Ficin nimi: Oma arjen suolansa
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Bakugōn perhe
Genre: Slice of life
A/N: Kerrassaan mielenkiintoinen dynamiikka tällä perhekokoonpanolla.
Osallistuu haasteeseen
Neliottelu.
***
"Ohoh! Täällä ollaankin jo hereillä."
Ottaen huomioon, että kello näytti vähän vaille kahdeksaa sunnuntaiaamuna, Masaru Bakugō ei ollut odottanut näkevänsä poikaansa keittiössä aamiaispaahtoleipää pureskelemassa.
"Huomenta vain sullekin." Katsuki vilkaisi isäänsä kulmiensa alta.
"Mitä, onko Katsuki ylhäällä?" Mitsuki Bakugō hämmästeli makean haukotuksensa perään ja lampsi väsynein askelin keittiöön miehensä vanavedessä. "Millä kumman ilveellä?"
"No kunhan olen!" Katsuki murahti äidilleen. "Saa kai sitä ihminen vapaapäivänäkin nousta aikaisin?"
"Ei kyllä kukaan tavallinen teini sellaista tee! Ei tosin sillä, että tuo meidän Katsuki olisikaan mitenkään tavallinen..." Mitsuki virkkoi pukaten miestään hilpeästi kylkeen.
"Oliko vielä jotain?" Katsuki tuhahti hörpätessään loput appelsiinimehustaan ja paukautti lasin pöytää vasten kunnon kopsautuksen saattelemana.
"Sitä, että astioiden paiskominen loppuu saman tien!" hänen äitinsä ärjäisi.
"Onko sinulla jotain menoa heti aamusta? Sovittu tapaaminen?" Masaru kysäisi istuessaan poikaansa vastapäätä ja avasi rullatun sanomalehden.
"Kuka sitä muuten olisi liikkeellä näin aikaisin?" tämä mutisi takaisin leipää suussaan.
"Niin, ehkä reippaat eläkeläiset", Masaru naurahti ottaessaan vastaan vaimonsa ojentaman teekupin. "Ketä sinä sitten näet?"
"Ei kuulu teille."
"Kyllä muuten kuuluu, jos se on joku niistä yläasteaikaisista taulapäistä, joiden kanssa tapasit heilua milloin missäkin. Niiden, jotka olivat tarpeeksi typeriä sietämään epärakentavaa asennettasi", Mitsuki näpäytti takaisin, pörrötti poikansa hiuksia ja istui miehensä viereen pöydän ääreen.
"Helvettiäkö mä enää niistä luusereista", Katsuki äyskähti. "Parempaakin seuraa on tarjolla."
"Joku koulusta?"
"Samalta luokaltako?"
"Mikä halvatun kuulustelu tästä nyt tuli!?"
"Se punatukkainen kaveri?" Masaru ehdotti saadessaan kasvot mieleensä. "Se, joka oli mukana Kaminon tapahtumissa?"
"Aivan! Hänkö on sitä parempaa seuraa?" hänen vaimonsa tiukkasi hilpeästi.
Katsuki mulkoili vanhempiaan pöllämystyneenä. "Antakaa jo olla..."
"Taisimme arvata oikein, kulta", Mitsuki virnisti miehelleen. "Noh, Katsuki, pyydä hänet ihmeessä käymään! Vaikutti ihan kunnon pojalta!"
"Varmaan Kirishima teitä haluaa tavata! Meno on täällä kuin missä lie apinatalossa", Katsuki ehti murahtaa, ennen kuin tajusi puhuneensa ohi suunsa.
"Haa, se hänen nimensä olikin! Kirishima!" Mitsuki riemastui. "Entä etunimi?"
"En mä sitä muista! Älkää kyselkö typeryyksiä!"
"Miten aikaansaamaton pitää olla, ettei muista ystävänsä etunimeä?" Mitsuki siunaili päätään pudistellen. "Näköjään todella kasvatin sinut päin honkia..."
"Aivan sama, mä menen nyt!" Katsuki ärähti ja kaatoi melkein tuolinsa noustessaan pöydästä. "Jääkää te tänne keskenänne muumioitumaan, seniilit pölvästit –"
"Ja luonne vain pahenee!" Mitsuki huokaisi dramaattisesti miehelleen. "Mistä lie tuo meidän kakara senkin perinyt?"
"Hän on ihan kuin sinä nuorena", Masaru naurahti pilkettä silmäkulmassaan.
"Ja
hevonpaskat!" hänen vaimonsa ja poikansa ärjäisivät yhdestä suusta niin kipakasti, että Masaru oli vähällä pudottaa kupin kädestään.
"Katsuki! Palaatko takaisin lounaalle?" hän huikkasi poikansa perään tämän tömistellessä kohti eteistä.
"En!" kuului tympääntynyt vastaus.
"Sano Kirishimalle terveisiä!" Mitsuki huusi.
"EN SANO!"
Masaru kohtasi vaimonsa leppoisan silmäyksen ja hymähti itsekin keskittyen päivän lehteen. Aamuiset kohtaamiset koko perheen voimin todella olivat oma arjen suolansa.