Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Huivi
Kirjoittaja: Pics
Beta: Arte
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: S
Genre: Snog
Summary: Huispauskatsomossa voi tehdä muutakin kuin katsoa huispausta.
A/N Tämän ficin on inspiroinut sananlaskuhaaste, johon en ajoissa ehtinyt kirjoittaa. Sananlaskuna oli kuitenkin "Kiusa se on pikkukiusakin." Genrehaasteessa tämä edustaa lajia snog ja FF100-haasteessa sanaa 011. Punainen. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.)
Tähän ficciin on ollut idea ihan luvattoman kauan, mutta sainpa vihdoin ja viimein kirjoitettuakin. Kiitoksia Artelle, joka lukaisi tämän läpi. <3
Huivi
”Onko sinun ihan pakko näyttää noin luihuiselta?” Hermione kysyi. Hän katseli hiukan vinosti Pansyn vihreää kaulahuivia, joka erottui selvästi ympärillä olevasta puna-keltaraidallisesta merestä.
”Jos et ole sattunut huomaamaan, minä olen luihuinen”, Pansy vastasi nokkavasti.
Hermione huokasi. ”Minä tiedän sen, kultarakas. Mutta me olemme nyt huispausmatsissa eikä Luihuinen pelaa.”
”Minä olen puolueeton.”
Punaiset ja keltaiset täplät sujahtelivat taivaalla, kun Rohkelikko otti mittaa Puuskupuhista. Hermionen katse seurasi erityisesti Rohkelikon etsijää ja pitäjää, jotka sattuivat olemaan hänen parhaat ystävänsä. Ron torjui kaadon toisensa jälkeen eikä puuskupuh-etsijä millään kestänyt Harryn vauhdissa mukana. Rohkelikko johti jo yli sadalla pisteellä.
”Tosiaanko?” Hermione kysyi samalla, kun kiersi kätensä Pansyn vyötäisten ympäri ja veti tytön lähemmäs itseään. ”Kannatatko todellakin puuskuja yhtä paljon kuin minun tupaani?”
Pansy vaihtoi pari kertaa painoaan jalalta toiselle. ”Joo... itse asiassa. Rohkelikko on kuitenkin meidän pahin kilpailijamme...”
”Eli haluaisit, että Puuskupuh voittaa?”
”Err...”
Hermione tukahdutti hymyn huolellisesti katsellessaan tyttöystävänsä ahdinkoa. Olisi ennenkuulumatonta, että luihuinen kannustaisi Puuskupuhia, mutta Pansy ei liioin halunnut myöntää kannattavansa Rohkelikkoa. Ei vaikka seurustelisi yhden sellaisen kanssa.
”Minä olen puolueeton!” Pansy lopulta toisti ja kietoi sitten vihreän huivin entistä tiukemmin kaulaansa niin, että se peitti suun ja melkein nenänkin.
Kentällä Harry kiihdytti luutaansa suunnaten kohti puuskupuhien maalisalkoja. Selostaja arveli hänen nähneen siepin, ja pian kaikki katsomon rohkelikot pomppivat jännityksestä, Hermione muiden mukana. Pansy loi Hermioneen ärtyneen silmäyksen, kun hyppiminen nyki myös häntä.
Hermione huoahti pettymyksestä, kun Harry hidasti vauhtiaan ja alkoi jälleen tehdä laajoja kaarroksia sieppiä etsien. Hän oli varma siitä, että Pansy virnuili huivinsa suojassa, ja asian tarkastaakseen hän tarttui huiviin ja kiskaisi sitä hiukan alemmas.
Kankaan takaa paljastuneet huulet olivat todellakin vääntyneet hienoiseen virnistykseen. Ne vetivät Hermionea vastustamattomasti puoleensa, joten hän kiersi toisen kätensä Pansyn niskaan ja kurottautui painamaan omat huulensa niitä vasten.
Suudelma oli pitkä mutta keveä, ja sen loputtua Pansy hymyili Hermionen huulia vasten. ”Huomaan, että rangaistukseni siitä, etten kannata rohkelikkoja, on todella hirveä”, hän sanoi.
”Hah.” Hermione nappasi lujasti kiinni huivin etuosasta ja kiskaisi sen Pansyn kaulasta. Kun leikillisen vimmastunut Pansy tavoitteli vaatekappaletta, hän piilotti sen selkänsä taakse ja otti askelia taaksepäin samaa tahtia kuin Pansy eteenpäin.
”Heih!”
Yllättynyt huudahdus sai Hermionen käännähtämään äkisti. Hän huomasi törmänneensä selkä edellä Lavenderiin, joka siirtyi ärtyneenä syrjään. Samalla hetkellä Pansy lennähti raskaasti Hermionea päin, jolloin he kaatuivat kumpikin. Hermione pyllähti takamukselleen ja Pansy mätkähti hänen päälleen. Hetken verran he olivat yhtä ulvahdusten ja raajojen sekasotkua, kunnes nousivat jaloilleen – Pansy hieroen vasenta rannettaan ja Hermione pudistellen vaisusti sohjoista lunta Pansyn huivista.
”Se on ihan märkä”, Pansy sanoi valjusti.
”Anteeksi... minä kuivaan sen...” Hermione etsi taikasauvansa.
”Parasta olisi.”
Äkkiä Pansyn töykeähkö käytös alkoi suunnattomasti ärsyttää Hermionea. Hän oli vain halunnut leikkiä hiukan, mutta joissakin asioissa Pansy oli häntäkin tosikompi. Ehkä Harryn ja Ronin seura oli tehnyt hänestä vähän hauskemman ihmisen.
Hän lausui kuivatusloitsun, mutta heti sen perään toisenkin loitsun, jonka myös kohdisti huiviin.
”Mitä sinä oikein teet?” Pansy kiljaisi järkyttyneenä.
”Ole hyvä, kulta.” Hermione kiersi punaisen huivin huolellisesti Pansyn kaulan ympärille.
”Sinä värjäsit sen!”
”Niin tein.”
Pansyn alahuuli työntyi esille. ”Muuta se takaisin.”
”Muutan. Kunhan peli on päättynyt.”
”Heti!”
Hermione pudisti päätään ja alkoi suurieleisesti jälleen seurata pelikentän tapahtumia. Rohkelikko oli tehnyt kolmekymmentä pistettä lisää, mutta etsijät eivät olleet vielä löytäneet sieppiä ja kaartelivat perätysten muiden pelaajien yläpuolella.
”Sinä kiusaat minua”, Pansy marisi. ”Tiedät, että en itse luultavasti saa sitä muutettua juuri sen sävyiseksi kuin se oli.”
”Unohda huivi”, Hermione sanoi ja veti hänet kiinni itseensä.
”Miten muka?”
”Vaikka näin...” Tiukka rutistus ja keveät suudelmat tuntuivat lopulta haihduttavan Pansyn harmistuksen.
”Sitä paitsi tiedän, että salaa kannatat rohkelikkoja.”
”Ettäs kehtaat härnätä!”
”Milloin tahansa, kultarakas.”