskeneräistä muiden osallisten kanssa kuin esitellä sitä perheelle. Äidit voivat nähdä lopputuloksen sitten, kun näytelmä on valmis esitettäväksi.
On teatteriprojektissa muutakin kutkuttavaa kuin uudet ihmiset ja käsikirjoituksen tekeminen. Usein Petja tulee paikalle etuajassa. Hän menee suoraa päätä pukuvarastolle, jossa Ilmari odottaa häntä, ja he pussailevat, kunnes harjoitukset alkavat. Siitä Petja ei ole kertonut kellekään. Tuskin Ilmarikaan on. He eivät puhu siitä edes keskenään. Se on hyvä, koska Petja ei ole valmis mihinkään satunnaista pussailua suurempaan. Petja ei osaa kuvitella häntä ja Ilmaria treffeillä tai seurustelemassa. Ilmari on hauska tyyppi ja sen kanssa on kiva pussailla, mutta siinä se. Onneksi Ilmari ei ole pyytänyt häntä mihinkään. Petja uskoo, että säännöt ovat selviä sillekin ilman, että niistä tarvitsisi erikseen puhua. Hän tietää, ettei se kestä ikuisesti, mutta juuri siksi se onkin niin ihanaa ja jännittävää. Teatteriprojektiin tarttuminen on ehdottomasti Petjan parhaimpia päätöksiä koskaan.
Se on sateinen, verkkainen päivä. Tänään Petja ei ole etuajassa, mutta paikalla ei ole muita kuin Ilmari. Sillä on tummanvihreä huppari, jossa lukee valkoisin kaunokirjaimin: be nice or fuck off. Petja hymyilee tekstille ja istahtaa näyttämön reunalle Ilmarin viereen.
”Missä muut on?” Petja kysyy.
”Ei hajuakaan”, Ilmari sanoo. He istuskelevat siinä puhumatta. Petja on ihan varma, että he ajattelevat samaa asiaa, mutta kumpikaan ei kehtaa ehdottaa. Onhan se ihan eri juttu kuin vain ilmaantua sovittuun paikkaan sitä yhtä tarkoitusta varten. Petjan sydän pamppailee, mutta sitten rohkeudenpuuska ottaakin vallan. Hän nousee ja huikkaa rennosti Ilmarille:
”Tuuksä?”
Ilmari on se, joka punastuu. Yleensä Ilmari on sulava tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nyt se onkin ihan hukassa. Petja säkenöi riemusta. Ehkä se on vähän ilkeää iloita toisen epävarmuudesta, mutta tuntuu niin hyvältä olla kerrankin se varmempi tyyppi, ettei Petja osaa tuntea huonoa omaatuntoa.
”Joo”, Ilmari mumisee ja tulee perässä. Petja hymyilee niin leveästi, että ilme hädin tuskin mahtuu hänen kasvoilleen. Hänellä on upea, itsevarma olo. Sisällä kimpoileva energia saa Petjan melkein hypähtelemään. Ovi sulkeutuu Ilmarin perässä. Petja asettaa kätensä sen niskalle ja suutelee noin vain. Ilmarin hämmästys tuntuu sen jähmeässä kehossa, mutta nopeasti se rentoutuu ja saa jutun jujusta kiinni. Petja on melkein pettynyt, mutta vain melkein. On paljon kivempi suudella, kun toinen on rento ja halukas.
Tänään he ovat rohkeampia kaikin tavoin: he uskaltavat koskettaa käsillään ja suudella ahnaammin. Petjaa värisyttää ja kuumottaa, ja sen seurauksena hänellä alkaa seistä. Se säikäyttää hänet, ei niinkään siksi, että se tapahtuu – sitä kun sattuu vähän väliä – vaan siksi, että Ilmari
näkee. Se on ihan hirveää. Hän ei jää odottelemaan Ilmarin reaktiota. Petja pakenee. Hän nappaa näyttämöltä laukkunsa ja juoksee ulos jumppasalista häpeä poskissa polttaen. Petja ei usko, että hän voi enää ikinä palata, Ilmarin kohtaamisesta puhumattakaan. Hänen täytyy vaihtaa koulua ja etsiä jokin keino aiheuttaa Ilmarille hyvin spesifi muistinmenetys.
Kotona Petja saa itsensä rauhoittumaan. Hän tekstaa teatteriryhmään, että hänelle tuli huono olo eikä hän pääse illan harkkoihin. Ilmari taas – no, Petja ei enää ikinä halua ajatellakaan heidän pussailujaan. On parempi teeskennellä, ettei sellaista ole koskaan edes tapahtunut.
