Nimi: Huomata asioiden muuttuneen
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: parisuhdedraama, angst
Hahmot & paritus: Hermione/Ron, Rose
Vastuuvapaus: En omista mitään HP:sta tunnistettavaa, enkä tienaa.
Haasteet: Het10 #2; Ihanat, kamalat kakarat; Potter-pokeri hahmolla Rose Granger-Weasley
A/N: Irina lauloi Petran Kiitos kaikesta -kappaleen uudella Vain elämää -kaudella, ja sain vision.
Sinä syksynä Rose huomaa asioiden muuttuneen.
Äidin kirjeiden pergamentti tuntuu hauraalta, lasisen läpikuultavalta kuin siihen uponneet sanatkin. Joskus muste on tahriintunut eikä Rose saa täydellisesti selvää siitä, mitä äiti yrittää sanoa. Sitä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Kun Rose kysyy äidiltä takaisin, onko jotain tapahtunut, äiti vakuuttelee kaiken olevan aivan kunnossa. Rose ei kuitenkaan ole tyhmä, kaikkea muuta.
Isä lähettää vähemmän kirjeitä eikä lopulta enää yhtään. Rose ei saa marraskuun myrskyihin yhtään yhteisiä kirjeitä vanhemmiltaan. Jokin
on muuttunut, ja Rose haluaa tietää totuuden. Kuun lopulla isä ja äiti pyytävät kirjeessä, että Rose ja Hugo jäisivät Tylypahkaan jouluksi. Hugo tottelee sokeasti, mutta Rose lähettää vanhemmilleen tyynesti kirjeen, jossa kertoo tulevansa kotiin.
”Rose kulta.”
Äidin halaus on tiukka, kun Rose astuu junasta matkatavaroineen. Rosesta se tuntuu siltä kuin äiti yrittäisi pitää kiinni jostain, jonka pelkää menettävänsä, mutta samalla hän ajattelee ylitulkitsevansa. Ehkä äiti on vain erityisen onnellinen siitä, että Rose tulee viettämään joulunpyhiä. Isä ei ole laiturilla vastassa, äiti sanoo hänen olevan töissä niin kovin kiireellinen.
Rose kertoo autossa innolla vuoden viimeisistä liemi- ja muodonmuutostunneista, niistä joista ei ole vielä ehtinyt ammentaa kirjeeseen. Välillä äidin huulille lipsahtaa hymy, kun Rose kertoo onnistuneensa jossakin neljännen vuoden opiskelijalle haastavassa taiassa. Rose tietää, kuinka hyvä äiti oli koulussa aikoinaan, joten taitojen periytyminen on äidille iloinen uutinen. Kun Rose kysyy, miten kotona menee, äiti vastaa ympäripyöreästi töistä, perheystävistä ja lumisateesta.
Albus lähettää Roselle joululahjaksi lumotun lumisadepallon, jonka sisällä joulukylä elää omaa elämäänsä. Rose istuu sängyn laidalla ja ravistelee palloa varovasti, katselee lumoutuneena hämmentävästi Tylyahoa muistuttavaa maisemaa. Rose sukii punaisia hiuksiaan kirjoittaessaan Albukselle kiitoskirjettä. Pergamentti rapisee sulkakynän alla, mutta Rose kuulee hetkeksi pysähtyessään seinän läpi kuuluvat vaimeat sanat.
Rose ei uskalla salakuunnella vanhempiaan sen tarkemmin, mutta hän hiipii käytävään ja kuulee oven läpi, kuinka kiihkeää sanojen vaihto äidin ja isän välillä on. Keskustelun äänentaso nousee hetkeksi, ja Rose ymmärtää äitinsä äänensävystä, että oven toisella puolella riidellään. Tulee tauko ja Rose pakenee oman huoneensa oven taakse, koska tietää, että jompikumpi osapuoli – todennäköisemmin isä – poistuu kohta huoneesta. Isän äänen viimeisenä kuuluvat rippeet ovat melkein myrkylliset. Rose hätkähtää, kun isä läimäisee makuuhuoneen oven täysillä kiinni niin, että koko talo tuntuu tärähtävän.
Kun Rose viimein tulee ulos huoneestaan, hän kuulee vanhempien makuuhuoneesta nyyhkytystä ja katkonaisia sanoja.
”Mitä minä – väärin? Miksi – tuollainen?”
Rose arvaa, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun äiti ja isä ovat riidelleet niin, että ovet paukkuvat. Siksi kirjeissä ei ole ollut molempien nimiä.
Isä on joulun töissä. Tapaninpäivänä äiti istuu keittiössä, antaa Selestiina Taigorin muinaisen hitin valua radiosta (vaikka Rose tietää äidin vihaavan Taigorin musiikkia) ja lehteilee jotakin paperinivaskaa. Rose tulee käytävästä huoneeseen, ja äiti kääntää paperit toisinpäin, ettei Rose näe niitä.
”Tule tänne.”
Äiti siirtää yhden tuolin eteensä ja Rose istuu siihen, selkä äitiin päin. Äiti sormeilee Rosen kiiltävät hiukset auki ja alkaa letittää niitä. Rose katselee polviaan eikä tiedä, mitä sanoa. Saatuaan hiukset ojennukseen äiti huokaisee syvään ja kietoo kätensä Rosen ympärille. Sitten Rose keksii oikeat sanat.
”Onko kaikki hyvin, äiti?”
Äiti hymisee Rosen niskaan. Rose kääntyy ja näkee äitinsä haikean ilmeen, joka kohoaa vaivoin hymyksi Rosen huolestuneiden kasvojen vastineeksi.
”Rakas, minulla ja isällä on nyt vähän… ongelmia. Enkä minä tiedä, ovatko ne sellaisia ongelmia, että voimme ratkaista ne.”
Rose katsoo kysyvästi äitiään pää vähän kenossa.
”Mutta Rose kulta, riippumatta siitä, mitä äidille ja isälle tapahtuu, sinun täytyy tietää, että me rakastamme sinua ja Hugoa aivan loputtoman paljon – se ei tule koskaan muuttumaan. Mikään tästä ei ole teidän syytänne, ei tietenkään, mutta… tästä tulee olemaan teillekin vaikutuksia. Koska sellaisia aikuisten vaikeat, sotkuiset ongelmat ovat.”
Rose nyökkää, mutta ei osaa vastata. Hän laskee katseensa keittiön pöydälle ja näkee äitinsä vihkisormuksen, jota hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt poissa äitinsä vasemmasta nimettömästä. Äiti huomaa Rosen katseen suunnan ja laskee toisen kätensä pöydälle sormuksen viereen. Rose nostaa päänsä ja hymyilee äidilleen.
”Minäkin rakastan sinua ja isää, ihan varmasti rakastan aina, vaikka teillä olisi millaisia ongelmia tahansa.”
Sitten Rose halaa äitiään uudestaan ja äiti henkäisee syvään Rosen selkään.
Piste laitettu on paperille
Ja kirjoitettu nimet alle
Sormus irtoo saippualla
Kaiverrus on ihon alla
Otan mukaani nyt eri naisen
Sinä rakastit musta tällaisen
Sulle palautan sormuksen
Ja lausun kiitoksen
--Kiitos kaikesta, Petra (2016) / Irina (2017)